Olemmeko todella olemassa. Kyllä olemme, sillä Jumala on olemassa ja koska Jumala on, täytyy meidänkin silloin olla olemassa. Eräs filosofi on myös sanonut, että "ajattelen siis olen."
Koska sanoin, että olemassa olomme riippuu Jumalasta on siksi lausuttava todistus Jumalan olemassa olosta, vaikka se minulle on itsestään selvyys, että Jumala on, jo intuitiivisesti.
Koska alussa oli aineellisen maailmankaikkeuden paikalla tyhjyys on Jumalan täytynyt henkisestä tilastaan käsin luoda omasta Jumaluudestaan, epäjatkuvien asteiden välityksellä maailmankaikkeus (Jumaluuden materialisoituminen luonnonmaailmaan). Koska tyhjästä ei synny itsestään mitään, on kaikki syntynyt Jumalan jumaluudesta eli Hän siis on.
Maan päällistä elämää voitaneen pitää enemmän unena kuin todellisena elämänä, sillä kaikki mitä näemme luonnonmaailmassa, ovat spirituaalisenmaailman heijastuksia, siis luonnonmaailma on henkisenmaailman peilikuva. Alkuperä ja todellisuus on siis henkisestä eli spirituaalisesta maailmasta peräisin ja koska näin on olemme olemassa, mutta maanpäällisessä unessa henkisenmaailman todellisuuteen nähden

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jumalako sinulle on kertonut, että:
"Nyt jo yli 50 vuotta lähetetty hillitöntä valheellista propagandaa kuuden miljoonan juutalaisen tuhosta natsien keskitysleireillä."
Vai oliko 6 000 0000 juutalaisten tuhoaminen ja heidän kärsimyksensä keskitysleireillä pelkästään spirituaalisen maailman heijastuksia luonnonmaailmassa. Eli oliko luonnonmaailman Hitlerin käsky lopullisesta ratkaisusta ainoastaan heijastus spirituaalisen maailman Hitlerin käskystä ja siten pelkkää maanpäällistä unta?
Kasaarijuutalaisiin kohdistuvat vainot, ovat peilikuva kasaarijuutalais-mafian helvetillisestä tilasta maanpäällä, sillä pahuus vetää päällensä rangaistuksen. Jumala ei siis ketään rankaise. Elleivät kasaarijuutalais-mafia tee parannusta he ajavat itsensä tuhoon. Tämä on myös ennustettu Raamatussa. Sionistit ovat itse henkisessä sukulaisuudessa natseihin, sillä kuten natsit niin sionistitkin ajavat oman rodunsa ylivaltaa planeetallamme. Sionistit ovat f a s i s t e j a!
Natseille oli luonteenomaista kaataa maailman kaikki pahuus juutalaisten niskaan ja puhua juutalaisten maailmanlaajuisesta salaliitosta, jonka tarkoituksena olisi ollut alistaa maailma juutalaiselle rodulle. Uusnatseille myös, joita lähellä olevat ns. "kristilliset" piirit ovat tainneet keksiä tuon kasaarijuutalaisteorian uudeksi leimaus- ja lyömäaseeksi. Kristityksi itseään väittävältä tekstisi on rasistisuudessaan ja vihanlietsonnassaan lievästi sanoen kummallista.
mutta ei näille mitään voi, aina niitä putkahtaa jonkun kiven alta. Säälisin ellei näiden aatteiden takia olisi tehty niin suunnattomasti pahaa.
Gogito ergo sum, mutta Descartes olikin kristinuskoinen filosofi, muutoinhan hänet olisi varmaan teloitettu. Jumala oli pakko mainita jossain lävessä, muutenhan hän olisi ollut pohjasakkaa.
Ja voinko minä kysyä, että mitä hittoa tuo Platonin ideoiden ja aistien maailma(t) oikein tekee täällä? Ne on tehty paljon ennenkuin mitään Jumalaa oli edes ajateltu. Eikö uskovaisella riitä mielikuvitus omiin teorioihin?