Olemmeko todella olemassa. Kyllä olemme, sillä Jumala on olemassa ja koska Jumala on, täytyy meidänkin silloin olla olemassa. Eräs filosofi on myös sanonut, että "ajattelen siis olen."
Koska sanoin, että olemassa olomme riippuu Jumalasta on siksi lausuttava todistus Jumalan olemassa olosta, vaikka se minulle on itsestään selvyys, että Jumala on, jo intuitiivisesti.
Koska alussa oli aineellisen maailmankaikkeuden paikalla tyhjyys on Jumalan täytynyt henkisestä tilastaan käsin luoda omasta Jumaluudestaan, epäjatkuvien asteiden välityksellä maailmankaikkeus (Jumaluuden materialisoituminen luonnonmaailmaan). Koska tyhjästä ei synny itsestään mitään, on kaikki syntynyt Jumalan jumaluudesta eli Hän siis on.
Maan päällistä elämää voitaneen pitää enemmän unena kuin todellisena elämänä, sillä kaikki mitä näemme luonnonmaailmassa, ovat spirituaalisenmaailman heijastuksia, siis luonnonmaailma on henkisenmaailman peilikuva. Alkuperä ja todellisuus on siis henkisestä eli spirituaalisesta maailmasta peräisin ja koska näin on olemme olemassa, mutta maanpäällisessä unessa henkisenmaailman todellisuuteen nähden

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.