noloin/ hauskin tippuminen

siis.. jalat viistää melkee maata? eikö aivot sano mitään et olisit kenties liian iso? ja tiedän kyllä että shettiksista sanotaan; ne ovat vahvoja poneja, niinhän ne ovatkin mutta ei NIILLÄ SILTI SAA RATSASTAA LIIAN ISOT IHMISET!

Olin ekaa kertaa ratsastamassa ja hevonen oli satuloitu ja suitsittu valmiiksi. No ensimmäinen kierros meni ihan hyvin hevonen tietysti vain pysähtyi "lannottamaan" (;)). No omistaja oli tietysti unohtanut satulavyön kiristyksen ja seuraavalla kierroksella satula valahti hevosen kylkeen tipuin selästä ja tietysti viime kierroksella ulostetun lannan päälle! Muistan sen tosi elävästi! Se omistaja vielä kuvasi meitä että se voisi viedä sen vanhusten kotiin! No parin päivän päästä menin kaverilleni ja sinne tuli yksi vanhuksista vierailemaan luvalla! No se tietysti heti muisti minut ja alkoi nauramaan! Se oli varmasti noloin tippumiseni!

Eka tippuminen jäi kyl mielee liianki hyvin... Meil oli tunti kentällä ja just oltii alottamassa ravaamista kun siellä läheisellä tiellä meni joku rekka mistä sitte kuulu se "suhahdus". Hevonen tais vähän säikähtää enkä' sitte ollu kauheen varautunu siihen ku alottelijalle oli vähän liikaa muistettavaa muutenki :). Tietysti se hevonen teki sellasen sivuloikan ja lähti painelemaa ihan hulluu vauhtii ja syöksyin sielt selästä maahan ja jalkaki jäi jalustimee kiinni joten menin sen hevosen perässä jonki matkaa kunnes se jalkaki sitte suostu jalustimesta irtoomaa. Pääsin jaloilleen ja katoin sitä hevosta siinä enkä tienny oisinko itkeny vai nauranu ku sattu ihan älyttömästi ja kyllähän sitä säikähti mut silti ku aloin kuvittelemaa miltä sen on täytyny näyttää ni alko naurattaa :). Siitä sitte kiipesin takasi hevosen selkää ja tunti sitte suju onneks ilman muita kommelluksia.

Toinen oli sitte ku oltii esteitä hyppimässä ja meinin sitte yhellä suokilla joka ei oo ikinä ollu kauheen halukas esteillä. Maikka sanoo et nyt ravaat siihen esteelle ja katse eteenpäin ym.. päästii esteen kohalle ni hevonen lyö hanskat tiskii. Sit siitä piti alkaa kääntää sitä pollee pois et uus yritys mut just aloin kääntää ni se päätti et "hypätää sittenki". Ei siinä muuta ku horjahdin niskalle ja siitä viel keikahdin jotenki ihmeellisesti jaloille :). Mut tolleen kävi aika monella ketä sillä suokilla meni...

Nyt on sitte ikävä niitä aikoja ku ratsastamassa kävi :(. Mut jäi kyl hyviä muistoja tippumisista ja muista...

Hauskin putoaminen, jonka jälkeen vain nauroin, oli kun olin hoitohepallani ratsastamassa pellolla, joka oli entinen ravuri, joka alkoi pukittamaan, jos yritti nostaa laukan..
Oltiin pellolla, ja oli hyvä ravi päällä, ja ystäväni seisoi pellon reunassa, valokuvaamassa, kun päätin yrittää laukan nostoa. Osku tietty pukitti tapansa mukaan, katsoin hämmästyneenä, alaspäin ja näin satulan... Aloin nauramaan ihan hillittömästi, kun putosin ilman halki. Osku pääsi irti, ja huusin kaverilleni, että ottaa Oskun kiinni, jolloin Osku kääntyi ympäri ja tuli ja pisti pääni kainalooni... Pyysi anteeksi...
No, sen jälkeen en edes yrittänyt nostaa laukkaa Oskulla.

Noloin putoaminen oli kun olin tunnilla aika isolla hevosella, ja kesken ravin, hevonen kompastui, ja kaatui, ja edelleen nauroin aivan hillittömästi... Kentällä oli painauma ja Speedy kompastui siihen.. Mentiin kuin hidastetussa elokuvassa, hitaasti, hyvin hitaasti kumoon..

Sitten tietty se klassinen, maastoesteen yli, hevosen kieltäydyttyä, sadekelillä, mutalätäkköön.

Tai sitten se, kun hevonen liukastui jäisellä kentällä, ja kaatui kesken tunnin. Kummallekaan ei käynyt mitenkään, hevonen nousi jaloilleen, ravisteli ja itse kapusin takaisin satulaan ja tunti jatkui.

On noita ollut moniakin putoamisia, niitä aina sattuu, kun ison eläimen kanssa pelaa..

Nuorena tyttönä ratsastin usein sellasella kovasti pukittelevalla villillä islanninponilla, Jennyllä. Eihän sieltä kovin korkealta tippunut :). Mutta kerran sitten olin kovin pahaa-aavistamaton kun Jenny teki vuosisadan pukituksen ja mä lensin kuin leppäkeihäs suoraan Jennyn pään yli kenttään. No, kipua en tuntenut, mutta mä en nähnyt mitään koko lopputuntiin! Siis hetken olin niiku tajuton, mutta sitten tajusin, että mä en näe mitään. Pikkuhiljaa sitten näkö alkoi palailemaan, näin ensin vain ääriviivoja ja kaiken sellasena mustanharmaana. Oli muuten uskomaton tunne!

Tipuin viime viikolla paikallaan olevan nf-ponin selästä... odoteltiin toista ratsukkoa pellolla... poni söi heinää maasta ja ykskaks hyppäs pupu pusikosta, seurauksena melkoinen sivuloikka... ite en pupua nähnyt... joten tilanne tuli täysin yllättäen,mätkähdin maahan. Tälle tilanteelle on jaksettu nauraa...

Mä olin menossa ratsastamaan läheiselle ratsastuskoululle jossa sain piccolo nimisen ponin no ensinnäkin minua harmitti todella paljon kun en saanut laittaa varusteita päälle koska polle oli minun tuntia edellisellä tunilla ja odotti minua kentällä.
No laitoin jalustimet oikean kokoisiksi ja menin uralle kävelemään no sitten kun opettaja käski meidän lähteä harjotus ravin kautta kevyeeseen raviin niin ponini oli ottanut tasan 5 ravi askelta kun jo huomasin että jotain outoa oli tapahtumassa katselin ympärilleni ja huomasin että muut ratsastajat katsoivat minuun päin vähän nauraen aloin katsella ratsastustani ja huomasin äkisti että satulavyö oli katkennut ja satula oli liukunut ponin kaulalle aloin heti tasapainoitella ja huusin opea hätiin no se tuli sitten nauraen ja veti satulan takaisin oikeaan paikkaan ja samalla kun se irrotti satulasta niin minä aloin kallistua hitaasti oikealle ihan kuin hidastetussa filmissä ja samassa istuinkin jo maassa satula vieressäni. tätä juttua ollaan naurettu aina kun se vaan on tullut puheeksi ja sitä että kuinka hyvin olisin pysynyt vaikka koko tunnin ponin kaulalla tietämättä olevani siinä mutta heti kun huomasin sen niin tasapaino herkesi. =)

Mä tipuin kerran Ypäjän harjotuskisoissa okserin väliin.. Onneks ei puomit tullu mukaan. Okseri oli sarjan b este. Poni jolla kisasin ennen oli vähän lyhyt laukka. En saanut pidennettyä sitä tarpeeksi sarjalle, joten väli jäi lyhyeksi. Sen takia varmaan tipuin, koska poni meinasi hypätä, mutta ei hypännytkään!! Onneksi tasapaino on kehittynyt ja muutenkin taidot, niin ei tollasia ole enää tapahtunut :) ....
Oli kiva kerätä itsensä sieltä okserin välistä!! :)

Mieleen jääneitä putoamisia on melkoisesti. Eräs, mikä jaksaa naurattaa edelleenkin on sellanen, että oli leirillä ja hypättiin noin 60 senttistä pystyä. Mä menin ponilla, joka kieltää tosi harvoin. Se tuli esteelle tosi lötkösti ja hyppäs tosi kulmikkaan hypyn. Mä valuin toiselle kyljelle. Sisulla sitten kapusin takaisin selkään ja samalla vaudilla toiselta puolelta maahan.

Toinen mieleenpainunu putoaminen on sellanen, kun menin nuorella tammalla. Käveltiin kun polle yhtäkkiä veti pään alas ja minut mukana. Hävetti, kun oli vielä aika paljon katsojia

Tästä on nyt pari vuotta aikaa kun mä olin just saanu oman hevosen. Mä lähdin sen kanssa sitten maastoon ja ajattelin kävellä luistelukentän ohi kun tiesin että siel oli poikia. No menin siitä sit oikeen uljaan näkösesti ja yht`äkkiä se hevonen säikähti ja mä lensin suoraan lumihankeen pää edellä. Siis kyllä mua hävetti. Nousin vaan nopeesti takasin selkään enkä sen jälkeen ratsastanu siitä ihan vähään aikaan.

tästä on jo pitkän aikaa mut juttu jaksaa vieläkin naurattaa:). olin menossa ekalle ratsastustunnille ja sain sitten sellasen ison hevosen jonka selkään en tietenkään ite päässy. no ratsastuksen opettaja tuli sitten mut punttaamaan mut tais tehdä sen vähän liian kovaa koska mä lensin toiselta puolelta alas. eihän siinä sit mitään käyny ja jutulle nauretaan vieläkin... joskus opettaja tulee kysymään et pääsenkö ite vai tarviiko puntata:)

Nolointa putoaminen taitaa olla aikuisiällä, usean vuoden ratsastuskokemuksen jälkeen.

Oma noloin kokemukseni ajoittuu ajalle jolloin olin harrastanut ratsastusta jonkun reilun 10 vuotta. Ratsastin ratsastuskoulun ohjatuilla tunneilla. Ratsastin pienellä ponilla kun lähdimme sänkipellolle laukkaamaan kilpaa (=jokasyksyinen hauska traditio). Tämä poni oli kehittänyt oman taktiikan ratsastajan pudottamiseksi: pysähdys, pieni notkautus etupolvilla, pää alas ja nopea väistöliike sivulle. Ponin säkä on täysin olematon ja selkä hyvin pyöreä. Vielä kun poni teki tämän usein kunnon vauhdista, tulos oli taattu, noin 80% satulan kanssa ratsastaneista putosi, vaikka olisi tiennytkin ponin tekevän tämän liikkeen juuri sillä hetkellä, ja voi niitä, jotka sattuivat ratsastamaan ilman satulaa kun se poni päätti temppuilla.

No, yllyttäessäni ponia oikeen kunnon laukkaan se sitten keksi sen. Olin kyllä osannut varautua, sillä koko alkutunnin poni oli pomppinut sivusuunnassa, ikäänkuin lämmitellen varsinaista koitosta varten. Tiesin hetken, jolloin se tapahtuisi, paria sekuntia ennen, mutta turhaan. Löysin itseni poski edellä kyntämässä sänkipeltoa. Myöhemmin kun katsoin itseäni peilistä, saven alta paljastui useita "sängen" aiheuttamia pyöreitä renkaan muotoisia rupia.

Samana syksynä sain kuitenkin lohdutusta kolauksen saaneelle itsetunnolleni kun eräs ryhmässämme putosi ponilta yli kymmenen kertaa yhden tunnin aikana (lopetin laskemisen joskus viidennen paikkeilla, mutta putoilu vaan jatkui) ja vielä samassa kulmassa kenttää. Hyppäsimme ilman satulaa ja poni vähän innostui. Me muut, opettajamme mukaanlukien, nauroimme kippurassa kun ystävämme kiipesi selkään yhä uudelleen. Hän oli jo niin valmistautunut putoamaan että parin ensimmäisen nöyrryytyksen jälkeen hän putosi voltin kautta jaloilleen ja jäi pitämään kiinni ohjista. Ponillakaan ei ollut karkailuun mitään halua, kun se nautti touhusta.

Hiukan tätä myöhemmin toinen poni nöyrryytti minua ehkä vieläkin uskomattomammalla tavalla. En pudonnut, mutta tunsin itseni täysin narriksi. Joulun alla meillä on tapana leikkiä tunnilla. Ratsastin edellistä vielä hiukan pienemmällä ponilla, jonka bravuuri oli leikit. Se oppi juonen leikissä nopeasti ja voitti kaikki ihan itsestään. Kun poni keksi mitä tehdään, se toimi automaattisesti, ilman ratsastajaa ja "sen häiritseviä apuja".

Perinteisen jerusalemin suutarin jälkeen oli hiidenpadan vuoro(Leikki, jossa ollaan tiiviissä piirissä nenät vastakkain, yksi kiertää piiriä ja haastaa jonkun piirissä olevan. Me haastamme sanomalla haastettavan nimen. Haastetun on lähdettävä paikaltaan piiristä ja kierrettävä se, samaan aikaan haastaja kiertää piiriä toiseen suuntaan, ja kuka ehtii ensimmäisenä vapautuneelle paikalle, saa pitää sen ja hitaampi jää haastamaan.).

Minun ponini, kerran jäätyämme ja päästyämme takaisin piiriin keksi leikin idean: "jos on paikka piirissä, ei tartte liikkua ja kiertää kehää, vaan saa rauhassa nuokkua". Niinpä kun meidät haastettiin ei auttanit pohkeet, ohjat, raippa, ei huuto, ei maanittelu. Poni pysyi paikallaan piirissä kuin liimattu. Lopulta opettaja hätisteli ponin pois paikalta ja leikki jatkui, minä taas haastajana. En ehtinyt kiertämään kehää kuin muutaman metrin kun poni keksi aukon piirissä ja änkesi siihen. Lienee turha sanoa että millään tekemisilläni ei ollut merkitystä. Sama kiskominen ja työntäminen pois piiristä jatkui, ja myös haasteeni meni pilalle kun poni änkesi väärään koloon juuri kun olin voittamaisillani kilpajuoksun. Kyllä siinä naurettiin kun pikkuponi kerta kerran jälkeen itsepäisyydellään voitti kokeneen aikuisatsastajan -olin nolo.

...en oo koskaan tippunut hepan selästä vaikka oonkin ratsastanut jo 7 vuotta paitsi mä meinasin tippua yhen shettiksen selästä kun se rupes heittää pukkia kun pistin sen laukkaamaan.

No... mähän olin leirillä just äsken (pe-ma) ja meiän piti laukata nii mä menin monolla ja se kääntyi äkkiä kulmasta niin mähä sieltä lensin niinku perunasäkki ;) kenttä oli aivan liti märkä ja mä tipuin pää edellä (onneks oli kypärä) suoraan kuralammikkoon jossa oli lantaa... olipa taas kiva kokemus, ja vielä mun elämän eka tippuminen, sen jälkeen kutsuttin mun puolesta leikilläni Monoa lehmäks ja aasiks...:)