Liitytään Natoon

Nyt alkaa Venäjän puheet olla sitä luokkaa, ettei kannata enää odottaa.

Suomen Nato-jäsenyys ei uhkaa ketään, päin vastoin, suojaa suomalaisia Venäjän uhkalta.Kun kuulumme Natoon, meitä suojaavat Yhdysvaltain asevoimat ja ydinaseet. Jopa naapurimaamme Norja on silloin yhdessä ja samassa sotilasliitossa kanssamme.

Vai aiommeko vain odottaa, että maailman diktaattoreiden kanssa kaveeraava, rikollisin keinoin omaa valtakuntaansa hallitseva Putin pääsee toteuttamaan mielipuoliset fantasiansa uudesta Neuvostoliitosta?

Liitytään Natoon NYT! Ei ole hetkeäkään hukattavaksi!

Ei odoteta enää, valitaan hyvä vaihtoehto nyt, kun sellainen vielä on.
7388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • Neuvostoliitto ja Saksa olivat sopineet Suomen antamisesta Neuvostoliitolle. On siis aivan turha yrittää väittää, että syy Talvisotaan olisi ollut siinä, että Neuvostoliitto pelkäsi maamme kautta tapahtuvaa kolmannen osapuolen armeijan hyökkäystä. Näinhän ei asia todellakaan ollut. Myös länsivaltojen kanssa Stalin oli yhteistyössä, joten heidänkään osalta pelkoa ei ollut. Saihan Stalin jopa runsain mitoin sotakalustoa lännestä.

    Liittymällä Natoon turvaamme maamme Venäjän agressioilta. Uskomalla kaltaistesi puheita, olmemme yksin Venäjän uhan edessä.

    Valitaan hyvä Nato-vaihtoehto, kun sellainen on tarjolla. Muuten jäljelle jää valittavaksi vain huono.

    Äänestä

  • Oletko kuullut? kirjoitti:

    Neuvostoliitto ja Saksa olivat sopineet Suomen antamisesta Neuvostoliitolle. On siis aivan turha yrittää väittää, että syy Talvisotaan olisi ollut siinä, että Neuvostoliitto pelkäsi maamme kautta tapahtuvaa kolmannen osapuolen armeijan hyökkäystä. Näinhän ei asia todellakaan ollut. Myös länsivaltojen kanssa Stalin oli yhteistyössä, joten heidänkään osalta pelkoa ei ollut. Saihan Stalin jopa runsain mitoin sotakalustoa lännestä.

    PETTI MEIDÄT KATKERASTI!
    Tuo Saksalaisten kapitalistien perseen nuollut suomen oikeisto johdettiin taas silloinkin katalasti harhaan!
    Saksaan ei voi ikinä luottaa!

    Äänestä

  • Oletko kuullut? kirjoitti:

    Neuvostoliitto ja Saksa olivat sopineet Suomen antamisesta Neuvostoliitolle. On siis aivan turha yrittää väittää, että syy Talvisotaan olisi ollut siinä, että Neuvostoliitto pelkäsi maamme kautta tapahtuvaa kolmannen osapuolen armeijan hyökkäystä. Näinhän ei asia todellakaan ollut. Myös länsivaltojen kanssa Stalin oli yhteistyössä, joten heidänkään osalta pelkoa ei ollut. Saihan Stalin jopa runsain mitoin sotakalustoa lännestä.

    Liittymällä Natoon turvaamme maamme Venäjän agressioilta. Uskomalla kaltaistesi puheita, olmemme yksin Venäjän uhan edessä.

    Valitaan hyvä Nato-vaihtoehto, kun sellainen on tarjolla. Muuten jäljelle jää valittavaksi vain huono.

    että amerikan yhdysvallat ja isobritannia tukivat ja rahoittivat natsi-saksaa aina puolan valtaukseen asti. Tiedätkös mistä Coca-cola yhtyeen Fanta-limsa johtaa juurensa?

    Amerikka ei saanut käydä kauppaa saksan kanssa sodanjulistuksen jälkeen, joten Cola perusti uuden firman, jolla myydä uutta limsaa. Lyhyesti. Mietippä...

    Äänestä

  • muistaa kirjoitti:

    Mitäköhän tekemistä viestilläsi on puheenaiheena olleen asian kanssa?

    Äänestä

> Nyt alkaa Venäjän puheet olla sitä luokkaa, ettei kannata enää odottaa.

Venäläisen diplomaatin ulostulo uhkailuineen oli tosi huono idea, jos oli tarkoitus estää Suomen kansalaismielipidettä valumasta kohti NATOa. Siinä käy juuri päinvastoin. Molotov-Ribbentrop sopimus ja Talvisota muistetaan täällä vielä.

Viro on jo NATOssa. Kuinkas ne venäläisdiplomaatit ovat siihen suhtautuneet? Eikös Viroa kohdella ihan kunnioittavasti ja uhkailematta kun heillä on muutama vetypommi ohjuksineen varastoissaan? Ja lisää saavat tarvittaessa NATOn isoista varastoista.

Äänestä
  • jenkki, tai natovaikuttaja?
    Propagandasi on värittynyttä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

HETI ! kirjoitti:

Nyt alkaa Venäjän puheet olla sitä luokkaa, ettei kannata enää odottaa.

Suomen Nato-jäsenyys ei uhkaa ketään, päin vastoin, suojaa suomalaisia Venäjän uhkalta.Kun kuulumme Natoon, meitä suojaavat Yhdysvaltain asevoimat ja ydinaseet. Jopa naapurimaamme Norja on silloin yhdessä ja samassa sotilasliitossa kanssamme.

Vai aiommeko vain odottaa, että maailman diktaattoreiden kanssa kaveeraava, rikollisin keinoin omaa valtakuntaansa hallitseva Putin pääsee toteuttamaan mielipuoliset fantasiansa uudesta Neuvostoliitosta?

Liitytään Natoon NYT! Ei ole hetkeäkään hukattavaksi!

Ei odoteta enää, valitaan hyvä vaihtoehto nyt, kun sellainen vielä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu