Keskustan politiikassa on yksi paradoksi. Mitä enemmän Keskusta jotakin asiaa tavoittelee, sitä varmemmin se siinä epäonnistuu. Johdonmukaista sinänsä. Tuon tuloksen tietäen olen ajatellut, että pitäisiköhän minun ruveta kannattamaan Keskustaa? Jos Keskusta pysyisi suurimpana puolueenamme, silloin mainiot keskustapoliitikot saisivat edelleen hoitaa asioita niin, että mikään heidän tavoittelemansa ei toteutuisi!
Keskusta on epäonnistunut tärkeimpinä pitämissään tavoitteissaan EU:ssa, kuten tuossa sokerijuurikas-asiassa ja 141-tuessa (tulee epäonnistumaan, se on varmaa). No, nuohan ovat asioita, joissa epäonnistumista suomalaisten enemmistö ei ehkä paljonkaan murehdi, pikemmin päinvastoin. Antaahan niiden väistyminen tilaa useampien suomalaisten mielestä tärkeämmille asioille, joita muiden puolueiden poliitikot paremmilla taidoilla ajavat.
Keskustalle kotimaan politiikassa on tärkeintä ”alueellisen ja sosiaalisen tasapainon palauttaminen”, kysy vaikka Oivalta. Mutta älä kysy Oivalta, mitä se on, sillä et saa siihen rehellistä vastausta. Minä kerron sen: Se tarkoittaa sitä, että yritetään kupata yhä enemmän rahaa kehittyneiltä alueilta ja kuljettaa se alikehittyneille alueille ja pyritään siten tekemään kaikki alueemme yhtä masentaviksi ja kaikki suomalaiset yhtä köyhiksi. Kun näiltä kehittyneiltä alueilta alikehittyneille alueille kuljetettavat suuretkin rahamäärät valuisivat vain lahojen rakenteiden pönkittämiseen ja kepusatraappikunnan ylläpitoon, mitään uutta ne eivät tuottaisi.
Onneksi kepu ei ole tuossakaan tavoitteessaan onnistunut. Sen pontevista yrityksistä huolimatta näille kehittyneille alueille on yhä jäänyt niin paljon rahaa, että se on tuottanut koko maata ja kaikkia suomalaisia hyödyttävää kehitystä ja vaurautta. Mutta jos kepu olisi vielä nykyistäkin suurempi, sen mahdollisuudet epäonnistumiseen politiikassaan olivat varmasti vielä suuremmat. Pitäisikö siksi kannattaa kepua, isänmaan edun nimissä?
Luojan kiitos, ettei kepu ole ruvennut puhumaan Nato-jäsenyytemme puolesta!
Mutta jos kuitenkaan ei olisi niin, että mahdollisimman suuri kepu olisi onni isänmaalle, vaan asia olisikin päinvastoin?
Siinäkin tapauksessa minulla olisi hyvä syy ruveta kepun kannattajaksi. Vakuuttavathan saittikepulaiset, että kepuvastaiset kirjoitukseni lisäävät kepun kannatusta. Jos rupeisin kirjoittelemaan kepulle myönteisesti, niin silloin tulos olisi tietenkin päinvastainen, eli laskisin kepun kannatusta.
No, eiköpähän se kepun kannatus mene oikeaan suuntaan ja kepusta tule luonnollisen kokoinen ihan ilman myötävaikutustani. Mikä sen luonnollinen koko olisi? No, sellainen naftin 5 %:n kannatus; sellainen kuin sillä on täällä Stadissa; ei tuosta täkäläisittäin kuudenneksi suurimmasta puolueesta mitään haittaa täällä ole, vaikka erään stadilaisen kepulaisen - mikä harvinaisuus! - esiintyminen tällä saitilla saattaa ollakin monen mielestä häiritsevää. ;)
Rupeaisikohan kepulaiseksi?
51
3009
Vastaukset
- StadinkundiJKK
...jo etukäteen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000029954960- Uusi-Ukki
Jokohan nyt Uusi-Ukki pääsee Kepulaisten suosioon, tällaisen kaavan mukaanhan se aina menee, jatkakaa Kepulireppanat siitä.??????
- reppana olet
Uusi-Ukki kirjoitti:
Jokohan nyt Uusi-Ukki pääsee Kepulaisten suosioon, tällaisen kaavan mukaanhan se aina menee, jatkakaa Kepulireppanat siitä.??????
säälittävä olio. Onneksi sinunkaltaisiasi on vai kaksi, sinä ja homo-narsisti.
Kepun pelin politiikka on hasardia, pararadoksia ja happeningia.
Oivahan aina selittää, että maataloustuki on syömätukea suomalaisille. Että siksiköhän suomalaisten ruoka on lähes kaikkein kalleinta EU:ssa, koska maataloustukea maksetaan liian vähän? Ilmeisesti muissa maissa maataloutta tuetaan paljon runsaskätisemmin, koska siellä elintarvikkeet ovat kuluttajilleen halvempia?
Oivan logiikalla voimme myös tarkastella "alueellista ja sosiaalista tasapainoa". Jos massiiviset rahansiirrot kepulandian lahoaviin museokuntiin lopetettaisiin, myös siellä sinnittelevät vanhusäänestäjät siirtyisivät taajamiin. Rahansiirrot kepukuntiin on äänestysapua kepulle. Sillä jos tukirahaa ei kepukuntaan tule, kepuäänestäjä ei äänestä kepua.
Ja käänteistä oiva-logiikkaa käyttäen päädymme väkisinkin siihen johtopäätökseen, että pidättäytymällä massiivisista rahansiirroista kuoleviin kepukuntiin, saisimme vauraat taajamat, hyvät palvelut, puhtaamman luonnon ja tulevaisuuden eteen työskentelevät sukupolvet.- StadinkundiJKK
Kyllä varmaan Oiva ymmärtää tuon tosiasian ja tyhmemmätkin kepulaiset niin aavistelevat asian olevan, mutta eihän sitä tunnustaa voi.
Millainen uskovainen se olisi, joka Jumalan olemassaoloajulkisesti epäilisi, vaikka jokus häntä saattaa epäilyttää, kun ei koe Jumalan vaikutusta toivomallaan tavalla nähneensä. Sama pätee kepulaisen uskoon kepun politiikan saavutuksiin nähden.
Mutta onneksi kepu ei ole onnistunut politiikassaan yrittämällään tavalla, vaan asia on paljolti niin kuin avauksessani sanon.
Suomen aluepolitiikka hoidetaan nykyään Brysselin kautta siten, että kunkin maakunnan saamista aluepoliittisista määrärahoista päätetään siellä. Nuo rahat maksetaan osin EU:n yhteisestä kassasta, osin valtion kassasta, mutta sieltäkin EU:n määräämässä suhteessa.
Siitä, mihin nuo aluemäärärahat maakuntien sisällä käytetään, päättävät maakunnat itse.
Juuri aluepolitiikka oli keskeisimpiä syitä, miksi kepu ryhtyi kannattamaan Suomen liittymistä Euroopan Unioniin. Sieltä se sai kannattajan itselleen keskeisessä asiassa.- sieltä ainut
järkevä kirjoitus täällä.
- StadinkundiJKK
Jos noin on - ja niin on, jos siltä näyttää, sanoi Kekkonenkin - niin se tosiasia viimeistään tekee kepun tarpeettomaksi. Mitäpä me teemme puolueella, jolle kuitenkin tärkeintä on se alue, jossa sillä ei ole mitään valtaa - kuten sanot.
Voisivat jo Oiva ja muut heittää historian roskatynnyriin mantransa kepun roolista "alueellisen ja sosiaalisen tasapainon palauttamisessa", ja laittaa kepun tilalle EU:n ja Brysselin. - puolue...
StadinkundiJKK kirjoitti:
Jos noin on - ja niin on, jos siltä näyttää, sanoi Kekkonenkin - niin se tosiasia viimeistään tekee kepun tarpeettomaksi. Mitäpä me teemme puolueella, jolle kuitenkin tärkeintä on se alue, jossa sillä ei ole mitään valtaa - kuten sanot.
Voisivat jo Oiva ja muut heittää historian roskatynnyriin mantransa kepun roolista "alueellisen ja sosiaalisen tasapainon palauttamisessa", ja laittaa kepun tilalle EU:n ja Brysselin.ja sen kannatus lisääntyy koko ajan!
- Sellainen kepu
puolue... kirjoitti:
ja sen kannatus lisääntyy koko ajan!
Onkohan syytä ylpeillä puolueen suuruudella, jos sen toteaa kyvyttömäksi koklip kapi ja tarpeettomaksi keskustalainen Pystyyn kuollut.
- keskustapuolueen
Sellainen kepu kirjoitti:
Onkohan syytä ylpeillä puolueen suuruudella, jos sen toteaa kyvyttömäksi koklip kapi ja tarpeettomaksi keskustalainen Pystyyn kuollut.
molemmiksi, niinkuin MPP,kin. Kyvyttömäksi ja erittäin tehokkaaksi.
- on vieläkin...
Sellainen kepu kirjoitti:
Onkohan syytä ylpeillä puolueen suuruudella, jos sen toteaa kyvyttömäksi koklip kapi ja tarpeettomaksi keskustalainen Pystyyn kuollut.
ajankohtainen, se kuvaa hyvin sitä minkä puolesta nämä Honkaliiton perinteenvaalijat jaksavat kirjoittaa.
http://www.helsinki.fi/agora/yleista/markkinavoimista.html
Tarja Mononen
Markkinavoimista
Suomenkin taloudellisen hallinnan takana olevien Kansainvälisten pankkien toiminta on jatkunut jo kauan. Jo vuonna 1836 Englanti oli velkaa Rotchildille 3,6 miljardia markkaa sen jälkeen Rotchildit alkoivat valloittaa Amerikan rahamarkkinoita. Pankit painoivat rahaa, jonka vastineena ei ollut kultaa tai hopeaa (vaikka USA perustuslain mukaan piti olla). USAssa pankkiirit loivat taloudellisia kriisejä, joiden avulla rikastuivat. He vaativat perustettavaksi keskuspankin vastaukseksi taloudellisiin kriiseihin. Vuonna 1933 USA:n hallitus ilmoitti joutuneensa konkurssiin ja joutui velallisena luovuttamaan kultansa yksityiselle keskuspankille. John F. Kennedy yritti pysäyttää valtion syvenevän velkakierteen asetuksella, mitä poisti velkaan perustuvan rahajärjestelmän. Hänet salamurhattiin melkein heti asetuksen määräämisen jälkeen. Uusi presidentti Johnson perui heti asetuksen. USAn velkaa ei voi maksaa koskaan takaisin, koska velka perustuu keskupankin luomaan rahaan. Velkaa ei voi maksaa velalla. USA on enemmän velkaa, kuin mitä on olemassa rahaa. Jo vuonna -24 Englannin valtionvaraministeri totesi: "Ne, jotka kontrolloivat kansakunnan luottoa, johtavat hallitusten politiikkaa..."
Suomi samoin kuin useimmat maat maailmassa ovat samassa velkakierteessä. Maailma on joutunut kansainvälisten pankkiirein orjuuteen ja se näkyy kaikkialla harjoitetussa politiikassa.
Kansainvälisiä keskuspankkeja on mm. Rotschildin pankit, Warburgin pankit, Lazard Brothers, Israel Moses Seiff, Chase Manhattan, Lehman Brothers, Kuhn Loeb ja Boldman Sachs, nämä ovat USAn keskuspankin pääosakkeenomistajat, näihin ovat sidoksissa myös Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto. Myös Englannin, Ranskan ja Saksan keskuspankit ovat yksityisessä omistuksessa. "Suomessa muutetaan lakia Suomen Pankista sekä rahalakia, monet pykälät pitää kirjoittaa tarkasti Maastrichtin sopimuksen artiklojen mukaan" (Aamulehti 4.2.98). 1.1.99 Suomen Pankin valuuttavaranto ja suurin osa kultavarannosta joutui Frankfurtissa sijaitsevan EUn keskuspankin hallintaan. Suomen Pankkiin nähden Euroopan keskuspankilla on suurempi valta kuin Suomen hallituksella.
Tiesittekö, että Suomi Kansainvälisen valuutarahaston jäsenenä maksaa sille 11 miljardia markka vuodessa jäsenosuusmaksuina. Siitä tulee 1900 markkaa kansalaista kohti. Maksamme siitä että saamme tarvittaessa lainaa Kansainväliseltä valuuttarahastolta ja että se saa määrätä lainaehtojen perusteella minkalaista politiikkaa Suomessa harjoitetaan. Rahoitusneuvos Nars sanoi: "Suomi on joutunut rahoittajien armoille" (Aamulehti 14.8.94). Kansainvälisten rahoittajien perimmäinen päämäärä on maailmanhallituksen perustaminen.
EU on askel kohti rahamahtien tavoittelemaa maailman hallitusta. Jo -48 entinen NATO:n pääsihteeri Lonz sanoi: "Hitaasti mutta vakaasti edistyvä Euroopan ykseys on kaikkein lupaavin tae yhden maailmanhallituksen ihanteistamme."
Uutta maailmanjärjestystä päämääränään pitävä Bilderberg-ryhmä kokoontuu kerran vuodessa salaisiin kokouksiin. Ryhmän taustavoimia ovat kaksi pankkiirisukua, Rotchildit ja Rockefellerit. Siihen kuuluu 39 pysyvää jäsentä ja se omistaa 33% maailman varallisuudesta (Strigas -94).
Kokouksiin kutsutaan vain henkilöitä, joilla on poliittista tai taloudellista valtaa. Lehdistön mukaan suomalaisista kokouksiin ovat osallistuneet mm. Ahtisaari, Paavo Lipponen, Nokian toimitusjohtaja Jorma Ollila, Helsingin Sanomien toimitusjohtaja Janne Virkkunen, Elinkeinoelämän valtuuskunnan puheenjohtaja Jaakko Iloniemi, Valtionvarainministeri Sauli Niinistö, vuorineuvos Krister Ahlström, Esko Aho, Georg Ehrnrooth, Sirkka Hämäläinen Suomen Pankista, Jaakko Ihamuotila, Max Jacobson, Jarl Köhler, Mirja Jarimo-Lehtinen, Gerhard Wendt.
Trilateraalinen komissio syntyi joidenkin Bilderberg-ryhmän jäsenten toimesta vuonna -73. Sen tavoitteena on USAn, länsi Euroopan ja Japanin yhdentäminen maailmanhallituksen perustamiseksi. Se omistaa 60% maailman varallisuudesta (Strigas 94). Sen konferenssit ovat salaisia. Suomi on ollut siinä mukana vuodesta -93. Kokoukseen vuonna -96 ottivat osaa suomalaisista mm. Ahtisaari, Jakobson, Sirkka Hämäläinen, Krister Ahlstöm, sekä puolustusvoimain komentaja kenraali Gustav Häglund. Suomen tärkein johto on mukana maailmanhallitusta ajavissa järjestöissä ja se näkyy politiikassamme.
Bilderberg ja Trilateraalinen komissio kontrolloivat kansainvälistä varallisuutta sekä nimittävät presidentit, pääministerit ja sotilasjohtajat. Median aivopesun ja rahalla tuetun kamppanjan kautta nimitetyt pääsevät valtaan. Niskoittelevat tuhotaan korruption, pakkoeron tai salamurhan kautta.
Bilderberg ja Trilateraalisen komission toimeenpaneva yksikkö on NSA. NSA on laeista riippumaton ja sillä on yli 2 miljoonaa agenttia ja tiedemiestä ympäri maailmaa, se sijaitsee Fort Meadissa USAssa. Sillä on maailman täydellisin tietokonekeskus joka valvoo maailmanlaajuisesti telekommunikaatiota.
Ainut mitä nämä keskukset pelkäävät, on maailman yleinen mielipide ja niiden hankkeiden paljastuminen. Suomessa kansan yleinen mielipide voisi saada aikaan muutoksen. Jos kansa äänestäisi tiedotusvälineiden aivopesusta huolimatta niitä henkilöitä jotka voisivat ja uskaltaisivat saada muutoksia aikaan. Esim. Kokoomuksen, Keskustan ja SDP:n johtajat kuuluvat kaikki Bilderberg-kerhoon, niiden harjoittama politiikka on siitä syystä yhtenevää. Aamulehden 23.3.99 mukaan "Ekonomistit katsovat, että markkinat luottavat kolmen suurimman puolueen talouspolitiikkaan. Menisipä näistä puolueista hallitukseen mikä tahansa, ei talouspolitiikassa tapahtuisi oleellisia muutoksia."
Suomen olisi heti irrottauduttava EU:sta, ennenkuin markka hävitetään ja valtionvelka olisi maksettava heti pois, jotta itsenäisyys palautuisi. Tämä vaatisi suuria uhrauksia, koko kansalta. Tarvittaisiin uudisraivaaja-mielialaa ja haluaa oikeudenmukaiseen, rehelliseen ja avoimeen hallintoon, joka palkitsee yritteliäisyyttä, niin että talous elvyttyisi ja työttömyys siirtyisi historiaan. - johtajat...
on vieläkin... kirjoitti:

Suomen olisi heti irrottauduttava EU:sta, ennenkuin markka hävitetään ja valtionvelka olisi maksettava heti pois, jotta itsenäisyys palautuisi. Tämä vaatisi suuria uhrauksia, koko kansalta. Tarvittaisiin uudisraivaaja-mielialaa ja haluaa oikeudenmukaiseen, rehelliseen ja avoimeen hallintoon, joka palkitsee yritteliäisyyttä, niin että talous elvyttyisi ja työttömyys siirtyisi historiaan.ei kuulu bilderberg kerhoon.
Esko Ahon nimi on kokouskävijöiden listassa koska hän oli pääministerinä silloin kun kokous pidettiin suomessa (kalastajatorpalla). StadinkundiJKK kirjoitti:
Jos noin on - ja niin on, jos siltä näyttää, sanoi Kekkonenkin - niin se tosiasia viimeistään tekee kepun tarpeettomaksi. Mitäpä me teemme puolueella, jolle kuitenkin tärkeintä on se alue, jossa sillä ei ole mitään valtaa - kuten sanot.
Voisivat jo Oiva ja muut heittää historian roskatynnyriin mantransa kepun roolista "alueellisen ja sosiaalisen tasapainon palauttamisessa", ja laittaa kepun tilalle EU:n ja Brysselin.Arvelisin, että kepussa ollaan nykyisin hyvinkin tyytyväisiä siihen, ettei se enää jatkuvasti joudu törmäyskurssille kokoomuksen ja demareiden kanssa aluepolitiikasta.
Aluepolitiikastahan ei nykyään keskustella edes vaalien alla. Vielä 70- ja 80-lukujen suurissa vaalikeskusteluissa oli tavallista, että aluepolitiikasta väiteltiin useita minuutteja tai varttituntikin.
Vielä jyrkempi ero on maatalouspolitiikan osalta. Keskustelu maatalouspolitiikasta on nykyisin vaalien alla melko olematonta, kun maatalouspolitiikka oli vielä parikymmentä vuotta sitten demareille ja kepulle niitä pääteemoja, joilla keskinäinen vaalitaistelu käytiin.
Yllättäen kepu on hyötynyt noiden itselleen tärkeiden asioiden häipymisestä taka-alalle. Arvelisinkin, että kepun kannatuksen kasvu EU:hun liittymisen jälkeen johtuu pitkälle siitä, kepu on nyt päässyt esittelemään muita tavoitteitaan monipuolisemmin, kun sen ei tarvitse olla jatkuvasti vastaamassa noita kahta perinteistä tavoitetta kohtaan esitettyyn kritiikkiin.
Niinpä vastaukseni siihen, mitä tehdään puolueella, joka ei enää hallitse kahta perinteistä teemaansa, on että sille löytyy käyttöä muilla teema-alueilla.
Ja ainahan se voi olla valvomassa, ettei esimerkiksi valtion rahoitukseen yksin kuuluvan julkisen infran puute ole esteenä EU- ja aluetason hankkeille.- StadinkundiJKK
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Arvelisin, että kepussa ollaan nykyisin hyvinkin tyytyväisiä siihen, ettei se enää jatkuvasti joudu törmäyskurssille kokoomuksen ja demareiden kanssa aluepolitiikasta.
Aluepolitiikastahan ei nykyään keskustella edes vaalien alla. Vielä 70- ja 80-lukujen suurissa vaalikeskusteluissa oli tavallista, että aluepolitiikasta väiteltiin useita minuutteja tai varttituntikin.
Vielä jyrkempi ero on maatalouspolitiikan osalta. Keskustelu maatalouspolitiikasta on nykyisin vaalien alla melko olematonta, kun maatalouspolitiikka oli vielä parikymmentä vuotta sitten demareille ja kepulle niitä pääteemoja, joilla keskinäinen vaalitaistelu käytiin.
Yllättäen kepu on hyötynyt noiden itselleen tärkeiden asioiden häipymisestä taka-alalle. Arvelisinkin, että kepun kannatuksen kasvu EU:hun liittymisen jälkeen johtuu pitkälle siitä, kepu on nyt päässyt esittelemään muita tavoitteitaan monipuolisemmin, kun sen ei tarvitse olla jatkuvasti vastaamassa noita kahta perinteistä tavoitetta kohtaan esitettyyn kritiikkiin.
Niinpä vastaukseni siihen, mitä tehdään puolueella, joka ei enää hallitse kahta perinteistä teemaansa, on että sille löytyy käyttöä muilla teema-alueilla.
Ja ainahan se voi olla valvomassa, ettei esimerkiksi valtion rahoitukseen yksin kuuluvan julkisen infran puute ole esteenä EU- ja aluetason hankkeille....toki siihen itsekin usein pyrin, joskaan en aina, kun taktiset syyt vaativat muuta. Mutta annan vilpittömän tunnustukseni sille, että olet molemmissa viesteissäsi ollut asiallinen. Se on sinulle varmaan helpompaa kuin monelle muulle, kun sinulla on myös tietoa asioista ja kyky niistä kertoa.
En ole erimielinen näkemyksestäsi asioiden kehityksestä, niiden käsittelyn painopisteen muuttumisessa ja siitä johtuen niiden aseman heikentymisessä poliittisessa retoriikassa. Onko se kehitys ollut meille hyväksi vai pahaksi; siitä näkyy olevan erilaisia käsityksiä. Keskustalaisten enemmistön mielestä ilmeisesti pahaksi.
En ole erimielinen edes Keskustatan kannattajakunnan rakenteen muuttumisesta, mutta onko sekään ollut hyväksi vai pahaksi maallemme; siitä ehkä saattaisimme olla erimielisiä. Siksi en nyt rupea siitä puhumaan, kún hyvien esitystesi johdosta olen rauhantahtoinen.
Hyvää yötä! - puhunut.
StadinkundiJKK kirjoitti:
...toki siihen itsekin usein pyrin, joskaan en aina, kun taktiset syyt vaativat muuta. Mutta annan vilpittömän tunnustukseni sille, että olet molemmissa viesteissäsi ollut asiallinen. Se on sinulle varmaan helpompaa kuin monelle muulle, kun sinulla on myös tietoa asioista ja kyky niistä kertoa.
En ole erimielinen näkemyksestäsi asioiden kehityksestä, niiden käsittelyn painopisteen muuttumisessa ja siitä johtuen niiden aseman heikentymisessä poliittisessa retoriikassa. Onko se kehitys ollut meille hyväksi vai pahaksi; siitä näkyy olevan erilaisia käsityksiä. Keskustalaisten enemmistön mielestä ilmeisesti pahaksi.
En ole erimielinen edes Keskustatan kannattajakunnan rakenteen muuttumisesta, mutta onko sekään ollut hyväksi vai pahaksi maallemme; siitä ehkä saattaisimme olla erimielisiä. Siksi en nyt rupea siitä puhumaan, kún hyvien esitystesi johdosta olen rauhantahtoinen.
Hyvää yötä!Rauhantahtoinen kansa vaikenee.
- kallista-tukea
Aluepolitiikkaa saatetaan hoidella maatalouden osalta, mutta kuntien valtionosuusjärjestelmä on kotikutoinen ja jolla päätetään hyvin pitkälti mitä/minkälaisia kuntia halutaan pitää "elossa".
kallista-tukea kirjoitti:
Aluepolitiikkaa saatetaan hoidella maatalouden osalta, mutta kuntien valtionosuusjärjestelmä on kotikutoinen ja jolla päätetään hyvin pitkälti mitä/minkälaisia kuntia halutaan pitää "elossa".
Maataloutta rahoitetaan omasta EU-kassastaan, alueita omasta EU-kassastaan. Kuntien rahoittaminen sitä vastoin on jokaisen valtion oma päänsärky.
- kysytään:
Ei sinun kannata enään ruveta.
Pysy vain loppuun asti sen viidennen kolonnan kannattajana. - ruveta...
kepulaiseksi synnytään. Siinä suhteessa se on samanlaista kuin stadilaisuus...
- StadinkundiJKK
Mielestäni heitin vain sellaisen puolikevyen avauksen, jolle aiheen antoivat tämän päivän miellyttävät kokemukset.
Vietin suuren osan päivästä Stadin varsinaisessa cityssä siellä asioidessani. Lounaalla kävin Strindbergilla sisätiloissa, mutta poikkesin sitten oluella myös terassilla, jolle syysaurinko paistoi vielä ihan lämmittävästi!
Taas kerran tajusin, miten ihana kaupunki onkaan tämä minun Stadini! Tunnen kymmeniä tätä suurempia ja kuuluisampia kaupunkeja tarpeeksi hyvin tietääkseni, etteivät ne ole tämän veroisia.
Ja kun sitten jumpan kautta kotiin tultuani kävin vilkaisemassa saittia ja näin täällä sitä tavanomaista kepukehua, niin en voinut vastustaa kiusausta heittää tuo avaus, joka ei nyt ihan kepulaisen vakavamielinen ollut. Mutta oli sillä sanomakin: ainakin rivien välistä on luettavissa syitä sille, miksi tämä Stadi on niin ihana mesta. No – yksi hyvä syy on se, että täällä kepu on mitätön pikkupuolue!
Olisikohan tämä rakas isänmaani vieläkin parempi, jos puolueiden suhteen tilanne koko maassa olisi sama kuin täällä Stadissa? Siinäpä mietittävää yökyöpeleille. Itse lähden nyt nukkumaan.
Hyvää yötä!- tulevan nopeimmin
sutkeja stadilaisia. Muiden ihmisten halveksijoita ja ammattimaisia valehtelijoita.
- syistä
tulevan nopeimmin kirjoitti:

vieläpä...
- StadinkundiJKK
tulevan nopeimmin kirjoitti:
sutkeja stadilaisia. Muiden ihmisten halveksijoita ja ammattimaisia valehtelijoita.
...kainuulais-savolainen sukujuuriltani ja syntynyt pitäjässä, josta toinen puoli kuului aikoinaan Pohois-Karjalaan (Nurmekseen) ja toinen puoli Pohjois-Savoon (Nilsiään) ja jonka väestöstä suuri osa (mm. me Korhoset) ovat tulleet pohjoisesta naapuripitäjästä Sotkamosta ja ovat siis kainuulaisia.
Mutta luulen useimpien normaalien ihmisten olevan siinä iässä, kun minä Stadiin tulin - 16-vuotiaana - niin mukautumiskykyisiä ja oppimisenhaluisia - ainakin minä olin - että heistä tulee nopeasti stadilaisiakin ja jos vaikka olisin muuttanut Amerikkaan, olisin pian tuntenut itseni amerikksalaiseksi. Ja amerikkalaisena muutkin amerikkalaiset olisivat minua pitäneet, kuten stadilaiset - jotka myös ovat henkisesti joustavia - ovat minua pitäneet varmasti jo yli 50 vuotta.
Ainoastaan kepulaisuus tehnee ihmisestä sellaisen, että hän on sitä koko elämänsä, jota sattui olemaan syntyessään ja lapsuudessaan. Ainoastaan kepulainen voi ylpeillä silläkin, että hän ei ole koskaan elämässään vaihtanut puoluettaan. Lieneekö vaihtanut kalsareitaankaan ennen kuin ovat kuluneet niin, että ei enää ole kaulustakaan niistä jäljellä. - Kaipaat
StadinkundiJKK kirjoitti:
...kainuulais-savolainen sukujuuriltani ja syntynyt pitäjässä, josta toinen puoli kuului aikoinaan Pohois-Karjalaan (Nurmekseen) ja toinen puoli Pohjois-Savoon (Nilsiään) ja jonka väestöstä suuri osa (mm. me Korhoset) ovat tulleet pohjoisesta naapuripitäjästä Sotkamosta ja ovat siis kainuulaisia.
Mutta luulen useimpien normaalien ihmisten olevan siinä iässä, kun minä Stadiin tulin - 16-vuotiaana - niin mukautumiskykyisiä ja oppimisenhaluisia - ainakin minä olin - että heistä tulee nopeasti stadilaisiakin ja jos vaikka olisin muuttanut Amerikkaan, olisin pian tuntenut itseni amerikksalaiseksi. Ja amerikkalaisena muutkin amerikkalaiset olisivat minua pitäneet, kuten stadilaiset - jotka myös ovat henkisesti joustavia - ovat minua pitäneet varmasti jo yli 50 vuotta.
Ainoastaan kepulaisuus tehnee ihmisestä sellaisen, että hän on sitä koko elämänsä, jota sattui olemaan syntyessään ja lapsuudessaan. Ainoastaan kepulainen voi ylpeillä silläkin, että hän ei ole koskaan elämässään vaihtanut puoluettaan. Lieneekö vaihtanut kalsareitaankaan ennen kuin ovat kuluneet niin, että ei enää ole kaulustakaan niistä jäljellä.hoitoa.
- surkeata sukuhistoriaa
StadinkundiJKK kirjoitti:
...kainuulais-savolainen sukujuuriltani ja syntynyt pitäjässä, josta toinen puoli kuului aikoinaan Pohois-Karjalaan (Nurmekseen) ja toinen puoli Pohjois-Savoon (Nilsiään) ja jonka väestöstä suuri osa (mm. me Korhoset) ovat tulleet pohjoisesta naapuripitäjästä Sotkamosta ja ovat siis kainuulaisia.
Mutta luulen useimpien normaalien ihmisten olevan siinä iässä, kun minä Stadiin tulin - 16-vuotiaana - niin mukautumiskykyisiä ja oppimisenhaluisia - ainakin minä olin - että heistä tulee nopeasti stadilaisiakin ja jos vaikka olisin muuttanut Amerikkaan, olisin pian tuntenut itseni amerikksalaiseksi. Ja amerikkalaisena muutkin amerikkalaiset olisivat minua pitäneet, kuten stadilaiset - jotka myös ovat henkisesti joustavia - ovat minua pitäneet varmasti jo yli 50 vuotta.
Ainoastaan kepulaisuus tehnee ihmisestä sellaisen, että hän on sitä koko elämänsä, jota sattui olemaan syntyessään ja lapsuudessaan. Ainoastaan kepulainen voi ylpeillä silläkin, että hän ei ole koskaan elämässään vaihtanut puoluettaan. Lieneekö vaihtanut kalsareitaankaan ennen kuin ovat kuluneet niin, että ei enää ole kaulustakaan niistä jäljellä.ja yksi kolmasosa joutavaa vittuilua. Jos tarkoitus oli kohdentaa se minuun, niin valitettavasti tuli huti.
Sotaurhothan ne nämä kalsarijutut tuntuu tietävän.
Kuten sanottu vittuilu ja valehtelu, siitä sutkin savolaisen stadilaisen tuntee.
- Aamun avaus
Haukkumista, ivaamista, nolaamista ja valehtelua.
Ei mitään todellista asiaa. - ei oteta
kunniallisen KESKUSTAN jäseneksi. Olet omiaan SOSSUAPINOIDEN ja muiden narsistien kanssa nahkurin orsille ELITARVIKEVIRASO-LPPOSTA tapaamaan.
- LANDEPAUKUSTA
ei tule KOSKAAN stadilaista. Sinä häpäiset kunnon stadilaiset. Parempi kun vietät itsesi johonkin maasedun hoitokotiin.
- StadinkundiJKK
Et todellakaan ole, vaikka olisit syntynyt Stadissa. Stadilainen ei ajattele noin, vaan siten kuin profiilillani siteeraan stadilaisuutta ylläpitävän järjestön blogi.
Suuripa on ylpeilynaiheesi, kun olet syntynyt Stadissa. varmaan ainoa sellainen. Kai koet sen omaksi ansioksesi. Ja sinne olet jäänyt roikkumaan, jossa olet sattunut syntymään – jossakin Kurvin kulmilla – ja elämänkokemuksesi kuten maailmankuvasikin rakentuvat vain Kallion kaljakuppiloiden ja lähimmän sossun luukun välillä kulkemiseen. On siinä ylpeiltävää.
Jos tuollainen tyyppi olisi syntynyt Taka-Hikiällä tai Rautavaaralla, hän olisi yhä siellä. Eikä olisi päässyt muualla käymäänkään.
Minä uskalsin lähteä noilta raukoilta synnyinseuduiltani omin nokkineni jo poikasena ja sellaisilla eväillä Stadiin tullut stadilaistuikin nopeasta ja sai varmasti pian oikeiden stadin kundien kuten friidujenkin hyväksynnän paremmin kuin sinunlaisesi tyyppi on koskaan saanut.
Sen jälkeen olin vielä Lapin tukkikämpillä, jo historiaan jääneiden reilujen Lapin jätkien joukossa, olin armeijassa hyvin monessa tehtävässä jotka veivät Suomeenkin eri puolille, mm. isänmaatani kartoittamaan, ja vuosiksi sotilasleireille muualle maailmaan. Suomessa ei ole monta kaupunkia tai kuntaa, jossa en olisi käynyt, olen palvellut suomalaista talonpoikaa Valiolla, olen matkustellut ympäri maailman ja käynyt n. 50 maassa ja kymmenissä miljoonakaupungeissa, joista monet tunnen tarpeeksi hyvin tietääkseni, että niissä ei ole yhtäkään kotikaupunkini Helsingin eli Stadin veroista.
Ja jo 20 vuotta olen asunut täällä Pakilassa, maan pinnan tasalla rauhallisessa ja vehreässä ympäristössä, keskuspuiston laidassa Stadin parhaiden ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksien äärellä, lähellä kehä-ykköstä, jota pääsee parhaiten niin itään, länteen, pohjoiseen kuin eteläänkin.
Olen ylpeä tästä kotikaupungistani, jonka vuosisatojen saatossa ovat rakentaneet tällaiseksi kunnon stadilaiset, heistä aina suurin osa muualta tulleita. Jos tämän stadin kehitys olisi ollut sinunlaistesi varassa, tämä olisi edelleen muutaman mökin kalastajakylä Vironniemellä.
Mutta onhan hyvä, että olet sentään ylpeä syntymäkaupungistasi. Syntymäkaupunkisi tuskin voi olla kovin ylpeä tuollaisesta pojastaan. Ja jos oikeat stadilaiset olisivat tuollaisia, en todellakaan haluaisi olla stadilainen! - tuutintäydeltä
StadinkundiJKK kirjoitti:
Et todellakaan ole, vaikka olisit syntynyt Stadissa. Stadilainen ei ajattele noin, vaan siten kuin profiilillani siteeraan stadilaisuutta ylläpitävän järjestön blogi.
Suuripa on ylpeilynaiheesi, kun olet syntynyt Stadissa. varmaan ainoa sellainen. Kai koet sen omaksi ansioksesi. Ja sinne olet jäänyt roikkumaan, jossa olet sattunut syntymään – jossakin Kurvin kulmilla – ja elämänkokemuksesi kuten maailmankuvasikin rakentuvat vain Kallion kaljakuppiloiden ja lähimmän sossun luukun välillä kulkemiseen. On siinä ylpeiltävää.
Jos tuollainen tyyppi olisi syntynyt Taka-Hikiällä tai Rautavaaralla, hän olisi yhä siellä. Eikä olisi päässyt muualla käymäänkään.
Minä uskalsin lähteä noilta raukoilta synnyinseuduiltani omin nokkineni jo poikasena ja sellaisilla eväillä Stadiin tullut stadilaistuikin nopeasta ja sai varmasti pian oikeiden stadin kundien kuten friidujenkin hyväksynnän paremmin kuin sinunlaisesi tyyppi on koskaan saanut.
Sen jälkeen olin vielä Lapin tukkikämpillä, jo historiaan jääneiden reilujen Lapin jätkien joukossa, olin armeijassa hyvin monessa tehtävässä jotka veivät Suomeenkin eri puolille, mm. isänmaatani kartoittamaan, ja vuosiksi sotilasleireille muualle maailmaan. Suomessa ei ole monta kaupunkia tai kuntaa, jossa en olisi käynyt, olen palvellut suomalaista talonpoikaa Valiolla, olen matkustellut ympäri maailman ja käynyt n. 50 maassa ja kymmenissä miljoonakaupungeissa, joista monet tunnen tarpeeksi hyvin tietääkseni, että niissä ei ole yhtäkään kotikaupunkini Helsingin eli Stadin veroista.
Ja jo 20 vuotta olen asunut täällä Pakilassa, maan pinnan tasalla rauhallisessa ja vehreässä ympäristössä, keskuspuiston laidassa Stadin parhaiden ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksien äärellä, lähellä kehä-ykköstä, jota pääsee parhaiten niin itään, länteen, pohjoiseen kuin eteläänkin.
Olen ylpeä tästä kotikaupungistani, jonka vuosisatojen saatossa ovat rakentaneet tällaiseksi kunnon stadilaiset, heistä aina suurin osa muualta tulleita. Jos tämän stadin kehitys olisi ollut sinunlaistesi varassa, tämä olisi edelleen muutaman mökin kalastajakylä Vironniemellä.
Mutta onhan hyvä, että olet sentään ylpeä syntymäkaupungistasi. Syntymäkaupunkisi tuskin voi olla kovin ylpeä tuollaisesta pojastaan. Ja jos oikeat stadilaiset olisivat tuollaisia, en todellakaan haluaisi olla stadilainen!paskaa.
- ei se muuksi muutu
StadinkundiJKK kirjoitti:
Et todellakaan ole, vaikka olisit syntynyt Stadissa. Stadilainen ei ajattele noin, vaan siten kuin profiilillani siteeraan stadilaisuutta ylläpitävän järjestön blogi.
Suuripa on ylpeilynaiheesi, kun olet syntynyt Stadissa. varmaan ainoa sellainen. Kai koet sen omaksi ansioksesi. Ja sinne olet jäänyt roikkumaan, jossa olet sattunut syntymään – jossakin Kurvin kulmilla – ja elämänkokemuksesi kuten maailmankuvasikin rakentuvat vain Kallion kaljakuppiloiden ja lähimmän sossun luukun välillä kulkemiseen. On siinä ylpeiltävää.
Jos tuollainen tyyppi olisi syntynyt Taka-Hikiällä tai Rautavaaralla, hän olisi yhä siellä. Eikä olisi päässyt muualla käymäänkään.
Minä uskalsin lähteä noilta raukoilta synnyinseuduiltani omin nokkineni jo poikasena ja sellaisilla eväillä Stadiin tullut stadilaistuikin nopeasta ja sai varmasti pian oikeiden stadin kundien kuten friidujenkin hyväksynnän paremmin kuin sinunlaisesi tyyppi on koskaan saanut.
Sen jälkeen olin vielä Lapin tukkikämpillä, jo historiaan jääneiden reilujen Lapin jätkien joukossa, olin armeijassa hyvin monessa tehtävässä jotka veivät Suomeenkin eri puolille, mm. isänmaatani kartoittamaan, ja vuosiksi sotilasleireille muualle maailmaan. Suomessa ei ole monta kaupunkia tai kuntaa, jossa en olisi käynyt, olen palvellut suomalaista talonpoikaa Valiolla, olen matkustellut ympäri maailman ja käynyt n. 50 maassa ja kymmenissä miljoonakaupungeissa, joista monet tunnen tarpeeksi hyvin tietääkseni, että niissä ei ole yhtäkään kotikaupunkini Helsingin eli Stadin veroista.
Ja jo 20 vuotta olen asunut täällä Pakilassa, maan pinnan tasalla rauhallisessa ja vehreässä ympäristössä, keskuspuiston laidassa Stadin parhaiden ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksien äärellä, lähellä kehä-ykköstä, jota pääsee parhaiten niin itään, länteen, pohjoiseen kuin eteläänkin.
Olen ylpeä tästä kotikaupungistani, jonka vuosisatojen saatossa ovat rakentaneet tällaiseksi kunnon stadilaiset, heistä aina suurin osa muualta tulleita. Jos tämän stadin kehitys olisi ollut sinunlaistesi varassa, tämä olisi edelleen muutaman mökin kalastajakylä Vironniemellä.
Mutta onhan hyvä, että olet sentään ylpeä syntymäkaupungistasi. Syntymäkaupunkisi tuskin voi olla kovin ylpeä tuollaisesta pojastaan. Ja jos oikeat stadilaiset olisivat tuollaisia, en todellakaan haluaisi olla stadilainen!vaikka "kuussa narsisti kävisit. Minä olen aito STADIN KUNDI. Muuta tosiaan landelle, häpäiset meidät stadilaiset.
- ja sitten kehutaan
StadinkundiJKK kirjoitti:
Et todellakaan ole, vaikka olisit syntynyt Stadissa. Stadilainen ei ajattele noin, vaan siten kuin profiilillani siteeraan stadilaisuutta ylläpitävän järjestön blogi.
Suuripa on ylpeilynaiheesi, kun olet syntynyt Stadissa. varmaan ainoa sellainen. Kai koet sen omaksi ansioksesi. Ja sinne olet jäänyt roikkumaan, jossa olet sattunut syntymään – jossakin Kurvin kulmilla – ja elämänkokemuksesi kuten maailmankuvasikin rakentuvat vain Kallion kaljakuppiloiden ja lähimmän sossun luukun välillä kulkemiseen. On siinä ylpeiltävää.
Jos tuollainen tyyppi olisi syntynyt Taka-Hikiällä tai Rautavaaralla, hän olisi yhä siellä. Eikä olisi päässyt muualla käymäänkään.
Minä uskalsin lähteä noilta raukoilta synnyinseuduiltani omin nokkineni jo poikasena ja sellaisilla eväillä Stadiin tullut stadilaistuikin nopeasta ja sai varmasti pian oikeiden stadin kundien kuten friidujenkin hyväksynnän paremmin kuin sinunlaisesi tyyppi on koskaan saanut.
Sen jälkeen olin vielä Lapin tukkikämpillä, jo historiaan jääneiden reilujen Lapin jätkien joukossa, olin armeijassa hyvin monessa tehtävässä jotka veivät Suomeenkin eri puolille, mm. isänmaatani kartoittamaan, ja vuosiksi sotilasleireille muualle maailmaan. Suomessa ei ole monta kaupunkia tai kuntaa, jossa en olisi käynyt, olen palvellut suomalaista talonpoikaa Valiolla, olen matkustellut ympäri maailman ja käynyt n. 50 maassa ja kymmenissä miljoonakaupungeissa, joista monet tunnen tarpeeksi hyvin tietääkseni, että niissä ei ole yhtäkään kotikaupunkini Helsingin eli Stadin veroista.
Ja jo 20 vuotta olen asunut täällä Pakilassa, maan pinnan tasalla rauhallisessa ja vehreässä ympäristössä, keskuspuiston laidassa Stadin parhaiden ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksien äärellä, lähellä kehä-ykköstä, jota pääsee parhaiten niin itään, länteen, pohjoiseen kuin eteläänkin.
Olen ylpeä tästä kotikaupungistani, jonka vuosisatojen saatossa ovat rakentaneet tällaiseksi kunnon stadilaiset, heistä aina suurin osa muualta tulleita. Jos tämän stadin kehitys olisi ollut sinunlaistesi varassa, tämä olisi edelleen muutaman mökin kalastajakylä Vironniemellä.
Mutta onhan hyvä, että olet sentään ylpeä syntymäkaupungistasi. Syntymäkaupunkisi tuskin voi olla kovin ylpeä tuollaisesta pojastaan. Ja jos oikeat stadilaiset olisivat tuollaisia, en todellakaan haluaisi olla stadilainen!jokainen yhdistys on tyytyväinen jäsenmaksunsa maksavaan "aasiakkaaseen" joten peräsavolainenkin hyväksytään stadilaiseksi. HAHAHAHA!
- landelainen se on
StadinkundiJKK kirjoitti:
Et todellakaan ole, vaikka olisit syntynyt Stadissa. Stadilainen ei ajattele noin, vaan siten kuin profiilillani siteeraan stadilaisuutta ylläpitävän järjestön blogi.
Suuripa on ylpeilynaiheesi, kun olet syntynyt Stadissa. varmaan ainoa sellainen. Kai koet sen omaksi ansioksesi. Ja sinne olet jäänyt roikkumaan, jossa olet sattunut syntymään – jossakin Kurvin kulmilla – ja elämänkokemuksesi kuten maailmankuvasikin rakentuvat vain Kallion kaljakuppiloiden ja lähimmän sossun luukun välillä kulkemiseen. On siinä ylpeiltävää.
Jos tuollainen tyyppi olisi syntynyt Taka-Hikiällä tai Rautavaaralla, hän olisi yhä siellä. Eikä olisi päässyt muualla käymäänkään.
Minä uskalsin lähteä noilta raukoilta synnyinseuduiltani omin nokkineni jo poikasena ja sellaisilla eväillä Stadiin tullut stadilaistuikin nopeasta ja sai varmasti pian oikeiden stadin kundien kuten friidujenkin hyväksynnän paremmin kuin sinunlaisesi tyyppi on koskaan saanut.
Sen jälkeen olin vielä Lapin tukkikämpillä, jo historiaan jääneiden reilujen Lapin jätkien joukossa, olin armeijassa hyvin monessa tehtävässä jotka veivät Suomeenkin eri puolille, mm. isänmaatani kartoittamaan, ja vuosiksi sotilasleireille muualle maailmaan. Suomessa ei ole monta kaupunkia tai kuntaa, jossa en olisi käynyt, olen palvellut suomalaista talonpoikaa Valiolla, olen matkustellut ympäri maailman ja käynyt n. 50 maassa ja kymmenissä miljoonakaupungeissa, joista monet tunnen tarpeeksi hyvin tietääkseni, että niissä ei ole yhtäkään kotikaupunkini Helsingin eli Stadin veroista.
Ja jo 20 vuotta olen asunut täällä Pakilassa, maan pinnan tasalla rauhallisessa ja vehreässä ympäristössä, keskuspuiston laidassa Stadin parhaiden ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksien äärellä, lähellä kehä-ykköstä, jota pääsee parhaiten niin itään, länteen, pohjoiseen kuin eteläänkin.
Olen ylpeä tästä kotikaupungistani, jonka vuosisatojen saatossa ovat rakentaneet tällaiseksi kunnon stadilaiset, heistä aina suurin osa muualta tulleita. Jos tämän stadin kehitys olisi ollut sinunlaistesi varassa, tämä olisi edelleen muutaman mökin kalastajakylä Vironniemellä.
Mutta onhan hyvä, että olet sentään ylpeä syntymäkaupungistasi. Syntymäkaupunkisi tuskin voi olla kovin ylpeä tuollaisesta pojastaan. Ja jos oikeat stadilaiset olisivat tuollaisia, en todellakaan haluaisi olla stadilainen!Tuommonen ällötyyppi inhottaa stadilaista. Ilmiselvä kepulainen jostain Pörsänmäeltä. Navetasta kirjoittelee, lehmänlannan haju tuntuu tänne asti. Ei Stadissa tuollaisia ole. Keriskin on älykkö tuohon verrattuna.
- Niinpä niin
ei se muuksi muutu kirjoitti:
vaikka "kuussa narsisti kävisit. Minä olen aito STADIN KUNDI. Muuta tosiaan landelle, häpäiset meidät stadilaiset.
Kotiseuturakkaus on varsin mielenkiintoinen historiallinen jäänne, se on menettänyt merkityksensä kehittyneessä yhteiskunnassa. Aikoinaan oli varsin tärkeää pysyä synnyinseuduillaan, tämä oli varsin usein eloon jäämisen edellytys. Sosiaaliturvan puuttuessa synnyinseudun sukulaisverkosto turvasi elämää varsin pitkälle. Kotiseudulla oli myös sukulaisten muodostama turvapiiri. Mikäli muuttamiseen oli pakotettu, menetti samalla sen yhteisöllisen turvan, joka jäävillä oli. Menetys oli varsin suuri. Alkuasukasheimoja tutkittaessa, eräs pahimmista rangaistuksista on heimosta karkotus. Karkotus merkitsee siteiden katkeamista ja yksinäisyyttä. Yhteisöllisyyteen tottuneelle ihmiselle yksinäisyys on varsin kova rangaistus, se murtaa mielen varsin nopeasti.
Mitä nykyisin merkitsee kotiseuturakkaus ja "paljasjalkaisuus"? Helsinki on aivan samoin ollut aikoinaan synnyinpaikka monelle ja "paljasjalkaisella" helsinkiläisellä on täällä ollut suvun antama turva. Kaupunkiin muuttaneella sitä ei ole ollut. Etu on ollut varsin merkittävä. Enää sillä ei ole juurikaan merkitystä. Onkin aika huvittavaa, että vieläkin kehuskellaan sillä, että ollaan synnytty samassa kaupungissa, kuin edelleen asutaan. Tämä kertoo lähinnä siitä, että sukulaisten suoma turva nähdään edelleenkin tärkeämpänä, kuin muun tyyppinen yhteisöllisyys. Näkökulma on jäänne, josta sivistysvaltiot ovat jo yleensä päässeet eroon.
Afrikassa heimo/kotiseutuajattelu on siirtynyt paikkakunnilta kaupunkeihin ja on merkittävä este kehitykselle.
Yhteisöllisen häpeän tunne on myös jäänne agraarisesta ajattelusta, silloin ihmiset olivat siten sidoksissa toisiinsa, että yhden kunnian menetys koski kaikkia yhteisön jäseniä. Yksilöllisyys ei ollut vielä kehittynyt ja yksilöllistä vastuuta ei pystytty havaitsemaan.Tähän ajattelutapaan perustuu myös kunniamurha perinne. - StadinkundiJKK
ei se muuksi muutu kirjoitti:
vaikka "kuussa narsisti kävisit. Minä olen aito STADIN KUNDI. Muuta tosiaan landelle, häpäiset meidät stadilaiset.
Epäilemättä on oikean stadilaisen antama, sen huomaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000029966158
Kaikkeen se kepulaisuus pätevöittää: psykologiksi ja vielä päättämään senkin, kuka on stadilainen, kuka ei, vaikka itse ei olisi Stadissa käynytkään. Pitäisiköhän minunkin ruveta käymään niissä tupailloissanne. Missä lähimmät sellaiset olisivat - sen stadilaisena varmaan tiedät? ;-) - StadinkundiJKK
Niinpä niin kirjoitti:
Kotiseuturakkaus on varsin mielenkiintoinen historiallinen jäänne, se on menettänyt merkityksensä kehittyneessä yhteiskunnassa. Aikoinaan oli varsin tärkeää pysyä synnyinseuduillaan, tämä oli varsin usein eloon jäämisen edellytys. Sosiaaliturvan puuttuessa synnyinseudun sukulaisverkosto turvasi elämää varsin pitkälle. Kotiseudulla oli myös sukulaisten muodostama turvapiiri. Mikäli muuttamiseen oli pakotettu, menetti samalla sen yhteisöllisen turvan, joka jäävillä oli. Menetys oli varsin suuri. Alkuasukasheimoja tutkittaessa, eräs pahimmista rangaistuksista on heimosta karkotus. Karkotus merkitsee siteiden katkeamista ja yksinäisyyttä. Yhteisöllisyyteen tottuneelle ihmiselle yksinäisyys on varsin kova rangaistus, se murtaa mielen varsin nopeasti.
Mitä nykyisin merkitsee kotiseuturakkaus ja "paljasjalkaisuus"? Helsinki on aivan samoin ollut aikoinaan synnyinpaikka monelle ja "paljasjalkaisella" helsinkiläisellä on täällä ollut suvun antama turva. Kaupunkiin muuttaneella sitä ei ole ollut. Etu on ollut varsin merkittävä. Enää sillä ei ole juurikaan merkitystä. Onkin aika huvittavaa, että vieläkin kehuskellaan sillä, että ollaan synnytty samassa kaupungissa, kuin edelleen asutaan. Tämä kertoo lähinnä siitä, että sukulaisten suoma turva nähdään edelleenkin tärkeämpänä, kuin muun tyyppinen yhteisöllisyys. Näkökulma on jäänne, josta sivistysvaltiot ovat jo yleensä päässeet eroon.
Afrikassa heimo/kotiseutuajattelu on siirtynyt paikkakunnilta kaupunkeihin ja on merkittävä este kehitykselle.
Yhteisöllisen häpeän tunne on myös jäänne agraarisesta ajattelusta, silloin ihmiset olivat siten sidoksissa toisiinsa, että yhden kunnian menetys koski kaikkia yhteisön jäseniä. Yksilöllisyys ei ollut vielä kehittynyt ja yksilöllistä vastuuta ei pystytty havaitsemaan.Tähän ajattelutapaan perustuu myös kunniamurha perinne.Juuri tuota näkökulmaa edustaa myös tässä esitetty stadilaisuutta vaalivan tahon ajattelu:
http://koti.mbnet.fi/joyhan/K11.html
Ja itse en ole viiteenkymmeneen vuoteen enää muunlaista ajattelua uskonut mahdolliseksikaan, mutta enhän ole tuntenut noita kepulaisia. He näkyvät olevan alkukaintaisinta väkeä, lähellä sitä afrikkalaista heimoperinnettä, josta puhut. - itse lue:
StadinkundiJKK kirjoitti:
Juuri tuota näkökulmaa edustaa myös tässä esitetty stadilaisuutta vaalivan tahon ajattelu:
http://koti.mbnet.fi/joyhan/K11.html
Ja itse en ole viiteenkymmeneen vuoteen enää muunlaista ajattelua uskonut mahdolliseksikaan, mutta enhän ole tuntenut noita kepulaisia. He näkyvät olevan alkukaintaisinta väkeä, lähellä sitä afrikkalaista heimoperinnettä, josta puhut.STADILAISUUS
* Stadilainen ei elämöi omalla "stadilaisuudellaan". Hänelle on tyypillistä ennemminkin vaatimattomuus kuin rehentely: moni stadilainen pitää nykyistä "slangi-buumia" liiallisena ja turhanpäiväisenä.
* Stadilainen "tietää itsensä, mutta antaa arvon toisillekin": Hän tietää, että Stadi on paras mesta, mutta että muut eivät ole huonompia.
- Eniron mainosrahat
http://www.g3m.de/rieker/gewinnspiel_neu/formular.php?lang=sf&s=m
- StadinkundiJKK
Siis lukijamääränä. Kuten kaikissa viimeaikaisissakin avuksissani. Poliittinen vaikutukseni on siis ollut jälleen suuri! ;)
Ja kivasti on keskusteltukin, joukossa ihan järkeviä puheenvuoroja. Mutta tietysti paljon myös kepulaisia.
Luulen, että puoleltani tässä jo riittää. On taas muita askareita. Mutta availlaan taas ainakin heti, jos saitti näyttää olevan uinahtamaisillaan! ;-)- Polittisesti
kirjoituksesi aiheuttaa vastenmielisyyttä.
Kyllä kansa tietää, että demareihin ei voi luottaa. - Akseli.Koskela
että saisit räkyttämällä ja ns. syvävittuilulla paljon lukijoita.
Sehän ei oikeasti kerro suosiostasi. Se voi kertoa myös epäsuosiostasi, mutta sinäpä et tiedä sitä miten paljon sinua inhotaan narsistisen kirjoittelusi vuoksi.
Sitä ihmettelen, että asiakysymyksistä et osaa koskaan keskustella vaan esität vain mielikuvituksissa keksimiäsi "Kekkosen historian totuuksiasi" välittämättä lainkaan tosiasioista tai muiden kirjoittajien kommenteista. Asioissa.
Ehkä noin 90 prosenttia palstalla kirjoittavista inhoaa sinua todella paljon.
Tuollakin on menossa MPP:n avaama hyvä keskustelu punakapinasta, mutta ethän sinä asiakeskusteluun uskalla lähteä, ettei narsistinen omakuvasi saisi kolhua! - StadinkundiJKK
Akseli.Koskela kirjoitti:
että saisit räkyttämällä ja ns. syvävittuilulla paljon lukijoita.
Sehän ei oikeasti kerro suosiostasi. Se voi kertoa myös epäsuosiostasi, mutta sinäpä et tiedä sitä miten paljon sinua inhotaan narsistisen kirjoittelusi vuoksi.
Sitä ihmettelen, että asiakysymyksistä et osaa koskaan keskustella vaan esität vain mielikuvituksissa keksimiäsi "Kekkosen historian totuuksiasi" välittämättä lainkaan tosiasioista tai muiden kirjoittajien kommenteista. Asioissa.
Ehkä noin 90 prosenttia palstalla kirjoittavista inhoaa sinua todella paljon.
Tuollakin on menossa MPP:n avaama hyvä keskustelu punakapinasta, mutta ethän sinä asiakeskusteluun uskalla lähteä, ettei narsistinen omakuvasi saisi kolhua!Mutta kun on ollut kaikkea muuta. aitoin kotini talvikuntoon: vaihdoin täkit ja päiväpeitot, matot, verhot ja pöytäliinat, kävin kaupassa, laitoin ruoan ja söin, lueskelin sohavalla ja otin pient tirsat. Hyväksytkö, että noin menettelin, enkä päivystänyt sinun mahdollista tuloasi saitilel?
Nyt kuitenkin olen jo lukenut ja kommentoinut tuon Mielipidepankin hyvän aavauken ja sen monia hyviä vastineita, joihin tosin ei kuulu sinun vastineesi. Luepa tuosta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000029978504 - JormaKKorhonen
StadinkundiJKK kirjoitti:
Mutta kun on ollut kaikkea muuta. aitoin kotini talvikuntoon: vaihdoin täkit ja päiväpeitot, matot, verhot ja pöytäliinat, kävin kaupassa, laitoin ruoan ja söin, lueskelin sohavalla ja otin pient tirsat. Hyväksytkö, että noin menettelin, enkä päivystänyt sinun mahdollista tuloasi saitilel?
Nyt kuitenkin olen jo lukenut ja kommentoinut tuon Mielipidepankin hyvän aavauken ja sen monia hyviä vastineita, joihin tosin ei kuulu sinun vastineesi. Luepa tuosta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000029978504Täytyy olettaa Keriksen tavoin, että kyllä sen lukija oikolukee!
Ei kai kukaan epäille, että olisin hiprakassa, jo tähän aikaan päivästä? En todellakaan, mutta se on tämä kiire, kun yksinhuoltajan on yritettävä. Enkä näköjään saa konetta hetkessä pienemmille kierroksille. Sorry.
- Selvisi miten kieroa esiint...
Kulissien takana toimittiin täysin erilailla,mistä on seurauksena useissa keskustalaisissa kunnissa taloudellinen katastrofi ja selvitystilaan joutuminen.
- Ja pidä
se. Toisiakin mielipiteitä on ja paljon.
- obl2
"O
- BKHUGTTIU''''*
Ymmärrän sinua nimim"obl2 TÄÄLT." Ymmärrän hyvin että olet loukkaantunut,koska naapurisi ei ole palauttanut sinulle ilmanpaineporaa, jonka hän lainasi sinulta.Ei ole mikään syy, että lainasit sen häneltä 4 vuotta sitten ja iltaisin teet graniittiveistosia kerrostalonne rappukäytävässä.Ottaen huomioon että ilmoitat naapureille sireenillä ennen räjäytystä,ei naapurin käytös ole sopivaa.Sekin omituinen asenne ettei alaovea saa suurentaa puskukoneella on anteeksiantamatonta,koska kauhakuormaajan pitää mahtua hakemaan murska pois.Hyvä neuvo;perusta joku muslimijärjestö niin Halonen palkitsee sinut oikein suomalaisella kunniamerkillä ja missit juoksee perässä,oikein kiljuen.Jos missit loppuu, niin on vielä Tukiaisen siskokset,kolmas on kuulemma valmennettavana jossain "pisukat tollot" porukassa.
- never kepu
Minoon täysin samaa mieltä Stadinkundin kanssa kepulaisten osaamisesta. 5% kannatus olisi ihan oikea luku, mutta arvatkaapa mitä? Täällä Suomen Lapissa kepun kannatusluvut paikkakunnasta riippuen on 40-75% ja kaikki menee päin helevettiä niinkuin vaan voi kuvitella kepulaiskomennossa pahimmillaan menevänkin. Väki kaikkoaa Lapista kun ei ole työtä eikä toimeentuloa. Kepulaisilta puuttuu osaaminen, ei se sen kummempaa ole. Tukiaisten nostoissa ne on tosi ärhäköitä mutta kun pitäis jotain uutta ja innovatiivista kehitellä niin siihen loppuukin osaaminen tyystin. Niin ja noissa vaaliraha kähminnöissä ne ovatkin niittäneet kyseenalaista mainetta tämän vuoden , saiskohan ne vaikka tuonne maailmanpankkiin töihin niin sieltähän sais varmaankin koplattua rahaa valtion budjettivajeen täytteeksi. Lähetetään se kankikalteri kaikkonen sinne hommiin puoleks vuotta niin eiköhän alkais valtion velkakin lyhentyä.
- tarvitahhaan
Ruppee vuan
- no.ei
Ei kannata, niiten slogankin on, että "Kepu pettää aina".
Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982