"Ketkä ovat ne Raamatun "laittomuuden tekijät", joita Jeesus ei tunnusta omikse lapsikseen? Matt.7:21-23 He ovat ulkokullattuja fariseuksia, aikamme muotojumalisia kristittyjä, jotka luulevat olevansa parempia kuin muut ihmiset. He "julkikemuilevat rakkausaterioillamme", "ovat sielullisia eikä heissä ole henkeä". He ovat Baabelin uskonnon harjoittajia: he tuntevat Jumalan armon ja matkivat sitä, mutta he uskovat pelastuvansa "lain tekojen" kautta, siis "hyvän vaelluksensa ansiosta", eivät yksin armosta. Jos he vaeltaisivat "ulkonaisesti huonosti", niin he olisivat kadotettuja. Mutta he ovat menestyneitä, vahvoja ja vaeltavat ulkonaisesti hyvin. He ovat rikkaiksi ja pöyhkeiksi tulleet. Jeesus on oksentava heidät ulos suustaan ja työntävä heidän lampunjalkansa kumoon. He ovat kirouksen lapsia ja "pimeyden synkeys on heille ikuisiksi ajoiksi varattu".
He ovat jumalattomia, pilkkaajia, vääriä tuomareita ja lainopettajia. "Jumalaton on armoton" ja sitä he teoillaan osoittavat, mutta eivät itse sitä näe. "Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus." Matt.24:12 He elävät jatkuvassa itsepetoksessa ja näkevät vain sen, mikä "luonnolliseen silmään näkyy". He tuomitsevat lähimmäisensä, Kristuksen veren hinnan ulkonaisista juomisista ja syömisestä, vaikka itse ovat "juomareita ja syömäreitä, huorintekijöitä, avionrikkojia, miehimyksiä, saastaisia, ahneita, hyvän vihamiehiä, väkivaltaisia, panettelijoita, anastajia, varkaita, valehtelijoita, kateellisia ja monien himojen orjia." Kaikki tulee heille vertauksissa, että he "näkevin silmin eivät näkisi, kuulevin korvin eivät kuulisi ja ettei Kristus heitä saisi parantaa." Palkkansa he ovat ansainneet.
Jos minun täytyy kerskata lihan mukaan, niin sen teenkin. Teologiaa teologeille, eivät he sitä kuitenkaan ymmärrä. He etsivät oikeaa ristiriidatonta oppia, mutta eivät tunne opin antajaa, henkien Isää. Oikein on Jesaja heistä ennustanut: "suullaan he minua kunnioittavat, mutta heidän sydämensä on kaukana minusta. Turhaan he opettavat oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä ja palvelevat minua." Voi heitä, sokeita sokeiden taluttajia: itse he kaivamaansa kuoppaan lankeavat ja Jumalan viha onkin jo saavuttanut heidät, viimeiseen määräänsä asti."
Jeesus sanoo valitettavan monelle aikamme muotojumaliselle: "Menkää pois minun tyköäni, minä en ole koskaan tuntenut teitä, te laittomuuden tekijät." Matt.7:23 Ulkokullatut luulevat, että Jeesus sanoo tämän julkisyntisille, mutta hän sanoo nämä kadotuksen sanat juuri niille, jotka pitävät itseään kristittyinä ja ovat omasta mielestään vaeltaneet hyvin kilvoituksensa ajan ja olleet tosi uskovia, Jumalan pyhiä. Ovathan he ajaneet ulos riivaajia ja tehneet monta voimallista tekoa Jeesuksen nimen kautta. Heitä ei ole tavattu ulkonaisesta avionrikkomisesta, he eivät ole lätränneet viinan kanssa eivätkä polttaneet tupakkaa. Silti Jeesus ei tunne heitä omina lapsinaan. Miten tämä on mahdollista?
Paavali oli ennen kääntymystään ulkokullattu fariseus. Lain vanhurskauteen nähden hän oli nuhteeton. Fil.3:6 Hän on erinomainen esimerkki aikamme ulkokullatuista piispoista, papeista ja maallikoista. Heille on ominaista kilpailu siitä, kuka on suurin ja paras. Paavali tunsi nämä oman aikansa "pilalle leikatut" ja varoitti uskovia nimenomaan heistä, jotka toimivat seurakunnissa ja tunkeutuivat sinne "lampaita syömään ja raatelemaan". Tiituksen saama neuvo koskee kaikkien aikojen pyhiä Jumalan lapsia, armosta pelastettuja: "vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia." Tiit.3:9 Lopun ajan fariseukset ymmärtävät tällä ainoastaan ns. selkeästi ei-kristilliset ainekset kuten mormonit ja Jehovan todistajat, mutta eivät ymmärrä, että Pyhä Henki osoittaa heihin itseensä ja näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion.
http://www.nic.fi/~phaipola/laittomuudentekijat.htm

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.