BBD Dark Triangle

USA:ssa on ollut koko 2000-luvun ajan käynnissä massiivinen BBD-aalto. Vuosittain raportoidaan USA:ssa noin 2000 big black delta-havaintoa. Kyseessä on massiivinen yötaivaalla lentävä musta kolmio. Koko on noin mailin luokkaa pituus ja saman verran leveys peräpäässä.
Ilmiölle ei ole olemassa täysin hyväksyttyä selitystä, mutta varmaa on, että joku haluaa lennättää valtavan kokoista mustaa kolmiota kaupunkien yllä ja maaseudun yläpuolella.

Kuka? Voisiko kyseessä olla jonkun uskontokunnan, ehkä kristillisen ryhmän tapa esittää itsensä? Olisiko esim. helluntai-herätyksellä tarvetta USA:ssa hitaasti luukkuvalle, erittäin hiljaiselle ja pimeänä huomaamattomalle vakoilualustalle ilmassa?

Mitä sanotte?
2116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

- - -

Äänestä
  • Kerropa tuo niille tuhansille täysin terveille ihmisille, jotka ovat nähneet Mustan kolmion lipuvan yötaivaalla. BBD ei valitettavasti ole humpuukia jonka voit sivuttaa noin vain. Kyseessä on todellinen ilmiö, jonka havaintomäärät ovat kasvussa. Belgian ilmavoimat kävivät jahtaamassa BBD:tä 1990-luvulla ja se saatiin jopa hävittäjien tutkan sihtiin. USA:n ilmavoimat kävivät jahtaamassa ilmiötä Phoenixissa, tapaus tunnetaan nimellä "Phoenix lights".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


teoria teoriasta kirjoitti:

USA:ssa on ollut koko 2000-luvun ajan käynnissä massiivinen BBD-aalto. Vuosittain raportoidaan USA:ssa noin 2000 big black delta-havaintoa. Kyseessä on massiivinen yötaivaalla lentävä musta kolmio. Koko on noin mailin luokkaa pituus ja saman verran leveys peräpäässä.
Ilmiölle ei ole olemassa täysin hyväksyttyä selitystä, mutta varmaa on, että joku haluaa lennättää valtavan kokoista mustaa kolmiota kaupunkien yllä ja maaseudun yläpuolella.

Kuka? Voisiko kyseessä olla jonkun uskontokunnan, ehkä kristillisen ryhmän tapa esittää itsensä? Olisiko esim. helluntai-herätyksellä tarvetta USA:ssa hitaasti luukkuvalle, erittäin hiljaiselle ja pimeänä huomaamattomalle vakoilualustalle ilmassa?

Mitä sanotte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu