*Etsitään nainen:
-nainen
-noin 22-26 vuotta,
-iloinen,
-omalla tavalla älykäs,
-oma itsensä,
-osaa pistää vastaan ja kertoo mielipiteensä eri asioista.
-on kokenut kurjuuttakin elämässä
-ei kysele koko aikaa "mikä vaivaa kun olet noin hiljainen?" (joskus ihminen on hiljaakin)
-osaa sanoa (ole hiljaa...)
-osaa sanoa ei ja kyllä
-kykenee jaarittelemaan
-ei liian määrätietoinen tulevaisuutensa kannalta että sulkee kaiken muun pois.
-ei "roiku" kainalossa 24/7
-ymmärtää jos on muuta menoa
-on pientä vikaa (kaikissahan meissä on)
-ei välitä taloudellisesta tilanteestani (Tarkoittanee sitä, että viihdyn erittäin paljon työssäni - joka nyt sattuu olemaan pienituloinen, eli raha ei minua kiinosta vaikkei siitä haittaakaan olisi)
-on omaakin menoa
-huumorintajuinen
-ulkonäköäkin (pikemminkin että hoitaa itseään terveellisesti eikä istu jalat retkollaan sohvallaan pilaamassa terveydentilaansa...en sano kuitenkaan että pitäisi olla "anorektinen missi", pitää nyt jonkin verran olla ympärillä).
-syvällinen
-extempore
-hieman itserakas
-hieman mustasukkainen
-osaa olla laiska
-osaa olla ahkera
Eli lyhyesti monipuolinen, itsenäinen ja riippumaton oman tahdon omaavaa kauniimpaa osapuolta olevaa henkilöä etsitään.
Itse olen mies (ainakin fyysisiltä ominaisuuksilta =) , 24 loppusuoralla ja kaikkea näitä "anorektista missiä" lukuunottamatta.
En ole ruma, en mikään kansikuvan magneettikaan.
Pituutta jossain 185 tai 190.
En ole lihaskimppu vaikka salilla käynkin.
Puhun paljon - puhun vähän.
Aina menossa - aina paikoillaan.
Olen sitä - olen tätä.
Hyvin käyttäytyvä - huonosti käyttäytyvä.
(riippuen tilanteesta ja ikähaarukasta)
Etelärannikon aluetta idässä päin.
Mikäli olet jotain näistä....niin onneksi olkoon
Mikäli olet jotain muuta....onneksi olkoon silloinkin. =)
Eiköhän 5 vuotta sinkkuna ole jo sen verran liikaa että on vihdoin ja viimein aika kaivautua matalasta profiilista, vapautua työtehtävistä etsien uusia ystäviä ja ehkä enemmänkin.
Mukavan lämmintä kesää ja juhannusta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Pian jo hakemaan minut pois täältä!!!