Mitä menetettävää?

Sanon usein, mitä menetettävää on ihmisellä, jonka elämä alkaa kuoleman jälkeen, en tiedä olenko tämän nähnyt jossain ja poiminut sitten, pyydän anteeksi jos.

Kysynkin nyt teiltä rakkaat täysipäiset uskikset: Mitä menetettävää on ihmisellä, jonka elämä alkaa kuoleman jälkeen?

Miksi vastutatte aborttia? Eikö lapsi pääse taivaaseen tällöin ilman maallisia tuskia, lapsihan on synnitön?

Miksi jumala haluaa meidän elävän? Todellinen nautinto on meitä vasta odottamassa, mutta elämän riistäminen itseltä tai toiselta on väärin. Haluaako jumala meidän siis kärsivän sanomalla "elämä on lahja"?

Miksi tappaminen olisi näin ajateltuna väärin?
881610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat

"Kysynkin nyt teiltä rakkaat täysipäiset uskikset: Mitä menetettävää on ihmisellä, jonka elämä alkaa kuoleman jälkeen? "

Moni ei-uskova luulee, että ikuinen elämä tai iankaikkisuus alkaa uskovan uskon mukaan VASTA kuoleman JÄLKEEN. Tämä ei pidä paikkaansa. Ei Jeesus tullut pelastamaan ihmisiä vain kuolemanjälkeistä elämää varten, vaan jo tätä elämää ja siinä vaikuttavia asioita varten.

"10 Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. "(Joh.10:10)

Jos usko pelastaisi ihmisen vain Taivasta varten, jokainen uskoontullut siirtyisi sinne samantien. Näin ei kuitenkaan ole. Uskoontulo pelastaa ihmisen synnin orjuudelta ja pahan vallalta. Ihmisellä on siis omien voimien ja tahdonvoiman lisäksi (tai jopa niiden sijaan) Pyhän Hengen voima ja suoja syntiä vastaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ihminen silti lankeaisi syntiin, mutta useimmiten se johtuukin ihmisluonnon alttiudesta tai siitä, että Jumala antaa ihmisen kompuroida, jottei tämä ylpistyisi ja alkaisi pitämään itseään synnittömänä.

Jeesus sanoi tuovansa yltäkylläisen elämän. Hän sanoi myös, ettei anna niinkuin maailma antaa. Hän toi oman rauhansa ihmisille ja ihmisen ei TARVITSE tyytyä siihen, mitä maailma antaa ja vaikka maailma kohtelisi kaltoin, Jeesus voi antaa silloinkin sisäisen rauhan ja vapauden katkeruudesta, vihasta, anteeksiantamottomuudesta, tulevaisuuden pelosta, ylisuurista huolista jne.

"Miksi jumala haluaa meidän elävän? Todellinen nautinto on meitä vasta odottamassa, mutta elämän riistäminen itseltä tai toiselta on väärin."

Tämä on hyvin hedonistinen ajatus. Emmehän me täällä ole VAIN ITSEÄMME varten, vaan toisiamme varten. Ehkä Jumala haluaa meidän elävän, koska jokaisen ihmisen kohdalla on jumalallinen suunnitelma, jonka tarkoitus on olla iloksi ja hyödyksi lähimmäisille. Kun ihminen alkaa katsomaan omaan napaansa ja kyselle jatkuvasti:"Mitä minä tästä saan? Mites minä?", niin silloin katse lähimmäisestä kääntyy itseen ja näkemykselläsi on pointtinsa. Mutta jos näemme olevamme muitakin varten, toinen toisiamme tukemassa ja auttamassa, elämämme syy saattaa aueta uusin silmin.

"Miksi vastutatte aborttia? Eikö lapsi pääse taivaaseen tällöin ilman maallisia tuskia, lapsihan on synnitön? "

Koska suurin osa aborteista tehdään itsekkäistä syistä. "Minun työurani on nyt pilalla.", "Minun vapaa-aikani ja biletysmahdollisuuteni, itsenäisyyteni on uhattuna lapsen takia, en saa toteuttaa itseäni vapaasti, jos alan äidiksi/isäksi."

Jos äidin tai lapsen terveys on todellakin uhattuna synnytyksestä tai raskaudesta johtuen, ymmärrän sen, että päädytään aborttiin. Mutta jos syyt ovat pääosin sosiaaliset ja hedonistiset, raskaus on aiheutunut mm. holtittoman seksielämän (ei käytetä ehkäisyä jne) tuloksena, niin silloin mielestäni abortti on väärin. Mielestäni surullisia ovat tapaukset, joissa abortinuusija on kolmatta kertaa jonossa ja aina sama syy. Oma nautinnonhalu ja vastuuton seksi, ilman ehkäisyä.

Tämän lisäksi uskon jokaisen elämällä olevan tarkoituksen. Oli elämä sitten kuinka lyhyt tahansa. Koska uskomme, että mitään ei satu Jumalan sallimatta, niin näilläkin "ei-toivotuilla" lapsilla olisi voinut olla jollekin toiselle ehkä merkitystä. He olisivat voineet olla jonkun lapsettomuuudesta kärsivän pariskunnan ainoa toivo olla vanhempi. Minä uskon, että Jumala antaa syntyä kehitysvammaisia, orpoja, kehitysmaan lapsia, koska he ovat peili siitä millaisia me olemme lähimmäisillemme. He ovat lähimmäisen rakkauden mittarimme. Mielestäni julmaa ei ole se, että syntyy lapsia, jotka eivät ole toivottuja tai ovat sairaita, vaan se, miten me ihmiset ehkä heitä kohtelemme.

Ehkä heidän kauttaan Jumala haluaa osoittaa MILLAISIA ME olemme ja me luulemme, että he osoittavat millainen Jumala on (tai ettei häntä ole) ja olemme totaalisen väärässä.

Äänestä
  • monella uskovaisella on aivan oma käsityksensä tapahtumista.

    "Moni ei-uskova luulee, että ikuinen elämä tai iankaikkisuus alkaa uskovan uskon mukaan VASTA kuoleman JÄLKEEN. Tämä ei pidä paikkaansa. Ei Jeesus tullut pelastamaan ihmisiä vain kuolemanjälkeistä elämää varten, vaan jo tätä elämää ja siinä vaikuttavia asioita varten."

    Niin luulee moni uskovakin. Mitä sinä uskot kuoleman jälkeen tapahtuvan?

    "Jos usko pelastaisi ihmisen vain Taivasta varten, jokainen uskoontullut siirtyisi sinne samantien. Näin ei kuitenkaan ole. Uskoontulo pelastaa ihmisen synnin orjuudelta ja pahan vallalta. Ihmisellä on siis omien voimien ja tahdonvoiman lisäksi (tai jopa niiden sijaan) Pyhän Hengen voima ja suoja syntiä vastaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ihminen silti lankeaisi syntiin, mutta useimmiten se johtuukin ihmisluonnon alttiudesta tai siitä, että Jumala antaa ihmisen kompuroida, jottei tämä ylpistyisi ja alkaisi pitämään itseään synnittömänä."

    "mutta useimmiten se johtuukin ihmisluonnon alttiudesta tai siitä, että Jumala antaa ihmisen kompuroida, jottei tämä ylpistyisi ja alkaisi pitämään itseään synnittömänä."

    Miksei jumala sitten luonut ihmistä täydelliseksi, vaan syntiin lankeavaksi, jolloin jumala saattaa rangaista pientä ihmistä? o.O

    "Emmehän me täällä ole VAIN ITSEÄMME varten, vaan toisiamme varten."

    Kummallinen ajatus, jokainen olisi olemassa vain toisiaan varten. Doesn't make sense.

    "Koska suurin osa aborteista tehdään itsekkäistä syistä. "Minun työurani on nyt pilalla.", "Minun vapaa-aikani ja biletysmahdollisuuteni, itsenäisyyteni on uhattuna lapsen takia, en saa toteuttaa itseäni vapaasti, jos alan äidiksi/isäksi.""

    Mutta mitäpäs väliä tällä on, eikö lapsi kuitenkin pääse taivaaseen?

    "Tämän lisäksi uskon jokaisen elämällä olevan tarkoituksen. Oli elämä sitten kuinka lyhyt tahansa. Koska uskomme, että mitään ei satu Jumalan sallimatta, niin näilläkin "ei-toivotuilla" lapsilla olisi voinut olla jollekin toiselle ehkä merkitystä. He olisivat voineet olla jonkun lapsettomuuudesta kärsivän pariskunnan ainoa toivo olla vanhempi. Minä uskon, että Jumala antaa syntyä kehitysvammaisia, orpoja, kehitysmaan lapsia, koska he ovat peili siitä millaisia me olemme lähimmäisillemme. He ovat lähimmäisen rakkauden mittarimme. Mielestäni julmaa ei ole se, että syntyy lapsia, jotka eivät ole toivottuja tai ovat sairaita, vaan se, miten me ihmiset ehkä heitä kohtelemme."

    Pidätkö kehitysvammaista jonkun toisen ihmisen synnin tuotoksena?

    Äänestä

  • Olet hullu. Et kai enään kierrä aivopesemässä lapsia ja nuoria hulluuteesi?

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    monella uskovaisella on aivan oma käsityksensä tapahtumista.

    heput on julkisuudessakin sanoneet, että kaikki on herran kädessä ja jokaisella tapahtumalla syynsä.

    Siis, että jumala haluaa sanoa meille jotain, kun tsunami iskee, kun maa järisee köyhissä maissa, kun soditaan. Jumalalla on "asiaa". Sanoisi sen sitten selvästi, eikä päästäisi tuollaisia huru-ukkoja puhumaan puolestaan.

    Olen tullut vakuutuneeksi siitä, että ihmisen aivoissa on joku sellainen osa mikä säätelee näitä höpöpöpö-juttuja. Toisilla se ei ole aktiivinen ja toisilla taas on erittäin aktiivinen.

    On vaan niin vaikeaa ymmärtää, että muuten ihan täyspäisiltä vaikuttavat ihmiset ihan tosissaan puhuvat jumalan sanomasta, vaikka ne mannerlaatat siellä ovat aina hinkanneet vastakkain, aiheuttaen maanjäristyksiä ja vaikka mitä.

    On tämä masentavaa.

    Äänestä

  • Kaaleppi kirjoitti:

    on tuo uskovaisen syy-seuraus - ajattelu.

    Kehitysvammainen lapsi on hänestä vain jonkun toisen synnin tulos. Onkohan hänelle ikinä kerrottu tätä?

    Perustelu, jonka olen kuullut tsunameille ja maanjäristyksille on ollut tämmöinen: "Eihän ihmiset siellä edes usko jumalaan, miksi jumala heitä varjelisi". Että näin meillä. Terve.

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    monella uskovaisella on aivan oma käsityksensä tapahtumista.

    "Moni ei-uskova luulee, että ikuinen elämä tai iankaikkisuus alkaa uskovan uskon mukaan VASTA kuoleman JÄLKEEN. Tämä ei pidä paikkaansa. Ei Jeesus tullut pelastamaan ihmisiä vain kuolemanjälkeistä elämää varten, vaan jo tätä elämää ja siinä vaikuttavia asioita varten."

    Niin luulee moni uskovakin. Mitä sinä uskot kuoleman jälkeen tapahtuvan?

    "Niin luulee moni uskovakin."

    ja tämän takia heiltä jäävät monet Raamatussa luvatut asiat kokematta tässä elämässä, kun he vain odottavat Taivaaseen pääsyä. Raamattu lupaa paljon enemmän.

    " Mitä sinä uskot kuoleman jälkeen tapahtuvan? "

    Ruumiini maatuu, sieluni menee Jumalan luokse odottamaan Jeesuksen takaisin tulemista (jos siis kuolen ennen sitä) ja ylösnousemuksessa saan ylösnousemusruumiin ja sitten alkaa tuhatvuotinen valtakunta, joka loppuun viimeiseen tuomioon ja sitten luodaan uusi taivas ja maa, pahuus on kokonaan poissa.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    minä oikeassa - ihan tyypillinen tulkinta uskovaiselta...

    Kauanko uskot, että saat odottaa jeesusta? Heitä arvio.

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    monella uskovaisella on aivan oma käsityksensä tapahtumista.

    "Moni ei-uskova luulee, että ikuinen elämä tai iankaikkisuus alkaa uskovan uskon mukaan VASTA kuoleman JÄLKEEN. Tämä ei pidä paikkaansa. Ei Jeesus tullut pelastamaan ihmisiä vain kuolemanjälkeistä elämää varten, vaan jo tätä elämää ja siinä vaikuttavia asioita varten."

    Niin luulee moni uskovakin. Mitä sinä uskot kuoleman jälkeen tapahtuvan?

    "Jos usko pelastaisi ihmisen vain Taivasta varten, jokainen uskoontullut siirtyisi sinne samantien. Näin ei kuitenkaan ole. Uskoontulo pelastaa ihmisen synnin orjuudelta ja pahan vallalta. Ihmisellä on siis omien voimien ja tahdonvoiman lisäksi (tai jopa niiden sijaan) Pyhän Hengen voima ja suoja syntiä vastaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ihminen silti lankeaisi syntiin, mutta useimmiten se johtuukin ihmisluonnon alttiudesta tai siitä, että Jumala antaa ihmisen kompuroida, jottei tämä ylpistyisi ja alkaisi pitämään itseään synnittömänä."

    "mutta useimmiten se johtuukin ihmisluonnon alttiudesta tai siitä, että Jumala antaa ihmisen kompuroida, jottei tämä ylpistyisi ja alkaisi pitämään itseään synnittömänä."

    Miksei jumala sitten luonut ihmistä täydelliseksi, vaan syntiin lankeavaksi, jolloin jumala saattaa rangaista pientä ihmistä? o.O

    "Emmehän me täällä ole VAIN ITSEÄMME varten, vaan toisiamme varten."

    Kummallinen ajatus, jokainen olisi olemassa vain toisiaan varten. Doesn't make sense.

    "Koska suurin osa aborteista tehdään itsekkäistä syistä. "Minun työurani on nyt pilalla.", "Minun vapaa-aikani ja biletysmahdollisuuteni, itsenäisyyteni on uhattuna lapsen takia, en saa toteuttaa itseäni vapaasti, jos alan äidiksi/isäksi.""

    Mutta mitäpäs väliä tällä on, eikö lapsi kuitenkin pääse taivaaseen?

    "Tämän lisäksi uskon jokaisen elämällä olevan tarkoituksen. Oli elämä sitten kuinka lyhyt tahansa. Koska uskomme, että mitään ei satu Jumalan sallimatta, niin näilläkin "ei-toivotuilla" lapsilla olisi voinut olla jollekin toiselle ehkä merkitystä. He olisivat voineet olla jonkun lapsettomuuudesta kärsivän pariskunnan ainoa toivo olla vanhempi. Minä uskon, että Jumala antaa syntyä kehitysvammaisia, orpoja, kehitysmaan lapsia, koska he ovat peili siitä millaisia me olemme lähimmäisillemme. He ovat lähimmäisen rakkauden mittarimme. Mielestäni julmaa ei ole se, että syntyy lapsia, jotka eivät ole toivottuja tai ovat sairaita, vaan se, miten me ihmiset ehkä heitä kohtelemme."

    Pidätkö kehitysvammaista jonkun toisen ihmisen synnin tuotoksena?

    "Miksei jumala sitten luonut ihmistä täydelliseksi, vaan syntiin lankeavaksi, jolloin jumala saattaa rangaista pientä ihmistä? o.O"

    Koska silloin rakkaus ei olisi ollut valinnaista ja vapaaehtoista. Ehkä ihmisen taipumus syntiin myös erotti ihmisen Jumalasta ja paholainen taas sai ihmisen ajattelemaan, että tämä olisi Jumalan kaltainen kaikessa, jos söisi siitä hedelmästä. Eihän Jumala enää haluakaan rangaista pientä ihmistä. Jeesuksessa Kristuksessa on kaikki ihmiselle tarkoitettu rangaistus synnistä jo kärsitty. Jumala antoi ihmisen langeta, mutta järjesti samalla ulospääsyn, jottei ihmisen tarvitse kärsiä rangaistusta.

    "Kummallinen ajatus, jokainen olisi olemassa vain toisiaan varten. Doesn't make sense. "

    Kirjoitin huonosti. Vaan MYÖS toisiamme varten, emme VAIN itseämme varten. Sorry.

    "Mutta mitäpäs väliä tällä on, eikö lapsi kuitenkin pääse taivaaseen? "

    Kuten jo sanoin, Taivaaseen pääsy ei ole ainoa syy tulla uskoon. Mielestäni elämä sinällään on ihme ja siksi abortti on myös tuon lapsen kannalta väärin. Täytyy myöntää, että kysymyksesi on vaikea.

    "Pidätkö kehitysvammaista jonkun toisen ihmisen synnin tuotoksena? "

    En lähtisi näissä asioissa yleistämään. Joskushan kehitysvamma on esim. äidin elintapojen seurausta, elintarviketeollisuuden voiton maksimoimisen, tuotannon maksimoimisen seurausta jne. Joissain tapauksissa kehitysvamma tai sairaus voi olla jonkun toisen synnin seuraus.

    Opetuslapsetkin kysyivät Jeesukselta koskien sokeana syntynyttä miestä, että onko hän sokea hänen vanhempiensa vai oman synnin tähden? Jeesushan kielsi näin olevan, vaan että mies oli syntynyt sokeana, jotta Jumalan kirkkaus tulisi hänessä ilmi. Sitten Jeesus paransi miehen.

    Varmaa ainakin on se, että monet vammaiset ja sairaat kärsivät toisten ihmisten syntien tähden, eli heitä kohdellaan hyljeksien, välinpitämättömästi, eristetään yhteiskunnasta ja hylätään. Heitä auttavien tahojen määrärahoja leikataan joka vuosi, hoitajien määrää ei lisätä jne.

    On sanottu, että sivistysvaltio määritellään sen perusteella miten se kohtelee heikoimpiaan ja vähäosaisia.

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    minä oikeassa - ihan tyypillinen tulkinta uskovaiselta...

    Kauanko uskot, että saat odottaa jeesusta? Heitä arvio.

    "minä oikeassa - ihan tyypillinen tulkinta uskovaiselta... "

    Moni uskovainen ei lue Raamattua, vietä aikaa sen kanssa. Monelle uskovalla Raamatun lupaukset koskien jo tätä aikaa tulevat yllätyksenä, koska kirkko on opettanut ihmiset sellaiseen uskoon, joka perustuu vain kuolemanjälkeiseen elämään. Heidät on opetettu ajattelemaan, että ovat saaneet syntinsä anteeksi Jeesuksen ristinkuoleman ansiosta ja sitten odotellaan taivaaseen pääsyä, siinä kaikki. Heille on opetettu vain osittaista evankeliumia.

    En minä väitä olevani oikeassa ja väitä muiden olevan väärässä, vaan lukuisat hengelliset kirjat, raamattuopetukset jne. ovat tästä asiasta opettaneet toisin ja ei tarvitse muuta kuin lukea Paavalin kirjeitä, Jeesuksen opetuksia jne, niin näkee, ettei uskoa ole tarkoitettu vain taivaaseen pääsyä varten, vaan että Jumala on kutsunut ihmsen elämään yhteydessään jo tässä ajassa. Jos sinä haluat nähdä näkemykseni siten kuten näet, en voi sille mitään.

    En laita tähän nyt raamatujakeita koskien uskon ja pelastuksen merkitystä JO tähän elämään, mutta Jumala on tarkoittanut jokaisen uskovan kantamaan hedelmää ja nimenomaan Hengen Hedelmää jo tässä ajassa. Kyse ei ole siitä, että olenko minä oikeassa vai en, vaan siitä mitä Raamatussa asiasta sanotaan, kirjaimellisesti.

    "Kauanko uskot, että saat odottaa jeesusta? Heitä arvio. "

    "6 Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?" 7 Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. 8 Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."(Apt.1:6-8)

    Ei minun kuulu sellaisia tietää tai arvioida.

    Millainen ihminen sinun mielestäsi joutuu helvettiin?

    "Jeesuksessa Kristuksessa on kaikki ihmiselle tarkoitettu rangaistus synnistä jo kärsitty."

    Kuitenkin selkeästi yli puolet maailman väestöstä joutuu helvettiin ...?

    "Kuten jo sanoin, Taivaaseen pääsy ei ole ainoa syy tulla uskoon."

    Tietysti on, kyllä minä ainakin uskoisin vaikka ukkoylijumalaan jos tästä ikuisen orgasmin saisin. :D

    "Mielestäni elämä sinällään on ihme ja siksi abortti on myös tuon lapsen kannalta väärin. Täytyy myöntää, että kysymyksesi on vaikea."

    Elämä on ihme, mutta eikö taivaaseen pääseminen ole vielä suurempi ihme, ja parempi asia kuin elämä lapsen kannalta?

    "Joissain tapauksissa kehitysvamma tai sairaus voi olla jonkun toisen synnin seuraus."

    ...Kenen synnin, jos ei vanhempien? Sairastuiko minun polveni keisarin syntien tähden?

    "Opetuslapsetkin kysyivät Jeesukselta koskien sokeana syntynyttä miestä, että onko hän sokea hänen vanhempiensa vai oman synnin tähden? Jeesushan kielsi näin olevan, vaan että mies oli syntynyt sokeana, jotta Jumalan kirkkaus tulisi hänessä ilmi. Sitten Jeesus paransi miehen."

    Geez, tuo varmaan lohduttaakin paljon sokeita. He maksavat muiden syntien tähden; sekö on jumalan käsitys oikeamielisyydestä?

    "Varmaa ainakin on se, että monet vammaiset ja sairaat kärsivät toisten ihmisten syntien tähden, eli heitä kohdellaan hyljeksien, välinpitämättömästi, eristetään yhteiskunnasta ja hylätään."

    Jumala tekee hänestä vammaisen, jotta häntä syrjitään...? Tuosta saa käsityksen, kuin et pitäisi kehitysvammaista ihmisenä ollenkaan, tai jos pidät, teet sen vain oman taivaspaikkasi lunastamiseksi.

    En tarkoita olla arrogantti, mutta oletko ikinä sanonut kehitysvammaiselle hänen olevan muiden ihmisten synnin tulos?

    "Moni uskovainen ei lue Raamattua, vietä aikaa sen kanssa. Monelle uskovalla Raamatun lupaukset koskien jo tätä aikaa tulevat yllätyksenä, koska kirkko on opettanut ihmiset sellaiseen uskoon, joka perustuu vain kuolemanjälkeiseen elämään. Heidät on opetettu ajattelemaan, että ovat saaneet syntinsä anteeksi Jeesuksen ristinkuoleman ansiosta ja sitten odotellaan taivaaseen pääsyä, siinä kaikki. Heille on opetettu vain osittaista evankeliumia."

    Se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että koet olevasi oikeassa, he ainakin osittain väärässä. Uskonnon luoma pakko.

    "6 Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?" 7 Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. 8 Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."(Apt.1:6-8)"

    Ei tuo ole arvio, tuo on epämääräistä, ympäripyöreää satumussutusta, sitä kyllä riittää raamatussa.

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    on tuo uskovaisen syy-seuraus - ajattelu.

    Kehitysvammainen lapsi on hänestä vain jonkun toisen synnin tulos. Onkohan hänelle ikinä kerrottu tätä?

    Perustelu, jonka olen kuullut tsunameille ja maanjäristyksille on ollut tämmöinen: "Eihän ihmiset siellä edes usko jumalaan, miksi jumala heitä varjelisi". Että näin meillä. Terve.

    "Kehitysvammainen lapsi on hänestä vain jonkun toisen synnin tulos. Onkohan hänelle ikinä kerrottu tätä?"

    kuullut? Mutta vastasinkin siihen jo toisaalla. Taidat laittaa toisin sanoja uskovien suuhun korostamalla sanaa VAIN jne. Kehityvammainen on Jumalan silmissä yhtä rakas ja arvokas kuin tervekin, mutta jos me pidämme kehityvammaa onnettomuutena tai huonona asiana, niin mitä se kertoo meidän arvostuksestamme? Terveiden ihmisten suhtautuminen ja kehitysvammaisten huomioonottaminenhan heidän elämänsälaadun pitkälti määrittelevät. Jos "terveet" eivät pätkääkään välitä heistä tai muista vammaisista esim. rakentamalla esteettömämpää yhteiskuntaa, niin SE VAIKUTTAA heidän elämänsä laatuun.

    "Perustelu, jonka olen kuullut tsunameille ja maanjäristyksille on ollut tämmöinen: "Eihän ihmiset siellä edes usko jumalaan, miksi jumala heitä varjelisi". Että näin meillä. Terve. "

    Kuolema siis on kuin onkin paha asia?

    BTW, jos esim. Thaimaan viranomaiset olisivat ajetelleet vähemmän ahneesti, niin turisteja olisi varoitettu aikaisemmin. Mutta he pelkäsivät, että jos varoitus on turha, turistit eivät enää tule rannoilla, ja rahavirrat loppuvat. Aiheuttiko siis tsunami suuret kuolonuhrit, vai se, että ihminen ahneuksissaan ei ollut varautunut siihen, Sri Lankassa köyhimmät on sysätty slummeihin, eikä heillä ollut mahdollisuuksia pelastua, kuten rikkaamilla? Mihin kaikki osallisian olleet valtiot ovat satsanneet? Köyhien turvallisuuteen vai rahaa tuoviin palveluihin?

    Synnin palkka on kuolema, sen jo todistaa liika alkoholin kittaaminen ja tupakointi. Elämästä ei selviä hegissä, lauloi jo Juicekin aikoinaan ja kyllä maksakin kestää koko elämän...

    Kuuntelin eilen viimeksi hänen laulujaan ja pidän niistä edelleenkin. Niissä on syvyyttä ja viisautta, elämän karheutta ja karuutta.

    "Terveiden ihmisten suhtautuminen ja kehitysvammaisten huomioonottaminenhan heidän elämänsälaadun pitkälti määrittelevät. Jos "terveet" eivät pätkääkään välitä heistä tai muista vammaisista esim. rakentamalla esteettömämpää yhteiskuntaa, niin SE VAIKUTTAA heidän elämänsä laatuun."

    Johan sinä itsekin määrittelet ihmiset terveiksi ja kehitysvammaisiksi. Tosiasia on, että kehitysvammaisella on vamma, jonka vuoksi hän ei kykene normaaliin elämään. Se, miten määrittelemme normaalin elämän, onkin eri asia.

    "Kuolema siis on kuin onkin paha asia?"

    Se vaihtelee niin uskovaisesta riippuen.

    "BTW, jos esim. Thaimaan viranomaiset olisivat ajetelleet vähemmän ahneesti, niin turisteja olisi varoitettu aikaisemmin. Mutta he pelkäsivät, että jos varoitus on turha, turistit eivät enää tule rannoilla, ja rahavirrat loppuvat. Aiheuttiko siis tsunami suuret kuolonuhrit, vai se, että ihminen ahneuksissaan ei ollut varautunut siihen, Sri Lankassa köyhimmät on sysätty slummeihin, eikä heillä ollut mahdollisuuksia pelastua, kuten rikkaamilla? Mihin kaikki osallisian olleet valtiot ovat satsanneet? Köyhien turvallisuuteen vai rahaa tuoviin palveluihin?"

    Heiltä loppuisi rahat kokonaan, elleivät he satsaisi rahan saantiin.

    Mitä muuten sanot, todennäköisesti suurin osa kuolleista oli muslimeja; joutuivatko he vääräuskoisina helvettiin?

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    Millainen ihminen sinun mielestäsi joutuu helvettiin?

    "Jeesuksessa Kristuksessa on kaikki ihmiselle tarkoitettu rangaistus synnistä jo kärsitty."

    Kuitenkin selkeästi yli puolet maailman väestöstä joutuu helvettiin ...?

    "Kuten jo sanoin, Taivaaseen pääsy ei ole ainoa syy tulla uskoon."

    Tietysti on, kyllä minä ainakin uskoisin vaikka ukkoylijumalaan jos tästä ikuisen orgasmin saisin. :D

    "Mielestäni elämä sinällään on ihme ja siksi abortti on myös tuon lapsen kannalta väärin. Täytyy myöntää, että kysymyksesi on vaikea."

    Elämä on ihme, mutta eikö taivaaseen pääseminen ole vielä suurempi ihme, ja parempi asia kuin elämä lapsen kannalta?

    "Joissain tapauksissa kehitysvamma tai sairaus voi olla jonkun toisen synnin seuraus."

    ...Kenen synnin, jos ei vanhempien? Sairastuiko minun polveni keisarin syntien tähden?

    "Opetuslapsetkin kysyivät Jeesukselta koskien sokeana syntynyttä miestä, että onko hän sokea hänen vanhempiensa vai oman synnin tähden? Jeesushan kielsi näin olevan, vaan että mies oli syntynyt sokeana, jotta Jumalan kirkkaus tulisi hänessä ilmi. Sitten Jeesus paransi miehen."

    Geez, tuo varmaan lohduttaakin paljon sokeita. He maksavat muiden syntien tähden; sekö on jumalan käsitys oikeamielisyydestä?

    "Varmaa ainakin on se, että monet vammaiset ja sairaat kärsivät toisten ihmisten syntien tähden, eli heitä kohdellaan hyljeksien, välinpitämättömästi, eristetään yhteiskunnasta ja hylätään."

    Jumala tekee hänestä vammaisen, jotta häntä syrjitään...? Tuosta saa käsityksen, kuin et pitäisi kehitysvammaista ihmisenä ollenkaan, tai jos pidät, teet sen vain oman taivaspaikkasi lunastamiseksi.

    En tarkoita olla arrogantti, mutta oletko ikinä sanonut kehitysvammaiselle hänen olevan muiden ihmisten synnin tulos?

    "Millainen ihminen sinun mielestäsi joutuu helvettiin?"

    Sellainen, joka ei tunnusta olevansa syntinen ja anna Jeesuksen sovittaa syntejään ja pestä niistä puhtaaksi. Sellainen, joka kuvittelee olevansa liian hyvä joutuakseen helvettiin.
    Katumaton, ylpeä ja Jumalaa halveksiva ja sellainen, joka ei halua olla Jumalan kanssa missään tekemisissä. Jumalan vastustaja. Jumalaa vastaan kapinoiva ja synnissä elävä ja sen kieltävä, katumaton ihminen. Ihminen, joka ei koe tarvitsevansa armoa ja anteeksiantoa.

    "Tietysti on, kyllä minä ainakin uskoisin vaikka ukkoylijumalaan jos tästä ikuisen orgasmin saisin. :D "

    Sitten olet ymmärtänyt kristinuskosta jotakin väärin. Haluaisit uskoa vain itsekkäistä syistä ja ikuisen nautinnon toivossa. Mikäpä siinä. Uskossa ei ole kyse siitä, mitä me SAAMME, vaan siitä mitä Jumala on jo tehnyt puolestamme.

    "Elämä on ihme, mutta eikö taivaaseen pääseminen ole vielä suurempi ihme, ja parempi asia kuin elämä lapsen kannalta? "

    Ja kuka on oikeutettu päättämään se, ettei syntymättömän lapsen elämä olisi merkityksellinen? Sinäkö?

    "...Kenen synnin, jos ei vanhempien? Sairastuiko minun polveni keisarin syntien tähden? "

    En voi tietää, ellet kerro enemmän taustoja. Selitin jo, mitkä asiat voivat vaikuttaa kehitysvamman syntymiseen.

    "Geez, tuo varmaan lohduttaakin paljon sokeita. He maksavat muiden syntien tähden; sekö on jumalan käsitys oikeamielisyydestä? "

    Jeesushan juuri sanoi, ettei mies ollut syntynyt sokeana muiden syntien tähden, etkö tajunnut?

    BTW, Jeesus maksoi henkensä muiden syntien tähden. Sinänsä kysymyksesi on ihan aiheellinen...

    "Jumala tekee hänestä vammaisen, jotta häntä syrjitään...? Tuosta saa käsityksen, kuin et pitäisi kehitysvammaista ihmisenä ollenkaan, tai jos pidät, teet sen vain oman taivaspaikkasi lunastamiseksi."

    Missä sinun ymmärryksesi ja päättelykykysi oikein on? Jumala sallii tällaista tapahtua, ei jotta kehitysvammaista syrjittäisiin, vaan että heitäkin rakastettaisiin. Jumankauta, minähän yritin saada sinua tajuamaan, että kehityvammaiset nimenomaan ovat ihmisiä ja heitä tulee rakastaa kuten ketä tahansa ihmistä ja arvostaa heitä ihmisinä, mutta kuinka todellisuudessa on? Se, miten heitä kohdellaan onkin muun yhteiskunnan inhimmillisyyden mitta. Ja mitä tuohon taivaspaikkaan tulee, sitä en voi millään ansaita. Jeesus Kristus hoiti maksuhomman jo ristillä. Minä en voi lunastaa itseäni, Kristus on minut jo lunastanut.

    "En tarkoita olla arrogantti, mutta oletko ikinä sanonut kehitysvammaiselle hänen olevan muiden ihmisten synnin tulos? "

    En ole, koska kehitysvammaiset ovat yleensä hyvin välittömiä, rakastavia, rakastettavia, ihania ihmisiä. Meillä "terveillä" olisi paljon opittavaa heiltä.

    Esität kysymyksen ikäänkuin kehitysvamma olisi jotenkin huono ja ikävä asia? Miksi?

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    "Terveiden ihmisten suhtautuminen ja kehitysvammaisten huomioonottaminenhan heidän elämänsälaadun pitkälti määrittelevät. Jos "terveet" eivät pätkääkään välitä heistä tai muista vammaisista esim. rakentamalla esteettömämpää yhteiskuntaa, niin SE VAIKUTTAA heidän elämänsä laatuun."

    Johan sinä itsekin määrittelet ihmiset terveiksi ja kehitysvammaisiksi. Tosiasia on, että kehitysvammaisella on vamma, jonka vuoksi hän ei kykene normaaliin elämään. Se, miten määrittelemme normaalin elämän, onkin eri asia.

    "Kuolema siis on kuin onkin paha asia?"

    Se vaihtelee niin uskovaisesta riippuen.

    "BTW, jos esim. Thaimaan viranomaiset olisivat ajetelleet vähemmän ahneesti, niin turisteja olisi varoitettu aikaisemmin. Mutta he pelkäsivät, että jos varoitus on turha, turistit eivät enää tule rannoilla, ja rahavirrat loppuvat. Aiheuttiko siis tsunami suuret kuolonuhrit, vai se, että ihminen ahneuksissaan ei ollut varautunut siihen, Sri Lankassa köyhimmät on sysätty slummeihin, eikä heillä ollut mahdollisuuksia pelastua, kuten rikkaamilla? Mihin kaikki osallisian olleet valtiot ovat satsanneet? Köyhien turvallisuuteen vai rahaa tuoviin palveluihin?"

    Heiltä loppuisi rahat kokonaan, elleivät he satsaisi rahan saantiin.

    Mitä muuten sanot, todennäköisesti suurin osa kuolleista oli muslimeja; joutuivatko he vääräuskoisina helvettiin?

    "Johan sinä itsekin määrittelet ihmiset terveiksi ja kehitysvammaisiksi. Tosiasia on, että kehitysvammaisella on vamma, jonka vuoksi hän ei kykene normaaliin elämään. Se, miten määrittelemme normaalin elämän, onkin eri asia."

    Jos tarkkaan luit, huomasit lainausmerkit sanassa "terve". Myös terveys voidaan määritellä eri tavoin. Äitini istuu sähköpyörtuolissa lihassairauden runtelemana, mutta hän pitää itseään muuten terveenä. On totta, että syntymästään asti vammaisena elänyt ihminen pitääkin itseään terveenä, jos häntä ei vaivaa mikään sairaus tms. Siksi laitoin lainausmerkit, mutta joka kohtaan en muistanut laittaa niitä.

    " Se, miten määrittelemme normaalin elämän, onkin eri asia."

    Aivan.

    "Mitä muuten sanot, todennäköisesti suurin osa kuolleista oli muslimeja; joutuivatko he vääräuskoisina helvettiin? "

    Helvettiin ei vielä ole joutunut yhtään ketään. Tuomio heidän suhteensa on Jumalan käsissä ja se tapahtuu vasta viimeisellä tuomiolla. Minä en voi tietää heidän sieluntilaansa tai uskoaan viimeisen hengenvedon kohdatessa, mutta Jumala tietää ja tuomitsee sen mukaan. Ristin ryövärikin sai anteeksi juuri ennenkuin kuoli. Miksei Jeesuskin voisi ilmestyä muslimille viimeisellä hetkellä? Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Jumala ei ole aikaan sidottu.

    "Heiltä loppuisi rahat kokonaan, elleivät he satsaisi rahan saantiin. "

    Joten köyhät voi jättää slummeihin ja elämäämään olosuhteisin, missä he todennäköisimmin kuolevat ensimmäisenä luonnonkatastrofin sattuessa? Miksei näin ole Pohjoismaissa? Perustelusi on ontuva, Suomi oli agraarivaltio ennen toista maailmansotaa, elimme lähes kokonaan maanviljelystä ja hyvin alkeellisesta teollisuudesta. Reilussa sadassa vuodessa olemme kehittyneet savupirttikansasta, Ryysyrannan Joosepeista hyvinvointivaltioksi. Sen on mahdollistanut sosiaalijärjestelmä, sotien jälkeiset sotakorvaukset ja niiden teollisuutta aktivoiva vaikutus, mutta myös se, että hyvää on jaettu tasapuolisesti ja köyhistä on pidetty huolta. Nyt kehitys on kääntymässä toiseen suuntaan, rahan keräämisestä ja voitosta on tulossa yhä tärkeämpi kuin yhteinen hyvinvointi.

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    "Moni uskovainen ei lue Raamattua, vietä aikaa sen kanssa. Monelle uskovalla Raamatun lupaukset koskien jo tätä aikaa tulevat yllätyksenä, koska kirkko on opettanut ihmiset sellaiseen uskoon, joka perustuu vain kuolemanjälkeiseen elämään. Heidät on opetettu ajattelemaan, että ovat saaneet syntinsä anteeksi Jeesuksen ristinkuoleman ansiosta ja sitten odotellaan taivaaseen pääsyä, siinä kaikki. Heille on opetettu vain osittaista evankeliumia."

    Se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että koet olevasi oikeassa, he ainakin osittain väärässä. Uskonnon luoma pakko.

    "6 Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?" 7 Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. 8 Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."(Apt.1:6-8)"

    Ei tuo ole arvio, tuo on epämääräistä, ympäripyöreää satumussutusta, sitä kyllä riittää raamatussa.

    "Se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että koet olevasi oikeassa, he ainakin osittain väärässä. Uskonnon luoma pakko. "

    Vai omien ennekkokäsitysten vanki? Omien ennakkokäsityksien pakko sanoa, että minä koen olevani oikeassa?

    Kysymys: Millä oikeudella kukaan opettaa ketään? Sinähän voisit sanoa opettajallekin:"Joojoo, sä vaan luulet olevasi oikeassa ja meidän olevan väärässä..."

    Kyse on siitä, että mitä on oppinut ja lukenut. Jos joku on uskon suhteen tietämätön lupauksista ja siitä mitä Raamatussa sanotaan, se ole väärässä olemista, vaan tietämättömyyttä. Osaa uskovista on johdettu harhaan, tyytymään vähempään kuin Raamattu lupaa, odottamaan taivaspaikkaa, vaikka Jumala haluaa antaa enemmän tässä ja nyt, iankaikkisuus alkaa siitä kun ihminen tulee uskoon!

    "Ei tuo ole arvio, tuo on epämääräistä, ympäripyöreää satumussutusta, sitä kyllä riittää raamatussa. "

    Hitsi sun kanssasi. Enhän minä sitä arviona antanutkaan, vaan vastasin sen kautta, etten tule arviota antamaan... Eihän siinä ollutkaan arviosta kyse, siinä olet oikeassa. Ja siksi sen laitoinkin, ei meidän tehtävä ole arvioida aikoja ja paikkoja, kuten Jeesus sanoikin.

    Eli, EI ARVIOTA Jeesuksen takaisintulemisen ajankohdasta. Ymmärsitkö nyt?

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    "Millainen ihminen sinun mielestäsi joutuu helvettiin?"

    Sellainen, joka ei tunnusta olevansa syntinen ja anna Jeesuksen sovittaa syntejään ja pestä niistä puhtaaksi. Sellainen, joka kuvittelee olevansa liian hyvä joutuakseen helvettiin.
    Katumaton, ylpeä ja Jumalaa halveksiva ja sellainen, joka ei halua olla Jumalan kanssa missään tekemisissä. Jumalan vastustaja. Jumalaa vastaan kapinoiva ja synnissä elävä ja sen kieltävä, katumaton ihminen. Ihminen, joka ei koe tarvitsevansa armoa ja anteeksiantoa.

    "Tietysti on, kyllä minä ainakin uskoisin vaikka ukkoylijumalaan jos tästä ikuisen orgasmin saisin. :D "

    Sitten olet ymmärtänyt kristinuskosta jotakin väärin. Haluaisit uskoa vain itsekkäistä syistä ja ikuisen nautinnon toivossa. Mikäpä siinä. Uskossa ei ole kyse siitä, mitä me SAAMME, vaan siitä mitä Jumala on jo tehnyt puolestamme.

    "Elämä on ihme, mutta eikö taivaaseen pääseminen ole vielä suurempi ihme, ja parempi asia kuin elämä lapsen kannalta? "

    Ja kuka on oikeutettu päättämään se, ettei syntymättömän lapsen elämä olisi merkityksellinen? Sinäkö?

    "...Kenen synnin, jos ei vanhempien? Sairastuiko minun polveni keisarin syntien tähden? "

    En voi tietää, ellet kerro enemmän taustoja. Selitin jo, mitkä asiat voivat vaikuttaa kehitysvamman syntymiseen.

    "Geez, tuo varmaan lohduttaakin paljon sokeita. He maksavat muiden syntien tähden; sekö on jumalan käsitys oikeamielisyydestä? "

    Jeesushan juuri sanoi, ettei mies ollut syntynyt sokeana muiden syntien tähden, etkö tajunnut?

    BTW, Jeesus maksoi henkensä muiden syntien tähden. Sinänsä kysymyksesi on ihan aiheellinen...

    "Jumala tekee hänestä vammaisen, jotta häntä syrjitään...? Tuosta saa käsityksen, kuin et pitäisi kehitysvammaista ihmisenä ollenkaan, tai jos pidät, teet sen vain oman taivaspaikkasi lunastamiseksi."

    Missä sinun ymmärryksesi ja päättelykykysi oikein on? Jumala sallii tällaista tapahtua, ei jotta kehitysvammaista syrjittäisiin, vaan että heitäkin rakastettaisiin. Jumankauta, minähän yritin saada sinua tajuamaan, että kehityvammaiset nimenomaan ovat ihmisiä ja heitä tulee rakastaa kuten ketä tahansa ihmistä ja arvostaa heitä ihmisinä, mutta kuinka todellisuudessa on? Se, miten heitä kohdellaan onkin muun yhteiskunnan inhimmillisyyden mitta. Ja mitä tuohon taivaspaikkaan tulee, sitä en voi millään ansaita. Jeesus Kristus hoiti maksuhomman jo ristillä. Minä en voi lunastaa itseäni, Kristus on minut jo lunastanut.

    "En tarkoita olla arrogantti, mutta oletko ikinä sanonut kehitysvammaiselle hänen olevan muiden ihmisten synnin tulos? "

    En ole, koska kehitysvammaiset ovat yleensä hyvin välittömiä, rakastavia, rakastettavia, ihania ihmisiä. Meillä "terveillä" olisi paljon opittavaa heiltä.

    Esität kysymyksen ikäänkuin kehitysvamma olisi jotenkin huono ja ikävä asia? Miksi?

    "Katumaton, ylpeä ja Jumalaa halveksiva ja sellainen, joka ei halua olla Jumalan kanssa missään tekemisissä. Jumalan vastustaja. Jumalaa vastaan kapinoiva ja synnissä elävä ja sen kieltävä, katumaton ihminen. Ihminen, joka ei koe tarvitsevansa armoa ja anteeksiantoa."

    Olet oikeassa.ja kuvasit sanasta sanaan kaikki ateistit. Ateistit ei pääse taivaaseen vaan joutuvat helvettiin!

    Siunausta sinulle!

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    "Se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että koet olevasi oikeassa, he ainakin osittain väärässä. Uskonnon luoma pakko. "

    Vai omien ennekkokäsitysten vanki? Omien ennakkokäsityksien pakko sanoa, että minä koen olevani oikeassa?

    Kysymys: Millä oikeudella kukaan opettaa ketään? Sinähän voisit sanoa opettajallekin:"Joojoo, sä vaan luulet olevasi oikeassa ja meidän olevan väärässä..."

    Kyse on siitä, että mitä on oppinut ja lukenut. Jos joku on uskon suhteen tietämätön lupauksista ja siitä mitä Raamatussa sanotaan, se ole väärässä olemista, vaan tietämättömyyttä. Osaa uskovista on johdettu harhaan, tyytymään vähempään kuin Raamattu lupaa, odottamaan taivaspaikkaa, vaikka Jumala haluaa antaa enemmän tässä ja nyt, iankaikkisuus alkaa siitä kun ihminen tulee uskoon!

    "Ei tuo ole arvio, tuo on epämääräistä, ympäripyöreää satumussutusta, sitä kyllä riittää raamatussa. "

    Hitsi sun kanssasi. Enhän minä sitä arviona antanutkaan, vaan vastasin sen kautta, etten tule arviota antamaan... Eihän siinä ollutkaan arviosta kyse, siinä olet oikeassa. Ja siksi sen laitoinkin, ei meidän tehtävä ole arvioida aikoja ja paikkoja, kuten Jeesus sanoikin.

    Eli, EI ARVIOTA Jeesuksen takaisintulemisen ajankohdasta. Ymmärsitkö nyt?

    ...ei jeesusta. :D

    "Vai omien ennekkokäsitysten vanki? Omien ennakkokäsityksien pakko sanoa, että minä koen olevani oikeassa?"

    Siis, tietysti se on uskonnon luoma pakko, vai lasketko muka sen varaan, että muslimit ovat oikeassa? Ei siitä nyt enempää...

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    "Johan sinä itsekin määrittelet ihmiset terveiksi ja kehitysvammaisiksi. Tosiasia on, että kehitysvammaisella on vamma, jonka vuoksi hän ei kykene normaaliin elämään. Se, miten määrittelemme normaalin elämän, onkin eri asia."

    Jos tarkkaan luit, huomasit lainausmerkit sanassa "terve". Myös terveys voidaan määritellä eri tavoin. Äitini istuu sähköpyörtuolissa lihassairauden runtelemana, mutta hän pitää itseään muuten terveenä. On totta, että syntymästään asti vammaisena elänyt ihminen pitääkin itseään terveenä, jos häntä ei vaivaa mikään sairaus tms. Siksi laitoin lainausmerkit, mutta joka kohtaan en muistanut laittaa niitä.

    " Se, miten määrittelemme normaalin elämän, onkin eri asia."

    Aivan.

    "Mitä muuten sanot, todennäköisesti suurin osa kuolleista oli muslimeja; joutuivatko he vääräuskoisina helvettiin? "

    Helvettiin ei vielä ole joutunut yhtään ketään. Tuomio heidän suhteensa on Jumalan käsissä ja se tapahtuu vasta viimeisellä tuomiolla. Minä en voi tietää heidän sieluntilaansa tai uskoaan viimeisen hengenvedon kohdatessa, mutta Jumala tietää ja tuomitsee sen mukaan. Ristin ryövärikin sai anteeksi juuri ennenkuin kuoli. Miksei Jeesuskin voisi ilmestyä muslimille viimeisellä hetkellä? Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Jumala ei ole aikaan sidottu.

    "Heiltä loppuisi rahat kokonaan, elleivät he satsaisi rahan saantiin. "

    Joten köyhät voi jättää slummeihin ja elämäämään olosuhteisin, missä he todennäköisimmin kuolevat ensimmäisenä luonnonkatastrofin sattuessa? Miksei näin ole Pohjoismaissa? Perustelusi on ontuva, Suomi oli agraarivaltio ennen toista maailmansotaa, elimme lähes kokonaan maanviljelystä ja hyvin alkeellisesta teollisuudesta. Reilussa sadassa vuodessa olemme kehittyneet savupirttikansasta, Ryysyrannan Joosepeista hyvinvointivaltioksi. Sen on mahdollistanut sosiaalijärjestelmä, sotien jälkeiset sotakorvaukset ja niiden teollisuutta aktivoiva vaikutus, mutta myös se, että hyvää on jaettu tasapuolisesti ja köyhistä on pidetty huolta. Nyt kehitys on kääntymässä toiseen suuntaan, rahan keräämisestä ja voitosta on tulossa yhä tärkeämpi kuin yhteinen hyvinvointi.

    "Jos tarkkaan luit, huomasit lainausmerkit sanassa "terve". Myös terveys voidaan määritellä eri tavoin. Äitini istuu sähköpyörtuolissa lihassairauden runtelemana, mutta hän pitää itseään muuten terveenä. On totta, että syntymästään asti vammaisena elänyt ihminen pitääkin itseään terveenä, jos häntä ei vaivaa mikään sairaus tms. Siksi laitoin lainausmerkit, mutta joka kohtaan en muistanut laittaa niitä."

    Sinulla oli terve myös ilman lainausmerkkejä. Mutta ei määritellä nyt sitä normaalia elämää, eihän?

    Tuota...

    "Helvettiin ei vielä ole joutunut yhtään ketään."
    -->
    "tuomio heidän suhteensa on Jumalan käsissä ja se tapahtuu vasta viimeisellä tuomiolla."

    Ristiriita?

    "Ristin ryövärikin sai anteeksi juuri ennenkuin kuoli. Miksei Jeesuskin voisi ilmestyä muslimille viimeisellä hetkellä?"

    Minä siis voin elämäni olla ateisti, mutta jos kuolemassa totean olleeni väärässä, enkö voi ottaa jeesusta tällöin vastaan?

    ...Voin elää elämäni murhaten, mutta jos uskon viimeisellä tuomiolla jeesukseen, olen pelastunut?

    En nyt ota kantaa idän tilanteeseen.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    "Millainen ihminen sinun mielestäsi joutuu helvettiin?"

    Sellainen, joka ei tunnusta olevansa syntinen ja anna Jeesuksen sovittaa syntejään ja pestä niistä puhtaaksi. Sellainen, joka kuvittelee olevansa liian hyvä joutuakseen helvettiin.
    Katumaton, ylpeä ja Jumalaa halveksiva ja sellainen, joka ei halua olla Jumalan kanssa missään tekemisissä. Jumalan vastustaja. Jumalaa vastaan kapinoiva ja synnissä elävä ja sen kieltävä, katumaton ihminen. Ihminen, joka ei koe tarvitsevansa armoa ja anteeksiantoa.

    "Tietysti on, kyllä minä ainakin uskoisin vaikka ukkoylijumalaan jos tästä ikuisen orgasmin saisin. :D "

    Sitten olet ymmärtänyt kristinuskosta jotakin väärin. Haluaisit uskoa vain itsekkäistä syistä ja ikuisen nautinnon toivossa. Mikäpä siinä. Uskossa ei ole kyse siitä, mitä me SAAMME, vaan siitä mitä Jumala on jo tehnyt puolestamme.

    "Elämä on ihme, mutta eikö taivaaseen pääseminen ole vielä suurempi ihme, ja parempi asia kuin elämä lapsen kannalta? "

    Ja kuka on oikeutettu päättämään se, ettei syntymättömän lapsen elämä olisi merkityksellinen? Sinäkö?

    "...Kenen synnin, jos ei vanhempien? Sairastuiko minun polveni keisarin syntien tähden? "

    En voi tietää, ellet kerro enemmän taustoja. Selitin jo, mitkä asiat voivat vaikuttaa kehitysvamman syntymiseen.

    "Geez, tuo varmaan lohduttaakin paljon sokeita. He maksavat muiden syntien tähden; sekö on jumalan käsitys oikeamielisyydestä? "

    Jeesushan juuri sanoi, ettei mies ollut syntynyt sokeana muiden syntien tähden, etkö tajunnut?

    BTW, Jeesus maksoi henkensä muiden syntien tähden. Sinänsä kysymyksesi on ihan aiheellinen...

    "Jumala tekee hänestä vammaisen, jotta häntä syrjitään...? Tuosta saa käsityksen, kuin et pitäisi kehitysvammaista ihmisenä ollenkaan, tai jos pidät, teet sen vain oman taivaspaikkasi lunastamiseksi."

    Missä sinun ymmärryksesi ja päättelykykysi oikein on? Jumala sallii tällaista tapahtua, ei jotta kehitysvammaista syrjittäisiin, vaan että heitäkin rakastettaisiin. Jumankauta, minähän yritin saada sinua tajuamaan, että kehityvammaiset nimenomaan ovat ihmisiä ja heitä tulee rakastaa kuten ketä tahansa ihmistä ja arvostaa heitä ihmisinä, mutta kuinka todellisuudessa on? Se, miten heitä kohdellaan onkin muun yhteiskunnan inhimmillisyyden mitta. Ja mitä tuohon taivaspaikkaan tulee, sitä en voi millään ansaita. Jeesus Kristus hoiti maksuhomman jo ristillä. Minä en voi lunastaa itseäni, Kristus on minut jo lunastanut.

    "En tarkoita olla arrogantti, mutta oletko ikinä sanonut kehitysvammaiselle hänen olevan muiden ihmisten synnin tulos? "

    En ole, koska kehitysvammaiset ovat yleensä hyvin välittömiä, rakastavia, rakastettavia, ihania ihmisiä. Meillä "terveillä" olisi paljon opittavaa heiltä.

    Esität kysymyksen ikäänkuin kehitysvamma olisi jotenkin huono ja ikävä asia? Miksi?

    kun ratapölkkyä!

    "Sitten olet ymmärtänyt kristinuskosta jotakin väärin. Haluaisit uskoa vain itsekkäistä syistä ja ikuisen nautinnon toivossa. Mikäpä siinä. Uskossa ei ole kyse siitä, mitä me SAAMME, vaan siitä mitä Jumala on jo tehnyt puolestamme."

    Krisselit tekevät asioita VAIN ja AINOASTAAN itsekkäistä syistä, taivaspaikan toivossa. Palkinnon toivossa!

    "Ja kuka on oikeutettu päättämään se, ettei syntymättömän lapsen elämä olisi merkityksellinen? Sinäkö?"

    Ei vaan uskovainen, joka uskoo lapsen pääsevän taivaaseen.

    "En voi tietää, ellet kerro enemmän taustoja. Selitin jo, mitkä asiat voivat vaikuttaa kehitysvamman syntymiseen."

    Voitko siis suunnilleen päätellä ennakkoon kenen lapsesta tulee vammainen?

    Luulin muuten kehitysvammaisuuden johtuvan geneettisistä syistä, mutta taisinkin olla väärässä...

    "Jeesushan juuri sanoi, ettei mies ollut syntynyt sokeana muiden syntien tähden, etkö tajunnut?"

    Nyt puhuttiin kaikista maailman sokeista.

    "En ole, koska kehitysvammaiset ovat yleensä hyvin välittömiä, rakastavia, rakastettavia, ihania ihmisiä. Meillä "terveillä" olisi paljon opittavaa heiltä."

    Aivan, mutta vajaaälyisiä. Sitä ei sinunkaan käy kieltäminen.

    "Esität kysymyksen ikäänkuin kehitysvamma olisi jotenkin huono ja ikävä asia? Miksi?"

    Jälkeenjääneisyyden, tai vaikeudun suoriutua jokapäiväisistä asioista yksin voisin kokea huonona asiana.

    Muuten, suretko kuolleen sikiön vuoksi? Hänhän kuitenkin pääsee taivaaseen.

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    ...ei jeesusta. :D

    "Vai omien ennekkokäsitysten vanki? Omien ennakkokäsityksien pakko sanoa, että minä koen olevani oikeassa?"

    Siis, tietysti se on uskonnon luoma pakko, vai lasketko muka sen varaan, että muslimit ovat oikeassa? Ei siitä nyt enempää...

    Mutta hei, mitä sinä muslimit tähän sotkit?

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    "Jos tarkkaan luit, huomasit lainausmerkit sanassa "terve". Myös terveys voidaan määritellä eri tavoin. Äitini istuu sähköpyörtuolissa lihassairauden runtelemana, mutta hän pitää itseään muuten terveenä. On totta, että syntymästään asti vammaisena elänyt ihminen pitääkin itseään terveenä, jos häntä ei vaivaa mikään sairaus tms. Siksi laitoin lainausmerkit, mutta joka kohtaan en muistanut laittaa niitä."

    Sinulla oli terve myös ilman lainausmerkkejä. Mutta ei määritellä nyt sitä normaalia elämää, eihän?

    Tuota...

    "Helvettiin ei vielä ole joutunut yhtään ketään."
    -->
    "tuomio heidän suhteensa on Jumalan käsissä ja se tapahtuu vasta viimeisellä tuomiolla."

    Ristiriita?

    "Ristin ryövärikin sai anteeksi juuri ennenkuin kuoli. Miksei Jeesuskin voisi ilmestyä muslimille viimeisellä hetkellä?"

    Minä siis voin elämäni olla ateisti, mutta jos kuolemassa totean olleeni väärässä, enkö voi ottaa jeesusta tällöin vastaan?

    ...Voin elää elämäni murhaten, mutta jos uskon viimeisellä tuomiolla jeesukseen, olen pelastunut?

    En nyt ota kantaa idän tilanteeseen.

    ""Helvettiin ei vielä ole joutunut yhtään ketään."
    -->
    "tuomio heidän suhteensa on Jumalan käsissä ja se tapahtuu vasta viimeisellä tuomiolla."

    Ristiriita?"

    Kuten sanoin, helvettiin ei vielä ole joutunut ketään, koska viimeistä tuomiota ei ole vielä ollut. Viimeinen tuomio on edessä koko luomakunnalla vasta tulevaisuudessa. Ensimmäiset helvettiin joutuvat ovat antikristus ja hänen väärä profeettansa. Tämä tapahtuu juuri ennen tuhatvuotisen valtakunnan alkamista. Siihen asti odotellaan Tuonelassa ja Paratiisissa. Helvetissä ei ole vielä ketään, eikä varsinaisesti siis Taivaassakaan, sen lopullisessa merkityksessään.

    "Minä siis voin elämäni olla ateisti, mutta jos kuolemassa totean olleeni väärässä, enkö voi ottaa jeesusta tällöin vastaan? "

    Kyllä, mutta miksi odottaisin kuolemaasi asti? Pelastus ei ole vain kuolemanjälkeistä elämää varten, vaan myös tätä elämää. Sinulta jää Jumalan lupaamat siunaukset kokematta ja elämättä, jos odottelet kuolemaasi asti.

    "...Voin elää elämäni murhaten, mutta jos uskon viimeisellä tuomiolla jeesukseen, olen pelastunut? "

    Olet ymmärtänyt ilmeiseti tuon viimeisen tuomion väärin. Se on kaikkia koskeva tuomioistuin, jossa kirjat avataan ja jokaisen elämä punnitaan. Silloin on myöhäistä enää uskoa.

    Miksi haluaisit elää elämäsi murhaten?

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    Mutta hei, mitä sinä muslimit tähän sotkit?

    Ne ovat kyllä muslimit, jotka ovat sotkeneet itsensä kaikkialle ...

    Mutta he nyt olivat vain esimerkki. Luonnollisesti uskonto perustuu siihen, että uskotaan omakohtaisen uskon olevan oikeassa, eikä siinä mitään. Minäkin tiedän olevani oikeassa. :D

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    kun ratapölkkyä!

    "Sitten olet ymmärtänyt kristinuskosta jotakin väärin. Haluaisit uskoa vain itsekkäistä syistä ja ikuisen nautinnon toivossa. Mikäpä siinä. Uskossa ei ole kyse siitä, mitä me SAAMME, vaan siitä mitä Jumala on jo tehnyt puolestamme."

    Krisselit tekevät asioita VAIN ja AINOASTAAN itsekkäistä syistä, taivaspaikan toivossa. Palkinnon toivossa!

    "Ja kuka on oikeutettu päättämään se, ettei syntymättömän lapsen elämä olisi merkityksellinen? Sinäkö?"

    Ei vaan uskovainen, joka uskoo lapsen pääsevän taivaaseen.

    "En voi tietää, ellet kerro enemmän taustoja. Selitin jo, mitkä asiat voivat vaikuttaa kehitysvamman syntymiseen."

    Voitko siis suunnilleen päätellä ennakkoon kenen lapsesta tulee vammainen?

    Luulin muuten kehitysvammaisuuden johtuvan geneettisistä syistä, mutta taisinkin olla väärässä...

    "Jeesushan juuri sanoi, ettei mies ollut syntynyt sokeana muiden syntien tähden, etkö tajunnut?"

    Nyt puhuttiin kaikista maailman sokeista.

    "En ole, koska kehitysvammaiset ovat yleensä hyvin välittömiä, rakastavia, rakastettavia, ihania ihmisiä. Meillä "terveillä" olisi paljon opittavaa heiltä."

    Aivan, mutta vajaaälyisiä. Sitä ei sinunkaan käy kieltäminen.

    "Esität kysymyksen ikäänkuin kehitysvamma olisi jotenkin huono ja ikävä asia? Miksi?"

    Jälkeenjääneisyyden, tai vaikeudun suoriutua jokapäiväisistä asioista yksin voisin kokea huonona asiana.

    Muuten, suretko kuolleen sikiön vuoksi? Hänhän kuitenkin pääsee taivaaseen.

    "Krisselit tekevät asioita VAIN ja AINOASTAAN itsekkäistä syistä, taivaspaikan toivossa. Palkinnon toivossa!"

    "3 Mitä sanovat kirjoitukset? "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi." 4 Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi.
    5 Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi."(Room. 4:3-5)

    Vanhurskas on sama kuin syytön, Jumalalle kelvollinen, pelastunut.

    "8 Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
    9 Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä."(Ef.2:8-9)

    Taivaspaikka ei ole palkinto, eikä sitä voi ansaita.

    "Ei vaan uskovainen, joka uskoo lapsen pääsevän taivaaseen."

    Mitä sinä sekoilet? Uskovathan vastustavat aborttia.

    "Voitko siis suunnilleen päätellä ennakkoon kenen lapsesta tulee vammainen? "

    No en tietenkään, mutta esim. alkoholistiäidin lapsella on erittäin suuri riski syntyä esim. FAS-lapsena.

    "Luulin muuten kehitysvammaisuuden johtuvan geneettisistä syistä, mutta taisinkin olla väärässä..."

    No tuskin kuitenkaan vain geneettisistä syistä, syitä voi olla muitakin.

    "Nyt puhuttiin kaikista maailman sokeista. "

    Ja minä sanoin, ettei asiaa voi yleistää.

    "Aivan, mutta vajaaälyisiä. Sitä ei sinunkaan käy kieltäminen."

    Taisi juuri todellinen asenteesi kehitysvammaisia kohtaan paljastua. Mitä tarkoitat vajaaälyisyydellä?

    "Muuten, suretko kuolleen sikiön vuoksi? Hänhän kuitenkin pääsee taivaaseen. "

    Surevatko uskovat kuolleen uskovan omaisen vuoksi? Tottakai surisin, jos kyseessä olisi oma tai läheisen lapsi.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    ""Helvettiin ei vielä ole joutunut yhtään ketään."
    -->
    "tuomio heidän suhteensa on Jumalan käsissä ja se tapahtuu vasta viimeisellä tuomiolla."

    Ristiriita?"

    Kuten sanoin, helvettiin ei vielä ole joutunut ketään, koska viimeistä tuomiota ei ole vielä ollut. Viimeinen tuomio on edessä koko luomakunnalla vasta tulevaisuudessa. Ensimmäiset helvettiin joutuvat ovat antikristus ja hänen väärä profeettansa. Tämä tapahtuu juuri ennen tuhatvuotisen valtakunnan alkamista. Siihen asti odotellaan Tuonelassa ja Paratiisissa. Helvetissä ei ole vielä ketään, eikä varsinaisesti siis Taivaassakaan, sen lopullisessa merkityksessään.

    "Minä siis voin elämäni olla ateisti, mutta jos kuolemassa totean olleeni väärässä, enkö voi ottaa jeesusta tällöin vastaan? "

    Kyllä, mutta miksi odottaisin kuolemaasi asti? Pelastus ei ole vain kuolemanjälkeistä elämää varten, vaan myös tätä elämää. Sinulta jää Jumalan lupaamat siunaukset kokematta ja elämättä, jos odottelet kuolemaasi asti.

    "...Voin elää elämäni murhaten, mutta jos uskon viimeisellä tuomiolla jeesukseen, olen pelastunut? "

    Olet ymmärtänyt ilmeiseti tuon viimeisen tuomion väärin. Se on kaikkia koskeva tuomioistuin, jossa kirjat avataan ja jokaisen elämä punnitaan. Silloin on myöhäistä enää uskoa.

    Miksi haluaisit elää elämäsi murhaten?

    se viimeinen tuomio onkin kertanapsu kaikille, ja tapahtuu ilmeisesti samaan aikaan kuin jeesuksen, no, mikälie... Alastulo?

    "Kyllä, mutta miksi odottaisin kuolemaasi asti? Pelastus ei ole vain kuolemanjälkeistä elämää varten, vaan myös tätä elämää. Sinulta jää Jumalan lupaamat siunaukset kokematta ja elämättä, jos odottelet kuolemaasi asti."

    Mitäs sitten, pääsen taivaaseen. Se on kaikki millä on väliä.

    Mitä tarkoitat jumalan siunauksilla? Vaikuttavatko ne jotenkin sinun elämääsi?

    "Miksi haluaisit elää elämäsi murhaten?"

    En minä, mutta joku voi haluta, ja kokea olevansa oikeutettu tähän.

    "ja tapahtuu ilmeisesti samaan aikaan kuin jeesuksen, no, mikälie... Alastulo? "

    Myöhemmin. Vasta tuhatvuotisen valtakunnan lopussa.

    "Mitäs sitten, pääsen taivaaseen. Se on kaikki millä on väliä. "

    Okei. Jeesus kuitenkin tekee seuraavaa:

    "Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, 2 julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, "

    Jumala voi antaa jo tässä elämässä paljon enemmän kuin maailma koskaan voi antaa. Mutta jos olet tyytyväinen maailman anteihin, niin ok.

    "Mitä tarkoitat jumalan siunauksilla? Vaikuttavatko ne jotenkin sinun elämääsi?"

    Joskus ne ovat maallisia asioita, mutta useimmiten sisäistä varmuutta siitä, että kaikkivaltias Jumala pitää uskovan elämästä huolta. Hänelle kaikki on mahdollista ja uskovana saan kulkea Jumalan valmistamaa tietä, vaikeuksienkin keskellä ja luottaa siihen, että Jumalalla on ratkaisu, vaikka omat voimat loppuisivat. Vaikka kaikki muut hylkäisivät, Jumala ei hylkää. Vaikka kaikki maallinen häviäisi, Jumala ei häviä. Joskus Jumalan siunaukset voivat olla taloudellista apua tiukassa paikassa, mutta niillä ei voi mitata uskoa jne. Kuten Paavali sanoi, että uskovan elämä voi olla aineellisestikin yltäkylläistä, mutta joskus myös aineellisessa niukkuudessa elämistä. Silti ihminen elää Jumalan kämmenellä.

    "En minä, mutta joku voi haluta, ja kokea olevansa oikeutettu tähän. "

    Mitä luulet, näkisikö Jumala tällaisen ihmisen motiivit? Uskoontuloon liittyy aina parannuksen teko, katuminen ja tahto mielenmuutokseen. Ei se, että vain sanoo "Herra, herra" riitä Jumalalle. Jumala ei katso ulkoisia tekoja, vaan sydämeen ja sen tilaan. Ihmisen sisimpään.

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    Ne ovat kyllä muslimit, jotka ovat sotkeneet itsensä kaikkialle ...

    Mutta he nyt olivat vain esimerkki. Luonnollisesti uskonto perustuu siihen, että uskotaan omakohtaisen uskon olevan oikeassa, eikä siinä mitään. Minäkin tiedän olevani oikeassa. :D

    "Hän tulee olemaan kaikkien kanssa riidoissa ja kaikki tulevat olemaan hänen kanssaan." Jotenkin näin sanottiin Ismaelista Vanhassa testamentissa ja muslimithan sanovat olevansa Ismaelin jälkeläisiä. Väittävät Ismaelin olevan Aabrahamin laillinen jälkeläinen, vaikka Raamatun mukaan hän on vain avioton lapsi, eikä siis perillinen ollenkaan. Isak oli tuo perillinen.

    Että sellaista.

    " Minäkin tiedän olevani oikeassa. :D "

    Missä asiassa? Kaikissa?

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    "Krisselit tekevät asioita VAIN ja AINOASTAAN itsekkäistä syistä, taivaspaikan toivossa. Palkinnon toivossa!"

    "3 Mitä sanovat kirjoitukset? "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi." 4 Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi.
    5 Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi."(Room. 4:3-5)

    Vanhurskas on sama kuin syytön, Jumalalle kelvollinen, pelastunut.

    "8 Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
    9 Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä."(Ef.2:8-9)

    Taivaspaikka ei ole palkinto, eikä sitä voi ansaita.

    "Ei vaan uskovainen, joka uskoo lapsen pääsevän taivaaseen."

    Mitä sinä sekoilet? Uskovathan vastustavat aborttia.

    "Voitko siis suunnilleen päätellä ennakkoon kenen lapsesta tulee vammainen? "

    No en tietenkään, mutta esim. alkoholistiäidin lapsella on erittäin suuri riski syntyä esim. FAS-lapsena.

    "Luulin muuten kehitysvammaisuuden johtuvan geneettisistä syistä, mutta taisinkin olla väärässä..."

    No tuskin kuitenkaan vain geneettisistä syistä, syitä voi olla muitakin.

    "Nyt puhuttiin kaikista maailman sokeista. "

    Ja minä sanoin, ettei asiaa voi yleistää.

    "Aivan, mutta vajaaälyisiä. Sitä ei sinunkaan käy kieltäminen."

    Taisi juuri todellinen asenteesi kehitysvammaisia kohtaan paljastua. Mitä tarkoitat vajaaälyisyydellä?

    "Muuten, suretko kuolleen sikiön vuoksi? Hänhän kuitenkin pääsee taivaaseen. "

    Surevatko uskovat kuolleen uskovan omaisen vuoksi? Tottakai surisin, jos kyseessä olisi oma tai läheisen lapsi.

    "Taivaspaikka ei ole palkinto, eikä sitä voi ansaita."

    Tietysti on, palkinto uskosta jumalaan. Vanhurskaudesta kuten sanoit.

    "Mitä sinä sekoilet? Uskovathan vastustavat aborttia."

    Mutta jos kuvitellaan tilanne, jossa jo valmiiksi äiti olisi vaarassa menettää henkensä synnytyksen yhteydessä. Tällöinhän kerroit abortin olevan "oikein".

    "No en tietenkään, mutta esim. alkoholistiäidin lapsella on erittäin suuri riski syntyä esim. FAS-lapsena."

    Onko alkoholin juominen synti jumalaa kohtaan? Siksikö alkoholi on pahasta sikiölle?

    "Taisi juuri todellinen asenteesi kehitysvammaisia kohtaan paljastua. Mitä tarkoitat vajaaälyisyydellä?"

    Kehitysvammaisuutta.

    "Surevatko uskovat kuolleen uskovan omaisen vuoksi? Tottakai surisin, jos kyseessä olisi oma tai läheisen lapsi."

    Mutta miksi? Lapsihan pääsee taivaaseen?

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    "Hän tulee olemaan kaikkien kanssa riidoissa ja kaikki tulevat olemaan hänen kanssaan." Jotenkin näin sanottiin Ismaelista Vanhassa testamentissa ja muslimithan sanovat olevansa Ismaelin jälkeläisiä. Väittävät Ismaelin olevan Aabrahamin laillinen jälkeläinen, vaikka Raamatun mukaan hän on vain avioton lapsi, eikä siis perillinen ollenkaan. Isak oli tuo perillinen.

    Että sellaista.

    " Minäkin tiedän olevani oikeassa. :D "

    Missä asiassa? Kaikissa?

    tietenkään, vaan uskonnottomuudessani. Jumalia ei ole.

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    tietenkään, vaan uskonnottomuudessani. Jumalia ei ole.

    *Ihmisen keksimiä jumalia ei ole.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    "ja tapahtuu ilmeisesti samaan aikaan kuin jeesuksen, no, mikälie... Alastulo? "

    Myöhemmin. Vasta tuhatvuotisen valtakunnan lopussa.

    "Mitäs sitten, pääsen taivaaseen. Se on kaikki millä on väliä. "

    Okei. Jeesus kuitenkin tekee seuraavaa:

    "Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, 2 julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, "

    Jumala voi antaa jo tässä elämässä paljon enemmän kuin maailma koskaan voi antaa. Mutta jos olet tyytyväinen maailman anteihin, niin ok.

    "Mitä tarkoitat jumalan siunauksilla? Vaikuttavatko ne jotenkin sinun elämääsi?"

    Joskus ne ovat maallisia asioita, mutta useimmiten sisäistä varmuutta siitä, että kaikkivaltias Jumala pitää uskovan elämästä huolta. Hänelle kaikki on mahdollista ja uskovana saan kulkea Jumalan valmistamaa tietä, vaikeuksienkin keskellä ja luottaa siihen, että Jumalalla on ratkaisu, vaikka omat voimat loppuisivat. Vaikka kaikki muut hylkäisivät, Jumala ei hylkää. Vaikka kaikki maallinen häviäisi, Jumala ei häviä. Joskus Jumalan siunaukset voivat olla taloudellista apua tiukassa paikassa, mutta niillä ei voi mitata uskoa jne. Kuten Paavali sanoi, että uskovan elämä voi olla aineellisestikin yltäkylläistä, mutta joskus myös aineellisessa niukkuudessa elämistä. Silti ihminen elää Jumalan kämmenellä.

    "En minä, mutta joku voi haluta, ja kokea olevansa oikeutettu tähän. "

    Mitä luulet, näkisikö Jumala tällaisen ihmisen motiivit? Uskoontuloon liittyy aina parannuksen teko, katuminen ja tahto mielenmuutokseen. Ei se, että vain sanoo "Herra, herra" riitä Jumalalle. Jumala ei katso ulkoisia tekoja, vaan sydämeen ja sen tilaan. Ihmisen sisimpään.

    tuhatvuotinen valtakunta? Ei vieläkään mitään hajua, vai?

    "Jumala voi antaa jo tässä elämässä paljon enemmän kuin maailma koskaan voi antaa. Mutta jos olet tyytyväinen maailman anteihin, niin ok."

    En sanoisi, että tyytyväinen, mutta ei olemattomalla ole minulle mitään annettavaa.

    "Joskus ne ovat maallisia asioita, mutta useimmiten sisäistä varmuutta siitä, että kaikkivaltias Jumala pitää uskovan elämästä huolta. Hänelle kaikki on mahdollista ja uskovana saan kulkea Jumalan valmistamaa tietä, vaikeuksienkin keskellä ja luottaa siihen, että Jumalalla on ratkaisu, vaikka omat voimat loppuisivat. Vaikka kaikki muut hylkäisivät, Jumala ei hylkää. Vaikka kaikki maallinen häviäisi, Jumala ei häviä. Joskus Jumalan siunaukset voivat olla taloudellista apua tiukassa paikassa, mutta niillä ei voi mitata uskoa jne. Kuten Paavali sanoi, että uskovan elämä voi olla aineellisestikin yltäkylläistä, mutta joskus myös aineellisessa niukkuudessa elämistä. Silti ihminen elää Jumalan kämmenellä."

    Mistä tiedät sen olevan jumalan aikaansaamaa? Mistä tiedät, ettei jumala hylkää?

    "Mitä luulet, näkisikö Jumala tällaisen ihmisen motiivit? Uskoontuloon liittyy aina parannuksen teko, katuminen ja tahto mielenmuutokseen. Ei se, että vain sanoo "Herra, herra" riitä Jumalalle. Jumala ei katso ulkoisia tekoja, vaan sydämeen ja sen tilaan. Ihmisen sisimpään."

    Kenties.

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    "Taivaspaikka ei ole palkinto, eikä sitä voi ansaita."

    Tietysti on, palkinto uskosta jumalaan. Vanhurskaudesta kuten sanoit.

    "Mitä sinä sekoilet? Uskovathan vastustavat aborttia."

    Mutta jos kuvitellaan tilanne, jossa jo valmiiksi äiti olisi vaarassa menettää henkensä synnytyksen yhteydessä. Tällöinhän kerroit abortin olevan "oikein".

    "No en tietenkään, mutta esim. alkoholistiäidin lapsella on erittäin suuri riski syntyä esim. FAS-lapsena."

    Onko alkoholin juominen synti jumalaa kohtaan? Siksikö alkoholi on pahasta sikiölle?

    "Taisi juuri todellinen asenteesi kehitysvammaisia kohtaan paljastua. Mitä tarkoitat vajaaälyisyydellä?"

    Kehitysvammaisuutta.

    "Surevatko uskovat kuolleen uskovan omaisen vuoksi? Tottakai surisin, jos kyseessä olisi oma tai läheisen lapsi."

    Mutta miksi? Lapsihan pääsee taivaaseen?

    ""Taivaspaikka ei ole palkinto, eikä sitä voi ansaita."

    Tietysti on, palkinto uskosta jumalaan. Vanhurskaudesta kuten sanoit."

    Palkinto vanhurskaudesta? Nyt sinulla menivät käsitteet sekaisin. Vanhurskaus saadaan lahjana Jeesuksen Kristuksen ristintyön ansiosta. Lue uudestaan antamani raamatunjakeet. Usko on lahja, jonka Jumala antaa ja Kristus on tie Taivaaseen. Ihminen pääsee taivaaseen, koska Jeesus teki työn ihmisen puolesta. Usko on se vastaanottamista, sovituksen hyväksymistä ja uskomista siihen. Taivaaseenpääsy ei siis ole palkinto, vaan seuraus siitä, että uskoo Jeesuksen sovittaneen jokaisen ihmisen synnit ja lunastaneen tämän vapaaksi synnin ja pahuuden vallasta.

    "Mutta jos kuvitellaan tilanne, jossa jo valmiiksi äiti olisi vaarassa menettää henkensä synnytyksen yhteydessä. Tällöinhän kerroit abortin olevan "oikein". "

    Joskus elämässä joudutaan tekemään vaikeita päätöksiä. Voisin ajatella, että äidille ajatus lapsen pääsemisestä taivaaseen voi olla psyykkisesti vapauttava ajatus, jos hän alkaa kokemaan syyllisyyttä abortista ja siitä, että lapsen hengen menetyksen ansioista hänen henkensä pelastui. Toisaalta, äiti voi päättää toisinkinpäin. Uhraa itsensä, jotta lapsi saa elää. Mielestäni tällaisten asioiden teoreettinen pähkäily ei johda minnekkään. Vasta kun tuollainen päätös osuu ihmisen omalle kohdalle, sitten punnitaan päätökset ja toimintatavat.

    "Onko alkoholin juominen synti jumalaa kohtaan? Siksikö alkoholi on pahasta sikiölle? "

    Ehkä enemminkin toisinpäin. Koska alkoholi on pahasta sikiölle ja humaltumismielessä pitemmän päälle kenelle tahansa, niin siksi se on syntiä. Synti vahingoittaa ihmistä, eikä Jumala halua ihmisen vahingoittavan itseään tai muita ihmisiä.

    ""Taisi juuri todellinen asenteesi kehitysvammaisia kohtaan paljastua. Mitä tarkoitat vajaaälyisyydellä?"

    Kehitysvammaisuutta. "

    Kumpi lopettaisi ihmiskunnan sodat, äly vai rakkaus? Kehityvammaisuus ja vajaaälyisyys eivät välttämättä ole sama asia. Kehitysvammainen aikuinen saattaa olla lapsen tasolla monessakin asiassa, mutta kuka on sanonut, että lapsi ei voisi olla älykäs? Kehitysvammaisten tunneäly, kyky reagoida sosiaalisiin ärsykkeisiin ja empatiakyky voivat olla paljon vahvemmat kuin "älykkäillä" ihmisillä.

    ""Surevatko uskovat kuolleen uskovan omaisen vuoksi? Tottakai surisin, jos kyseessä olisi oma tai läheisen lapsi."

    Mutta miksi? Lapsihan pääsee taivaaseen? "

    Miksi rakastavaiset surevat joskus lyhyestäkin erosta, ystävät itkevät kuin yksi lähtee vaikka vain vuodeksi ulkomaille? Koska se on inhimmillistä ja suru liittyy usein eroprosessiin. Vaikka uskova iloitsee siitä, että lapsi pääsee taivaaseen, niin silti suru on osa läheisen kuolemaa siinä missä ei-uskovallakin. Jälleennäkemisen toivo tosin saattaa lyhentää ja helpottaa kuoleman aiheuttamaa surutyötä. Joillekin taas saattaa syntyä katkeruus ja viha Jumalaa kohtaan, tätäkin tapahtuu ja se on inhimillistä. Katkeruus tosin hidastaa toipumista ja voi sairastuttaa ihmisen muuten, psykosoomaattisesti.

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    tuhatvuotinen valtakunta? Ei vieläkään mitään hajua, vai?

    "Jumala voi antaa jo tässä elämässä paljon enemmän kuin maailma koskaan voi antaa. Mutta jos olet tyytyväinen maailman anteihin, niin ok."

    En sanoisi, että tyytyväinen, mutta ei olemattomalla ole minulle mitään annettavaa.

    "Joskus ne ovat maallisia asioita, mutta useimmiten sisäistä varmuutta siitä, että kaikkivaltias Jumala pitää uskovan elämästä huolta. Hänelle kaikki on mahdollista ja uskovana saan kulkea Jumalan valmistamaa tietä, vaikeuksienkin keskellä ja luottaa siihen, että Jumalalla on ratkaisu, vaikka omat voimat loppuisivat. Vaikka kaikki muut hylkäisivät, Jumala ei hylkää. Vaikka kaikki maallinen häviäisi, Jumala ei häviä. Joskus Jumalan siunaukset voivat olla taloudellista apua tiukassa paikassa, mutta niillä ei voi mitata uskoa jne. Kuten Paavali sanoi, että uskovan elämä voi olla aineellisestikin yltäkylläistä, mutta joskus myös aineellisessa niukkuudessa elämistä. Silti ihminen elää Jumalan kämmenellä."

    Mistä tiedät sen olevan jumalan aikaansaamaa? Mistä tiedät, ettei jumala hylkää?

    "Mitä luulet, näkisikö Jumala tällaisen ihmisen motiivit? Uskoontuloon liittyy aina parannuksen teko, katuminen ja tahto mielenmuutokseen. Ei se, että vain sanoo "Herra, herra" riitä Jumalalle. Jumala ei katso ulkoisia tekoja, vaan sydämeen ja sen tilaan. Ihmisen sisimpään."

    Kenties.

    "Milloin loppuu tuhatvuotinen valtakunta? Ei vieläkään mitään hajua, vai?"

    Tuhat vuotta sen jälkeen kun se on alkanut...

    "Mistä tiedät sen olevan jumalan aikaansaamaa? Mistä tiedät, ettei jumala hylkää?"

    Kokemuksesta ja vertaamalla niitä Raamatussa kuvattuihin asioihin ja lupauksiin. Vertaamalla omia kokemuksiani muiden uskovien kokemuksiin jne. Kuuntelemalla ei-uskovien työkaverien huolia ja murheita, mieltä askarruttavia asioita, kiinnostuksen kohteita ja ongelmien ratkaisuyrityksiä. Kun ei-uskova toivottaa onnea tai toivoo, että asiat muuttuisivat, uskova rukoilee, että Jumala muuttaisi asioiden kulkua tai muuttaisi ihmistä niin, että hän selviää vaikeuksista ehjänä. Uskovan ei tarvitse tyytyä toivoon ja sattumaan.

    "mutta ei olemattomalla ole minulle mitään annettavaa."

    Näin on.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    ""Taivaspaikka ei ole palkinto, eikä sitä voi ansaita."

    Tietysti on, palkinto uskosta jumalaan. Vanhurskaudesta kuten sanoit."

    Palkinto vanhurskaudesta? Nyt sinulla menivät käsitteet sekaisin. Vanhurskaus saadaan lahjana Jeesuksen Kristuksen ristintyön ansiosta. Lue uudestaan antamani raamatunjakeet. Usko on lahja, jonka Jumala antaa ja Kristus on tie Taivaaseen. Ihminen pääsee taivaaseen, koska Jeesus teki työn ihmisen puolesta. Usko on se vastaanottamista, sovituksen hyväksymistä ja uskomista siihen. Taivaaseenpääsy ei siis ole palkinto, vaan seuraus siitä, että uskoo Jeesuksen sovittaneen jokaisen ihmisen synnit ja lunastaneen tämän vapaaksi synnin ja pahuuden vallasta.

    "Mutta jos kuvitellaan tilanne, jossa jo valmiiksi äiti olisi vaarassa menettää henkensä synnytyksen yhteydessä. Tällöinhän kerroit abortin olevan "oikein". "

    Joskus elämässä joudutaan tekemään vaikeita päätöksiä. Voisin ajatella, että äidille ajatus lapsen pääsemisestä taivaaseen voi olla psyykkisesti vapauttava ajatus, jos hän alkaa kokemaan syyllisyyttä abortista ja siitä, että lapsen hengen menetyksen ansioista hänen henkensä pelastui. Toisaalta, äiti voi päättää toisinkinpäin. Uhraa itsensä, jotta lapsi saa elää. Mielestäni tällaisten asioiden teoreettinen pähkäily ei johda minnekkään. Vasta kun tuollainen päätös osuu ihmisen omalle kohdalle, sitten punnitaan päätökset ja toimintatavat.

    "Onko alkoholin juominen synti jumalaa kohtaan? Siksikö alkoholi on pahasta sikiölle? "

    Ehkä enemminkin toisinpäin. Koska alkoholi on pahasta sikiölle ja humaltumismielessä pitemmän päälle kenelle tahansa, niin siksi se on syntiä. Synti vahingoittaa ihmistä, eikä Jumala halua ihmisen vahingoittavan itseään tai muita ihmisiä.

    ""Taisi juuri todellinen asenteesi kehitysvammaisia kohtaan paljastua. Mitä tarkoitat vajaaälyisyydellä?"

    Kehitysvammaisuutta. "

    Kumpi lopettaisi ihmiskunnan sodat, äly vai rakkaus? Kehityvammaisuus ja vajaaälyisyys eivät välttämättä ole sama asia. Kehitysvammainen aikuinen saattaa olla lapsen tasolla monessakin asiassa, mutta kuka on sanonut, että lapsi ei voisi olla älykäs? Kehitysvammaisten tunneäly, kyky reagoida sosiaalisiin ärsykkeisiin ja empatiakyky voivat olla paljon vahvemmat kuin "älykkäillä" ihmisillä.

    ""Surevatko uskovat kuolleen uskovan omaisen vuoksi? Tottakai surisin, jos kyseessä olisi oma tai läheisen lapsi."

    Mutta miksi? Lapsihan pääsee taivaaseen? "

    Miksi rakastavaiset surevat joskus lyhyestäkin erosta, ystävät itkevät kuin yksi lähtee vaikka vain vuodeksi ulkomaille? Koska se on inhimmillistä ja suru liittyy usein eroprosessiin. Vaikka uskova iloitsee siitä, että lapsi pääsee taivaaseen, niin silti suru on osa läheisen kuolemaa siinä missä ei-uskovallakin. Jälleennäkemisen toivo tosin saattaa lyhentää ja helpottaa kuoleman aiheuttamaa surutyötä. Joillekin taas saattaa syntyä katkeruus ja viha Jumalaa kohtaan, tätäkin tapahtuu ja se on inhimillistä. Katkeruus tosin hidastaa toipumista ja voi sairastuttaa ihmisen muuten, psykosoomaattisesti.

    "Palkinto vanhurskaudesta? Nyt sinulla menivät käsitteet sekaisin."

    Eikä varmaan ihan ensimmäistä kertaa.

    "Taivaaseenpääsy ei siis ole palkinto, vaan seuraus siitä, että uskoo Jeesuksen sovittaneen jokaisen ihmisen synnit ja lunastaneen tämän vapaaksi synnin ja pahuuden vallasta."

    Siis toisinsanoen palkinto siitä, että uskoo jeesuksen sovittaneen ihmisten synnit.

    "Ehkä enemminkin toisinpäin. Koska alkoholi on pahasta sikiölle ja humaltumismielessä pitemmän päälle kenelle tahansa, niin siksi se on syntiä. Synti vahingoittaa ihmistä, eikä Jumala halua ihmisen vahingoittavan itseään tai muita ihmisiä."

    Jotkut uskovat pitävät alkoholin juomista syntinä, vaikkei kyseessä oleva ihminen olisikaan raskaana, kohtuudellakin. Absolutismia.

    "Kumpi lopettaisi ihmiskunnan sodat, äly vai rakkaus?"

    Äly tietysti. Rationaalinen ajattelukyky.

    "Kehityvammaisuus ja vajaaälyisyys eivät välttämättä ole sama asia."

    Kyllä ne ovat. Vajaaälyinen on kehitysvammainen, ja kehitysvammainen on vajaaälyinen. Pelkästään fyysisesti poikkeava ei ole kehitysvammainen.

    "Vaikka uskova iloitsee siitä, että lapsi pääsee taivaaseen, niin silti suru on osa läheisen kuolemaa siinä missä ei-uskovallakin."

    Kumpaa koet enemmän; surua hänen kuolemansa vuoksi, vai iloa hänen pääsystään taivaaseen?

    Mutta voithan sinä pitää taivaaseenpääsyä palkintona uskosta, jonka Jumala ihmiselle antaa??

    "Jotkut uskovat pitävät alkoholin juomista syntinä, vaikkei kyseessä oleva ihminen olisikaan raskaana, kohtuudellakin. Absolutismia. "

    Totta, mutta Raamattu kieltää juopumasta. Jeesuskin joi viiniä, Paavali suositteli viiniä Timoteukselle vatsavaivoihin. Viini tosin oli usein vedellä laimenettua. Itse olen absolutisti, mutta jos joku juo viiniä/olutta esim. ruuan kanssa, se varmaan sopii hänelle ja hänen uskolleen. Mielestäni se ei ole syntiä, mutta en halua omalta osaltani tukea alkoholiteollisuutta tai alkoholijuomien myyntiä, koska pärjään vallan hyvin ilmankin.

    ""Kumpi lopettaisi ihmiskunnan sodat, äly vai rakkaus?"

    Äly tietysti. Rationaalinen ajattelukyky."

    Miten niin tietysti? Moni diktaattori on ollut erittäin älykäs ja ajatellut rationaalisesti hyököätessään naapurivaltioon.

    Rakkaus ei tee lähimmäiselleen pahaa. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Jos jokainen ajattelisi ja toimisi noin, kuinka monta sotaa olisi käynnissä?

    "Kyllä ne ovat. Vajaaälyinen on kehitysvammainen, ja kehitysvammainen on vajaaälyinen. Pelkästään fyysisesti poikkeava ei ole kehitysvammainen. "

    Olet oikeassa. Sana vajaaälyinen vain hieman särähti.

    "Kumpaa koet enemmän; surua hänen kuolemansa vuoksi, vai iloa hänen pääsystään taivaaseen? "

    Td. ensin surua kuolemansa vuoksia ja sitten iloa ja lohtua siitä, että hän on perillä siellä, minne me olemme vielä matkalla, jos olemme Kristuksessa.

    Äänestä

ja kyselet, tosin myös vakavia ja asioihin olisi paneuduttava kunnolla, jotta voisi vastata esim. tuohon aborttikysymykseen.

"Mitä menetettävää on ihmisellä, jonka elämä alkaa kuoleman jälkeen?"

Noinhan asia juuri ei ole. Elämä Jumalan yhteydessä alkaa jo täällä maan päällä. Se voi silti olla vaikea elämä, ei Jumala meitä koko ajan helli ja sylissään pidä. Hän antaa tehtäviä, joiden suorittaminen on mieluisaa, innostavaa ja elämäntäyteistä. "Taivasta jo päällä maan, on hetki Hänen seurassaan..." sanotaan virressä. Se tarkoittaa ehtoollisyhteyttä Vapahtajaan ja muihin ihmisiin. Muistoateria antaa uskonvoimaa ja iloa.

Abortti on henkilökohtainen, usein vaikea ratkaisu. Siinä lääkäri on asiantuntija ja äiti potilas. Usein on parempi, että äiti jää henkiin, varsinkin jos hänellä on muitakin lapsia kasvatettavana. Lapsen ja yleensä ihmisen taivaaseen pääsystä emme me ihmiset voi päättää mitään lopullista. Tänään hyvinkin synnillinen Jumalan vihaaja voi olla jonakin päivänä Hänen omansa. Olisi suuri virhe ruveta etukäteen poissulkemaan joku ihminen taivaasta.

Kaksi viimeistä kysymystä ovat minulle liian hankalat. Taivaan nautinnoista emme tiedä, maallisia ne eivät ole, siksi niiden täytyy olla parempia. Joka tapauksessa se tulee olemaan hieno päivä, kun "taivaat aukeavat ja Jumalan Poika ilmestyy..." ja ihmisistä sasnotaan: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat..." Nämä salaisuuden sinetit aukaistaan vasta ajan lopussa.

Tappaminen on mielestäni aina väärin, henkinen ja fyysinen. Tottakai. Itsemurhaan saattavat jouduttaa elämässä koetut suuret elämänvaikeudet, sairaus, usein psyykkinen, yksinäisyys ja turhautuminen itseensä. Tällä kohdalla olemme ihmisinä kaikki yhdessä vastuussa vierelläkulkijastamme, olemme henkiseltä ajatusmaailmaltamme mitä tahansa. Kukaan ei voi jättää vastuunottamista.

Äänestä
  • nautintoja luonnollisesti on, mutta eikö taivaassa ole kyse pelkästä nautinnosta, kokoaikaisesta euforiasta? Eikö kuolema tällöin olisi parempi vaihtoehto kuin kivinen elämä jumalan tahdon alaisena?

    "Tappaminen on mielestäni aina väärin, henkinen ja fyysinen."

    Myös eutanasia ihmiselle, joka ei kykene olemaan muuta kuin vihannes kuolemaansa saakka? Tai eutanasia näin yleensä.

    Puhut paljon "taivaaseen pääsemisestä". Millainen ihminen sinusta joutuu helvettiin?

    Äänestä

"Sanon usein, mitä menetettävää on ihmisellä, jonka elämä alkaa kuoleman jälkeen,"

Toisaalta tämä on oiva kysymys. Periaatteessa uskovalla ei olekaan mitään menetettävää täällä eläessään. Pahin asiahan mitä ajatellaan tapahtuvan on usein kuolema, mutta usko siihen, ettei se olekaan kaiken loppu, on toivoa antava. Uskova ajattelee, että jos hän saa elää pitkän elämän Jumalan johdatuksessa, se on hyvä. Jos taas elämä loppuukin huomenna vaikka onnettomuudessa, niin silloinkin kaikesta huolimatta käy hyvin. Voisi siis ajatella, että uskosta katsottuna ihmiselle ei koskaan käy huonosti, kävi miten kävi.

Paavalin tuumailua asiasta:

"20 Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen.
21 Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.
22 Mutta jos jään tähän elämään, siitä hyötyy tehtäväni. En tiedä, kumman valitsisin,
23 olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta."(Gal.1:20-23)

Paavali virui roomalaisessa vankilassa tätä kirjoittaessaan. Hänen mielestään kumpikin vaihtehto oli hyvä, mutta hän kaipasi jo pois tästä maailmasta ehkä oman kärsimyksensäkin tähden.

Jos ihminen siis kokee, että hengen menetyskään ei ole kauhea asia, koska sitten menee Kristuksen luokse, niin ihmisen ei tarvitse stressata sitäkään pienemmistä asioista. Koska mitäpä ne ovat hengen lähtöön, elämän loppumiseen verrattuna?

Tämä ei tarkoita vastuutonta tai holtitonta elämää, vaan vapautumista turhista taakoista ja huolista. Ihminen voi keskittyä elämään stressittömästi ja pingottamatta, kun hän ymmärtää elämänsä olevan sen antajan käsissä, käsissä, joilla koko maailmankaikkeus on saatu aikaiseksi.

Miksi siis murehtia joutavia?

Äänestä
  • alkaisin murhaamaan uskovaisia, olisinko sinusta syntinen vai armollinen? Enkö minä vain vapauttaisi ihmiset turhista taakoista sekä vaivoista, ja päästäisin ikuiseen nautintoon?

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    alkaisin murhaamaan uskovaisia, olisinko sinusta syntinen vai armollinen? Enkö minä vain vapauttaisi ihmiset turhista taakoista sekä vaivoista, ja päästäisin ikuiseen nautintoon?

    Uskovan kannalta armollinen, oman tekosi kannalta syntinen.

    "ja päästäisin ikuiseen nautintoon? "

    Ei kyse ole ikuisesta nautinnosta, onnellisuus ja nautinto eivät ole toisensa synonyymi. Nautinnot eivät tee ihmistä välttämättä onnelliseksi. Tämä on nykyihmisen vaan vaikea ymmärtää... Ikuinen onnellisuus, rauha, ilo ja tasapaino eivät ole sama asia kuin nautinnon etsiminen.

    nyt puhutaan, ei palloilla yksittäisillä sanoilla.

    Miksi olisin tekoni kannalta syntinen - minähän vain haluaisin auttaa uskovaiset taivaaseen, kun itsemurha heiltä on kielletty.

    Toit esiin krisselismin suurimman paradoksin: miksi jumala tahtoo meidän elävän täällä, jos maallinen elämä on vain välivaihe parempaan matkattaessa?

    Jos on jo saavuttanut sen, jolla taivaspaikka ansaitaan, eli uskon, niin miksei voisi tappaa itseään? Miksi se olisi syntiä? Tälle ei löydy mitään järjellistä selitystä. Jotkut ovat sanoneet että jumalan luoman ihmeellisen ihmsikehon tuhoaminen on paha asia, mutta tämä kehommehan on krisseleiden mukaan vain saastainen lihamöhkäle, jossa se tärkeä osa, eli sielumme on sisällä.

    Maanpäällinen elämä on krisselismin mukaan eräänlainen suodatinpussi, jolla krisselismin jumala suodattaa taivaskelpoiset helvettitavarasta. Mikä ihme on jumalan motiivi? Sitä voi vain spekuloida. Hänellä on ilmeisesti mielessä vuosimiljoonan bileet, joihin hän valikoi vain ne, jotka ovat valmiita uskomaan sokeasti 2000 vuotta vanhoihin satuihin.

    Erittäin looginen tuo krisseleiden maailmankuva.

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    paradoksia olen miettinyt, ja tullut siihen tulokseen että jumala on joko sadisti, tai sitten hän ei ole kaikkivoipa. Tai vielä selkeämmin, jumala ei ole muuta kuin eräiden ihmisten korvien välissä.

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    Toit esiin krisselismin suurimman paradoksin: miksi jumala tahtoo meidän elävän täällä, jos maallinen elämä on vain välivaihe parempaan matkattaessa?

    Jos on jo saavuttanut sen, jolla taivaspaikka ansaitaan, eli uskon, niin miksei voisi tappaa itseään? Miksi se olisi syntiä? Tälle ei löydy mitään järjellistä selitystä. Jotkut ovat sanoneet että jumalan luoman ihmeellisen ihmsikehon tuhoaminen on paha asia, mutta tämä kehommehan on krisseleiden mukaan vain saastainen lihamöhkäle, jossa se tärkeä osa, eli sielumme on sisällä.

    Maanpäällinen elämä on krisselismin mukaan eräänlainen suodatinpussi, jolla krisselismin jumala suodattaa taivaskelpoiset helvettitavarasta. Mikä ihme on jumalan motiivi? Sitä voi vain spekuloida. Hänellä on ilmeisesti mielessä vuosimiljoonan bileet, joihin hän valikoi vain ne, jotka ovat valmiita uskomaan sokeasti 2000 vuotta vanhoihin satuihin.

    Erittäin looginen tuo krisseleiden maailmankuva.

    myös se, miksi jumala haluaa seurakseen taivaisiin pääsääntöisesti luku- ja kirjoitustaidottomia, sivistymättömiä idiootteja, laput silmillä hurmosta, liturgiaa ja paatosta sylkeviä raamatunjaeautomaatteja, "kielilläpuhuvia" umpitolloja yms. Ei ymmärrä.

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    nyt puhutaan, ei palloilla yksittäisillä sanoilla.

    Miksi olisin tekoni kannalta syntinen - minähän vain haluaisin auttaa uskovaiset taivaaseen, kun itsemurha heiltä on kielletty.

    oikeudeksesi päättää toisen elämästä ja kuolemasta. Asettuisit Jumalan asemaan. Siksi. Vain Jumalalla on valta antaa elämä ja ottaa se pois. Tarkoitit varmaan eutanasiaa, etkä euforiaa???

    Äänestä

  • Huhhahhei kirjoitti:

    myös se, miksi jumala haluaa seurakseen taivaisiin pääsääntöisesti luku- ja kirjoitustaidottomia, sivistymättömiä idiootteja, laput silmillä hurmosta, liturgiaa ja paatosta sylkeviä raamatunjaeautomaatteja, "kielilläpuhuvia" umpitolloja yms. Ei ymmärrä.

    he eivät kelpaa itseään viisaina, sivistyneinä, lukeneina ja hyvinä ihmisinä pitäville. Ja koska nämä ihmiset kuvittelevat olevansa niin hyviä, että heidän pitäisi näiden kuvaamiesi ihmisten sijaan päästä sinnen taivaaseen.

    Juuri sen takia, koska on ihmisiä, jotka ajattelevat toisista ihmisistä kuten sinä.

    Tuoko on arvomaailmasi? Voi taivas.

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    Toit esiin krisselismin suurimman paradoksin: miksi jumala tahtoo meidän elävän täällä, jos maallinen elämä on vain välivaihe parempaan matkattaessa?

    Jos on jo saavuttanut sen, jolla taivaspaikka ansaitaan, eli uskon, niin miksei voisi tappaa itseään? Miksi se olisi syntiä? Tälle ei löydy mitään järjellistä selitystä. Jotkut ovat sanoneet että jumalan luoman ihmeellisen ihmsikehon tuhoaminen on paha asia, mutta tämä kehommehan on krisseleiden mukaan vain saastainen lihamöhkäle, jossa se tärkeä osa, eli sielumme on sisällä.

    Maanpäällinen elämä on krisselismin mukaan eräänlainen suodatinpussi, jolla krisselismin jumala suodattaa taivaskelpoiset helvettitavarasta. Mikä ihme on jumalan motiivi? Sitä voi vain spekuloida. Hänellä on ilmeisesti mielessä vuosimiljoonan bileet, joihin hän valikoi vain ne, jotka ovat valmiita uskomaan sokeasti 2000 vuotta vanhoihin satuihin.

    Erittäin looginen tuo krisseleiden maailmankuva.

    "Jos on jo saavuttanut sen, jolla taivaspaikka ansaitaan, eli uskon, niin miksei voisi tappaa itseään? Miksi se olisi syntiä? "

    Nyt hiljennyt hetkeksi miettimään. Avaa Raamattu Apostolien tekojen alusta. Mitä opetuslapsille tapahtui, kun he kohtasivat Jeesuksen ja myöhemmin täyttyivät Pyhällä Hengellä? Mitä he tekivät sen jälkeen? Mitä Jeesus teki maanpäällisen aikansa aikana?

    Siinä sinulle se järjellinen selitys. Pelastuminen ei ole vain uskovaa itseään varten, vaikka sinä niin kovasti sitä toivoisit. Ei, se on sitä varten, että ihminen uskoontultuaan alkaisi tekemään samaa kuin opetuslapset.

    Juuri sinun ehdottamasi ajatus uskosta ja pelastuksesta olisi itsekäs. Jos Jumala haluaisi ihmisen kuolevan heti uskoontultuaan, niin hän varmasti ottaisi jokaiselta heti elämän pois.

    Ymmärsitkö?

    "mutta tämä kehommehan on krisseleiden mukaan vain saastainen lihamöhkäle, jossa se tärkeä osa, eli sielumme on sisällä. "

    Tuo on gnostilainen ajatus, ei kristinuskon mukainen. Liha ei tarkoita ruumista, vaan vanhaa luontoa. Ruumis on Pyhän Hengen temppeli, joka tosin puretaan ajan myötä. Ruumis ei siis ole mikään saastainen lihamöhkäle.

    Mukavaa perjantai-iltaa!

    Kerrrohan ape, mikä saa aikuisen ihmisen pään noin sekaisin? Kerro mikä saa ihmisen valehtelemaan itselleen noin paljon? Yhteen kysymykseen tiivistettynä: mikä on mennyt pääsi sisällä rikki kun tuollainen hullu olet?

    joka on liian sivistynyt pitämään satua totena, ei ole taivaskelpoinen. Kutakuinkin. :D

    "Ei, se on sitä varten, että ihminen uskoontultuaan alkaisi tekemään samaa kuin opetuslapset."

    Siis harjaamaan ja huuhtelemaan samalla tavalla muidenkin aivoja?

    Ei, ei todellakaan ole järjellistä syytä, siinä olet oikeassa.

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    oikeudeksesi päättää toisen elämästä ja kuolemasta. Asettuisit Jumalan asemaan. Siksi. Vain Jumalalla on valta antaa elämä ja ottaa se pois. Tarkoitit varmaan eutanasiaa, etkä euforiaa???

    euforiasta, joka täyttää ruumiisi jokaisen kolon.

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    Toit esiin krisselismin suurimman paradoksin: miksi jumala tahtoo meidän elävän täällä, jos maallinen elämä on vain välivaihe parempaan matkattaessa?

    Jos on jo saavuttanut sen, jolla taivaspaikka ansaitaan, eli uskon, niin miksei voisi tappaa itseään? Miksi se olisi syntiä? Tälle ei löydy mitään järjellistä selitystä. Jotkut ovat sanoneet että jumalan luoman ihmeellisen ihmsikehon tuhoaminen on paha asia, mutta tämä kehommehan on krisseleiden mukaan vain saastainen lihamöhkäle, jossa se tärkeä osa, eli sielumme on sisällä.

    Maanpäällinen elämä on krisselismin mukaan eräänlainen suodatinpussi, jolla krisselismin jumala suodattaa taivaskelpoiset helvettitavarasta. Mikä ihme on jumalan motiivi? Sitä voi vain spekuloida. Hänellä on ilmeisesti mielessä vuosimiljoonan bileet, joihin hän valikoi vain ne, jotka ovat valmiita uskomaan sokeasti 2000 vuotta vanhoihin satuihin.

    Erittäin looginen tuo krisseleiden maailmankuva.

    >>> vain ne, jotka ovat valmiita uskomaan sokeasti 2000 vuotta vanhoihin satuihin. >>>

    -Miksi liität uskon käsitteen perään tuon "sokeasti"?

    -Miten siis ymmärrät uskomisen; sehän ei tarkoita samaa kuin tietäminen: uskotko sinä johonkin, jos uskot, niin mihin? Jos mietit sitä, niin ehkä sinulle hieman avautuu se, mistä on kyse Jumalaan uskomisessa.

    Äänestä

  • wayofcross... kirjoitti:

    tarvitsee olla melko sokea, jos pitää 2000 vuotta vanhoja satuja totena.

    Miten uskomisen voi käsittää muuten, kuin uskomisena? Omituinen. Melko hyvin ne fundikset tuntuvat "tietävän" kuitenkin.

    Keskustelin eilen kadulla tapaamani, n.60v.naisen kanssa, joka ei ollut uskovainen. Kuitenkin hän kertoi, että joskus aikoja sitten, kun hän oli lähtenyt kiireellä ajamaan autolla kauppareissua, niin ennen erästä risteystä hän tiesi kertoa kuulleensa äänen, joka sanoi hänelle että seuraavassa risteyksessä tulee auto oikealta, joten hän hidasti tullessaan seuraavaan risteykseen ja sanoi että jos sitä varoitusta ei olisi tullut, niin todennäköisesti hän olisi joutunut kolariin tuon auton kanssa.

    Olisiko hänen kannattanut mieluummin vain ajatella, että "minähän en mitään näkymättömien hemmojen höpinöitä kuuntele, en minä oikeasti voinut mitään kuulla, vaikka kuulinkin..."?

    kuulen paljon asioita, mutta se ei riitä tekemään näistä totta.

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    kuulen paljon asioita, mutta se ei riitä tekemään näistä totta.

    Se on kyllä totta; niin minäkin, tai siis luenkin paljon asioita ja jos luen niitä ääneen, niin silloin kuulen äänen sanovan asioita, mutta se ei todellakaan tarkoita että ne kaikki olisivat totta...

    Äänestä

  • old_profile_30822 kirjoitti:

    Mitä syytä sinulla on olettaa, että se olisi totta? Mistä tiedät, ettei hän vain höpissyt lämpimikseen sinua kusettaen?

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    Mitä syytä sinulla on olettaa, että se olisi totta? Mistä tiedät, ettei hän vain höpissyt lämpimikseen sinua kusettaen?

    >>> Mitä syytä sinulla on olettaa, että se olisi totta? Mistä tiedät, ettei hän vain höpissyt lämpimikseen sinua kusettaen? >>>

    Enhän tietenkään TIEDÄKÄÄN, mutta minähän sanoinkin että minä USKON niin tapatuneen kuin hän kertoi.

    On varmaankin erittäin rasittavaa elää sellaisena ihmisenä, millaisia ateistit vaikuttavat olevan; täytyy epäillä aina lähes kaikkea kuulemaansa valheeksi, kunnes kuullut asiat tulevat tosiksi TODISTETUIKSI. Eip' käy teittiäkään katteeks, ei totta totisesti.(vai liekö totta...?)

    "Enhän tietenkään TIEDÄKÄÄN, mutta minähän sanoinkin että minä USKON niin tapatuneen kuin hän kertoi."

    Usko pois. Usko kaikki mitä kuulet. Tiesitkö muuten, että ateistit ovat kommunisteja?

    "On varmaankin erittäin rasittavaa elää sellaisena ihmisenä, millaisia ateistit vaikuttavat olevan; täytyy epäillä aina lähes kaikkea kuulemaansa valheeksi, kunnes kuullut asiat tulevat tosiksi TODISTETUIKSI."

    Katsos kun niin se vähän menee; asia, jota ei kyetä todistamaan, ei ole totta. Usko sinä minun puolestani vaikka menninkäisiin, kunhan et sitä muille opeta totuutena. Kyse on vain sinun mielettömästä uskostasi satuihin.

    Rasittavaa ja rasittavaa. Sellaista se on, jos et satuihin ja huhupuheisiin halua uskoa, vaan haluat totuuden tietää.

    >>> Katsos kun niin se vähän menee; asia, jota ei kyetä todistamaan, ei ole totta. >>>

    -Ääps ääps, ei se ihan noinkaan mennyt ei ollenkaan; vai menikö? Asia voi olla totta, vaikka sitä ei, tieteellisesti pystytty, VIELÄ todistamaan... Eiköstä niin, että näinhän se vaan on.

    >>>Usko sinä minun puolestani vaikka menninkäisiin, kunhan et sitä muille opeta totuutena.>>>

    Enpä usko menninkäisiin, mutta siitä mitä totuutena kerron muillekin, jotka ovat vielä vailla sitä ja haluavat sen kuulla, voin sanoa että TOTUUS ON ENEMMÄN KUIN TOSIASIAT; koska totuus on absoluuttinen, sitä ei mikään voi muuttaa, mutta tosiasiat ovat vain niitä asioita, jotka TOISTAISEKSI ovat tiedossamme... Ymmärrättehän kai tämän?

    >>> Kyse on vain sinun mielettömästä uskostasi satuihin. >>>

    -Jumala on lopullinen, pimeyden keskellä kirkastunut totuus, jo miljoonille, miljoonille ihmisille maailmassa, eikä tätä uskoa, kiitos siitä Jumalalle, ole annettu "vain minulle"...

    "-Ääps ääps, ei se ihan noinkaan mennyt ei ollenkaan; vai menikö?

    Tietysti se meni niin. Asia, josta ei ole todisteita, ei ole todellinen.

    "Asia voi olla totta, vaikka sitä ei, tieteellisesti pystytty, VIELÄ todistamaan... Eiköstä niin, että näinhän se vaan on."

    Tieteelliset todisteet teilaavat aina vain enemmän jumalan olemassaolon. Luuletko, että joskus tiede todistaa jumalan olevan?

    "Enpä usko menninkäisiin, mutta siitä mitä totuutena kerron muillekin, jotka ovat vielä vailla sitä ja haluavat sen kuulla, voin sanoa että TOTUUS ON ENEMMÄN KUIN TOSIASIAT; koska totuus on absoluuttinen, sitä ei mikään voi muuttaa, mutta tosiasiat ovat vain niitä asioita, jotka TOISTAISEKSI ovat tiedossamme... Ymmärrättehän kai tämän?"

    Onpas melkoista sanoilla jeesustelua... Tuohon et usko itsekään.

    "-Jumala on lopullinen, pimeyden keskellä kirkastunut totuus, jo miljoonille, miljoonille ihmisille maailmassa, eikä tätä uskoa, kiitos siitä Jumalalle, ole annettu "vain minulle"..."

    Valitettavasti, mutta siitäkin syövästä päästäisiin, jos ihmiset lakkaisivat levittämästä sitä totuutena. Yksittäisiä hulluja kyllä aina riittää.

    Äänestä

  • Agneisti kirjoitti:

    Kerrrohan ape, mikä saa aikuisen ihmisen pään noin sekaisin? Kerro mikä saa ihmisen valehtelemaan itselleen noin paljon? Yhteen kysymykseen tiivistettynä: mikä on mennyt pääsi sisällä rikki kun tuollainen hullu olet?

    elämisen syyhyn uskoontulon jälkeen:

    "15 Ja hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä"(2.Kor.5:15)

    "19 Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan.
    20 Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa."(2.Kor.15:19-20)

    Tässä on kolmeen jakeeseen tiivistettynä uskoontulleen elämän jatkumisen syy, jotta hän kertoisi evankeliumia eteenpäin. Jotta hän ei enää eläisi itselleen, vaan Jeesukselle Kristukselle.

    "mikä on mennyt pääsi sisällä rikki kun tuollainen hullu olet? "

    "20 Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani."(Gal2:20)

    "17 Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!"(2.Kor.5:17)

    "Kerrrohan ape, mikä saa aikuisen ihmisen pään noin sekaisin? "

    Jeesus Kristus, Hänen rakkautensa jokaista ihmistä kohtaan.

    Jeesus rakastaa sinua.

    Äänestä

Paitsi jokunen tylsämielinen, joilta puuttuu kyky nähdä maailmaa iltapäivälehtien ulkopuolella. Eikä pidä unohtaa niitäkään, joiden mielestä elämällä ei itsessään ole arvoa. Vasta saavutukset, tittelit ja muut vastaavat, muka antavat elämälle arvon.

"Miksi tappaminen olisi näin ajateltuna väärin?"

Entä miksi tappaminen noin ylipäätään olisi väärin?

Äänestä
  • "Entä miksi tappaminen noin ylipäätään olisi väärin?"

    Niinpä. Siitä ei tarvitse pitää, mutta se on silti täysin luonnollista.

    Äänestä

Onko elämä vitsikäs lahja? Syntyä nyt Keniaan vain kuollakseen janoon?

Äänestä
  • jumala vain on sadisti.

    Äänestä

  • on tuohon varmaan vastaus. Miten hän sanoi tuolla aiemmin, että ihmisten kärsimykset peilaavat sitä, millaisia lähimmäiset ovat, tai jotain sellaista. Mahtaa kehitysmaissa niillä nälkään kuolevilla olla kamalat lähimmäiset!!!

    Äänestä

  • Kaaleppi kirjoitti:

    on tuohon varmaan vastaus. Miten hän sanoi tuolla aiemmin, että ihmisten kärsimykset peilaavat sitä, millaisia lähimmäiset ovat, tai jotain sellaista. Mahtaa kehitysmaissa niillä nälkään kuolevilla olla kamalat lähimmäiset!!!

    Helsingissä ja pohjanmaalla menee paremmin, he eivät tiedä kuinka sekaisin hemmo on.

    Ämmää sensijaan epäilyttää, keski-ikäistyvä, gaining kielenkääntäjä, joko hän lopultakin on ymmärtänyt tehdä valintansa?

    Sen tärkeimmän.

    Me naiset näethän valkkaamme kenen kanssa lisäännymme ja M spennaa.

    On vain ajan kysymys kun biologisen kellon raksutus käy liian vahvaksi ja M hakee lapselleen isän.... Lastensa arvoisen.

    se lähimmäinen.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    Helsingissä ja pohjanmaalla menee paremmin, he eivät tiedä kuinka sekaisin hemmo on.

    Ämmää sensijaan epäilyttää, keski-ikäistyvä, gaining kielenkääntäjä, joko hän lopultakin on ymmärtänyt tehdä valintansa?

    Sen tärkeimmän.

    Me naiset näethän valkkaamme kenen kanssa lisäännymme ja M spennaa.

    On vain ajan kysymys kun biologisen kellon raksutus käy liian vahvaksi ja M hakee lapselleen isän.... Lastensa arvoisen.

    kuinka väärässä oletkaan.

    Taidat toisaalta ehkä tietääkin. Et taida edes ymmärtää mitä lähimmäinen tarkoittaa? Vinkki: se ei ole sama kuin sukulaiset tai lähimmät ystävät. Se tarkoittaa kaikkia maapallon ihmisiä.

    Äänestä

  • Kaaleppi kirjoitti:

    on tuohon varmaan vastaus. Miten hän sanoi tuolla aiemmin, että ihmisten kärsimykset peilaavat sitä, millaisia lähimmäiset ovat, tai jotain sellaista. Mahtaa kehitysmaissa niillä nälkään kuolevilla olla kamalat lähimmäiset!!!

    Älkää nyt aina viitsikö kiusata sitä Apo-parkaa, eihän se mahda mitään sille että on tuollainen heikkolahjainen ja loogiseen ajatteluun kyvytön taikauskoinen ääliö (ja tämä oli se lempeämpi versio, sen mitä oikeasti oli mielessäni jätin kokonaan kirjoittamatta).

    Taikauskoisen idiootin kanssa on ihan turha keskustella, koska vastaukseksi tulee vain taikauskoisia idioottimaisuuksia. Apolla ei ole koskaan ollut mitään perusteita eli faktoja tyhjille väittämilleen eikä tule koskaan olemaankaan, sillä eihän se tyhjä inttämisellä miksikään muuksi muutu - eikä Apolla tai sen puoleen kellään muullakaan hihhulilla KOSKAAN ole ollut esittää mitään muuta kuin sitä samaa tyhjää. Aina vaan ja loputtomasti. Ja aina vaan täsmälleen sama saldo eli puhdas nolla.
    Säälittävää.

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Riippuvuuksia koskevista linkeistä?

    "Taikauskoisen idiootin kanssa on ihan turha keskustella, koska vastaukseksi tulee vain taikauskoisia idioottimaisuuksia."

    A-klinikan näkemykset ovat taikauskoisia idioottimaisuuksia?

    Entä avaukseni koskien mielialalääkkeitä?

    Nyt vedä henkeä ja mieti tarkkaan mitä vastaat, minä menen sillä välin saunaan, sellaiseen oikein puulämmitteiseen. Kerronko terveisiä saunatontulle;)?

    Muista ottaa iltalääkkeesi.

    No kommentoihan sitten, tuosta lähtökohdastasi käsin, tuota Apon vastausta Kaalepille, koskien sinunkin ja meidän kaikkien roolia lähimmäisenä suhteessa Kenialassa nälkään tai janoon kuoleviin ihmisiin?

    Mitä sinä olet tehnyt, meitä uskiksia fiksumpana ihmisenä, heidän auttamiseksee? Kai sentään olet todistanut jollain lailla olevasi meitä fiksumpi myös tässäkin asiassa? Onhan niiden ihmisten elämällä Keniassa yhtä suuri merkitys, kuin sinunkin elämälläsi, eikö niin?

    Mikä on sinun vastauksesi tuohon asiaan, jos pidät itseäsi jollain lailla parempi lahjaisena? Vastaa nyt ja häikäise meidät älysi säteilevyydellä...

    Riippuvuuksia koskevat linkit olivat ihan asiallisia, mutta nehän eivät olleetkaan sinun omia mielipiteitäsi, vaan ainoastaan copy-pastettuja jostain.

    "Taikauskoisen idiootin kanssa on ihan turha keskustella, koska vastaukseksi tulee vain taikauskoisia idioottimaisuuksia." A-klinikan näkemykset ovat taikauskoisia idioottimaisuuksia?

    Äläpä sotke asioita. A-klinikan näkemykset ovat usein hyvin asiantuntevia, tietenkin. Sinun omat näkemyksesi taas henkivät keskiaikaista pimeää taikauskoa. Ja nämä taas ovat vuosisatojen päässä toisistaan.

    Kyllä, valitettavasti, juuri näin ja täsmälleen.
    Vai haluatko että kaivan sivuhistoriasta kaikki vastauksesi? Reilusti yli 95% niistä putoaa armotta juuri tuohon mainitsemaani kategoriaan.

    "Muista ottaa iltalääkkeesi."

    Muistan kyllä, se on verenpainelääke ja minun ei varmaan pitäisi käydä tällä palstalla - se kun ei tee ollenkaan hyvää verenpaineelleni, että joutuu lukemaan tuollaisten sivistymättömien taikauskoisten ääliöiden pohjattoman typeriä vuodatuksia...

    No minä olen tehnyt sen pienen vähän mitä nyt yleensä pystyn täältä käsin tekemään, eli olen ostanut Kenialaiselle (en tosin tiedä menikö se Keniaan vai Ugandaan vai jonnekin muualle, kun sitä ei voinut valita/määrätä) vuohen täältä:

    http://www.lahjaksilehma.fi/

    Vuohi maksoi 40 euroa mikä on minulle erittäin pienipalkkaiselle kirjastovirkailijalle iso summa, mutta katsoin sen kuitenkin aiheelliseksi ja minä nyt en kuitenkaan ole tässä ihan heti pikaisesti nälkään kuolemassa (105 kg), mutta noi afrikkalaiset vastaanottajat näyttivät aikamoisen säälittävän laihoilta.

    Sain myös tuolta World Visionilta viestin, että vuohi on toimitettu perille (no eihän minulla ole mitään mahdollisuuksia tietää onko, mutta toivon että on) ja että siitä on suuri hyöty vastaanottajaperheelle. Toivottavasti.

    Siihen yleisee kysymykseen taas: miksi se teidän kaikkivaltias jumalanne yleensä sallii ihmisten kuolemisen nälkään ja tauteihin, vaikka voisi tämän kaikkivaltiaana koska tahansa estää? Nauttiiko se katsellessaan ihmisten kärsimyksiä ja on joku ihme pervo sadomasokistinen sadisti, vai miksi se ei itse tee mitään? Sehän voisi AINA pelastaa IHAN KAIKKI jos vain haluaisi, sillä sehän on kaikkivaltias, eikä mikään voi estää kaikkivaltiasta. Kaikkivaltias voi tehdä just tasan ihan mitä itse haluaa.

    (ja tähän teoreettiseen kysymykseen ei sitten tarvitse yrittää punnertaa mitään väkinäistä vastausta, koska tiedän erittäin hyvin ettei teillä ole mitään vastauksia. Ei ollut silloin 70-luvulla, eikä tilanne ole sen jälkeen yhtään muuttunut.)

    Jumala luovutti maapallon ihmisen hallittavaksi, mutta ihminen sitten syntiinlankeemisellaan aiheutti sen, että Jumala KIROSI maan asujaimistoineen. Ja joka on hiukankin perehtynyt Jumalan olemukseen, mitä siitä raamatussa meille kerrotaan, tietää ettei Hän ihan vähällä muuta niitä asioita, jotka Hän on toteuttanut. Vastuu maan ja ihmisten hyvinvoinnista on siis ihmisillä.

    RUKOUKSELLA on kuitenkin valtava voima Jumalaan nähden; maailmassa ei onneksi sentään ole samassa suhteessa kurjuutta, tai ehkä on, kuin miten pieni osa ihmisistä kääntyy Kaikkivaltiaan Jumalan puoleen rukoillakseen häntä esim. antamaan hyvät sadot Afrikkaan...

    Kuitenkin ollaan kitisemässä sitten kun asiat menee poskelleen, että miksi Jumala sitä ja miksi Jumala tätä, ja plää plää plää... Kyllä ihmiset osaa olla idiootteja, kun eivät tajua että Jumalan tarvitsisi saada vain hieman enemmän kunnioitusta osakseen, että Hän voisi antaa siunauksiaan, mutta sehän tuntuu ainakin täällä hyvinvoinnin keskellä menevän vain huonompaan suuntaan. No, enpä muuta osaa sanoa; Jumalan siunausten ehdot löytyvät raamatusta...

    Hieno juttu muuten toi vuohilahja; Jumala sinua siunatkoon! Sinä olet tehnyt jotain konkreettista, toisin kuin monet miljoonat muut, jotka itse elävät hyvinvoinnissa kieriskellen.

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Riippuvuuksia koskevat linkit olivat ihan asiallisia, mutta nehän eivät olleetkaan sinun omia mielipiteitäsi, vaan ainoastaan copy-pastettuja jostain.

    "Taikauskoisen idiootin kanssa on ihan turha keskustella, koska vastaukseksi tulee vain taikauskoisia idioottimaisuuksia." A-klinikan näkemykset ovat taikauskoisia idioottimaisuuksia?

    Äläpä sotke asioita. A-klinikan näkemykset ovat usein hyvin asiantuntevia, tietenkin. Sinun omat näkemyksesi taas henkivät keskiaikaista pimeää taikauskoa. Ja nämä taas ovat vuosisatojen päässä toisistaan.

    "Taikauskoisen idiootin kanssa on ihan turha keskustella, koska vastaukseksi tulee vain taikauskoisia idioottimaisuuksia."

    Kyllä, valitettavasti, juuri näin ja täsmälleen.
    Vai haluatko että kaivan sivuhistoriasta kaikki vastauksesi? Reilusti yli 95% niistä putoaa armotta juuri tuohon mainitsemaani kategoriaan.

    "Muista ottaa iltalääkkeesi."

    Muistan kyllä, se on verenpainelääke ja minun ei varmaan pitäisi käydä tällä palstalla - se kun ei tee ollenkaan hyvää verenpaineelleni, että joutuu lukemaan tuollaisten sivistymättömien taikauskoisten ääliöiden pohjattoman typeriä vuodatuksia...

    ja mieti sitten uudestaan. Sanoit, ettei minulta TULE MITÄÄN MUUTA KUIN taikauskoista soopaa. A-klinikan linkit olivat kopioituja kyllä, mutta ne olivat tukemassa näkemyksiäni riippuvuuksista.

    Et ehkä tajunnut, miksi olin niitä lainannut? Lähteisiin viittaamalla yleensä halutaan osoittaa, että JOKU MUUKIN on ollut samaa mieltä kirjoittajan kanssa tai tehnyt saman havainnon, tai niillä halutaan osoittaa, ettei kyse ole VAIN kirjoittajan omista mielipiteistä.

    Istu hetki hiljaa ja mieti juuri lukemaasi, ota sitten se verenpainelääke ja ota vaikka nokoset.

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    No minä olen tehnyt sen pienen vähän mitä nyt yleensä pystyn täältä käsin tekemään, eli olen ostanut Kenialaiselle (en tosin tiedä menikö se Keniaan vai Ugandaan vai jonnekin muualle, kun sitä ei voinut valita/määrätä) vuohen täältä:

    http://www.lahjaksilehma.fi/

    Vuohi maksoi 40 euroa mikä on minulle erittäin pienipalkkaiselle kirjastovirkailijalle iso summa, mutta katsoin sen kuitenkin aiheelliseksi ja minä nyt en kuitenkaan ole tässä ihan heti pikaisesti nälkään kuolemassa (105 kg), mutta noi afrikkalaiset vastaanottajat näyttivät aikamoisen säälittävän laihoilta.

    Sain myös tuolta World Visionilta viestin, että vuohi on toimitettu perille (no eihän minulla ole mitään mahdollisuuksia tietää onko, mutta toivon että on) ja että siitä on suuri hyöty vastaanottajaperheelle. Toivottavasti.

    Siihen yleisee kysymykseen taas: miksi se teidän kaikkivaltias jumalanne yleensä sallii ihmisten kuolemisen nälkään ja tauteihin, vaikka voisi tämän kaikkivaltiaana koska tahansa estää? Nauttiiko se katsellessaan ihmisten kärsimyksiä ja on joku ihme pervo sadomasokistinen sadisti, vai miksi se ei itse tee mitään? Sehän voisi AINA pelastaa IHAN KAIKKI jos vain haluaisi, sillä sehän on kaikkivaltias, eikä mikään voi estää kaikkivaltiasta. Kaikkivaltias voi tehdä just tasan ihan mitä itse haluaa.

    (ja tähän teoreettiseen kysymykseen ei sitten tarvitse yrittää punnertaa mitään väkinäistä vastausta, koska tiedän erittäin hyvin ettei teillä ole mitään vastauksia. Ei ollut silloin 70-luvulla, eikä tilanne ole sen jälkeen yhtään muuttunut.)

    on kristillinen järjestö...

    "Siihen yleisee kysymykseen taas: miksi se teidän kaikkivaltias jumalanne yleensä sallii ihmisten kuolemisen nälkään ja tauteihin, vaikka voisi tämän kaikkivaltiaana koska tahansa estää? Nauttiiko se katsellessaan ihmisten kärsimyksiä ja on joku ihme pervo sadomasokistinen sadisti, vai miksi se ei itse tee mitään? "

    Miten niin ei tee? Sinun kauttasi Hän mm. auttaa sitä perhettä, jonne se vuohi meni. Moni kuvittelee, että Jumalan apu kehitysmaille olisi ruuan sataminen taivaasta tai jotain, mutta Jumala lähettää ensimmäiseksi ihmisiä auttamaan toisia ihmisiä. Maailmassa olisi ruokaa niin paljon, että sen tasainen jakautuminen poistaisi nälänhädän maailmasta. Jos ökyrikkaat yksityiset ihmiset antaisivat edes puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyysjärjestöille, niin monet ongelmat saataisiin poistettua. Nälänhätä on ihmisen itsekkyyden ja ahneuden seurausta, pitäisikö Jumalan poistaa se ja päästää nämä rikkaat, itsekkäät ja auttamishaluttomat vastuusta ja hoitaa homma meidän länsimaalaisten hyvinvointisairauksiin kuolevien paskamahojen puolesta?

    Kiitos, veli puhuu totuuden sanoja; näinhän se juuri on, mutta ihmiset eivät tätä tajua, vaan vieläpä ihailevat ja lähes palvovat tällaisia rikkaita ökyilijöitä, jotka viime vuosien aikana, aivan voisi sanoa muoti-ilmiönä, ovat entistä enemmän, jopa täällä suomessakin, alkaneet harrastaa toinen toistaan tuhlailevampaa kerskumista miljoonien omaisuuksillaan, jossa halutaan vain antaa köyhälle kansalle "kuolattavaa", noiden rikkaitten miljoonatuhlailuaan "ihaillessaan"...

    Äänestä

  • apostoli_tz kirjoitti:

    on kristillinen järjestö...

    "Siihen yleisee kysymykseen taas: miksi se teidän kaikkivaltias jumalanne yleensä sallii ihmisten kuolemisen nälkään ja tauteihin, vaikka voisi tämän kaikkivaltiaana koska tahansa estää? Nauttiiko se katsellessaan ihmisten kärsimyksiä ja on joku ihme pervo sadomasokistinen sadisti, vai miksi se ei itse tee mitään? "

    Miten niin ei tee? Sinun kauttasi Hän mm. auttaa sitä perhettä, jonne se vuohi meni. Moni kuvittelee, että Jumalan apu kehitysmaille olisi ruuan sataminen taivaasta tai jotain, mutta Jumala lähettää ensimmäiseksi ihmisiä auttamaan toisia ihmisiä. Maailmassa olisi ruokaa niin paljon, että sen tasainen jakautuminen poistaisi nälänhädän maailmasta. Jos ökyrikkaat yksityiset ihmiset antaisivat edes puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyysjärjestöille, niin monet ongelmat saataisiin poistettua. Nälänhätä on ihmisen itsekkyyden ja ahneuden seurausta, pitäisikö Jumalan poistaa se ja päästää nämä rikkaat, itsekkäät ja auttamishaluttomat vastuusta ja hoitaa homma meidän länsimaalaisten hyvinvointisairauksiin kuolevien paskamahojen puolesta?

    "pitäisikö Jumalan poistaa se ja päästää nämä rikkaat, itsekkäät ja auttamishaluttomat vastuusta ja hoitaa homma meidän länsimaalaisten hyvinvointisairauksiin kuolevien paskamahojen puolesta? "

    Jos jumalastasi ei siihen ole, niin onko sinusta?

    Äänestä

  • Nasse. kirjoitti:

    kyllä oman osani siinä hommassa, rahallisesti.
    Entä sinä?

    Äänestä

mieleen Jeesuksen puhe opetuslapsilleen varoittaessaan heitä fariseusten hapatuksesta, mutta opetuslapset luulivat puheen koskevan leipää.

— 15. Ja hän käski heitä sanoen: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten hapatusta ja Herodeksen hapatusta".
16. Niin he puhuivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää.
17. Kun Jeesus huomasi sen, sanoi hän heille: "Mitä puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vielä käsitä ettekä ymmärrä? Onko teidän sydämenne paatunut?
18. Silmät teillä on, ettekö näe? Ja korvat teillä on, ettekö kuule? (Mark. 8) —

Sisälukutaitosi kaipaisi päivittämistä. Silmät sinulla on, etkö siis näe kanssakeskustelijasi sanojen merkitystä, vai ihanko kiusallasi vänkäät kieroon selviä sanoja?

Äänestä
  • siteerata raamattua - en vain viitsi.

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    siteerata raamattua - en vain viitsi.

    ja HERÄTKÄÄ jo 2000luvulle enää ei olla missään 1500luvulla!

    Äänestä

  • paskanjauhanta kirjoitti:

    siis ehdotat? Kuuluisiko argumentaatiot ja keskustelut ratkaista nyrkein?

    Äänestä

  • paskanjauhanta kirjoitti:

    ja HERÄTKÄÄ jo 2000luvulle enää ei olla missään 1500luvulla!

    Macci puskee viestiä ja bittivirrat viuhuu. Ja nuijasota just loppui. :>>

    Äänestä

  • mmums kirjoitti:

    siteerata raamattua - en vain viitsi.

    esimerkki, eiks vaan? Olkoon mistä satukirjasta tahansa peräisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mmums kirjoitti:

Sanon usein, mitä menetettävää on ihmisellä, jonka elämä alkaa kuoleman jälkeen, en tiedä olenko tämän nähnyt jossain ja poiminut sitten, pyydän anteeksi jos.

Kysynkin nyt teiltä rakkaat täysipäiset uskikset: Mitä menetettävää on ihmisellä, jonka elämä alkaa kuoleman jälkeen?

Miksi vastutatte aborttia? Eikö lapsi pääse taivaaseen tällöin ilman maallisia tuskia, lapsihan on synnitön?

Miksi jumala haluaa meidän elävän? Todellinen nautinto on meitä vasta odottamassa, mutta elämän riistäminen itseltä tai toiselta on väärin. Haluaako jumala meidän siis kärsivän sanomalla "elämä on lahja"?

Miksi tappaminen olisi näin ajateltuna väärin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu