Kumpi on ..

niin miksi pitää kertoa, vaikka tietää sen ärsyttävän kuulijaa? Tajuat kai, ettet sinä ole ainoa ihminen tässä maassa, joka tuota yhtä samaa katsoo tarpeelliseksi kertoa. Tynnyrissä on elänyt se aikuinen suomalinen, joka ei jo monen monituista kertaa olisi usean eri ihmisen ja tahon toimesta kristinuskon ilosanomaa kuullut. Mikä tahansa asia jatkuvasti ja toistuvasti kerrottuna alkaa täyttää tuputuksen tunnusmerkit.

"Onko oikein antaa tietämättömien elää ilman tätä rauhaa & iloa ja lopulta päätyä sinnhe kamalaan paikkaan, helvettiin"

1. Monenko todella kuvittelet olevan vielä tietämätön tässä asiassa? Paljonko luulet olevan niitä ihmisiä, jolle joku ei olisi jo kertonut, ja siksi kaipaisi vielä juuri sinun julistuksiasi?

2. Mistä päättelet, että ei-kristityt eläisivät ilman rauhaa ja iloa? Jo tuollainen oletus on loukkaava, ja saa toisen suhtautumaan sinuun epäluuloisesti. Se tuskin on hyväksi viestillesi.

3. Sitten tämä helvetti juttu vesittää koko ilosanomasi. Sinun Jumalasi haluaa rankaista ikuisesti ihmisiä vain siksi, että he sattuvat uskomaan toisin kuin hän haluaisi, riippumatta siitä, miten hyvin he elämänsä ovat eläneet. Suurin osa ei-kristiyistä pitää tätä epäoikeudenmukaisena ja julmana. Joten helvetillä hurmioimisesi saa pikemminkin ihmiset kääntymään kristinuskoa vastaan kuin sen puoleen. Miksi kukiaan haluaisi palvoa näin sadistista jumalaa?

Sinun ilosanomasi on jo peruslähtökohdiltaan pielessä, sillä se perustuu kokoajan oletukseen, että toisen elämä on jotenkin huonompaa kuin omasi, toiset ovat jotenkin tyhmempiä ja tietämättömämpiä kuin sinä olet ja jotenkin huonompia ihmisinä kuin sinä. Miltä sinusta tuntuisi, jos sinua yritettäisiin saada vakuuttuneeksi jostain väittämällä, että sinä olet onneton, rauhaton, tietämätön ja niin paha, että ansaitset ikuisen rangaistuksen jollet vaihda uskontoasi?

sydämen usko tuo vanhurskauden ja SUUN TUNNUSTUS pelastuksen. Tapio Nousiainen kirjoittaa mahtavassa kirjassaan Yksi ainoa elämä muun tärkeän lisäksi juuri siitä, että suun tunnustus on monelle tiukka paikka, ja uskoontulo ehkä jää kiikastamaan juuri siitä, se ikäänkuin pysähtyy siihen, en tiiä, miten lie, sellasen käsityksen tosta kirjasta ainakin saa. Ei kehtaa myöntää vaikkapa työkaverille, koulukaverille tai naapurilleen olevansa uskossa. Monesti tuosta suun tunnustuksesta kuulemma seuraa sitä, että tunnustajaa pilkataan ja hänestä puhutaan paskaa. Mutta ite ainaki oon tullu siihen tulokseen, että parempi kärsiä helvetti ennen kuolemaa kuin sen jälkeen. Siis meinaan että Helvettiin kulkee mukava ja leveä tie, Taivaaseen kapea ja katkera. Mutta jos suostuu tulemaan uskoon, niin saapahan ainakin rauhan sisimpäänsä ja poistuu sellanen lamaannuttava turvattomuus ja levottomuus.
Ite luin ton kirjan joko 17- tai 18-vuotiaana, ja täytyy sanoa, että ahistavin ja pelottavin kirja minkä oon koskaan lukenu. En tiiä sitte, tulinko ehkä uskoon juuri tuon kirjan kautta, oli se sellanen pyssäyttävä kokemus!
Viime aikoina oon useasti miettimy, oonko oikeesti uskossa vai onko tää vaan totenapitämistä.

Mutta armo on joka tapauksessa täysin käsittämätön asia, niin järjenvastainen kuin mahollista, ja siksipä uskoon ei voikaan tulla omin voimin, koska olemme järjen sokeuttamia.

No niin, kannattaa siis ehottomasti kertoa asiasta muillekin, tai voi toki käydä niinkin, että joku uskosta vielä osaton näkee sun elämän muuttuneen niin radikaalisti, että se ite kiinnostuu kysymään jotain ja ottamaan esille uskonasiat....

sulta, ootko uskossa. Ja voihan sen silloinkin tunnustaa, että oon. Tuputtaminen/tyrkyttäminen ei oo hyvä ajatus, se herättää takuulla vastustusta. Ei Jumalakaan ketään pakota taivaaseen eli tulemaan uskoon, Jumalan taktiikka on houkuttelu.
Jumala saattaa järjestää elämämme sellaiseksi, että alamme etsiä apua jostain ja silloin hän tarjoaa tuota mahollisuutta eli antaa etsikonajan. Ja etsikonaika jos mikä on armoa! On oikeestaan ihmisen oma valinta, meneekö hän taivaaseen vai helvettiin, sillä juuri etsikon aikana hänellä on mahollisuus tehä ratkaisu! Se on silloin siis omasta tahdosta kiinni!

Joskus aivan nappulana kokeilin, kun en ollut varma asiasta. Katsoin ikkunasta ja kysäisin mielessäni jotenkin tyyliin; "Anna joku merkki että tiedän että olisit siellä". Ei tullut merkkiä, uskonto jäi.