Helluntailaisuus

Voidaan sanoa, että helluntailaisuus on Yhdysvalloissa 1700-luvulta lähtien vaikuttaneen "Suuren herätyksen" (The Great Awakening) jatkumo, ja se edustaakin erittäin tyypillistä amerikkalaista kristillisyyttä, jossa kirkko on erillään valtiosta, seurakunnat ovat kohtalaisen itsenäisiä ja seurakuntaelämä on aktiivista, välitöntä ja iloluontoista, ehkäpä hieman pinnallistakin. Henkikaste ja "pyhitys" käsitettiin 1800-luvun lopun pyhitysliikkeissä (Holy Movements) täysin yhteenkuuluviksi asioiksi, ja alkuajan helluntailaisuudessa pyhitys kuuluikin hyvin oleellisena osana sen varsin yksinkertaiseen sanomaan; helluntaiopin pääkohtia oli nimittäin vain neljä:

parannus (henkilökohtainen usko ja paheista luopuminen)
kaste (uskoontulleiden baptistinen upotuskaste)
henkikaste (johon kuului olennaisesti kielilläpuhumisen lahja)
täydellinen pyhitys (täydellistyminen, synnittömyys)

Melko alkuvaiheissa täydellisen pyhityksen opista kuitenkin yleisesti luovuttiin, koska henkikasteen käsitettiin tarkoittavan nimenomaan armolahjaisuutta. Painotus ei enää ollut pyhitysliikkeiden tapaan pyhässä elämässä vaan karismaattisuudessa. Helluntailiike on kuitenkin alusta saakka ollut ilmapiiriltään varsin lakihenkinen. Pyhitysliikkeiden perintö näkyy edelleen hyvin selvästi tämänkin päivän seurakuntaelämässä. Armosta puhutaan paljon, mutta sitä ei osoiteta. Tiukkahenkinen linja näkyy muun muassa siinä, että esimerkiksi tupakoitsija ei ainakaan Suomessa pääse kasteelle ja liittymään seurakuntaan. Pyhitys kuuluukin toki edelleen tärkeänä osana oppiin ja julistukseen, mutta se käsitetään lähinnä parannuksessa pysymiseksi eikä erilliseksi täydellistymisen kokemukseksi tai synnittömyydeksi.
6210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minun tietääkseni kristinusko syntyi ihan eri mantereella ja paljon aikaisemmin. Suomeenkin se tuli jo 1000-luvulla.

Los Angelisissa henkien palvontaan uskovat mustat miehet (Afrikasta tuotuja heimoja) perustivat helluntailiikkeen noin 100 vuotta sitten. Opinmuodon toi Suomeen T.B.Barrat niminen mies v. 1906. Samanlainen lahkoliike kuin jehovantodistaminen,mormonismi ja adventismi kyseessä. Edes lapsia ei kasteta kristityiksi, vaan jätetään maailmaan tekemään ensin syntiä. En suosittele sellaiseen lahkoon menemistä.

Äänestä

helluntailaisuudelle on tyyppillistä etenkin se, että se mahtuu hyvin pieneen pähkinäkuoreen. ja tuo kuori voidaan samalla myös samaistaa aivoihin jo oman poimituksensa ansiosta. heh heh hee...

Äänestä
  • - oman kokemuksen perusteella - uskonelämäni perusta ja sen juuret ovat paljon kauempana tuhansien vuosien takana, kuin em. Jenkkilän vuosissa.

    Äänestä

Laestadiolaisuus !! Kun Herätyxen voima ja pyhityxen tapahtuva yliluonnollinen muutos ihmisissä jotka oVAT olleet synnintunnossa ja joutuneet Ristintyönpuolelle kääntymään saamaan apua! Kun tä laantuu ja loppui niin aletaan haukkumaan pyhityxen tarve, olemaan joku lakihenkisyyttä ja murhamaan Pyhä Hengen yritystä vielä elvyttää Herätyxen Rukouxen kautta! Ja opettaa että kilvoitus on yritäminen olemaan tekemättä syntiä. Kun he näin sitten matkivat Jeesuxen vapautustyö ja puhdistusta niin loppuu kaikki.

Nykyään sitten ollaan menty hurjaan käsityxen ja opetuxen alle yliarmollisuus!
Ei se ole Pyhä henki joka huuta,, että olkaa ninkuin olette leväperäisiä kaikki on kunnossa ja enää ei tartte välittää tupakanpolttosta ja viinanjuonista !! Se on kyllä joku ihan muu henki joka teit tansittaa !!

Ja toi sun artikkeli oli ihan valhe !! Ei Helluntaiseurakunta noin syntynyt!! Vaan AZUKA KADULLA ANTOI JUMALA ITE SYNNINTUNTOA,, ETTÄ TULI vÄKEVÄ SYNNINTUNTOTULI USKOVISSA JOKA AIHETTI PUHDISTUMIS JA PYHITYSTARVE USKOVISSA ENSIN JASITEN PAKANOISSA! SITÄ SÄ VASTUSTAT SUN KIRJOITUXISSA !! KYSY JUMALALTA MIKÄ henki niin TEKEE??????

Äänestä
  • Ainakin helluntailaiset kuvaavat noita hurmostilan kokemuksiian kertomalla, että olivat kuin "pumpulissa" !!!

    Ei se "pumpulissa" oleminen miltään synnintunnon kuvaukselta vaikuta?

    Äänestä

  • höpöä kirjoitti:

    Ainakin helluntailaiset kuvaavat noita hurmostilan kokemuksiian kertomalla, että olivat kuin "pumpulissa" !!!

    Ei se "pumpulissa" oleminen miltään synnintunnon kuvaukselta vaikuta?

    Vaan hurmoxet tappaa synnintunnon joka voimme lukea tuossa artikkeleissa !!

    http://www.kristitynfoorumi.fi/PL22002.pdf

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pähkinänkuoressa. kirjoitti:

Voidaan sanoa, että helluntailaisuus on Yhdysvalloissa 1700-luvulta lähtien vaikuttaneen "Suuren herätyksen" (The Great Awakening) jatkumo, ja se edustaakin erittäin tyypillistä amerikkalaista kristillisyyttä, jossa kirkko on erillään valtiosta, seurakunnat ovat kohtalaisen itsenäisiä ja seurakuntaelämä on aktiivista, välitöntä ja iloluontoista, ehkäpä hieman pinnallistakin. Henkikaste ja "pyhitys" käsitettiin 1800-luvun lopun pyhitysliikkeissä (Holy Movements) täysin yhteenkuuluviksi asioiksi, ja alkuajan helluntailaisuudessa pyhitys kuuluikin hyvin oleellisena osana sen varsin yksinkertaiseen sanomaan; helluntaiopin pääkohtia oli nimittäin vain neljä:

parannus (henkilökohtainen usko ja paheista luopuminen)
kaste (uskoontulleiden baptistinen upotuskaste)
henkikaste (johon kuului olennaisesti kielilläpuhumisen lahja)
täydellinen pyhitys (täydellistyminen, synnittömyys)

Melko alkuvaiheissa täydellisen pyhityksen opista kuitenkin yleisesti luovuttiin, koska henkikasteen käsitettiin tarkoittavan nimenomaan armolahjaisuutta. Painotus ei enää ollut pyhitysliikkeiden tapaan pyhässä elämässä vaan karismaattisuudessa. Helluntailiike on kuitenkin alusta saakka ollut ilmapiiriltään varsin lakihenkinen. Pyhitysliikkeiden perintö näkyy edelleen hyvin selvästi tämänkin päivän seurakuntaelämässä. Armosta puhutaan paljon, mutta sitä ei osoiteta. Tiukkahenkinen linja näkyy muun muassa siinä, että esimerkiksi tupakoitsija ei ainakaan Suomessa pääse kasteelle ja liittymään seurakuntaan. Pyhitys kuuluukin toki edelleen tärkeänä osana oppiin ja julistukseen, mutta se käsitetään lähinnä parannuksessa pysymiseksi eikä erilliseksi täydellistymisen kokemukseksi tai synnittömyydeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu