Halonen EU:n presidentiksi

Minusta on oikein hyvä, että tuli tuollainen EU-presidentin valinta piristämään muuten niin harmaata ja yksitoikkoista myöhäissyksyä. Ihmiset eivät vaivukaan talvihorrokseen, vaikka ei sitä Nobeliakaan jälleen kerran tullut.

Nyt alkaa uusi kansalaisia pitkään vireillä pitävä spekulointi. Vaikka ehdokkaamme mahdollisuuksia vakavassa mielessä lähinnä punnitaan maamme rajojen sisäpuolella, on sillä suuri merkitys meidän kaikkien henkiselle hyvinvoinnille.

Onhan jo vuosien, ellei suorastaan vuosikymmenien ajan koettu, millaisen piristysruiskeen tälle pienelle mutta sisukkaalle kansalle antaa se kuhina joka syntyy esimerkiksi juuri rauhanpalkinnon tai YK:n pääsihteerin valinnan tiimoilta. Kuinka monta kertaa olemme jo etukäteen iloinneet varmasta voittopotista.

Kun vielä keveinä välipaloina lähettelemme missejä eri kilpailuiden etukäteissuosikeiksi ja iloitsemme siitä suomalaismallista, jonka edessä koko maailma tänään on rähmällään, niin itsetuntomme nousee kohisten.

Puhumattakaan siitä kuinka hyviä olemme koulussa. Ja keihäänheitossa. Ja autonkuljetuksessa.

Kyllä niiden on pakko valita Tarja. Olemme me vain sellainen kansa.
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Lahtari Ari kirjoitti:

Minusta on oikein hyvä, että tuli tuollainen EU-presidentin valinta piristämään muuten niin harmaata ja yksitoikkoista myöhäissyksyä. Ihmiset eivät vaivukaan talvihorrokseen, vaikka ei sitä Nobeliakaan jälleen kerran tullut.

Nyt alkaa uusi kansalaisia pitkään vireillä pitävä spekulointi. Vaikka ehdokkaamme mahdollisuuksia vakavassa mielessä lähinnä punnitaan maamme rajojen sisäpuolella, on sillä suuri merkitys meidän kaikkien henkiselle hyvinvoinnille.

Onhan jo vuosien, ellei suorastaan vuosikymmenien ajan koettu, millaisen piristysruiskeen tälle pienelle mutta sisukkaalle kansalle antaa se kuhina joka syntyy esimerkiksi juuri rauhanpalkinnon tai YK:n pääsihteerin valinnan tiimoilta. Kuinka monta kertaa olemme jo etukäteen iloinneet varmasta voittopotista.

Kun vielä keveinä välipaloina lähettelemme missejä eri kilpailuiden etukäteissuosikeiksi ja iloitsemme siitä suomalaismallista, jonka edessä koko maailma tänään on rähmällään, niin itsetuntomme nousee kohisten.

Puhumattakaan siitä kuinka hyviä olemme koulussa. Ja keihäänheitossa. Ja autonkuljetuksessa.

Kyllä niiden on pakko valita Tarja. Olemme me vain sellainen kansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu