Näkee mikä ero Shermanilla ja Perhingilllä oli keskenään! eipä ollutkaan enään niin huonoja amerikkalaiset panssarimiehet kun saivat kunnon tankin alleen.
http://www.youtube.com/watch?v=LqH_WEqNK5Y
Osuikohan ammuksiin kun tuo Panther alkoi noin roihuamaan?
http://www.youtube.com/watch?v=LqH_WEqNK5Y
Osuikohan ammuksiin kun tuo Panther alkoi noin roihuamaan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pattonilla saattoi olla omallatunnollaan monen amerikkalaisen pojan henki kun kieltäytyi käyttämästä M26 tankkia.
Belton "Minä vihaan Shermania" Cooperin väitteistä huolimatta on Patton todennäköisesti syytön tuohon T26E3:n viivästymiseen. Ongelma oli enemmänkin doktriinissa johon tuollainen vaunu ei sopinut. Tietenkin myös Armeijan Maavoimien ailahteleva suhtautuminen oli yksi merkittävä tekijä tässä. Nuo herrathan vaativat ensiksi kaikkia saatavilla olevia tankkeja 90mm tykillä. Äkkiä he sitten menettivät taas kiinnostuksen ja vaativat kevyempiä vaunuja. Näin kului joulukuuhun 1944 ennenkuin Pershingille näytettiin vihreää valoa.
Annettakoon Cooperin silti levätä rauhassa. Hänhän kuitenkin oli mukana "siivoamassa" noita tuhoutuneiden tankkien sisäosia korjauspuolella.
Aika epäkiitollista hommaa....
Tähänkin olisi varmasti hyvä lisätä jotain infoa kun varmasti jotakuta kiinnostaa. Lisään siis lyhyen kuvauksen yhdestä Pershingien ensimmäisistä taisteluista ja samalla muutaman niistä harvinaisista Tiger-kohtaamisista.
Ensimmäisiä taisteluja Pershingille oli yöllinen kohtaaminen Elsdorffissa 26. helmikuuta 1945. Tuona yönä oli kolmannen panssaridivisioonan T26E3, nimenä Fireball, pysähtyneenä jokseenkin huonossa asemassa palavan talon lähistöllä. Väijyksissä ollut Tiger I havaitsi yössä selvästi erottuvan vaunun ja ampui läheltä kaksi laukausta. Ensimmäinen meni sisään tornikonekiväärin aukosta ja jälkimmäinen hajotti tykin suuhidastimen. Myöhempi kolmas laukaus kimposi tornin etuosasta. Tiikeri lähti vetäytymään, mutta jumittui raunioihin ja seurauksena miehistö hylkäsi vaunun. Vaunun vangiksi jäänyt lataaja varmisti myöhemmin tapahtumat. Vaurioitunut Fireball korjattiin nopeasti ja siihen asennettiin uusi tykki M36 panssarintorjuntavaunusta. Se oli maaliskuun alussa taas käyttökunnossa.
Seuraavana päivänä Pershingit "kostivat" aiemmat tapahtumat. Vaunu numero 40 tuhosi päivän kohtaamisessa kaikkiaan yhden Tiger I vaunun ja kaksi Panzer-IV:sta. Kaksi osumaa Tigerin keulapuolelle noin 800m etäisyydeltä aiheuttivat sisäisen räjähdyksen. Molemmat neloset tuhottiin noin kilometrin etäisyydeltä. Tämän samaisen Pershingin miehistö lisäsi vielä yhden Panzer-IV:n tililleen tuossa videollakin näytetyssä Kölnin taistelussa.
Pershing numero 26 on nimenomaan tuo vaunu joka videolla taistelee Pantheria vastaan Kölnin Katedraalin edustalla. Samaisessa taistelussa toinen Pershing samasta yksiköstä tuhosi vielä yhden Tiger I:n. Muistaakseni tämä tapahtui Hohenzollerin sillan edustalla. Näissäkin taisteluissa kaikkein vaarallisimpia vastustajia tankeille olivat jälleen kerran raskaat ilmatorjunta ja PAK-tykit. Suurin osa taisteluista olikin niitä vastaan. Erityisesti huolta aiheuttivat improvisoidut 88mm PAK43 lavetit jotka oli asetettu betonialustalle ja joita pystyi nopeasti kääntämään. Nämä tykit oli useimmiten irroitettu liikuntakyvyttömistä tai vaurioituneista vaunuista.
Tarkimmat detaljit ovat Hunnicuttin Pershing kirjasta.
Tiedonnälkää täytyy yrittää sammuttaa. Siispä jatkan hurjia juttuja. Kukapa sotaelokuvista kiinnostunut ei olisi ainakin kuullut elokuvasta The Bridge at Remagen (1969). Tässä vähän Pershingien toiminnasta tuolla sillalla...
Uutuudenkarheat Pershing-tankit olivat madelleet Yhdeksännen Panssaridivisioonan hyökkäyksen mukana Roerin ylityksestä 28. helmikuuta 1945 lähtien. Niiden tuonti jokien yli oli aiheuttanut nopeasti kyhätyille silloille vaurioita ja hidastanut melkoisesti. Maaliskuun ensimmäisenä sai yksi vaunuista kunnon tärskyn parista raskaasta kranaatista, mutta vauriot jäivät ulkoisiksi. Aiemmin oli vaunuissa ollut moottorivikoja, mutta nämä oli ennen Remagenia saatu korjatuksi.
Aamulla 7. maaliskuuta olivat etummaiset tunnustelijat ihmeekseen nähneet Remagenissa Reinin ylittävän Ludendorffin sillan olevan edelleen kunnossa. Pian annettiin käsky sillan valtaamisesta nopealla iskulla. Tämän iskun panssarikärjen muodostivat luutnantti John Grimballin neljä Pershingiä (viides oli edelleen korjattavana). Remagenin kaduilla kohdattiin vain vähäistä vastarintaa ja tankkien tuli auttoi hyökkäystä nopeasti eteenpäin.
Kello kahden aikaan olivat Pershingit ja jalkaväki jo saavuttaneet sillan länsipään. Saksalainen räjäytysryhmä yritti räjäyttää sillan, mutta ei onnistunut saamaan aikaan sillan romahdusta. Pershingien ajaminen sillalle katsotiin liian vaaralliseksi, mutta Grimballin Pershingit antoivat suojatulta konekivääreillään estääkseen saksalaisten yritykset romahduttaa silta.
Saksalaisten onnistui vielä räjäyttää muutamia panoksia, mutta nämäkään eivät romauttaneet siltaa.
Jalkaväki joutui siltaa ylittäessään konekivääritulen alle sillan päässä olevista torneista. Grimballin komentovaunu hiljensi nämä pesäkkeet nopeasti päätykillään. Tämän jälkeen suurinta harmia aiheuttivat tarkka-ampujat joita paikalle saapuneet Shermanit alkoivat metsästää. Keskelle taistelua ilmestyi äkkiä saksalainen joukkojenkuljetusjuna, jonka Pershingit ampuivat pian palasiksi.
Toinen pää sillasta varmistettiin ja yön aikana kevyemmät vaunut ylittivät sillan. Raskaampia Pershingejä ei uskallettu sillalle päästää. Ne vietiin joen yli lautoilla vasta muutamia päiviä myöhemmin. Remagenin valtaus ei ollut mikään sankarillinen kamppailu raskaita saksalaistankkeja vastaan, mutta todennäköisesti kaikkein merkityksellisin sotatoimi johon ne ehtivät osallistua.
Sivuhuomatukset:
Mielenkiintoista huomata esineiden ja asioiden nimiä tässä taistelussa. Kenraali John Pershingin mukaan nimetyt tankit taistelivat kenraali Erich Ludendorffin mukaan nimetyllä sillalla.
Saksalaiset keskittivät seuraavina päivinä melkomoista huomiota tähän vallattuun siltaan. Kaikkia mahdollisia käytettävissä olevia aseita kokeiltiin sitä vastaan. Ilmahyökkäyksiä, joissa oli mukana vanhoja JU-87 koneita ja uusimpia ME-262 hävittäjiä ja Arado 234 suihkupommittajia, jouduttiin torjumaan useina päivinä. Oman lisänsä soppaan toi paikalle tuotu järeä tykistö. Jopa yksi 540mm mörssäri yritti saada osumia siltaan. Yksi hurjimmista irti päästetyistä aseista oli Otto Skorzeny kommandoineen. Hänen sammakkomiesjoukkonsa yritti päästä sillalle sukeltaen. Hankalat olosuhteet, kiire ja sillan tiukka valvonta CDL-valoilla johtivat kuitenkin tehtävän epäonnistumiseen. Viimeinen ase siltaa vastaan oli A4(V2)-ohjus. Näitä käytettiin Hitlerin nimenomaisesta käskystä. Vaikka muutama näistä osuikin epämiellyttävän lähelle, ei niiden tarkkuus kuitenkaan ollut riittävä sillan tuhoamiseen.
Ludendorffin pahoin kärsinyt siltä romahti lopulta 17. maaliskuuta, mutta silloin se oli jo täyttänyt tehtävänsä ja muita siltoja oli saatu valmiiksi lähistölle.
Tarkat tiedot Pershingien toimista olivat tietysti jälleen Hunnicuttilta.
Ei kahta kolmatta, joten tässä se tulee. Taistelutappiot olivat kaikkiaan kolme Pershingiä joiden kohtaloista kaksi on jo mainittu. Tässä tulee se kolmas ja vähän muuta.
Tämä kolmas menetetty T26E3 tuhoutui Kölnin pohjoispuolella Niehlissä ja se jäi ainoaksi totaaliseksi menetykseksi. Kyseessä oli vaunu numero 25 ja sen tuhoksi koitui Nashorn-tankintuhoojavaunun 88mm Pak43 tykki noin 200-300m etäisyydeltä. Kranaatti läpäisi alemman keulapanssarin, mutta miehistö ehti hypätä vaunusta ennenkuin ammusvarasto räjähti kärventäen tornin. Vaunun korjaamiseen ei ryhdytty vaan se purettiin varaosiksi muille vaunuille.
Outo tapaus sattui taistelussa Paderbornin lähistöllä tuolle kuuluisalle Kölnissä Pantherin tuhonneelle Clarence Smoyerin Pershingille. Hänen vaununsa sai osuman panssarinyrkistä suuhidastimeen ja seurauksena tykki laukesi. Miehistö luuli vaunun saaneen tuhoisan osuman ja hyppäsi ulos. Pian he kuitenkin totesivat vaunun olevan kunnossa ja he palasivat sisään jatkamaan taistelua. Kohta tämän jälkeen he tuhosivat yhden Pantherin, joka jäikin mahdollisesti viimeiseksi tuhotuksi tankiksi tuossa taistelussa.