se on perustuslaki. Siitä on järjestettävä kansanäänestys. Minun puolestani voitte kutsua sitä vaikka uusvanhaseksi. Nimihän ei asiaa pahenna ellei asia nimeä.
Tulevassa perustuslaissa pienien maiden vaikutus vähenisi, ja pelkäänpä pahoin, että Suomesta loppuisi sokerinviljelyn ja tukien saaminen enenevässä määrin.
Tulevassa perustuslaissa pienien maiden vaikutus vähenisi, ja pelkäänpä pahoin, että Suomesta loppuisi sokerinviljelyn ja tukien saaminen enenevässä määrin.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Johan sekin on selvää, että Suomi tulee maksamaan sinne vielä enemmän kuin nyt. Eli vähemmän tukia Suomeen.
vielä kauemmas kansasta. Lopuksi kansa listitään yksi kerrallaan vaikka jonkin tartutetun taudin varjolla. Miten siinä vaiheessa enää suojaudutaan maailmanvaltaa vastaan?
EU on hyväntahtoinen maailmanvalta ja haluaa sulkea teidät syliinsä.
puristat kaulastani?
demokratian piiriin ja näivetetään saatana paskaansa
Kuuntelisit yhden päivän finlandiaa vaikkapa cd ltä ja katsoisit wanhoja Suomi elokuvia?:)
Koska sinä olet tavallinen typerä suomalainen.
Finlandia-hymnissä kehotetaan Suomea liittymään EU:hun, koska Venäjä on uhka:
"Yön vallat aamun valkeus jo voittaa".
"Tulevassa perustuslaissa pienien maiden vaikutus vähenisi, ja pelkäänpä pahoin, että Suomesta loppuisi sokerinviljelyn ja tukien saaminen enenevässä määrin. "
Mitä sitten? Etkö saanut lauantaina, vai mistä kiikastaa? Anna olla. Kyllä Suomi pärjää, kun Eu hoitaa.
perjantaina.
Totta tosiaan, olin niin huolissani maanviljelijöiden puolesta, että unohdin etten itse saa maataloustukiaisia.
Tosin mielessä kävi, että tulee taas tuhansia työttömiä lisää. Myös se, että työttömyyskorvauksemme ovat surkeita. Aivan toista tasoa kuin EU:n byrokraateilla.
Suomi pärjää kyllä. Mutta ketkä meistä tavallisista ihmisistä?
eu komissari antanut sinulle vkon loppuna?:/
Ipulismin kukka nousee maasta, mutta minä ja EU katkaisemme sen.
Mitä sinä MUIDEN IHMISEN toimeentulosta välität? Ole oman elämäsi yritteliäs sankari.
Ehkä sain, ehkä en. Joka tapauksessa EU.n kannattajilla menee paremmin kuin teillä taviksilla.
Uskoin vain siihen, että EU tuo kaikkea hyvää kaikille, niinhän se mainostaa. Tulee demokratiaa, rauhaa vapautta ym muuta kivaa.
Koska se tuo sitä vain oman elämän sankareille, kuten sanoit, niin se lienee enemmänkin se Euroopan Yhdysvallat, mikä on tulossa uuden perustuslain mukana. Paitsi tietysti sillä erotuksella, että jenkkilässä kaikilla osavaltioilla on yhtä monta edustajaa. Eurostoliitossa sen mukaan mitä enemmän jossain maassa on asukkaita, sitä enemmän edustajia.
Osavaltojen tasa-arvoisuutta ei ole olemassakaan Eurostoliitossa, vain suuremman oikeutta.
vähentää tukien varassa elävien loisien määrää on hyväksi.
Suomessa tuetaan teollisuutta paljon enemmän kuin yleensä luullaan ja annetaan kansalle tietoa esimerkiksi sellaista yritystä joka varmasti tiedetään 7v sisällä lopettavan toimintansa niin annetaan investointi tukea siis ajattele (teollisuudelle investointi tukea!) mihin helvettiin teollisuus tarvitsee investointi tukea? esim sellainen teollisuus joka on ollut esim 20v toiminnassa saa investointi tukea uudelleen kunhan vaihtaa toimintanimensä uuteen ja vaihtaa organisaation sisäisiä johtosuhteita siis mikään ei varsinaisesti edes muutu siis tälläisiä sak n teollisuuden loisia yhteiskunta tukee eikö olekin väärin? sitten ihmetellään kun valtio ajautuu lamaan ja muuta paskaa:( työttömiä on Suomessa kasvava joukkio siis ammattitaitoisia kansalaisia joille ei ole työtä sen takia että valtio rahoittaa kasvukyvyttömiä yrityksiä jotka tekevät tahallaan konkursseja!
ANTIKRISTUS TULEE VALHEEN KAIKELLA VOIMALLA EU:N HAHMOSSA. SINUT ON JO PETETTY.
ANTTIKRISTUS TULEE EU:TA VASTAAN KAIKELLA VOIMALLA. HAKALEHTO JA PESONEN JOHDATTAVAT VIATTOMAT SUOMALAISET VASTUSTAMAAN EU:TA!
Minun velvollisuuteni on estää kansannousunne.