Uskovaisten

ja Jeesuksen toisesta tulemisesta olen lukenut paljon väärää opetusta netistä ja jotkut väittää ettei uskovaisia oteta ennenkuin vasta lopussa, koska Jeesus sanoi, että hän on uskovaisten kanssa loppuun asti.
Toiset taas väittää että uskovaiset otetaan ylös ennen mitään lopunajan vaivoja, eli oppeja on paljon ja kaikki väittää kiivaasti omaa kantaansa oikeaksi ja varsinkin nuori uskovainen voi ahdistua, kun opetetaan että pitää kokea antikrisutksen vainot ja joka loppuun asti kestää, vain se pelastuu.

Raamattu on lihassa mahdotin selitettävä ja ei tulisi liian monien siihen ryhtyä, ellei ole siihen Hengen lahjoja.
Sanassa luvataan uskovaiselle hyviä asioita ja lohduttavia näkymiä, vaikka suoraan kuvataankin miten maailmaa kohtaa Jumalan viha.
Uskovaisia kehoitetaan iloitsemaan, kun ne päivät tulee, sillä heidät otetaan ylös kotiin ja luvataan että heidät pelastetaan vihasta.
1 Tess 1:10. ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.
Ilm 3:10. Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.

Eli jo näistä parista jakeesta käy ilmi että uskovaist ei jää tänne vihan aikaan.
2282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä täällä tahti muuttuu ennen ylosottoa. Mutta eihän se haittaa jos on asiat kunnossa Isän kanssa!! Vihanaika ei ole sama kuin suuri ahdistus jossa uskovatkin joutuvat osan aikaa olemaan. Ja sen takiahan iloitaankin vasta sitten kun todella kaivataan kirkkauteen. Nyt ei taida enää monella olla odotusta ja valvomista. Morsiammen pitää ensin kaunistaa itsensä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ylösotosta kirjoitti:

ja Jeesuksen toisesta tulemisesta olen lukenut paljon väärää opetusta netistä ja jotkut väittää ettei uskovaisia oteta ennenkuin vasta lopussa, koska Jeesus sanoi, että hän on uskovaisten kanssa loppuun asti.
Toiset taas väittää että uskovaiset otetaan ylös ennen mitään lopunajan vaivoja, eli oppeja on paljon ja kaikki väittää kiivaasti omaa kantaansa oikeaksi ja varsinkin nuori uskovainen voi ahdistua, kun opetetaan että pitää kokea antikrisutksen vainot ja joka loppuun asti kestää, vain se pelastuu.

Raamattu on lihassa mahdotin selitettävä ja ei tulisi liian monien siihen ryhtyä, ellei ole siihen Hengen lahjoja.
Sanassa luvataan uskovaiselle hyviä asioita ja lohduttavia näkymiä, vaikka suoraan kuvataankin miten maailmaa kohtaa Jumalan viha.
Uskovaisia kehoitetaan iloitsemaan, kun ne päivät tulee, sillä heidät otetaan ylös kotiin ja luvataan että heidät pelastetaan vihasta.
1 Tess 1:10. ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.
Ilm 3:10. Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.

Eli jo näistä parista jakeesta käy ilmi että uskovaist ei jää tänne vihan aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu