Tarkoituksenani on tässä pikkuviestissäni kiinnittää huomio erääseen feminismin, sellaisena kuin se valtamedian kautta tunnetaan, piirteeseen. Feminismin eräs perusteesihän on karkeasti ilmaisten "miehet alistavat naisia". Käytännössä tämä alistaminen tapahtuu pahan patriarkaatti-nimisen järjestelmän avulla. Koska kuitenkin patriarkaattisessakin järjestelmässä on paljon alistetussa asemassa olevia miehiä, köyhiä, syrjäytyneitä, asunnottomia, homoja jne, oletan että kaikki miehet eivät pääse nauttimaan patriarkaatin ylivallan hedelmämistä, vaan ovat hekin naisten tapaan alistettuja, joskin ehkä eri tavalla kuin naiset.
Feministit ovat sortoa vastaan. Käytännössä feministen pyrkimys naisten vapauttamiseen ilmenee naiskiintöiden vaatimuksina ja naisiin liittyvien rikosten ja monella tasolla ilmenevien alistustoimenpiteiden korostamisena. Mutta kuten naiskiintiöistä käy ilmi, naiset eivät suoranaisesti halua muuttaa järjestelmää, vaan he - aivan kuten parisuhteissa - haluavat vain sen "huomioivan naisten tarpeet" ja antavan näille sijan yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tämä on mielestäni erittäin outoa, sillä JOS järjestelmä alistaa naisia (ja miehiä), niin miten alistaminen loppuu kun joitakin naisia nostetaan alistuskoneiston huipulle? Onko joku naiskiintiö joskus muuttanut yhteiskunnan (siis tämän massiivisen alistuskoneiston) toimintaa kokonaisuutena? Naiskiintiöt (ja niiden logiikka) yms. osoittavat, etteivät naiset ole kiinnostuneita tasa-arvosta, vaan siitä, että yhteiskunnallinen elitti muodostuu yhä suuremmassa määrin naisista.
Nobel-palkittu taloustieteilijä James Buchan esitti oman ylevän moraalisen yhteiskuntanäkemyksensä näin: "ihanteellisessa yhteiskunnassa vallitsee anarkia, jossa yksikään ihminen tai yksittäinen ryhmä ei sorra toista". Tämän lausuttuaan hän esittää seuraavan selvennöksen, joka tarjoillaan arvovaltaisena totuutena: "jokaisen henkilön ihannetila on sellainen, joka sallii hänelle täyden toiminnan vapauden ja joka ehkäisee muiden ihmisten käyttäytymistä siten, että heidät voi pakottaa uskollisiksi rajoittamattoman toiminnan vapauden omaavan henkilön haluille. Toisin sanoen, jokainen etsii herruutta yli orjien maailman."
Eikö feminismi naiskiintiöineen ole naisille suunnattua Buchanin oppia? Feminismihän pyrkii jakamaan vallan suoman ryöstösaaliin myös naisille tarjoten näille ainutlaatuista tilaisuutta tavoitella "herrutta yli orjien (niiden, jotka eivät kuulu yhteiskunnalliseen eliittiin) maailman". Jos ja kun näin on, feminismi itseasiassa edustaakin jonkinlaista turbopatriarkaattia. Jotenkin on ironista, että feminismiä kaupataan naisille emansipatorisena projektina kun todellisuudessa se tekee tyhjäksi kaikki valistuksen ihanteet kiihdyttämällä patriarkaatin logiikan äärimmilleen. Ja mitä kiihkeämmin feministit sotivat, sitä enemmän he sotkeutuvat patriarkaatin verkkoon, sitä enemmän he tekevät työtä patriarkaatin hyväksi. Ja tätä he pitävät vapaustaisteluna!
Vai olenko nyt jotenkin ymmärtänyt feminismin väärin? Miten?
Feministit ovat sortoa vastaan. Käytännössä feministen pyrkimys naisten vapauttamiseen ilmenee naiskiintöiden vaatimuksina ja naisiin liittyvien rikosten ja monella tasolla ilmenevien alistustoimenpiteiden korostamisena. Mutta kuten naiskiintiöistä käy ilmi, naiset eivät suoranaisesti halua muuttaa järjestelmää, vaan he - aivan kuten parisuhteissa - haluavat vain sen "huomioivan naisten tarpeet" ja antavan näille sijan yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tämä on mielestäni erittäin outoa, sillä JOS järjestelmä alistaa naisia (ja miehiä), niin miten alistaminen loppuu kun joitakin naisia nostetaan alistuskoneiston huipulle? Onko joku naiskiintiö joskus muuttanut yhteiskunnan (siis tämän massiivisen alistuskoneiston) toimintaa kokonaisuutena? Naiskiintiöt (ja niiden logiikka) yms. osoittavat, etteivät naiset ole kiinnostuneita tasa-arvosta, vaan siitä, että yhteiskunnallinen elitti muodostuu yhä suuremmassa määrin naisista.
Nobel-palkittu taloustieteilijä James Buchan esitti oman ylevän moraalisen yhteiskuntanäkemyksensä näin: "ihanteellisessa yhteiskunnassa vallitsee anarkia, jossa yksikään ihminen tai yksittäinen ryhmä ei sorra toista". Tämän lausuttuaan hän esittää seuraavan selvennöksen, joka tarjoillaan arvovaltaisena totuutena: "jokaisen henkilön ihannetila on sellainen, joka sallii hänelle täyden toiminnan vapauden ja joka ehkäisee muiden ihmisten käyttäytymistä siten, että heidät voi pakottaa uskollisiksi rajoittamattoman toiminnan vapauden omaavan henkilön haluille. Toisin sanoen, jokainen etsii herruutta yli orjien maailman."
Eikö feminismi naiskiintiöineen ole naisille suunnattua Buchanin oppia? Feminismihän pyrkii jakamaan vallan suoman ryöstösaaliin myös naisille tarjoten näille ainutlaatuista tilaisuutta tavoitella "herrutta yli orjien (niiden, jotka eivät kuulu yhteiskunnalliseen eliittiin) maailman". Jos ja kun näin on, feminismi itseasiassa edustaakin jonkinlaista turbopatriarkaattia. Jotenkin on ironista, että feminismiä kaupataan naisille emansipatorisena projektina kun todellisuudessa se tekee tyhjäksi kaikki valistuksen ihanteet kiihdyttämällä patriarkaatin logiikan äärimmilleen. Ja mitä kiihkeämmin feministit sotivat, sitä enemmän he sotkeutuvat patriarkaatin verkkoon, sitä enemmän he tekevät työtä patriarkaatin hyväksi. Ja tätä he pitävät vapaustaisteluna!
Vai olenko nyt jotenkin ymmärtänyt feminismin väärin? Miten?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kärjistetysti feminismi taitaa nykyään olla sitä, että feministeiksi itseään kutsuvat vihaavat miehiä ja vielä enemmän he vihaavat muita naisia. Miksi "feministejä" ei sitten kutsuttaisi suoraan misantroopeiksi eli ihmisvihaajiksi? Mun mielestä nykyiset "feministit" eivät ainakaan ole minkään tasa-arvon asialla. "Feministien" pitäisi jotenkin emansipoitua omista vanhoista opeistaan uusille vesille ja miettiä koko feminisminsä uudestaan.
Yllättävän monella ei tunnu olevan käsitystä feminismistä, tai jos on, niin se on hyvin stereotypinen. Nythän on niin, että feminismi, kuten muutkin "liikkeet" on jakautunut moneksi jopa toisiaan kritisoivaksi haaraksi, eli feministeiksi itseään kutsuvat eroavat toisistaan. Ei ole yhtä ainoaa feminismiä.
Feminismin toisessa aallossa 60-70-luvulla esiintyi militanttifeminismiä, joka herätti naiset huomaamaan yhteiskunnassa tapahtuvan sorron (marxilaiset vertasivat naista työläiseen) ja alistetun aseman, sekä kehotti taistelemaan. Nämä olivat niitä rintaliivien polttajia, joille avioliitto oli laillistettu prostituutio ja äitiys vankila. 80-luvulla ns. gynosentrinen feminismi voimistui. Se katsoi, että patriarkaatti hiljensi naisen äänen, joka erään suunnan mielestä oli suurempaa tietoa, kuin miehen ääni. Jokatapauksessa äitiys, lesbous ja naisellisuus nousi ihailtavaksi ja naisen hyveellisyyttä juhlittiin , naiset nöhtiin jumalattarina, synnyttäjinä(radikaalifeminismi). Iloittiin naisena olosta ja myös haluttiin päästä itse määrittelemään äitiys ja yhteiskunta uudelleen naisen näkökulmasta (standpointfeminismi).
Standpointfeminismiin liittyy myös naisten arvostus tieteentekijöinä. Viimeisin suuntaus on 90-luvun postmoderni feminismi kieltää yhtenäisen määriteltävän naiseuden olemassaolon ja on kiinnostunut enemmänkin siitä, miten sukupuolta tuotetaan diskursseissa (jälkistrukturalismi).
Alkuperäisen kysyjän kysymykseen vastaisin, että et voi naulata kaikkia feministejä vain yhden kannan takia. Feministit eivät ole yhtenäinen joukko, eikä ryhmäkuria ole. Joku saattaa siis feminismin varjolla vaatia itselleen kaikenlaista, eikä tällainen vaatimus luonnollisestikaan aina aja tasa-arvon asiaa.
Mitä kiintiöihin tulee, pohjalla on varmaankin kaksi asiaa: 1. Oletus siitä, että naisten on vaikeampi päästä hyväveli-porukoihin ja sitäkautta tulla ylennetyksi/valituksi. Monet ovat vielä ennakkoluuloisia naisjohtajan suhteen ja tätä ennakkoluuloa halutaan hälventää antamalla naisille mahdollisuus näyttää, mihin pystyvät (alistetut naiset). 2. Oletus siitä, että naiset ovat jotenkin parempia johtajia, ja että maailmanrauhakin toteutuisi, jos naiset saisivat päättää (gynosentrismi)