syö sitä mitä Ellen White määrää

Ellen Whiten kirje.
Kirje 17, 1881, s.2-4, Willie Whitelle syyskuun 12, 1881
Muutaman päivän ajan olin anellut Herraa ilmaisemaan tahtonsa velvollisuuteni suhteen. Näin yöllä unta, että ajoin hevosen vetämiä vaunuja ja istuin oikealla puolella. Isä oli myös rattailla istuen vasemmalla puolella. Hän oli hyvin kalpea, mutta rauhallinen ja tasapainoinen. ”Voi, isä” minä valitin ”olen niin onnellinen, kun saan sinut vielä kerran vierelleni! Minusta tuntui, että puolet minusta oli kadonnut. Isä, minä näin sinun kuolevan; näin sinut haudattavan. Onko Herra säälinyt minua ja antanut sinun tulla takaisin, jotta voisimme työskennellä yhdessä kuten ennen?” Hän näytti hyvin surulliselta. Hän sanoi: ”Herra tietää mikä on parasta sekä sinulle että minulle.

Työni oli minulle hyvin rakas. Olemme tehneet erehdyksen. Olemme vastanneet veljiemme lähettämiin kiireellisiin kokouskutsuihin. Meillä ei ollut sydäntä kieltäytyä niistä. Nämä kokoukset ovat uuvuttaneet meitä enemmän kuin arvasimmekaan. Hyvät veljemme olivat kiitollisia, mutta he eivät ymmärtäneet, että nämä kokoukset olivat meidän ikäisille ihmisille paljon raskaampia taakkoja. He ei eivät koskaan tulleet tietämään näiden pitkään jatkuneiden rasituksien seurauksia.

Jumala olisi suonut heidän kantavan taakat, joita me olimme kantaneet vuosia. Meidän hermostolliset energiamme olivat jatkuvasti rasittuneita, jolloin veljemme virheellisesti epäilivät motiivejamme eivätkä ymmärtäneet, että taakkamme heikensivät sydämen toimintaa. Olen tehnyt virheitä, joista suurin oli antaa myötätuntoni sellaisille ja tehdä työtä heidän puolestaan, joiden olisi tullut tehdä se itse. Ellen, kuten enennenkin, sinua tullaan pyytämään olemaan läsnä tärkeissä kokouksissa.

Vie tämä asia Jumalan eteen, mutta älä vastaa hartaimpaankaan pyyntöön. Elämäsi on hiuskarvan varassa. Tarvitset hiljaista lepoa, vapautta kaikesta jännityksestä ja ristiriitaisuuksista. Vuosien aikana me olisimme saattaneet saada paljon aikaan kirjoituksillamme ja osaamisellamme ilmaista asioita, joissa meillä on ollut sellaista tietoa, jota ihmisiltä puuttuu ja jota ihmiset tarvitsevat. Sillä tavalla sinä voit vaikuttaa kun voimasi palaavat, ja sinä voit tehdä paljon enemmän kirjoittamisellasi kuin äänelläsi.”

Hän katsoi minuun vetoavasti ja sanoi: ”Ethän laiminlyö näitä varoituksia, Ellen? Ethän? Seurakuntalaisemme eivät koskaan tule tietämään kuinka kivulloisesti olemme työskennelleet palvellaksemme heitä, koska elämämme oli kietoutunut työn etenemiseen , mutta Jumala tietää sen kaiken. Olen pahoillani siitä, että olen tuntenut niin syvästi ja raatanut kohtuuttomasti vaikeissa tilanteissa, välittämättä elämän ja terveyden laista

Herra ei vaatinut meitä kantamaan niin raskaita taakkoja ja monien veljiemme kantamaan niin vähän. Meidän olisi pitänyt mennä Kaliforniaan ja omistaa aikamme ja voimamme kirjoittamiseen. Tekisitkö sen nyt?
Kun voimasi palaavat, voisitko ottaa kynän ja kirjoittaa nämä asiat, joita olemme niin kauan ennakoineet, mutta älä pidä kiirettä? Siellä on tärkeä asia jota ihmiset tarvitsevat. Tee tämä ensimmäiseksi tehtäväksesi. Sinun täytyy puhua jonkin verran ihmisille, mutta karta velvollisuuksia jotka ovat uuvuttaneet meidät.”

Sanoin:”No niin, James, sinun pitää nyt aina pysyä kanssani ja me tulemme työskentelemään yhdessä.” Hän sanoi: ”Minä asuin Battle Creekissä liian kauan. Minun olisi pitänyt mennä Kaliforniaan ennemmin kuin vuosi sitten. Mutta minä halusin auttaa työskentelyssä ja laitoksissa Battle Creekissä. Tein virheen. Sinun sydämesi on hellä. Sinut taivutellaan tekemään samat virheet kuin mitkä minä olen tehnyt. Elämäsi voi olla hyödyksi Jumalan asialle. Oi, nuo kallisarvoiset asiat, jotka Herralla olisi ollut minulle vietäväksi ihmisille, arvokkaita valon jalokiviä!”

Heräsin. Tämä uni vaikutti niin todelliselta. Nyt ymmärrät miksi en tunne velvollisuudekseni mennä Battle Creekiin ja ottaa kantaakseni vastuu yleiskonferenssista. Minulla ei ole velvollisuutta osallistua yleiskonferenssiin. Herra kieltää minua. Tämä riittää. – Kirje 17, 1881, sivut 2-4. (W. C. Whitelle, syyskuu 12, 1881.) White säätiö Washington, D.C. maaliskuu 25, 1980

***********************************

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Ellen olisi harjoittanut sekä henkien manaamista että unista ennustamista uskoessaan saaneensa viestin kuolleelta aviomieheltään, jumalallisena ilmoituksena Jumalalta. Jumala kieltää tällaisen.

5Moos.18:10-11 10. Keskuudessanne ei saa olla ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, ei myöskään ketään taikojen tekijää, enteiden tai ennusmerkkien selittäjää, noitaa,11. loitsujen lukijaa, henkienmanaajaa, tietäjää eikä ketään, joka kysyy neuvoa kuolleilta.