Eli pelkäätkö kuolemaa ja sen jälkeistä elämää/"kuolemaa?" Miettikää vastausta, ennenkuin vastaat. Saa perustella miksi pelkäät tai miksi et pelkää.
Kalluppi
Balski
16582
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
mitä pelkäämistä olemattomuudessa on ? Kaikilla sama kohtalo, hetken käy jokainen vain täällä vilkuilemassa missä mennään. Tässä mennään !
Pelkään kuolemaan liittyvää kipua ja kärsimystä sekä tulevaan olotilaan tai olemattomuuteen liittyvää epätietoisuutta.
Minua pelotti enen kuolema ja ajatus kuolemasta oli hyvin surullinen. usein surin jo valmiiksi omaisteni tai itseni tulevaa väistämätöntä kuolemaa. Hautausmaa oli myös aika haikea ja pelottavakin paikka.
Enään en pelkää. Kävelen hautausmaalla ja ihmettelen tätä elämän kiertokulkua. Oikeastaan kuolema kuvastaa minulle nykyään hetkellistä lepoa.
Nykyään ymmärrän kaiken materiaalisen katoavaisuuden ja hengen todellisen olemuksen. Ikuisen hengen joka ei koskaan kuole. Ja se henki on myös minun sisälläni. Minun korkein Minäni. Uskon sielun kehitykseen ja että elämäntarkoituksemme on oivaltaa todellimen Itsemme tai toisin sanoen sulautua Korkeimpaan Sieluun ja valaistua. Uskon että kierrämme kehää, kuolemasta syntymään, vaihdamme vain olo muotoa, materiaalista materiaalittomaan niin kauan ennen kuin oivallamme ettemme olekaan keho, mieli ja persoona vaan henki.
Elämähän ei ole kenelläkään meistä pelkkää juhlaa, vaan kovia kokemuksia ja opin hetkiä täynnä. Ja sen takia surut ja menetykset meille annetaan että ymmärrämme kaiken katoavaisuuden ja alamme esittämään kysymyksiä "mikä on elämän tarkoitus " jne. ja kyseenalaistamaan yleisiä uskomuksia ja toimintamalleja.
Enään en usko että kerran sitä eletään, (ja pitää ottaa kaikki irti maallisista rikkauksista ja iloista,) ja sen jälkeen katoamme tyhjyyteen. Vaan tulla riippumattomiksi niistä ja löytää todellinen "onnellisuuden tila".
Meidän tarkoituksemme on tehdä parhaamme puhdistuaksemme, toisia palvellen auttaen ja nöyrtyen. Päästä eroon turhista peloista ja riippuvuuksista, että sydämemme avautuvat ja voimme tuntea todellisen olemuksemme, hengen loiston.
Vaikka uskon sielunvaellukseen ja siihen että emme ole liioin syntyneet emmekä kuole (vaihdamme vain olomuotoa) niin silti pelko on niin syvään juurtunut sieluni sopukoihin että kun tosi paikka tulee niin pelko yrittää nostaa päänsä. esimerkiksi jos istun lentokoneessa ja tulee joku hätätilanne...niin olen huomannut että kyllä sydän alkaa pomppia rinnassa ja pelko salakavalasti tunkeutuu esille. Siinä tapauksessa yritän keskittyä sisäänpäin ja toistaa esimerkiksi Jumalan nimeä mielessäni.
En kuitenkaan tiedä johtuuko pelko ehkä mahdollisen tulevan kivun johdosta vai kuoleman pelosta.
Tietenkin myös ajattelee asioita, että kun kuolen niin pääseekö sielu irtautumaan kehosta, onko joku olento joka auttaa henkimaailmassa ja kehityinkö elämässäni hyvään suuntaan ja mikä on palkkani jatkossa jne.
Paljon en pohdi kuolemaa enään vaan yritän elää tässä hetkessä. Sillä on vain tämä hetki mitä elää.
Ja millä oikeudella puhun ikuisuudesta?
Ja miksi asetan Raamatun auktoriteetiksi?
Vaan kun ei ole kutsuttu väittelemään...
Jumalan(johon uskon)Sanan(joka mun auktoriteetti)pohjalta: ruumis mätänee kuoltuaan, kun henki poistuu. Mutta sielu (ihminen uskossa/Jeesus syntien sovittajana)tulee takaisin Jumalan luo, siihen ikuiseen elämään, jonka Hän on valmistanut. Siihen alkuperäisyyteen.
Teologit selittäkööt, mä uskon.
Jumala voisi katsoa Aatamiin ja näkee- langenneen.
Hän katsoo Jeesukseen, ja näkee sovitetun.
Minä olen saanut tästä elämästä ihan tarpekseni joten katsoisin iän kaikkisen elämän rangaistus
tuomioksi, Kristittyjen käytös on vain kauniita
sanoja, Kuitenkin heillä on aina petos mielessä
Eräs vähän rehellesimpi liike mies sanoi ettei
liike toimi mene kunnolla ellei tee pientä vilppiä . Jos minä joutuisin tämän rangaistuksen
uhriksi . Niin ei kestäisi pitkää aikaa kun uusi
sota taas alkaisi Ystävyydellä Aramis ::
:) en minäkään tämän tahdo jatkuvan...
Jano ikuisia asioita/elämää kohtaan syntyy, kun uudestisyntyy (tulee uskoon).
Taivaasta puhuminen on tänä päivänä hämmennys, enkä minä siitä tiedäkään.
Tosin Jeesuksen takaisintulosta on aina puhuttu..
Sekin hämmentää. Kuolemasta puhuminenkin.
Ajatus ikuisesta elämästä kuoleman jälkeen on enemmän kuin toivo. Valitettavaa, että saarnataankin, että kaikki pääsee taivaaseen. Mulle ihan sama, mutta on vain ikävää harhaa.
Ja surullista, että paljon myös ns hengellistä väkivaltaa...
Pitkään meni, ennenkuin Raamatusta ymmärsin, että Jeesus on se, mitä tarvitaan. Ja että Häntä voi rukoilla! Pyhä Henki vaikuttaa uskon... ihmiset sorvaa kiemuroita jos jonkinlaisia (ymmärtämättömyydessään............)
Hyvää jatkoa sinulle, Aramis!
En pelkää itse kuolemaa. vaan siihen liittyvää hetkeä, sattuuko se tunteeko ruumis jotain ulospäin näkyvän tajunnan loputtua. Kuoleman jälkeistä tilaa ei ole joten sen pelkääminen on turhaa. Ihminen on vain yksi kupla ajan virrassa, se syntyy hetkeksi, vain puhjetakseen kun sen pintajännitys katoaa. Toisaalta tämä minun ajatusmalli on huono, se vie pohjan elämän mielekkyydeltä, jos ei ole kuoleman jälkeistä elämää ei elämällä itselläänkään ole merkitystä. Mutta minkäs voit kun en parempaakaan selitystä keksi.
Mietippä, jos loukkaannut vakavasti ja sinulta amputoidaan puolet kehostasi ja olet melkein kokonaan halvaantunut...tunnet silti olevasi täysin sama olento, kokonainen. Kuka on tuo joka tuntee olevan olemassa samana, vaikka keho on melkein kuihtunut jo kasaan?
Ja kun katsot peilistä syvälle silmiisi...kuka on tuo olento joka noiden silmien takaa tarkatelee maailmaa?
Saat tietenkin uskoa mihin haluat, se on jokaisen oikeus.
Mutta niin kuin itse totesit että ajatus mallisi vie pohjan elämän mielekkyydestä. Ja ajatus mallisi tukee ajatusta että jokainen voi elää miten huvittaa...mitäpä väliä vastuulla, myötätunnolla ja epäitsekkyydellä ja luonnonsuojelulla jne. koska kaikki käymme täällä vain merkityksettömän kerran ja mätänemme sitten. Jos asia olisi noin niin mitäpä väliä millään olisi ja elämällä ja koko loputtomalla avaruudella johon kuuluu tuhansia kalakseja, ei olisi mitään merkitystä.
Toisaaltaan ei meidän tarvitse keksiä vastauksia tai selityksiä...vaan mielestäni on parempi ja oikeutettua esittää kysymyksiä kaikesta mahdollisesta. Ei meidän tehtävä ole edes esittää vastauksia asioihin mitä emme todella tiedä, vaan kuunnella hiljaa elämän, luonnon ääntä ja kyllä me ne vastaukset vielä saamme. Oman kokemuksen kautta tietysti. Emme kirjan riveiltä.
Totta on ettei elämällä ole merkitystä. Mutta miksi sitten elämme. Luonto vaatii meitä lisääntymään ja kehittämään rotua. Tämä ei kuitenkaan kerro miksi minä mietin näitä asioita, miksi minä en löydä vastausta. Ihminen ilmeisesti kuuluu luontoon ruumiinsa lisäksi myös mielensä avulla. Mieli on osa luontoa. Yhtä merkityksetön kuin ruumiskin.
Kun katson peiliin näen kokonaisuuden joka haluaa oikeuttaa oman olemassaolonsa, mutta ei siihen kykene. Samalla hän miettii miksi jotkut toiset ilmiöt siihen pystyvät? Mieleen tulee ajatus siitä, että muut imiöt tyytyvät vähempään, ja näin ollen pystyvät vähempien todisteiden vaatimusten pohjalta löytämään tarkoituksen omalle olemassa ololleen. He elävät varmasti onnellisempina.
Miksi sitten toisille riittää vähempi. Luonto on varmaan tehnyt ihmisen ajatuksiin elämää ylläpitäviä suojamekanismeja. Minulta ne varmaan puuttuvat, olen varmaan sairas, taidan mennä lääkäriin.
Ihmiselämän tarkoitusta etsii kaikki, jotka ovat jo niin pitkälle edenneet sielunkehityksessä, vaelluksessa, ettei maalliset ilot enään riitä. Ja kaikki etsivät onnellisuutta.
Mitä sitten on onni? Mielihalujen tyydytyskö?
Ei minusta. Se pitää meidät kiinni tässä elämän ja syntymän ikuisessa kiertokulussa, emmekä pääse vapauteen ennen kuin olemme vapauttaneet mielemme. Ennen kuin olemme päässeet irti pakkomielteisestä maailmaan, asioihin ja ihmisiin kiintymisestä, riippuvuudesta. Tietenkin voimme ja saammekin iloita toistemme seurasta ja maallisestakin hyvinvoinnista, mutta koska kaikki maallinen jopa maallinen rakkaus on katoavaista, emme saisi olla liian riippuvaisia mistään.
Mielellä etsiminen ja miettiminen, analysointi ei tuo vastauksia elämänmysteeriin, vaan on päästävä mielen tuolle puolen, jossa mieli on täysin hiljaa, arvostelematta ja analysoimatta. Silloin voit kokea (et ajatella), voit kokea uskomattoman totuuden...ettet olekaan kehosi ja mielesi vaan paljon jotain laajempaa ja sanoinkuvailettavampaa.
Maailman tietoisuuden taso alkaa vähitellen kehittymään ja on yhä usampia ihmisiä joille elämäntarkoituksen etsiminen tulee päällimmäiseksi asiaksi elämässä. On yhä useampia henkilöitä jotka ovat ponnistellet mielen tuolle puolen meditaation avulla ja kokeneet siulun (hengen) olemassa olon. On yhä useampia henkilöitä jotka muistavat edellisiä elämiään ja monia jotka ovat tämän elämän aikana käyneet kuoleman tuolla puolen, irroneneet kehostaan ja palanneet siihen sitten takaisin. Suuria henkisiä Mestareita, äärettömiä sieluja on tälläkin hetkellä maapallon päällä ja historiassa niitä tunnemme useita jotka tuovat totuutta meidän ulottuville... Jo heidän läheisyys saa meidät kohoamaan mielen tuolle puolen ja sydämen heräämään (avautumaan) ja heidän kaikki teot ja sanat on pelkkää esimerkkiä hyvyydestä, myötätunnosta, totuudesta, Rakkaudesta.
Tästä puhun oman kokemuksen pohjalta.
Suosittelen sinulle Damon luettavaksi "Läsnäolon voima" kirjan, jonka on kirjoittanut Ekhard Tolle.
Se voi avartaa hiukan katsettasi ja antaa sinulle joitakin vastauksia ja uutta elämän iloa.
kannattaa mahdollisimman paljon tutkia, lukea ja kokeilla kaikkia juttuja. Oman kokemus on totta jota kukaan ei voi sanoa valheeksi.
Olen sitä mieltä että olemme kyllä yhtä luonnon kanssa ja kaikki yhtä tärkeitä, mutta ihmiseksi syntyminen on kaikista korkein maanpäällinen taso. Ihmisellä on ne ominaisuudet, henkiset voimavarat että hän voi toteuttaa elämäntarkoituksen, Itseoivalluksen, elämänmysteerin oivaltamisen. Vaikka useimmat ihmiset vielä elävätkin kuin eläimet, ei missään tapauksessa pidä ajatella ette olemme samalla viivalla heidän kanssaan.
Eläimille riittää pelkästään nautinnot, eikä he ikinä valita, kyseenalaista tai tavoittelekaan mitään muuta.
Mutta ihmiselämällä on paljon suurempi mahdollisuus, jota ei kannata heittää hukkaan.
-shanti-
Kuulostaa miettimisen arvoiselta ajatukselta. Taidampa myös lukaista mainitsemasi kirjan...
olen vieraillut tuonpuoleisessa, eli siellä mistä olen tänne tullut. Ja sinne sitten palaan takaisin kun matkani täällä on tehty. Sanoinkuvaamatonta sen voin teille sanoa, ei voi sanoin selittää mitä siellä on ja millaista siellä on. Mutta sehän ei ole tarkoituskaan että me tietäisimme tai muistaisimme, sillä emme jaksaisi odottaa mikäli näin olisi. Ja jokaisen matka on valmiiksi mitattu. Jokainen joka päättää itse elämänsä jotenkin ei sitten pääsekkään takaisin vaan joutuu palaamaan tänne uudelleen kunnes mitattu matka täyttyy. Näin se on, vaikka mitä muuta tahansa väitettäisiin.
Ja turha kenenkään sanoa että siellä ei ole kukaan käynyt ja palannut takaisin. No kenties ei tässä "ruumiin" muodossa. Mutta sellaisessa kuitenkin jossa sitten lähdemme joskus sinne ja saamme jäädä lopullisesti. No, joku joutuu palaamaan vielä joskus jostain syystä mutta se on sen ajan murhe se.
En pelkää kuolemaa, koska olen uskossa Jeesukseen ja tiedän että kun kuolen pääsen taivaaseen Taivaan Iskän ja Jeesuksen luo, joten miksi pelkäisin
Entä jos uskontosi onkin valetta, etkä pääsekään taivaaseen? Koska moni ihminen uskoo eri tavalla, se osoittaa että ainakin suurin osa uskonnoista on valetta.
Eniten pelkään sitä, että kuolemassa joudun eroon lähimmäisistäni. Siis totaalista yksinäisyyttä! Ja ehkä itsensä kadottamista...
Kipua pelkään tässä elämässä. Uskon, että kuolemassa ei ole kipua... Kipua (fyysistä) on vain niin kauan kuin on elämää ja siis ruumis.
Mutta onko kuolemaa? Mikä on kuolema? Minusta tuntuu, että nimitämme kuolemaksi tapahtumaa, jossa henki irtoaa ruumiista. Koska olemme ruumis henki, emme enää voi elää tässä näkyvässä maailmassa vaan jatkamme matkaa henkenä. Mutta onko kuolema uuden elämän alku?
ennekuin tulee kohdalle. Minulla ei ole ainakaan aikaa pelätä etukäteen jotain tulevaa asiaa. Pelkään sitten kun asia akuutti tai jos en ehdi pelätä, niin tuskin olen mitään menettänyt.