Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille. (Aam 3:7).
Pääkirjoitus
Profeetan varoitusta kannattaa kuunnella
Kaikkien suomalaisten on nyt tehtävä kaikkensa isänmaan puolustamiseksi! Neuvostoliiton eilen jättämä nootti osoittaa, että Oulun profeetan elokuussa 1960 esittämä ennustus on käymässä toteen: Suomea uhkaa Viron ja Unkarin kohtalo. Oulun profeetta Laila Heinonen kertoi viime vuoden elokuussa sisarensa, lehtori Aune Heinosen kanssa Suomen kohtalon olevan käsillä.
Heidän tuolloin Jumalalta saamansa profetian mukaan koko Suomen kansan pitää tehdä parannus ennen vuotta 1962, tai maata kohtaa rangaistus. Tuho voidaan välttää vain jos maasta löytyy määräaikaan mennessä 800.000 todellista uskovaista rukoilemaan Jumalan armahdusta. Vain harvat osasivat tuolloin pitää uhkaa todellisena, ja Heinosen sisaruksia on sittemmin pidetty hieman höpsähtäneinä.
Neuvostoliiton eilen Suomelle esittämä vaatimus sotilaallisesta konsultaatiosta näyttää kuitenkin vahvistavan sen, minkä laajat uskovaispiirit ympäri maata ovat tienneet jo kuukausien ajan. Neuvostoliitto miehittää Suomen, mikäli emme ota todesta Profeetan välittämää sanomaa: ”Suomi, sinun pelastuksesi on Minun Poikani veressä”. Ollaanpa sanoman välittäneen henkilön mielen terveydestä mitä mieltä tahansa, on nyt jokaisen liityttävä yhteiseen rukousrintamaan. Suomen kohtalo on jälleen kerran kansan käsissä!
30.10.1961

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.