mikä seon? luin aamun lehdestä kolumnin jossa mainittiin roistovaltiot. epäselväksi vain jäi mitkä valtiot ovat roistovaltioita ja miksi.
Vastaukset 7
- HessuH
Esimerkkinä voin mainita maan, joka hyökkää suvereeniin maahan ilman YK:n mandaattia ryöstämään maan luonnonvaroja. Aiheuttaa siellä laajaa tuhoa. Aiheuttaa kymmenien tuhansien siviilien kuolemat ja yli miljoonan ihmisen maastapaon. Myös kidutusleirit ja vangittuna pitämiset ilman oikeudenkäyntejä kuuluvat tämän maan normaaleihin kuvioihin.
- Hertha
karvapää kirjoitti:
tuohan kuulostaa ihan roiston touhuilta.
Valtioiden resurssit väkivaltaan ovat melkomoiset, olivat ne sitten roistojen tai maailmanpelastajien käsissä. Jää alamaailmakin toiseksi.
- #¤}{]["@*~~¨
Eiks joku Tsingis Kaani tai joku ollut siellä iso päällikkö?
Kuulostaa ihan sen hepun hommilta. - sellainen se
karvapää kirjoitti:
tuohan kuulostaa ihan roiston touhuilta.
Venäjä on!!!
- J_Julistaja
Roistovaltioita ovat esimerkiksi sellaiset, jotka pakottavat naiset pukeutumaan peittäviin rätteihin, katkovat käsiä ja teloittavat ihmisiä jonkin tuhat vuotta sitten raapustetun sekopäisen kirjan perusteella.
Se on roistomaisuutta jos mikä.- kommunisti,,,
mustamaalaat joka ketjussa Usan veljesvaltiota.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561344- 26980
- 78837
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47714
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131665Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10632Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i12615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595- 85595
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �128543- 4542
- 92496
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 36465
- 17464
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113454- 36447
