Vaari vahtii

ja niiden pysäköintiä Salen edessä hangossa. Huutoa tulee kun "vaarin" mielestä autoja ei saisi pysäköidä hänen "piha-alueelleen", joka on kuullemma yksityisaluetta. Asiahan ei minulle muuten kuulu, mutta sattumalta oihikulkiessani näin hänen huutavan täyttä kurkkua jollekin naiselle, joka oli pysäköinyt autonsa "vaarin yksityisaluelle". Kuka tuo hullu vaari on ja millä oikeudella hän kieltää kaupungin alueella autojen pysäköinnin kadulle? Soittakaa nyt ihmeessä poliisit paikalle, älkääkä antako tuollaisen hallita pyköimistänne. Rajansa kaikella.
4877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Huomautti hän minullekin kerran asiasta, mutta ihan asiallisesti. Juteltiin siinä tuokio ja hän kertoi hermostuneensa muutaman kerran röyhkeästi citymaastureillaan pihaa ryöpyttäneille turisteille.Ymmärtää pitää vanhaa ihmistä, joka on pitkään asustanut siinä salen kupeessa, nähnyt miten villiksi meno on mennyt eikä vanhuksia enää kunnioiteta. Koetaan, että he ovat vain tiellä. Mutta ilman heitä ei Hankoniemi olisi nyt meillä suomalaisilla.

Äänestä
  • hän on oikeutettu sulkemaan parkkipaikan,joka on hänen tonttinsa edustalla.salella ei ole oikeutta jatkaa parkkipaikkaa toisen pihanedustaan asti.siinä voi olla kevyenliikenteen väylä,mutta ei kylläkään parkkipaikkaa.edellinen kauppias on kyllä toiminut mielestäni törkeesti,kun on kirjallista lupaa pyytämättä teettänyt parkkipaikan

    Äänestä

Mietipä nyt itse miten ahdistavaa on kun omalla reviirillä käryytetään citymaastureita ja heitellään roskia maahan. Puhumattakaan meluahaitoista. Vanha ihminen tarvitsee rauhaa.
Salen pihalla on kesäsesongin aikana aikamoinen kuhina, ei siinä saa asukkaat hetken rauhaa.

Äänestä

jotka vahtaa enemmän muita kun itteään, vaikka suurin savotta olis omalla rapulla........ ;-)
Älä välitä vaarista, seuraavan kerran tööttäät vaan ja vilkutat iloisesti vaarille. Sehän vasta moista valittajaa/riidankylväjää vituttaa, tämän tyylisiä ihmisiä on hanko täynnä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


autoja :D kirjoitti:

ja niiden pysäköintiä Salen edessä hangossa. Huutoa tulee kun "vaarin" mielestä autoja ei saisi pysäköidä hänen "piha-alueelleen", joka on kuullemma yksityisaluetta. Asiahan ei minulle muuten kuulu, mutta sattumalta oihikulkiessani näin hänen huutavan täyttä kurkkua jollekin naiselle, joka oli pysäköinyt autonsa "vaarin yksityisaluelle". Kuka tuo hullu vaari on ja millä oikeudella hän kieltää kaupungin alueella autojen pysäköinnin kadulle? Soittakaa nyt ihmeessä poliisit paikalle, älkääkä antako tuollaisen hallita pyköimistänne. Rajansa kaikella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu