Miksi Islantilaiset ja Virolaiset menestyvät?

Mistä johtaa, että suomea paljon pienemmät maat tuntuvat menestyvän paremmin?

Mitkä ovat ne tekijät, jotka luovat oikean talouskasvun (eikä tilastokikkailun kanssa luodun)?

Älkääkä tarjotko sitä yrittäjien kolminkertaista verotusta. Se tiedetään jo. Onko lisäksi muita syitä?
6468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Verotuksella on saatu aikaan se, että tuottamattomin kymmenesosa kansasta on työttöminä.
Työlle ei vaan ole kysyntää, jos se ei tuota edes palkkakustannusten vertaa.

Nämä työttömät sitten elätetään koteihinsa.
Mikä taas vaatii rahaa eli korkeat verot.

Islannissa ja Virossa joutuu menemään töihin jos meinaa saada rahaa.

Äänestä
  • Ollessani Islannissa opas kertoi ettei Islannissa ole juuri lainkaan työttömiä!

    Äänestä

  • Sanoi opas kirjoitti:

    Ollessani Islannissa opas kertoi ettei Islannissa ole juuri lainkaan työttömiä!

    Jos joka vuosi Islannissa tehdään 10% enemmän töitä niin jo kymmenessä vuodessa on syntynytyhden kokonaisen vuoden edestä ylimääräistä.

    Äänestä

"Minun kuudesta alunperin suomalaisesta pienyrittäjäkollegoistani yksi on kuollut noin 10 vuotta sitten stressiin.

Kolme heistä on pienyrittäjänä Virossa, ja voi erittäin hyvin heti kun olivat lopettaneet Suomessa pienyritystoiminnan.

Yksi on ollut pienyrittäjänä Ruotsissa noin 5 vuotta, ja voi erittäin hyvin.

Pienyrittäjällä on Suomessa kovat oltavat.
Ei millään tahdo kestää vaikka fysiikka on erinomainen ja liiketoiminta tuloksellista.

Joskus toivoisi, että tällaiset tietojen
ammattiväärentelijät kuten -oy- käyttäisivät omaa nimeään."

Äänestä

Nämä kaksi estävät kasvamisen jo lyhyellä tähtäyksellä.

Äänestä
  • suomessa maailman vähiten?

    Mistä moinen heitto?

    Ennemmin olisin kiinnotunut, että huhutaan, että itärajan takaa virtaa erikoisista lähteistä esim. islantiin valtavia määriä valuuttaa joilla mukamas olisi osteltu suomalaisiakin firmoja... Mutta näähän on huhupuheita....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja suomi ei kirjoitti:

Mistä johtaa, että suomea paljon pienemmät maat tuntuvat menestyvän paremmin?

Mitkä ovat ne tekijät, jotka luovat oikean talouskasvun (eikä tilastokikkailun kanssa luodun)?

Älkääkä tarjotko sitä yrittäjien kolminkertaista verotusta. Se tiedetään jo. Onko lisäksi muita syitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu