Olen lukenut uutisia K. Sasin kolarijutusta ja ollut sen jälkeen aivan ihmeissäni.
Onko mahdollisesti totta, että hän saa edelleen pitää ajolupansa ja vaarantaa muiden tielläliikkuvien hengen. Hän on itse myöntänyt olevansa sairas ja voi näin ollen menettää tajuntansa milloin tahansa. Sellainenhan pitäisi olla ehdoton ajoluvan peruuttamisen syy. Voi olla, että se on jo peruutettukin, mutta sitä ei ole ainakaan missään julkisuudessa mainittu.
Toivottavasti poliisi puuttuu asiaan jo näillä tiedoilla, jos Sasi vielä itse ajaa autoa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan kuin nettilehdessä olisi lukenut, että kyse oli verensokerin laskusta ja sitä myötä verenpaineenko? Oliko ? Vaiko eikö? Eikö silloin pitäisi syödä ja juoda riittävästi ennen ajoa olla hyvin levännyt? Ja ei mitään isoja sokeri annoksia tyhjään vatsaan, sehän laskee sokerin hetken kuluttua taas.
Oliko siis kysymys tästä, vai joku muu ? Valaiskaas vähän asiaa?
Tuli mieleen että alkoholikin laskee verensokeria, eli seuraavana päivänä voi olla alhaalla ihmisillä. Ja tasapainon korjaaminen kestää aikansa joillakin.
Pitkäkestoiset hiilihydraatit taas pitävät vernsokeria tasaisempana, esim. leipä yms.