Mitä tehdä,kun ukkini kuoli noin pari viikkoa sitten ja hautajaiset oli tänään............ongelmani on siinä että en vieläkään tajua että ukkini on kuollut enkä siksi osaa oikein surra.Minua pelottaa se että miten minun käy,kun tajuan asian,koska nytkin minulla on ollut ukin kuolemasta asti sellainen sureva olo ja lievä masennus vaikka en oikein vielä edes tajua sitä että ukkini on kuollut.
Mitä minun pitäisi tehdä?????????????
Mitä minun pitäisi tehdä?????????????
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minkäs ikäinen olet?
Tämä on varmaankin sinun ensimmäinen lähin omainen jonka olet saattanut viimeiselle matkalle.
Jos sinusta tuntuu pahalta ja olo masentuneelta niin suosittelen, että menet mikä pikemmiten mielenterveys toimistoon ja kerrot masentuneisuuden tunteestasi. Jos se saadaan ajoissa todettua ja aloitettua hoito et joudu pahaan kierteeseen.
Kuuntele nyt itseäsi ja mene sinne lääkäriin.
Ei ole heikoutta eikä "pimeyttä" mennä psykiatrille.Se osoittaa viisautta.
Olet juuri siinä iässä, että tällaiset vastoinkäymiset kuten läheisen kuolema saattaa saada sinussa aikaan kovinkin oudon tunne myrskyn,
et tiedä surrakko vai nauraakko vai itkeäkkö.
Hyvä sureva, puhun kokemuksen äänellä;
itse olin 17-vuotias kun täti kuoli ja masennuin.
Siitä on tosin jo 20 vuotta aikaa, mutta nuorena epätoivoisena tyttönä en tajunnut mistä on kysymys ja jouduin lopulta sairaalahoitoon.
Lähde ajoissa hakemaan apua, niin et joudu tuohon
hoitokierteeseen.
Lääkkeet ja keskusteluapu auttavat aivan varmasti.
Ihan totta.
Mene ja hae apua mielenterveystoimistosta.
Sinua siunaten , täti;))))
Kiitos neuvosta........kai mä näil eväil selviin,mut lääkkeitä en silti rupee napostelee,koska jos niihin turvautuu niin niistä ei pääse ikinä eroon jos huomaa että kaikki alkaa tuntua lääkkeiden vaikutuksesta paremmalta.
Tuo on tosi mitä sanoit noista lääkkeistä.
Tarkoitinkin lähinnä ns. mieliala lääkkeitä,jotka eivät ole riippuvuutta aiheuttavia rauhoittavia lääkkeitä.
Lääkäri tuon parhaiten tietää ja näkee mikäli niihin on tarve. Eikä rauhoittavia lääkkeitä edes määrätä kovin helposti varsinkaan nuorille.
Mutta mikäli tuntuu, ettet jaksa omin tai ystävien tai vanhempien avulla,
älä epäröi hakea apua asiantuntijalta.
Toivottavasti olet jo paremmalla tuulella ja masennuksesi on helpottanut. Tuo mitä edellenin kirjoittaja sanoi itkemisestä, niin sekin saattaa olla syy tuohon pahaan oloon. Pitää osata purkaa tunteet ja on itkettävä itkettävä ja taas itkettävä ja toinen keino on puhu puhu puhu puhu, siksi nuo ns. ammattiauttajat ovat hyviä, koska heille saa puhua.
Toivotan sinulle voimia ja aurinkoa kesääsi;)))
Ei kaikki lääkkeet tietenkään riippuvuutta aiheuta,mutta minun kaverini isä kuoli jokin aika sitten ja tuin häntä kaikin mahdollisin tavoin.Se tässä onkin niin hienoa että kummatkin tukee toisiaan niin hyvin omalla vuorollaan.Niin se asia.......................kaverini sai lääkkeitä masennukseen ja jäi niihin koukkuun,koska ne ovat huumeita enkä halua joutua samaan ongelmaan ja koska hän einiitä muualta saa,håän ostaa niitä katukauppiailta.Kamalaa ja peloittavaa.En häpeä millään tavalla myötää että tarvitsen apua ja että minua pelottaa,mutta kaikista eniten pelkään että jäisin koukkuun noihin lääkkeisiin.Puhuminen on auttanut jonkin verran,mutta se kaikista tärkein tukipykälä on edesmennyt läheiseni ja siksi kaikki tuntuu niin tyhjältä ja uskomattomalta.Mielessäni vain liikkuu että nyt joudun pitämään kaikki huoleni sisälläni,koska ainut joka niissä minua osasi auttaa ja ymmärsi ja tiesi miten niihin piti suhtautua oli ukkini.
Hyvää kesää sinullekkin =) .
No nuo lääkkeet joita kaverisi sitten sai olivat varmaankin niitä ns. rauhoittavia lääkkeitä, jotka vaikuttavat heti ja vievät näin ollen oitis pahahn olon tunteen pois. Niihin on helppo jäädä koukkuun. Niinkuin alkoholiinkin.
Tosin nämä lääkkeet joista puhuin ovat ns. pitkävaikutteisia uudenajan masennuslääkkeitä, joilla ei ole edes huumaava vaikutusta. Ne vaikuttavat aivon toimintaa niin , että muutaman viikon kuluttua läkkeen ottamisesta alkaa aivoissa taas tapahtua tuota normaalia toimintaa joka on ollut estynyt masennuksen vuoksi.
Niihin ei voi jäädä koukkuun. Sinun kuitenkin kannattaa kysyä lääkäriltä. Kaikista hienointahan olisi se jos voisi päästä keskustelemalla yli tuosta masennuksesta. Ja siitä pääseekin mikäli masennuksesi ei ole niin syvä että olet "sairastumassa" aivojen aineenvaihdunnan häiriöön.
Mutta itse sen tiedät.
Näet varmasti jo asioita valoisemmin ja sinulla on tukena siinä ystävä. se on hieno ja tärkeä asia.
Toivotan sinulle oikein paljon siunausta elämääsi.
minäkin menetin mummoni ihan vähän aikaa sitten. en minä heti sitä tajunnut vaikka olin jo puoli vuotta tiennyt että niin siinä tulee käymään. vasta pari viikkoa hautajaisten jälkeen näin kamalan unen, jonka jälkeen vasta tajusin että eihän minulla enää ole mummoa, ja tajusin että en enää koskaan saa tehdä niitä asioita.. niihin aikoihin kun mummo oli kuolemaisillaan, mietin paljon kuolemaa, mitä tapahtuu yms.. ja mietin vieläkin. nyt olen päässyt pahimmasta jo yli, mutta en varmasti koskaan unohda niitä kaikkia hyviä asioita mitä ollaan tehty. mummo oli tärkeimpiä ihmisiä elämässäni. toivottavasti sinäkin joskus selviät.
mun ukki kuoli vuosi sitte.. sillon ku sitä haudattiin, nii mä en osannu surra yhtää.. en niinku osannu itkee.. sit ku mul oli seuraavana päivänä leirikoulu, nii olin siel ihan tavallisesti.. sit yhtenä päivänä yhes hotelli huonees mä aloin itkee.. mä en osannu oikee lopettaa sitä..mä itkin sen mitä mä en itkeny siel hautajaisissa... mä itkin ja itkin.. ja sit mun bestis oli kuullu, ja se tuli lohduttaa mua.. sit ku me mentii vessaa peittää mun kyyneleet, ni siel oli meijän ope...se kysy mikä oli.. mä aloin taas itkee..en pystyny puhuu..mun bestis autto ja kerto.. sit seki alko itkee..
täst ei oo varmaa sulle mitää hyötyy, mut mä haluan sun tietävän..
mä en kumminkaa oo päässy sen yli viel,vaa joskus ku oon yxin kotona, mä etin siit jonku kuvan ja sytytän kynttilöitä.. ja suren sen mitä en sillon surru..
yritä pärjäillä.. toivottavasti sul on kavereita joitten kans surra..
Tuo oli erittäin liikuttavaa.Mua pelotti kans ne hautajaiset,koska ajattelin että jos en osaakkaan surra niinkun ennen.Tä on mun eka lähiomainen jonka menetin.On mulla paljon kavereita jotka tukee,mut menetin just oman kundin joka oli mulle se kaikista tärkein tuki =( .
Mun ukkini kuoli jokunen vuosi sitten ja hänkin on ainut omainen joka mulla on kuollu. Ukki oli vakavasti sairas ja kuolemaa odotellessa en tiennyt miten reagoisin hänen kuolemaansa. Kun ukki sitten kuoli en surrut lainkaan. Oli helpottavaa nähdä kun kärsimykset vihdoin loppuivat. Hautajaiset olivat kaunis ja lämmin tapahtuma enkä ollut silloinkaan surullinen. Nyt vuosien jälkeen suru ei ole vieläkään tullut, joskus tosin haikeita muistoja. Mut enivei, jos ei suruta ni kannata väkisin surra.
Eikö sinulla ole ketään läheistä ystävää jonka kanssa keskustella asiasta?
Itse en pysty koskaan vastaavassa tilanteessa juttelemaan vaan tunnen ahdistusta jos joku tulee ymmärtäväisenä lähelleni.
Olen masentunut jonkin aikaa mutta otan aina itseäni niskasta kii ja ulos luontoon.Rukoilen paljon ja pyydän että Taivaan Isä ottaisi suruni pois ja ajan myötä kaikki taas alkaa näyttää paremmalle.
Itke(jos pystyt)se helpottaaa surua.Enusko että ukkisi haluaisi sinun masentuvan vaan yritä muistaa kaikki hyvät asiat mitä koitte hänen kanssaan.
Aika on kuiteskin paras lääke kaikkeen.
Voimia sinulle ja TAivaan isä hoitakoon sinua pikkuista?
Rukoilen puolestasi
Miksi pitäisi surra, js ei sureta. Minä en ainakaan aio teeskennellä surullista kun vanhempani ja muut sukulaiset kuolevat.
tule suviseuroihin muhokselle,jumalan lasten seuroihin