Raamattu.

Raamttun on Jumalan (Jehovan)kirje meille ihmisille,se antaa meille hyviä neuvoja jokapäiväiseen elämäämme.
Tällaista ohjausta emme saa mistään muualta.

Luopiot ovat juuri unohtaneet tämän, esim. Jeremian kirja tuo esiin sen miten käy niille jotka palvelevat epäjumalia.

Jer 22:8-10.

8. Monet kansat kulkevat tämän kaupungin ohitse ja kysyvät toinen toiseltansa: 'Miksi on Herra tehnyt näin tälle suurelle kaupungille?'
9. Ja siihen vastataan: 'Siksi, että he hylkäsivät Herran, Jumalansa, liiton ja kumarsivat muita jumalia ja palvelivat niitä'.
10. Älkää kuollutta itkekö älkääkä häntä surkutelko, vaan itkekää tuota poiskulkevaa, sillä hän ei enää palaja eikä saa nähdä synnyinmaatansa.

Luopiot ovat takertuneet vähemmän tärkeisiin asioihin, sitäpaitsi suurin osa heistä on ateisteja he eivät edes usko Jumalaan.

Olen tässä juuri keskustellut nimimerkki ram. kanssa, minut on julistettu häviäjäksi, olen mielelläni häviäjä!

Pakkosiirtolaisuus kesti 70v koska se alkoi ei ole tärkein asia, vuosiluvut näyttävät olevan tärkein asia monelle Luopiolle, Hallintoelin koostuu epätäydellisitä ihmisistä ja he myöntävät sen, hekin voivat erehtyä.

En ole tullut JT vuosilukujen takia, vaan raamatun sanoma ja sisältö on minulle tärkeintä.

JT järjestö menee eteenpäin kuin Kimi Räikkönen! JT järjestöä ei pysäytä mikään! Tästä kiitos Jehovalle ja Hänen Pojalleen Jeesukselle Kristukselle.Kiitos Jehova että annoit meille Pyhän Raamattusi, opaskirjan joka vie meidät elämään johtavalle tielle!
391287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Jt-järjestö menee eteenpäin siellä, missä on eniten tietämättömyyttä. Siellä, missä yhteiskunnalliset olot ovat vielä kehittymättömät.
Länsimaissa, missä ihmiset saavat tietoa ja heidän sivistystasonsa sekä ymmärryskykynsä ovat korkeammat, Jehovan todistajien toiminta on hiipunut ja laskenut kuin lehmänhäntä. Jehovan todistajien määrä ei lisäänny edes sen vertaa kuin populaatiot kasvavat, vaan laskusuhdanne on sitäkin rajumpi.

Ainoa mikä ei laske on Uskollisen ja ymmärtäväisen orjan jäsenmäärä, joka paremminkin on noussut viime vuosina. Niin kiusallista kuin se Jehovan todistajille onkin.

Muistatko vielä vuositekstin aikojen takaa:
2:2 Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne.
2:3 Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana."

Eipä käy enää tämän tekstin esille tuominen. Virta kun on vuorelta alas.

Äänestä

JT järjestö menee eteenpäin kuin Kimi Räikkönen! JT järjestöä ei pysäytä mikään!

-Minusta näyttää että toimintaa kokoajan leikataan ja supistetaan. Lisäksi miinuskasvu on yleistä. Tuosta syystä myös luopiovaroittelu on lisääntynyt.

Hallintoelin koostuu epätäydellisitä ihmisistä ja he myöntävät sen, hekin voivat erehtyä

-He eivät kuitenkaan halua myöntää nykyisiä erehdyksiään eivätkä tehdä niille mitään? Pelkät puheet erehtyväisyydestä ei riitä, jos ei olla valmiita korjaamaan erehdyksiä. Esim valheellisesta 1914 opista ym pidetään kynsin ja hampain kiinni vaikka se on väärä ja asia tiedetään. Miksi? Koska pelätään jäsenten menetystä.

Luopiot ovat takertuneet vähemmän tärkeisiin asioihin,

-Miksi sitten tuo vuosilukuhömppä on JT:ille niin tärkeää ettei asioita vieläkään saa kyseenalaistaa, varsinkin jos ne ovat vähemmän tärkeintä? Miksi epäusko 1914 oppiin on edelleen erotusperuste, vaikka se on "vähemmän tärkeä oppi"?

Tällaista ohjausta emme saa mistään muualta.

Kyllä saamme ja paljon parempiakin. Et ole vain viitsinyt etsiä. Loppujen lopuksi nuo "hyvät neuvot" ovat aika alkeellisia.

Äänestä
  • Lokakuun konventissa tuli esille että kasvuprosentti Suomessa ja Ruotsissa on 1% Luopiot! "työnne" on mennyt hukkaan!

    Äänestä

  • L-ä-h-i-m-m-ä-i-n-e-n kirjoitti:

    Lokakuun konventissa tuli esille että kasvuprosentti Suomessa ja Ruotsissa on 1% Luopiot! "työnne" on mennyt hukkaan!

    >>kasvuprosentti Suomessa ja Ruotsissa on 1%>>

    Osaatkos sanoa, kuinka suuri osuus tästä suuresta kasvusta tulee jt-lahkon sisältä? Moniko näistä kastetuista on syntynyt jt-perheeseen?

    Äänestä

  • L-ä-h-i-m-m-ä-i-n-e-n kirjoitti:

    Lokakuun konventissa tuli esille että kasvuprosentti Suomessa ja Ruotsissa on 1% Luopiot! "työnne" on mennyt hukkaan!

    >>Lokakuun konventissa tuli esille että kasvuprosentti Suomessa ja Ruotsissa on 1% Luopiot! "työnne" on mennyt hukkaan!

    Vuonna 2006 Suomen väkiluvun lisäys syntyyvyyden perusteella oli +2%. Jehovantodistajat eivät pääse edes siihen.

    Äänestä

  • L-ä-h-i-m-m-ä-i-n-e-n kirjoitti:

    Lokakuun konventissa tuli esille että kasvuprosentti Suomessa ja Ruotsissa on 1% Luopiot! "työnne" on mennyt hukkaan!

    "Luopiot! "työnne" on mennyt hukkaan!"

    Mikä työ? Kai vapaassa Suomessa saa ajatella vapaasti, tai tietysti teidän mielestännehän ei!

    Minulle on ihan sama, jos joku haluaa uskoa puppuanne. Siitä vaan.

    Äänestä

minut on julistettu häviäjäksi, olen mielelläni häviäjä!

Empä ole tuota asennetta viesteistäsi havainnut. Päinvastoin! Sinä et osaa hävitä vaan käyt henkilöön käsiksi silloin kun vastaukset loppuvat. Milloin olet hävinnyt viimeksi ja myöntänyt ettet osaa vastata tai että oppi on väärä? Laittaisitko linkin sellaiseen viestiin?

Äänestä

>>Luopiot ovat takertuneet vähemmän tärkeisiin asioihin, sitäpaitsi suurin osa heistä on ateisteja he eivät edes usko Jumalaan.

Eli jos ihminen ei usko jumalaan, hän on sinulle täysi nolla ihmisenä?

Äänestä

Joel 2: 28-32 Näitten jälkeen minä olen vuodattava
Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne
ja tyttärenne ennustavat vanhuksenne unia uneksuvat ja nuorukaisenne näkyjä näkevät.
Ja myös palvelijain ja palvejittarien päälle minä
niinä päivinä vuodatan Henkeni.
Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa, verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu
pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä
tulee, se suuri ja peljättävä.
Ja jokainen joka huutaa avuksi Herran (=Jeesuksen)
nimeä, PELASTUU.
- Jumalan valtakunnan työ menee eteenpäin pyhänhengen voimalla Sakarja 4:6 Ei sotaväellä
eikä voimalla vaan minun Hengelläni (pyhähenki)
sanoo Herra Sebaot.
Järjestöihin ja uskontoihin turvaavat ovat tuuliajolla, mutta ne jotka voivat sanoa pyhässä
hengessä että Jeesus,Kristus on Herra ja uskovat
kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään,Poikaan, ja Pyhään
ovat turvassa.Jeesus nimessä ja Jeesuksen veressä
on voima, joka myös kaataa kaikki järkeisopit
ja tuo myös avun sitä tarvitsevalle ja iankaikkisen elämän Jeesuksen luona.

Äänestä
  • 6 Niinpä hän vastasi ja sanoi minulle: ”Tämä on Jehovan sana Serubbabelille ja kuuluu: ’ ”Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni”, on armeijoiden Jehova sanonut.

    28 Ja tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeäni kaikenlaisen lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne totisesti profetoivat. Teidän vanhat miehenne uneksivat unia. Teidän nuoret miehenne näkevät näkyjä. 29 Ja jopa palvelijoiden ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan henkeäni.

    30 Ja minä olen antava ennusmerkkejä taivaissa ja maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. 31 Aurinkokin muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi ennen Jehovan suuren ja pelottavan päivän tuloa. 32 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avukseen Jehovan nimeä, pääsee turvaan, sillä osoittautuu, että pakoon päässeet ovat Siioninvuorella ja Jerusalemissa, niin kuin Jehova on sanonut, sekä niiden eloon jääneiden joukossa, jotka Jehova kutsuu.”

    Äänestä

  • L-ä-h-i-m-m-ä-i-n-e-n kirjoitti:

    6 Niinpä hän vastasi ja sanoi minulle: ”Tämä on Jehovan sana Serubbabelille ja kuuluu: ’ ”Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun hengelläni”, on armeijoiden Jehova sanonut.

    28 Ja tämän jälkeen on tapahtuva, että minä vuodatan henkeäni kaikenlaisen lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne totisesti profetoivat. Teidän vanhat miehenne uneksivat unia. Teidän nuoret miehenne näkevät näkyjä. 29 Ja jopa palvelijoiden ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan henkeäni.

    30 Ja minä olen antava ennusmerkkejä taivaissa ja maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. 31 Aurinkokin muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi ennen Jehovan suuren ja pelottavan päivän tuloa. 32 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avukseen Jehovan nimeä, pääsee turvaan, sillä osoittautuu, että pakoon päässeet ovat Siioninvuorella ja Jerusalemissa, niin kuin Jehova on sanonut, sekä niiden eloon jääneiden joukossa, jotka Jehova kutsuu.”

    Kirjoittamasi jakeet olivat ilmeisesti Uusimaailma
    käännöksestä. Eihän se käännös ole Raamattu.
    Miksi levität muunneltua totuutta.
    Ne jotka ovat Jeesuksen omia ei tarvitse peljätä.
    Ne joille järjestöt ja uskonnot jumalia käy
    huonosti.

    Äänestä

  • Jeesus saoni: "Jokainen istustus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut on juurineen revittävä pois" (Matt 15:7-13).

    Tehdään Herran Jeesuksen Kristuksen käskyn mukaan. Revitään rukouksessa Vartiotiorniseuran istutukset (opit) juurineen irti, niin että ne kuivettuvat.
    Jeesuksen nimessä on voima. Nähkää uskovat tämä.

    Äänestä

  • juurineen irti kirjoitti:

    Jeesus saoni: "Jokainen istustus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut on juurineen revittävä pois" (Matt 15:7-13).

    Tehdään Herran Jeesuksen Kristuksen käskyn mukaan. Revitään rukouksessa Vartiotiorniseuran istutukset (opit) juurineen irti, niin että ne kuivettuvat.
    Jeesuksen nimessä on voima. Nähkää uskovat tämä.

    Sillä sanoohan Jumalan sana näin I Joh 5:4-5
    sillä kaikki mikä syntynyt Jumalasta, voittaa maailman ja tämä on se voitto joka on maailman
    voittanut, meidän uskomme.
    Kuka on se joka voittaa maailman, ellei se joka
    uskoo, että Jeesus on Jumalan poika.

    Äänestä

Vuosiluvut ovat lahkosta, entiset todistajat ovat tutkineet ja havainneet niisä virheitä.

nimim. lähimmäisen on lahkonsa edustajana otettava vastuu lahkon vuosilukuviisauksista.

Jos lähimm. pitää lahkon johtoa erehtyvinä ihmisinä, niin hyvä niin, silloin on aika jättää lahko, lahkojohto itse sanoo olevansa mm. jehovan yhteyskanava.

Lahkon ulkopuolisena huomauttaisin vielä lahkon ennustaneen esim. vuosille 1914, 1925 ja 1975 maailmanloppua.

Ennustukset nähtävissä nimim. Caitzun kotisivuilta lahkon vanhoisssa kirjallisuusnäytteissä. http://www.jttuki.info

Mitä Raamattu tähän sanoo ? Ks. 5 Moos 18:20-22.

Äänestä

>>En ole tullut JT vuosilukujen takia, vaan raamatun sanoma ja sisältö on minulle tärkeintä.>>

Mihin tarvitset vt-seuraa, jos Raamatun sanoma ja sisältö on tärkeintä?
Myönnätkö siis, että vuosiluku 1914 on yhdentekevä? Miksi jt-järjestö painottaa vuosilukuja opissaan? Kenelle ne ovat tärkeitä?

Vuosiluvun 1935 merkitystä ollaan vt-seuran taholta vesittämässä. Entinen totuus on tässäkin asiassa alkanut pilaantua. Onko "voideltujenluokan" kokoamisen päivämäärältä parasta ennen päiväys jäämässä vanhaksi?

***
***
***

Kumpi sinulle on tie totuus ja elämä, Jeesus vaiko jt-järjestö?

Mihin tarvitset järjestöäsi?
Jos pelastuminen on 50% omia tekojasi, niin onko lopussa 50%:sta osa Järjestön vaikutusta? Luulin, että loput olisi sinunkin mielestäsi ollut Jeesuksen sovitustyön tulosta.

Onko Järjestöllä joku prosenttiosuus omien tekojesi 50% ja Jeesuksen ohella? Kenties 10% riippuu jt-lahkosta ja loput 40% Jeesuksen sovituksesta?

Miten on?

****
****
****

Kun nyt puhut tässä Raamatusta, niin kertoisitko omin sanoin lyhyesti, mikä on nyt täydellistä, milloin täydellinen on tullut ja mihin tieto on poistunut, mikä tieto ja milloin?

Mikä on Raamatun sisällön merkitys sinulle tässä kohdassa? Kykenetkö näkemään nyt Jumalan kasvoista kasvoihin, vai mitä näet nyt kasvoista kasvoihin kun osittainen on mielestäsi poistunut?

Oletko mielelläsi häviäjä tämänkin raamatunkohdan edessä?

****
****

Odottelen.

Äänestä
  • Minä olin jo unohtanut Lähimmäisen prosenttiosuudet, hyvä että otit asian esille. :)

    Äänestä

Voitko kertoa omin sanoin, mikä on Raamatussanne mainittu "henkeytetty ilmaus"?

Äänestä

>>En ole tullut JT vuosilukujen takia, vaan raamatun sanoma ja sisältö on minulle tärkeintä.

Äänestä
  • Oletko joskus nähnyt koiran oksennuksen? Se ei ole hauskaa katseltavaa! Samoin voin pahoin kun näen sinut "Suden" joka on vielä lammasten keskellä JT seurakunnassa! Inhottavaa!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • L-ä-h-i-m-m-ä-i-n-e-n kirjoitti:

    Oletko joskus nähnyt koiran oksennuksen? Se ei ole hauskaa katseltavaa! Samoin voin pahoin kun näen sinut "Suden" joka on vielä lammasten keskellä JT seurakunnassa! Inhottavaa!!!!!!!!!!!

    Näinhän se menee.

    Oma seurakuntani on siitä ihanteellinen, ettei siellä ole tarvetta teeskennellä uskovaista, jos ei sellainen ole.
    Jokainen voi olla rehellisesti mitä on. Ne joita "jumalajutut" eivät kiinnosta - eivät käy tilaisuuksissa, eikä heille lyödä leimaa otsaan. Heidän puolestaan rukoillaan.

    Järjestössänne teennäisyys, näytteleminen, epäaitous, valehtelu, teeskentely ja muut vastaavat muuttuvat paheista hyveiksi, koska rehellisyydestä, aitoudesta ja toden puhumisesta joutuu pahimmassa tapauksessa leimatuksi, kartetuksi ja erotetuksi.

    Miten tunnistat omassa seurakunnassasi tällaiset "koiran oksennukset"?

    Et mitenkään ... otan osaa.

    Onneksi itse kuulun epätäydelliseen, syntisten seurakuntaan. Ei käy kateeksi ...

    Äänestä

  • L-ä-h-i-m-m-ä-i-n-e-n kirjoitti:

    Oletko joskus nähnyt koiran oksennuksen? Se ei ole hauskaa katseltavaa! Samoin voin pahoin kun näen sinut "Suden" joka on vielä lammasten keskellä JT seurakunnassa! Inhottavaa!!!!!!!!!!!

    Jos seurakunnan pää on Jeesus Kristus, kuten
    Raamattu opettaa Koloss 1:18 ja seurakunnan johtajat ovat niitä jotka haluavat palvella Jeesusta ja heillä on ns,paimenen mieli ihmisiä
    kohtaan, niin silloin sudet eivät pääse laumaan,
    Jeesuksen sovintoveri varjelee laumaa.
    Mutta jos seurakuntaa johtaa henkilöt jotka eivät
    julista Jeesusta Kristusta iankaikkisen elämän
    antajana ja hänen ristinkuolemaansa, niin ennemmin tai myöhemmin lauma hajoaa koska johto-
    henkilöt ovat niitä susia lammasten vaatteissa.

    Olen esittänyt sinulle ainoastaan raamatun kohtia, en mitään muuta.

    Miksi nuo raamatunkohdat ovat sinun mielestäsi koiran oksennusta?

    Siksikö, ettei ne ole yhteensopivia seuran opetusten kanssa?

    Eikö sinua häiritse että sanot uskovasi raamattuun, mutta et kuitenkaan usko?

    Äänestä

  • RaM kirjoitti:

    Kuka on oksennus? Sanot oevasi JT?

    Äänestä

  • Jeesus vai sudet kirjoitti:

    Jos seurakunnan pää on Jeesus Kristus, kuten
    Raamattu opettaa Koloss 1:18 ja seurakunnan johtajat ovat niitä jotka haluavat palvella Jeesusta ja heillä on ns,paimenen mieli ihmisiä
    kohtaan, niin silloin sudet eivät pääse laumaan,
    Jeesuksen sovintoveri varjelee laumaa.
    Mutta jos seurakuntaa johtaa henkilöt jotka eivät
    julista Jeesusta Kristusta iankaikkisen elämän
    antajana ja hänen ristinkuolemaansa, niin ennemmin tai myöhemmin lauma hajoaa koska johto-
    henkilöt ovat niitä susia lammasten vaatteissa.

    se Hyvä Paimen.
    Hes 34. luku ja Joh 10 luku.
    Vertaa näitä lukuja ja kysy itseltäsi. Kuka Jeesus Kristus on näiden Raamatun lukujen perusteella. Kumpi on luotettavampi Vartiotorniseura vaiko Raamattu?

    Äänestä

  • L-ä-h-i-m-m-ä-i-n-e-n kirjoitti:

    Kuka on oksennus? Sanot oevasi JT?

    Miksi kaikki lauseet vastauksissasi ovat kysymyksiä?

    Äänestä

  • Herra Jeesus Kristus on kirjoitti:

    se Hyvä Paimen.
    Hes 34. luku ja Joh 10 luku.
    Vertaa näitä lukuja ja kysy itseltäsi. Kuka Jeesus Kristus on näiden Raamatun lukujen perusteella. Kumpi on luotettavampi Vartiotorniseura vaiko Raamattu?

    Ensistään tällä palstalla kirjoittelee niitäkin
    joille Jumalan sana,Raamattu on ainoa ohjekirja
    elämässä. Ja jokainen uudestisyntynyt ymmärtää
    myös sen että Jeesus on Hyväpaimen, ja hän on myös
    seurakunnan pää, mutta näinhän ei jehovantodistajat opeta.
    Eikä jehovantodistajien järjestöön, kuuluvat kuulu Jumalan seurakuntaan. Jumalan seurakunta koostuu uudestisyntyneistä ihmisistä,
    joille Jeesus,Kristus on Herra.
    Vartiotorniseuran lehtiset menee minulla ainakin
    roskiin. Ja myös sen olen ymmärtänyt että jehovantodistajien Uusimaailma-käännös on vain
    paholaisen keksintö, harhauttaa ihmisiä.
    Raamattu on Raamattu. Ja Jeesus on tie Isän luokse
    eikä siltä tieltä eksy hullutkaan.

    Äänestä

Pyydän ystävällisesti esittämään jonkun perustelun niin, että minäkin ymmärtäisin.

En tajua miten otat rämpsyn sieltä ja toisen täältä ja kuvittelet, että nuo vuosituhansia sitten kirjoitrtut sanat liittyisivät jollakin tavalla nykypäivään. Jos osaat perustella niin olisin kiitollinen.

Tällä tavallahaan saadaan aikaan päättymätön väittely, joka ei johda mihinkään.

Miksi myöskin väheksyt tai aliarvioit toisin ajattelijoita. Etkö ymmärrä, että jokainen ihminen muodostaa oman vakaumuksensa ja maailmankatsomuksensa omien kokemustensa ja elämänsä kautta. eikö sen hyväksyminen oisi uskonnon vapautta sanan varsinaisessa merkityksessä. Todellinen veljeys muodostuu myös erilaisuuksien hyväksymisestä.

Ymmärrät varmaan itsekkin, ettei näissä 'autuuden asioissa' voi olla yhtä totuutta. Edustamasi järjestökin on joutunut korjaamaan näkemyksiään useita kertoja, joten mihinkään järjesttön ei ole järkevää panna luottamustaan.

Joten älä ole turhan kärkäs omien näkemystesi oikellisuudestasi, jollei elämäsi ja onnellisuutesi perustu pelkästään oikeassa olemisen riemuun!

Äänestä

Raamattua ei pitäisi lukea täysin totena.Se on oman aikansa kirkon ja valtioiden päämiesten keino ollut ujuttaa kansaan pelko,jonka avulla on ollyt helpompi hallita kansaa jasaada näiltä omaisuutta.
Osa raamattua on hyvää.Kaikki,missä opetetaan,että olemme jokainen sa jumalaa,kukaan ei joudu "kadotukseen" ,lähimmäisen rakkautta.Myöskin,että kaikki ovat yhtä arvokkaita,kaikilla on sielu,joka käy läpi sielunvaellusta elämästä toiseen.Nämä kohdat,missä edellisistä elämistä vaisn puhutaan on otettu lähes kaikki pois,jolloin kirkon oli helpompi hallita ihmisiä,jälleen kerran.
Jokainen ihminen pystyy tehd samat ihmeteot kuin Jeesus,ja enemmänkin,kunhan huomaa olevansa jumalan osa,jumaluus on hänessä,sisällä ja ulkkopuolella ja meissä kaikissa.

Äänestä

>>Kiitos Jehova että annoit meille Pyhän Raamattusi, opaskirjan joka vie meidät elämään johtavalle tielle!

Äänestä
  • täytyy olla Isä?! Isällä on nimi, Jeesus Pojalla on Isä jonka nimi on Jehova.
    Tämän Pojan Isä on antannut vallan tälle Jeesus nimiselle Pojalle viedä ja näyttää tie joka on meidän pelastuksen tie!

    Eihän ollut niin vaikeaa ymmärtää?

    Äänestä

  • että Pojalla kirjoitti:

    täytyy olla Isä?! Isällä on nimi, Jeesus Pojalla on Isä jonka nimi on Jehova.
    Tämän Pojan Isä on antannut vallan tälle Jeesus nimiselle Pojalle viedä ja näyttää tie joka on meidän pelastuksen tie!

    Eihän ollut niin vaikeaa ymmärtää?

    Miksi ei julisteta että Jeesus nimessä on tie Jumalan =Jehovan luokse. Vaan, aina vaan Jehova,
    Jehova. Pelastus on Jeesus nimessä, ei Jehovassa.

    Äänestä

  • Kaidan tien kulkija kirjoitti:

    Miksi ei julisteta että Jeesus nimessä on tie Jumalan =Jehovan luokse. Vaan, aina vaan Jehova,
    Jehova. Pelastus on Jeesus nimessä, ei Jehovassa.

    Sehän se tässä ihmetyttääkin, että jotkut ihmiset (Jehovan Todistajat) eivät näe tai eivät halua nähdä Jeesusta Raamatun sivuilla. He näkevät vain Jehovan, joka ei kuitenkaan ole Isän nimi. Jehovasta ei kukaan tiedä kuka hän on. Jeesuksesta me tiedämme kuka Hän on (Hebr 1:3,8,18 ja Joh 1:1 ja Room 9:5). Jehova nimi ei ole Jumalan nimi. Ei myöskäään Jahve ole Jumalan nimi. Jumalan ja Isän nimi on Herra Jeesus Kristus (Jes 9:5, Joh 5:43, 17:6,11, Room 10:9-10).
    Jeesus käytti itsestään Jumalan nimeä (Joh 5:18, 19:7, 8:24,28, 10:25-33, Matt 14:27).
    Sen tähden Jeesus tapettiinkin, koska oli tehnyt itsensä Jumalaksi (Joh 10:33). Tältä totuudelta JT ummistaa silmänsä. Miksi?
    Jeesus tuomittiin kuolemaan siksi, että Hän oli se joka Hän oli. Ei siksi mitä Hän oli tehnyt.

    Äänestä

  • Jumala ilmoittanut itsensä ... kirjoitti:

    että jollakin voisi erisnimi olla Herra.Täällä päin kutsutsuttaan esim. mieshenkilöä Herra Nieminen,siis henkilöllä on nimi mutta tiedämme että kyseessä on mies,kun sanomme herra.

    Ei pitäisi olla vaikea ymmärtää,pieni lapsikin tämän jo ymmärtääpi!!!!!!!!!

    Äänestä

  • koskaan kuullut!!! kirjoitti:

    että jollakin voisi erisnimi olla Herra.Täällä päin kutsutsuttaan esim. mieshenkilöä Herra Nieminen,siis henkilöllä on nimi mutta tiedämme että kyseessä on mies,kun sanomme herra.

    Ei pitäisi olla vaikea ymmärtää,pieni lapsikin tämän jo ymmärtääpi!!!!!!!!!

    Että joku voi olla niin ulkona asioista että
    ei ole koskaan sellaista hyvää kirjaa tutkinut kuin Raamattu. Tahallisestiko teet kiusaa vai olet
    vain muuten rajallinen. Onko Sinun mielestäsi Raamatun kääntäjät ns.tyhmiä joilla ei kielioppi ole hanskassa.
    I Kor 12:3 ja ettei kukaan voi sanoa:Jeesus olkoon
    Herra,paitsi Pyhässä Hengessä.
    Filipp 2: 9-11 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien
    polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman,sekä
    niitten jotka taivaissa ovat, ja niitten,jotka
    maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus,
    Kristus on Herra.
    P.S. Polvien notkistaminen koskee myös sinua.

    Äänestä

  • Tietämättömyyttä kirjoitti:

    niin,että tulet järkeen,tain ainaskin saat oikeaa tietoa!

    Ei,ole palstalla toista hänen kaltaistaan joka osaa käsitellä TOTUUTTA,oikein.
    Hyvä että,me jotka emme ole lukennut Raamattu,saamme oikea tietoa häneltä,liity porukaan niin viisastut.
    ei mikään ole enään vaikeaa ymmärtää,kun olemme l-ä-h-i-m-m-ä-i-s-e-n seurassa!
    Joskus ylpeys voi olla esteennä tunnustaa,että toinen osaa paremmin,ja saa pyhä henkeä,koska pyytää sitä uskossa,sille sitä annetaan.

    Lukekaamme vastakin ja niinkuin l-ä-h-i-m-m-ä-i-n-e-n on tähänkin asti saannut palstallensa monta kiinnostunutta.
    Olemme tietämättömiä,mutta toivon että Jumala suo meillekin yhtä paljon tietoa,kuin l-ä-h-i-m-m-ä-i-s-e-l-l-e !!!

    Elkäämme antako periksi,jatketaan samaan malliin ja etsitään sitä oikeaa uskoa,olen huomannut että sen on Jehovan todistajilla,antakaamme heidän puhua Raamatusta,elkäämme aina ole vastaan heitä,he ovat hyviä ihmisiä.

    Joku sanoi palstalla että Jehovan todistaja,oli ollut tylsä häntä kohtaan,on heilläkin hermot,niin paljon kuin niitä syytetään, vainotaan ja solvataan.

    Olin itsekin alussa kateellinen Jehovan todistajia kohtaan koska en itse ymmärtänyt mitä he puhuvat Raamatusta.Ymmärrän nyt vasta että he haluavat lähimmäiselle vain sitä hyvää,jota itse saavat omakseen.

    Kiitän puolestani.

    Äänestä

  • vastaa sinulle kirjoitti:

    Kylläpä vähään olet tyytyväinen jos jehovantodistajien opetuksesta ammennat viisautta ja
    voimaa. Mutta jokaisella on oman valintansa, ketäänhän ei pysty taivaaseen viemään vaikka haluaisi.

    Äänestä

Vartiotornista on tullut raamatun korvike Jehovantodistajille. Raamattu on muokattu myös itselle sopivaksi.

Jotkut raamatun kohdat halutaan ymmärtää vain yhdellä tapaa, jonka teksi on saatu pönkittämään tuota ajatusta. Esim Ajatus uskollisesta ja ymmärtäväisestä orjasta. Miten tuo orja voisi opettaa täysin eritavoin eri aikoina?

Sanonkin sinulle lähimmäinen, että terve vastatodistelu kaataa täysin ihmisjärjestöt, jotka vain saavat elantonsa pönkittämällä omaa asemaa Jumalan edessä ja ovat tehneet itsestään "toisten uskon herran", ja jotkut uskovat sen. Muuta opasta ei todellakaan tarvita kuin ja ainoastaan raamattu. Raamattu on "täysin pätevä" sellaisenaan.

Muista myös, että kun jostakusta tuli kristitty raamatun aikana, niin kahdeksaakymmentä kysymysytä ei tarvittu. Riitti kun uskoi Jeesukseen ja toimi rohkasti ja pelottomasti hänen seuraajanaan vaikka muualla kuin itse Jeesus ja hänen opetuslapsensa, kuten eräs mieskin, jota opetuslapset arvostelivat, mutta jota Jeesus puolusti.

Raamattu ei missään sano, että meidän täytyis omata jokin uskonto. Raamattu puhuu sensijaan uskosta ja se on koknaan eri asia kuin brooklynin business.

Äänestä

Vai menee Jehovan järjestö eteenpäin kuin Räikkönen. Onneksi ei tarvii olla mukana kummassakaan kyydissä. Mitäs sitte kun polttoaine loppuu?

Äänestä

"Luopiot ovat takertuneet vähemmän tärkeisiin asioihin, sitäpaitsi suurin osa heistä on ateisteja he eivät edes usko Jumalaan."

Hetkinen...! Olen tässä tarkoitettu luopio, ja Jumala on minulle lähempänä kuin koskaan, KANTAA minua ja elämääni, ja on ihan sama Jumala kuin Jehova-lapsuudessa.

Millähän asiantuntemuksella menet edes väittämään tuollaista. Häpeä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

L-ä-h-i-m-m-ä-i-n-e-n kirjoitti:

Raamttun on Jumalan (Jehovan)kirje meille ihmisille,se antaa meille hyviä neuvoja jokapäiväiseen elämäämme.
Tällaista ohjausta emme saa mistään muualta.

Luopiot ovat juuri unohtaneet tämän, esim. Jeremian kirja tuo esiin sen miten käy niille jotka palvelevat epäjumalia.

Jer 22:8-10.

8. Monet kansat kulkevat tämän kaupungin ohitse ja kysyvät toinen toiseltansa: 'Miksi on Herra tehnyt näin tälle suurelle kaupungille?'
9. Ja siihen vastataan: 'Siksi, että he hylkäsivät Herran, Jumalansa, liiton ja kumarsivat muita jumalia ja palvelivat niitä'.
10. Älkää kuollutta itkekö älkääkä häntä surkutelko, vaan itkekää tuota poiskulkevaa, sillä hän ei enää palaja eikä saa nähdä synnyinmaatansa.

Luopiot ovat takertuneet vähemmän tärkeisiin asioihin, sitäpaitsi suurin osa heistä on ateisteja he eivät edes usko Jumalaan.

Olen tässä juuri keskustellut nimimerkki ram. kanssa, minut on julistettu häviäjäksi, olen mielelläni häviäjä!

Pakkosiirtolaisuus kesti 70v koska se alkoi ei ole tärkein asia, vuosiluvut näyttävät olevan tärkein asia monelle Luopiolle, Hallintoelin koostuu epätäydellisitä ihmisistä ja he myöntävät sen, hekin voivat erehtyä.

En ole tullut JT vuosilukujen takia, vaan raamatun sanoma ja sisältö on minulle tärkeintä.

JT järjestö menee eteenpäin kuin Kimi Räikkönen! JT järjestöä ei pysäytä mikään! Tästä kiitos Jehovalle ja Hänen Pojalleen Jeesukselle Kristukselle.Kiitos Jehova että annoit meille Pyhän Raamattusi, opaskirjan joka vie meidät elämään johtavalle tielle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu