Älä jätä

"Miksi kirjoitan
Pyydän aluksi saada lyhyesti kertoa oman kokemukseni, joka johti minut sisälle armoon ja toi tässä kirjassa esittämäni ajatukset ja näkemykset omikseni eli tarkemmin sanottuna Kristuksen elämääni.

Uskonasiain kanssa jouduin läheisempään kosketukseen adventistien välityksellä jo melko nuorena. Adventtiseurakunnassa ehdin olla yli kymmenen vuotta. Tästä ajasta käytin neljä vuotta opiskeluun heidän oppilaitoksessaan. Lähes seitsemän vuotta olin Adventtikirkon palkkaamana ja lähettämä sananjulistajana lukuisilla eri paikkakunnilla. Koin työssäni menestystä ja sain sen johdosta ulkonaista arvonantoa, ja tämä kaikki toi jonkinlaista pinnallista tyydytystä. Kunnianhimo innoitti minua jatkamaan. Sisäisesti olin kuitenkin kuin laho puu, jossa ei ole mitään elämää. Olin kangistunut ja orjuutettu Vanhaan Testamenttiin tähtäävän uskonnon, lain ja omien tekojen sekä toisia tuomitsevan farisealaisuuden tiellä. Tällaiseen henkeen olin kasvanut adventistien yhteisössä.

Vähitellen ajauduin sisäisessä tyhyydessäni ja armottoman lakihurskauden onttoudessa hirvittävään kurimukseen. Nyt luhistui täydellisesti pyhitysrakennelmani, jota olin yrittänyt pönkittää pingotetulla kuuliaisuudellani ja kaikenlaisilla evankeliumin ja armon hengen vastaisilla määräyksillä ja säädöksillä. En jaksanut jatkaa enää tätä oman vanhurskauden näyttelykristillisyyttä, vaan luovuin sisäisesti adventismista - ja lopulta kaikesta uskonnollisuudesta ja uskosta. Vähitellen tämä löi leimansa myös ulkonaiseen elämääni - tekoihin, päätöksiini, ratkaisuihini ja käytökseeni. Olin kaikkea muuta kuin kristitty. Tällaiseen epäkristillisyyteen ajautuessani katsoin parhaimmaksi pyytää eroa, ensin sananjulistajan virasta ja vähän myöhemmin seurakunnasta. Tämän tein siksi, että tunsin, etten ole ollut uskovainen enkä pysty elämään sismpääni tyydyttävää elämää adventistien säädösten ja normien puitteissa. En myöskään tahtonut tuottaa häpeää seurakunnalle ja pettää itseäni ja muita, ja ennenkaikkea - en halunnut pettää Jumalaa. Koska minut oli kasvatettu ja olin kasvanut hyvin ahtaaseen näkemykseen Jumalan armosta ja koska luulin, että adventismi on ainoa autuaaksi tekevä, ettei muuta pelastusmahdollisuutta ole olemassakaan, niin ajattelin, että mitäpä tässä sitten on enää millään väliä. Helvetti ja kadotushan ovat kuitenkin vääjäämättömästi osani.

Pimeyteni ja epätoivoni keskellä huusin tuskissani - nyt koko sydämestäni - Jumalan puoleen, että Hän pelastaisi minut ja antaisi edes vähän valoa pimeyteeni. Ja silloin se tapahtui: "Hän kumartui minun puoleeni (hänen täytyi kumartua, koska olin niin alhaalla - helvetin syvyyksissä) ja kuuli minun huutoni. Hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni. Hän antoin minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme.."(Ps. 40:2-4). Nyt sain sellaisen kokemuksen, jota minulla ei koskaan aikaisemmin ollut Jumalani yhteydessä." (Toivo Hillberg, Miksi jätin adventismin s.3-6)
10240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

""Ellen White oikea Jumalan profeetta
Kirjoittanut: factahomma 22.10.2007 klo 17.49
Tämä tosiasia saa saatanan joukot raivoihinsa. Puhdas elämä on niin suuri moite saatanallisille ihmisille että he repisivät Ellen Whiten luut haudasta jos sillä voisivat kumota Jeesuksen todistuksen!!

Hahhaaa! Adventisti nauraa Ellen Whiten herjaajille. Pian tallaamme teidät jalkoihimme tomuna. Jeesus ei siedä hänen sanomansa ja sanansaattajiensa rienaamista. Stoppi on tulossa!!!"""

Äänestä
  • Meikämannekin alkaa olla jo siinä iässä, etei tomuksi tulemseen ole kovinkaan pitkää aikaa: nuoremmilla, ainakin tilastollisesti, on vähän enemmän aikaa nykyhetken ja tomuksi tulemisen välillä.
    Mikäli tuo adventistien naureskeleminen, heidän tallatessaan meikäläisen tomua, pitää kaikkiin adventisteihin nähden paikkansa, niin asia tuntuu vähän surulliselta, omasta näkökulmastani nimittäin, koska adventistipuolisoni vaan sitten naureskelee tomuani tallaillessaan. - Toisaalta! Täytynee yrittää ajatella positiivisesti: onhan se hyvä että leskeäni naurattaa haudallani. Iloisella ihmisellä on mukavampi olla kuin surullisella ja naurunhan sanotaan lisäävän ikää.
    Niin, että kiitos vain tuosta rehellisestä mielenilmaisusta ja ennusteesta, meikäläisen adventistisesta uskosta osattoman, tulevaisuuden suhteen.

    Äänestä

  • kuka myöhemmin! kirjoitti:

    Meikämannekin alkaa olla jo siinä iässä, etei tomuksi tulemseen ole kovinkaan pitkää aikaa: nuoremmilla, ainakin tilastollisesti, on vähän enemmän aikaa nykyhetken ja tomuksi tulemisen välillä.
    Mikäli tuo adventistien naureskeleminen, heidän tallatessaan meikäläisen tomua, pitää kaikkiin adventisteihin nähden paikkansa, niin asia tuntuu vähän surulliselta, omasta näkökulmastani nimittäin, koska adventistipuolisoni vaan sitten naureskelee tomuani tallaillessaan. - Toisaalta! Täytynee yrittää ajatella positiivisesti: onhan se hyvä että leskeäni naurattaa haudallani. Iloisella ihmisellä on mukavampi olla kuin surullisella ja naurunhan sanotaan lisäävän ikää.
    Niin, että kiitos vain tuosta rehellisestä mielenilmaisusta ja ennusteesta, meikäläisen adventistisesta uskosta osattoman, tulevaisuuden suhteen.

    Miten voin todistaa itselleni että Ellen Whiten antamat profetiat toteutuvat kohdallani?    

    Äänestä

Onko adventismi omavahurskaista pyhitysrakennelmaa?

Äänestä

Eikö tässä rikota tekijänoikeuksia?!
Vai onko aloitta itse tuo Toivo Hillberg?

Kolmanneksi, tämähän on massapostitusta, tämä kirjoitus on ollut aiemminkin tällä palstalla?!

Äänestä
  • pitkiä raamatunlauserotlia lykätään palstalle tuon tuostakin?

    Äänestä

  • varhaiset kirjoitukset todistaa, mistä on ellenin sanomat kotoisin. totuus tulee julki, eikä mikään ole piilossa muuta varten kuin julkitullakseen uutisina.The real issue, of course, is one that the Church will not or date not debate or discuss in public debate with me or any scholar who has studied her writings. But that real issue is greatly discussed and debated by scholars of the Church and honest thinkers and lay members who want to know the truth concerning the Church and its writings and its ‘Spirit of Prophecy.’ The real issue is, of course, how much was the copy work in all of her writings of human function and origin and how much of it, if any, was of divine origin or a supernatural gift from God? How reliable is the information contained in the books under Ellen White's name? A related issue, depending upon how one answers the first issue, is what kind of a God does the Seventh-day Adventist Church worship? Is it one who is above deceit and lying and one who does not need the words of others to deliver ideas and thoughts in the mouth or mind of another who has been copied, or is He a God who would play tricks and clever games on His creation?

    Äänestä

  • kun samoja kirjoitti:

    pitkiä raamatunlauserotlia lykätään palstalle tuon tuostakin?

    ei adventistien viesteihin käytetä massapostituspykälää saman tulkinnan mukaisella merkityksellä kuin muilla. heiile luetaan asiat adventismin tulkintojen mukaan.

    Äänestä

rankkaa näytellä uskovaista, kun ei ole uskossa ollutkaan.

Kaikki pelkää pintaa ja kunnian himoa, että kyllä minäkin, kun muutkin.
Huomaan, että olet ollut täysin sokea?
Oletko lukenut vaan pelkää vanhaa testamenttiä???
Miten voi olla mahdollista, jos on 10-vuotta ollut adventtikirkossa, että ei ole tustunut Jeesukseen?
Aika käsittämätöntä!

Jätit adventismin, kun tulit uskoon???
Ajattelitko, että kirkon pitää sinulle usko antaa???

Äänestä

TUO TODISTUS KRISTUKSESTA OLI AIVAN MAHTAVA
- MYÖS VAROITUS ULKOKULTAISUUTEEN LANKEAMISESTA

Toistan raamatullisen varoituksen, koskien saatanallista sapattikiihkoilua ja huomautan, että yksikään sunnuntain pyhittäjä EI VAADI, että sunnuntai olisi AINOA oikea päivä. Joten varoitus jää "Mustana Pekkana" ellensapatistien käteen. Kun määräilevät lauantaita ainoaksi oikeaksi lepopäiväksi.

1. Tim 4:1-7:

1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
3 ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.

4 Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;
5 sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.

6 Kun tätä veljille opetat, niin olet hyvä Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka ravitset itseäsi uskon ja sen hyvän opin sanoilla, jota olet noudattanut.
7 Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen.

Room. 14:5
Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.

Fil. 2:3
ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne

Paavali siis todistaa, että ainoa ehto pelastukselle on Kristus.
Samaa on täällä useaan kertaan todistellu Sirkka-Iita.
Avaa siis suljettu ovesi, ota Kristus vastaan - ja iloitse pelastuksesta!
Pyhä Henki kyllä opettaa, mitä se merkitsee lähimmäisillesi.

Sirkka-Iita kirjoittaa:

Sinäkin saat tulla....
Kirjoittanut: Sirkka-Iita 23.10.2007 klo 12.41

    Joh.6:37.

"Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos."

Mikä sanomattoman suloinen kehoitus!


Mutta se kätkee myöskin sisälleen toteamuksen siitä, että miten kelvottomia itsessämme olemme. Jeesuksella olisi täysi oikeus heittää meidät ulos, muutonhan hänen ei olisi tarvinnut näin sanoa.

Niin kurjia syntisiä olemme, niin vastenmielisiä ja inhoittavia, että olisimme ansainneet tulla ulos heitetyiksi!

Mutta mitä sanookaan Vapahtajamme:"Sitä, joka minun tyköni tulee, minä EN HEITÄ ULOS." Siis sitä joka tulee, ei mitään muita ehtoja! Ainoastaan TULE! Jeesuksen syli on avoin sinullekkin! Se on täynnä anteeksiantoa, iloa ja rauhaa.

Tule tänäpäivänä, kun vielä kutsu kuuluu, tule nyt!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tule syvemmälle kirjoitti:

"Miksi kirjoitan
Pyydän aluksi saada lyhyesti kertoa oman kokemukseni, joka johti minut sisälle armoon ja toi tässä kirjassa esittämäni ajatukset ja näkemykset omikseni eli tarkemmin sanottuna Kristuksen elämääni.

Uskonasiain kanssa jouduin läheisempään kosketukseen adventistien välityksellä jo melko nuorena. Adventtiseurakunnassa ehdin olla yli kymmenen vuotta. Tästä ajasta käytin neljä vuotta opiskeluun heidän oppilaitoksessaan. Lähes seitsemän vuotta olin Adventtikirkon palkkaamana ja lähettämä sananjulistajana lukuisilla eri paikkakunnilla. Koin työssäni menestystä ja sain sen johdosta ulkonaista arvonantoa, ja tämä kaikki toi jonkinlaista pinnallista tyydytystä. Kunnianhimo innoitti minua jatkamaan. Sisäisesti olin kuitenkin kuin laho puu, jossa ei ole mitään elämää. Olin kangistunut ja orjuutettu Vanhaan Testamenttiin tähtäävän uskonnon, lain ja omien tekojen sekä toisia tuomitsevan farisealaisuuden tiellä. Tällaiseen henkeen olin kasvanut adventistien yhteisössä.

Vähitellen ajauduin sisäisessä tyhyydessäni ja armottoman lakihurskauden onttoudessa hirvittävään kurimukseen. Nyt luhistui täydellisesti pyhitysrakennelmani, jota olin yrittänyt pönkittää pingotetulla kuuliaisuudellani ja kaikenlaisilla evankeliumin ja armon hengen vastaisilla määräyksillä ja säädöksillä. En jaksanut jatkaa enää tätä oman vanhurskauden näyttelykristillisyyttä, vaan luovuin sisäisesti adventismista - ja lopulta kaikesta uskonnollisuudesta ja uskosta. Vähitellen tämä löi leimansa myös ulkonaiseen elämääni - tekoihin, päätöksiini, ratkaisuihini ja käytökseeni. Olin kaikkea muuta kuin kristitty. Tällaiseen epäkristillisyyteen ajautuessani katsoin parhaimmaksi pyytää eroa, ensin sananjulistajan virasta ja vähän myöhemmin seurakunnasta. Tämän tein siksi, että tunsin, etten ole ollut uskovainen enkä pysty elämään sismpääni tyydyttävää elämää adventistien säädösten ja normien puitteissa. En myöskään tahtonut tuottaa häpeää seurakunnalle ja pettää itseäni ja muita, ja ennenkaikkea - en halunnut pettää Jumalaa. Koska minut oli kasvatettu ja olin kasvanut hyvin ahtaaseen näkemykseen Jumalan armosta ja koska luulin, että adventismi on ainoa autuaaksi tekevä, ettei muuta pelastusmahdollisuutta ole olemassakaan, niin ajattelin, että mitäpä tässä sitten on enää millään väliä. Helvetti ja kadotushan ovat kuitenkin vääjäämättömästi osani.

Pimeyteni ja epätoivoni keskellä huusin tuskissani - nyt koko sydämestäni - Jumalan puoleen, että Hän pelastaisi minut ja antaisi edes vähän valoa pimeyteeni. Ja silloin se tapahtui: "Hän kumartui minun puoleeni (hänen täytyi kumartua, koska olin niin alhaalla - helvetin syvyyksissä) ja kuuli minun huutoni. Hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni. Hän antoin minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme.."(Ps. 40:2-4). Nyt sain sellaisen kokemuksen, jota minulla ei koskaan aikaisemmin ollut Jumalani yhteydessä." (Toivo Hillberg, Miksi jätin adventismin s.3-6)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu