Seksiriippuvuus

####

Niin vähän saa riippuvuuksista julkisuutta verrattuna esim.alkoholi-ja huumeriippuvaisuuteen.
Olkoonkin että harvemmin kukaan tätä sairastava tekee ryöstöjä,saadakseen rahaa kuten narkomaani.
Ja suurin osa henkirikoksista tehdään alkoholin vaikutuksen osalta, joten on ymmärrettävää että tästä niin paljon puhuta.
Tosin seksiriippuvuus voi pahimmillaan johtaa raiskauksiin ja insestiin.

Kuitenkin yksilölle tämä riippuvuus voi olla yhtä tuhoisaa kuin esim.huume-ja alkoholiriippuvuus.

Ihmisellähän on sisällään kaksi suurta kaipuuta.Toinen Jumalan puoleen ja toinen ihmisen puoleen.
Mikäli näitä alkaa täyttämään väärillä asioilla voivat vaikutukset olla tuhoisat.

Olen ihan varma että täällä on joitakin joilla on tämä riippuvuus, sillä siinä mitä nykyaikana pidetään normaalina on monesti kyse riippuvuudesta.
Tupakka-askissa on varoitus siitä kuinka tupakointi aiheuttaa riippuvuutta.
Teini-ikäisenä kokeilin sitä muutaman kerran jäämättä koukkuun, samoin soitin myös seksilinjoille muutaman kerran ja jäin koukkuun.

Siihen voi jäädä koukkuun myös pornolehtien,videoiden, netissä olevan kaman takia puhumattakaan jos ostaa seksipalveluita.
Prostituutiolle löytyy kysyntää paljolti pornografian ansiosta, sillä ei ne välttämättä kovin pitkälle riitä ne videot ja lehdet.
Samoin kun narkomaaneilla mitä pitemmälle riippuvuus etenee sitä suurempia annoksia täytyy saada.


Ymmärrän varsin hyvin miksi porno on niin suosittua, sillä onhan mukavampi elää keinotodellisuudessa jossa saa ihan mitä haluaa,kuinka monta haluaa eikä tarvi kohdata pettymyksiä kuten normaalimaailmassa.
Olen minä katsonut pornoa joten tiedän mistä puhun.Koin minäkin vakavaa ahdistusta ja masennusta kun palasin todellisuuteen näkemään tilanteeni.

Mistä tietää olevansa addikti?Yksinkertaista.Yritä lopettaa jos et pysty olet addikti.

Samoin kuin Jumala on vapauttanut monia alkoholisteja ja narkomaaneja voi vapauttaa myös seksiriippuvuudesta.
Minullakin on ollut tilanne jossa sanoin suoraan Jumalalle että en pysty olemaan ostamatta maksullista seksiä jos sinä et anna voimaa.
Se oli vapauttavaa ja siitä sain voimaa.
Hänen apu paras apu.

Entä sinä joka katsot pornoa ja jolla ei mielestäsi ole ongelmaa.No asiahan on niin että hyvin monet ihmiset jättävät syntinsä pois vasta silloin kun se alkaa tehdä tarpeeksi kipeää.

Sellainen juttu vielä että kun nykyaikana monet olettavat että asioitten pitäisi tapahtua heti ja vaivatta.Sitä en lupaa.
Asiaan vaikuttaa paljon se mitä sinä haluat.
Sitä voi yksinkertaisesti pyytää Jumalalta.
Minä olen ollut monesti kiusauksissa viime vuosina.
Joskus langettu katsomaan pornoa, mutta pari kertaa käynyt niin että kun oli tarkoitus ostaa sitä R-kioskista niin en vain saanut kättäni nousemaan hyllylle vaikka olin täysin terve ikäänkuin olisi muuri ollut edessä.

Tärkeää että pitää yllä taistelumentaliteettia eikä luovuta.

Tässä lisää aiheesta linkki:http://www.aslan.fi

11

1836

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hakea !

      Seksiriippuvuus, kuten asian ilmaisit, on monen syyn summa.
      Jos haluat riippuvuudesta eroon, se pitää todeta ja tunnustaa. Ja sitten lähteä selvittämään vyyhtiä. Katselin kesällä Jack Frostin ( jos nimen oikein muistan ) opetuksia teeveeseiskalta. Hän kertoi avoimesti omasta seksiriippuvudestaan, ja vaiheista, joiden kautta hän parani. Joka tapauksessa hänen piti asia kohdata,löytää yksi tärkeä syy eli oma tunnekylmä lapsuus, rukoilla luotettavien ihmisten kanssa. Eniten hänen kieroon suhtautumiseensa naisia kohtaan johtui siitä, että hänellä ei ollut hyvää lapsi-äiti-suhdetta. Äiti oli paljon poissa työnsä vuoksi, eikä pysynyt luomaan lapseen tunnesiteitä. Vaikka hänellä oli äiti, niin silti hän kasvoi ilman äidin rakkautta
      käytännössä.
      Sinäkin haet johonkin jotain korviketta vaikka sinä tarvitset jotain ihan muuta.
      Toivon sinulle kaikkea hyvää - mielen ja sielun paranemista !

      • elämäntyön tuhoojat

        Apua kannattaa hakea todella luotettavilta henkilöiltä. Lahden vapaakirkollisilta ei keneltäkään.Luulin aikoinaan lahden vapaakirkkoporukkaa vaitiolovelvoitetuiksi mutta joo he jos ketkä muuntaa totuutta samalla tavalla kuin raamattua tulkitaan ja sovelletaan. Varoitan myös lahden helluntailaisista, nekin muuntavat kerrottua totuutta omalla korva syyhyllään.


      • Minäkin kärsin pornoriippuvuudesta, lapsuudesta lähtien. Olen yrittänyt kirjoittaa yhden blogin asiasta, siihen voi myös kommentoida ja jos haluaa, antaa jonkun neuvonkin. Osoite:
        http://pornostaeroon.com
        Se on kirjoitettu "hoonolla soomella" anteeksi vain kaikki!


    • Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että seksiriippuvuus johtuu henkivalloista. Onhan se helppo lopettaa vaikka minkä synnin harjoittaminen, jos ei olisi henkivallat mukana pelissä. Henkivallat, siis pahat henget, sitovat ihmisen synnillisiin tottumuksiin jos ihminen antautuu synnille. Siksi synti on vaarallista, varsinkin seksuaalisuuden ja huumeidenkäytön synnit. Juuri niissä synneissä demoninen voima on suuri. Ihminen ei vapaudu omin voimin. Siihen tarvitaan Jumalan Poika Jeesus Kristus ja Hänen voimansa. Jeesuksen nimessä voi vapautua täysin (Joh 8:31-36).
      Tuhatvuotisessa valtakunnassa ei tehdä mitään pahaa ja ihmiset ovat silloin kilttejä toinen toisilleen juuri siksi, että Saatana demoneineen on sidottu syvyyden kaivoon (Ilm 20:1-3). Silloin ne eivät enään voi villitä ja sitoa ihmisiä luonnottomiin synnillisiin himoihin (Juuda 7).

      Jos olet jäänyt kiinni johonkin syntitottumukseen ja tahdot vapautua, pyydä Herraa Jeesusta Kristusta vapauttamaan sinut. Ota myös Jeesus vastaan Herraksesi ja Vapahtajaksesi (Joh 1:12). Tunnusta ja hylkää syntisi (1 Joh 1:9). Päätä lähteä seuraamaan Jeesusta maksoi se sinulle mitä tahansa (en tarkoita rahaa).
      "Avuksesi huuda minua hädän päiväna, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua" (Ps 50:15). Herra Jeesus Kristus rakastaa sinua ja tahtoo auttaa ja vapauttaa sinut (Ap.t 2:21).

      Olisi suositeltavaa, että otat yhteyttä seurakuntaan, jossa Jeesus Kristus tunnustetaan lihaan tulleeksi Jumalaksi (1 Joh 4:1-4, 2 Joh 7, 1 Kor 12:2-3) ja uskotaan henkivaltojen todellisuuteen (Ef 6:11-16). Ei kaikissa seurakunnissa välttämättä uskota demonien olemassaoloon, vaikka Raamattu näistä asioista puhuu paljonkin.
      Jos ei ymmärretä näitä asioita, ei myöskään voida auttaa. Täytyisi löytää seurakunta, jonka palvelijat uskovat ja ymmärtävät nämä asiat. Vasta silloin he voivat auttaa henkivaltojen riepottelemia ihmisparkoja ja vapauttaa heidät Jeesuksen nimessä.

      Pahoista hengistä voi vapautua silmänräpäyksessä. On kuitenkin tärkeätä ottaa vastaan Herra Jeesus sydämeen asumaan. Vain Jeesus Kristus läsnäolollaan voi pitää pahat henget poissa sinusta, niin että ne eivät tule takaisin (Matt 12:43-45).

      En ole kirjoittanut tätä keskustelun aloittajaa ajatellen, vaan kaikkia lukijoita varten.

    • SLAA addikti

      Hei

      Seksiriippuvaisille on olemassa apua!
      Ryhmiä, jotka toimivat 12 askeleen ohjelman avulla vapautuakseen seksiriippuvuudesta. Ryhmä on hengellinen mutta ei uskonnollinen. Jokainen uskoo mihin uskoo, idea on, etti tahdonvoimalla saavuteta parannusta. Onhan kyse kuitenkin toiminnallisesta ja ajatuksissa olevista riippuvuudesta.

      Suomessa on ryhmiä Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Täältä lisätietoa: http://saasuomi.ning.com/

      • .......

        nosto


      • Miten kauan kestää jos siihen rekisteröityy jäseneksi? olen nimittäin rekisteröitynyt siihen mutta en ole vielä saanut hyväksynnän.

        Minäkin kärsin pornoriippuvuudesta, lapsuudesta lähtien. Olen yrittänyt kirjoittaa yhden blogin asiasta, siihen voi myös kommentoida ja jos haluaa, antaa jonkun neuvonkin. Osoite:
        http://pornostaeroon.com
        Se on kirjoitettu "hoonolla soomella" anteeksi vain kaikki!


    • Päivi V.

      Vastaan heti ennenkuin ehdin lukea kenenkään muiden vastauksia, etteivät vaikuta tai muuta sanottavaani, kun saattavat olla kanssasi niin eri mieltäkin, ettei sellaisesta kuin tulisi surulliseksi.

      On mielestäni äärimmäisen hienoa, että joku on puuttunut ko. aiheeseen.
      Eikä vähiten siksi, että koska siitä kuten sanoit aika vähän puhutaan, niin täälläkin sen saattaa joku asian kanssa kamppaileva lukea ja saada rohkaisua tai ylipäätään ymmärrystä asiassa.
      Jokuhan voi ihmetellä, että mikä omassa elämässä ehkä on pielessä, jos sillä saralla on parantumisen tarvetta, koska asiaa niin helposti puolustellaan ja vähätellään ja se on olevinaan niin kovasti jokaisen oma asia yms. että miettii, etteihän se nyt tästä voi johtua, etten menesty tai tule toimeen puolisoni kanssa tai saa tyydytystä tai olen 'sairas' tms...

      Nykyisessä maailmanajassa niin valitettavan moni ja niin valitettavan monin eri tavoin vammautuu juuri seksuaalisuutensa saralla. Ja mihin kaikkeen se vaikuttakaan!
      Jos vain joltakin ihmisten toivoisinkin voivan säästyä, että edes hieman ehjempinä, kuin joillekin käy, niin juuri siltä, että kenties täysin itsestään riippumatta, saati sitten omien toimiensa tähden, turmeltuvat seksuaalisuuden saralla.
      Se on niin herkkä ja syvintä ydintä myöten koskettava alue elämässämme, että rakkaat vanhemmatkin, jos ketkä näitä luette, tehkää hyvänen aika kaikkenne varjellaksenne lapsenne tämän maailman yliseksuaalisuudelta ja kieroilta muodoilta ja väärinkäytöksiltä jne.

      Onneksi teistä ainakin joku ymmärtää mitä tarkoitan, kuten aloittajakin omassa kirjoituksessaan.
      Ja voimia jokaiselle, joka taistelee vapautuakseen joko riippuvuuksistaan asian suhteen, tai kuka jos kestääkseen kokemustensa seurauksia ja oppiakseen tulemaan toimeen niin itsensä kuin muidenkin kanssa.
      Olkoon Jumala tukenanne ja apunanne ja todellakin, muistetaan, että Hän vielä päivänä eräänä vapauttaa meidät kaikesta siitä tuskasta ja hädästä, mitä ehkä asiassa olemme kokeneet...

      • Minäkin kärsin pornoriippuvuudesta, lapsuudesta lähtien. Olen yrittänyt kirjoittaa yhden blogin asiasta, siihen voi myös kommentoida ja jos haluaa, antaa jonkun neuvonkin. Osoite:
        http://pornostaeroon.com
        Se on kirjoitettu "hoonolla soomella" anteeksi vain kaikki!

        Päivi V. Kirjoita lisää komenttejä tähän minun blogiin jos saat lisää ajatuksia asiasta. Olen ymmärtänyt sen jälkeen kun julistin blogin että monilla todella on sama ongelma kuin minulla.


    • Anonyymi

      Tää on varmaan aika yleinen ongelma mistä ei puhuta. Ei mikään ihme jos pennusta asti saanu vaikutteita ja muutenkin rikkinäinen lapsuus perhe. avioero jne.

      Kun silloin oli vain lehtiä ja videoita kun olin pentu. (Ei tarvinnuees olla lukkojen takana ,ei lapset varmaa löydä, oli kyllä välinpitämättömiä Vanhempia==
      ).Vanhempi serkku aina tunki niitä ja manipuloi lapsena. Eikä ollu sellaisia vanhempia et ois voinu puhuu asioista helposti.
      sitten tuli murrosikä ja voi arvata mikä fantasia mailma lähti käsistä.
      Ei ollu ees internettiä tms. silloin . Et voi kyllä kuvitella miten vaarallinen tilanne nykyään voi olla...

      Jumalan juttuja vastaan hyökätään, Jesus sanoi ketä katsoo himoiten, on jo syylistynyt syntiin....
      ovela kettuperkele se saatana

    • Anonyymi

      Suhde syntiin, mm. avioliiton ulkopuoliseen seksiin, on Raamatussa nimeltään "haureuden synti", johon yleensä ihmisiä johtavat haureudne henget, riivaajat.

      Kahdeksan minuutin videossa on puheenaiheena varoittaa Suomen korkeinta johtoa haureuden synnistä:
      https://youtu.be/GnCm6hJeDT0

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      67
      1696
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1401
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1194
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1096
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      859
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      825
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      190
      758
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      93
      737
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe