1000-vuotinen valtakunta

Mikä on adventistien status 1000-vuotisessa valtakunnassa?
175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yksi syy siihen, että adventistit eivät saa lopunajan tapahtumia Raamatun mukaiseen järjestykseen on Ellen Whiten näyissä ja opissa keskiyön huudosta:
- Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.' (Matt 25:6)

- tätä ei ole vielä tapahtunut, vaan tapahtuu vasta Jeesuksen tullessa tempaamaan uudestisyntyneet kristityt taivaaseen (tulevan seitsenvuotisen vihanajan alussa, puolivälissä tai lopussa). Mukauskovat ovat tyhmiä neitsyitä, eivätkä pääse matkaan.

- Ellen Whiten näkyjen ja Seitsemännen Päivän Adventistien oppien mukaan keskiyön huuto päättyi 22.10.1844 ja milleristit, joihin Ellen Whitekin kuului olivat niitä viisaita neitsyitä. Kun Jeesus ei tullut, jäi ovi pelastukseen kuitenkin suljetuksi muilta ja vain 1844-liikkeessä mukana olleilla oli mahdollisuus pelastua. Kun huomattiin, että Ellenin 144.000 eivät voineet tulla täyteen milleristeistä, alettiin ovea raottaa uusille jäsenille. Kun Jeesus ei tullut 1851, kun odotetut 7 vuotta olivat kuluneet, niin ovi oli pakko avata ja hävittää häpeälliset suljetun oven kirjoitukset, jotka sittemmin ovat löytyneet ja joissa on ihmettelemistä, miten profeetta voi olla profeetta, kun on tuommoista puppua syytänyt Jumalan nimissä. Ovi jäi silti osittain suljetuksi, koska joukkoon kuuluakseen on otettava vastaan valo ja läpäistävä sapatin testi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toiveuni näyn kanssa kirjoitti:

Mikä on adventistien status 1000-vuotisessa valtakunnassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu