Tulin tuossa kotiin niin kuin normaali perheenpää virka-ajan jälkeen yleensä tulee, niin taksikuski poltti päreensä ja ajoi tuhatta ja sataa takapuskuriini kiinni 40 alueella.
Vilkuteltuaan valojaan ja soiteltuaan torveaan tovin, koukkasi rinnalleni, kiilasi auton eteeni poikittain liikennevaloihin tukkien kaksi kaistaa.
Odotin, että mitä tämä taksisuhari seuraavaksi tekee, tuleeko mahdollisesti vetään turpaan, mutta ei - kun valo vaihtui lähti valkoinen Volvo kuin aamusumuun eteeni ja siihen jarruttelemaan ja kiihdyttelemään - eli aivan sekoboltsi.
Kaikki niitä takseja suhaakin!
Mietin, mikä ajotyylissäni aiheutti kuskin pinnan palamisen ja ainoa, mikä mieleeni muistui oli se, että hiljensin huomattavasti lähestyessäni suojatietä, jota ylitti kolme polkupyöräilevää koulupoikaa. Punaiset takavalot paloivat liian kauan!
Ja tämä kun ei ole ensimmäinen kerta! Jotenkin tuntuu, ettei kyllä viimeinenkään.
Taksit saavat ajella mielestäni muutenkin ylinopeuksia ja mikä kummallista, poliisit eivät niistä tunnu täällä Tampereella välittävän!
Toinen asia, mikä on huvittava; kuka ammatinharjoittaja voi viedä Sorille maksamattoman asiakkaansa ja pistää poliisin rahastamaan tämän? Ei kukaan!
Samoin sekin, että taksi on ammatinharjoittaja siinä kuin mikä tahansa ammattiautoilija, mutta vain taksi voi ajaa esimerkiksi tietyömaan kautta - sille se on sallittu, mutta ei muille!
Vilkuteltuaan valojaan ja soiteltuaan torveaan tovin, koukkasi rinnalleni, kiilasi auton eteeni poikittain liikennevaloihin tukkien kaksi kaistaa.
Odotin, että mitä tämä taksisuhari seuraavaksi tekee, tuleeko mahdollisesti vetään turpaan, mutta ei - kun valo vaihtui lähti valkoinen Volvo kuin aamusumuun eteeni ja siihen jarruttelemaan ja kiihdyttelemään - eli aivan sekoboltsi.
Kaikki niitä takseja suhaakin!
Mietin, mikä ajotyylissäni aiheutti kuskin pinnan palamisen ja ainoa, mikä mieleeni muistui oli se, että hiljensin huomattavasti lähestyessäni suojatietä, jota ylitti kolme polkupyöräilevää koulupoikaa. Punaiset takavalot paloivat liian kauan!
Ja tämä kun ei ole ensimmäinen kerta! Jotenkin tuntuu, ettei kyllä viimeinenkään.
Taksit saavat ajella mielestäni muutenkin ylinopeuksia ja mikä kummallista, poliisit eivät niistä tunnu täällä Tampereella välittävän!
Toinen asia, mikä on huvittava; kuka ammatinharjoittaja voi viedä Sorille maksamattoman asiakkaansa ja pistää poliisin rahastamaan tämän? Ei kukaan!
Samoin sekin, että taksi on ammatinharjoittaja siinä kuin mikä tahansa ammattiautoilija, mutta vain taksi voi ajaa esimerkiksi tietyömaan kautta - sille se on sallittu, mutta ei muille!
Vastaukset 19
Vanhimmat
heräsit hirveessä kanuunassa ja muistit nähneesi tuon unen?
OIKEASSA (ei unessa) tilanteessa olisit ilmoittanut poliisille. Miksi et siis ilmoittanut?
Toinen asia:
Jos ei maksa taksikyytiä, se menee rikoslain mukaisesti nimikkeellä petos.
Ota vaikka selvää.
ja taksin numero edelleen tallella!
Vaikka se olisi petos, niin mikä oikeuttaa taksin kuljettamaan asiakkaansa poliisiasemalle?
Ei edes vartija saa ottaa "asiakasta" autoonsa ja vidä poliisiasemalle!
Onko taksikuskeilla voimakkaammat oikeudet kuin jokamiehen kiinniotto-oikeudet?
Jos taksikuski ajaa johonkin muualla kuin asiakkaan sanomaan osoitteeseen ja siellä käy ilmi, ettei asiakkaalla ole varaa maksaa kyytiään niin ei häntä ole taksi oikeus kuljettaa yhtään mihinkään!
Ota vaikka selvää!
Ja minä en taksia siis käytä, mutta veettää tuollainen yltiöpäinen käyttäytyminen!
paikalle. Jos asiakkaan käytös on uhkaavaa ja riidanhaluista,
niin ulakeskus sekä muut taksit kuulevat "tilanteen olevan päällä" ja poliisin
kanssa saattaa ehtiä työkaveritkin paikalle.
On myös fiksuja asiakkaita, jotka huomattuaan olevansa
rahattomia, osaavat käyttäytyä asiallisesti ja
neuvotella taksinkuljettajan kanssa kyytimaksun
suorittamisesta. Pantiksi moni jättää esim. ajokorttinsa.
Asiat hoituvat ilman virkavaltaakin.
Ei se suhari saa ketään lähteä kuljettamaan minne mieli vie, so. vapauden riisto. Katsoo sitten tuntomerkit ja pirauttaa maijan paikalle, tai juoskoon perään jos rahkeet riittää ja selostakoon matkalla minne rikollinen lenkkeilee.
poliisi paikalle tulee?
Vai onkos teillä taksikuskeilla jo poliisinlupakirjatkin takataskussanne?
Eiköhän teitä koske tuo jokamiehenkiinniotto-oikeus siinä kuin ketä tahansa tavallista kadunmiestäkin?
Jos tuo asiakas jättää maksamatta niin rikosnimikkeenä on aina LIEVÄ PETOS ei siis petos!
Ja siinä ei silloin pidätetä ketään - eikä lähdetä kaveria kuljettamaan mihinkään, se on varma se!
Taksilla ei ole oikeutta lähteä kuskaamaan omin luvin rahatonta asiakasta poliisiasemalle.
Poliisi on kutsuttava paikalle tai poliisilta on saatava lupa kuljettaa asiakas poliisiasemalle.
Asiakkaan henkilötodistuksen saa pyytää nähtäväkseen ja kirjoittaa tiedot ylös, jolloin rikosilmoituksen voi tehdä myöhemminkin.
Mitään viranomaisen antamaa lupakirjaa esimerkiksi passia tai ajokorttia ei saa asiakkaalta ottaa pantiksi, vaikka asiakas tarjoaisi. Jos kuljettaja on ottanut ajokortin pantiksi ja se tulee poliisille tietoon, rangaistaan kuljettajaa sakolla!
Yleensä poliisin otettua yhteyttä asiakkaaseen maksamaton ajo suoritetaan jo silloin, mutta jos rahaa ei maksetakaan, nostaa yleinen syyttäjä aina syytteen lievästä petoksesta. Siitä seurauksena on sakkorangaistus.
osa pelkkää paskaa jälleen!
On muitakin kaupunkeja ja on kirjoittamattomia sääntöjä,
joita noudatetaan käytännössä.
Kun esim. ulan kautta kuuluu, että kuskia uhataan puukolla, lähtee
takuulla joka kolleega apuun.
On tilanteita, jolloin kuski on jo vuotanut kuiviin, kun KOLLEEGA on ekana
paikalla ennen kyttiä ja ambulanssia.
Kusipää ja kunnianarvoisa "asiakas" otetaan kiinni, jos
ehditään. Aina ei ehditä.
Kumma juttu, miten paljon pitää haukkua ammattiryhmää, joka
on monesti henkensä kaupalla roistoja ja horoja kuskaamassa?
Painukaa saatanan kommarit muualle nussimaan pilkkua!
siis tän perusteella voin mennä ravintolaan syömään tilata ruuan syödä kiittää ja positua paikalta kukaan ei saa minua kiinni ottaa katsovat vain suunnan ja tuntomerkit mihin juoksen lujaa
nainen ajeli taksilla hämeenkyröön ja katosi...................
siellähän on vapaapäivinään suhaavia virkamiehiä, sehän selittää teille kaiken, olkaa hyvä.
tekevät yhteistyötä koko suomessa TAXIT ovat kyttien siviili vasikoita olleet aina ja jatkuu.......eli ns.neitejä hameet päällä.
Ette näköjään tiedä mitä poliisi saa tehdä vapaalla.
Ei saa ajaa taksia kyydittävänä kyllä saa olla.
Ei saa olla portsarina ravintola asiakkaa kyllä.
Nämä näitä näkyvimpiä.
että taksi ajaa tulojensa perässä. Kulut ovat jokakuisia, mutta tulot riippuvat asiakkaiden saannista. Tuntikaupalla saattaa olla tyhjää istumista, ja sitten asiakkaat ovatkin "juoksijoita". Onko mielestänne kohtuullista huijata taksinkuljettajaa?
Minusta huijarit on oikeus ottaa kiinni. Saahan myymälävarkaankin pidättää. Voitteko jotenkin perustella tällaisen toiminnan? Onko itse tullut käytettyä taksia hyväksi?
Se on varkautta!
Ilman taksikuskia olisi jäänyt meilläkin vauva ja äiti
ilman asianmukaista apua. Mentiin takuulla ylinopeutta,
vaan eipä poliisi pysäyttänyt "hasardit" päällä
kulkevaa taksia.
Taksikuskit näkevät ammatissaan monenlaista.
Kaikki kunnia näille kunnon kuskeille ilman nipottamista.
ainakin ne, jotka käyttivät invalidia / kaupunkia hyväkseen oman omaisuuden kartuttamiseksi. Ei ne "busit" muuten jaloissa enää pyörisi, epärehellisiä retkuja.
olemassa sitäkin varten vai ollaanko täällä jossakin villissä lännessä?
Kyllä täällä yksityisyrittäjiä ja kauppiaita huijataan - eivät vain raukat lähde huijareita ajamaan autoilla takaa ja viemään poliisilaitokselle!
Suomen poliisi on sitä varten olemassa, että sille tehdään tutkintapyyntö ja se tutkii ja sitten luovuttaa syyttäjälle jutun jokasittemmin päättää nostaako oikeusjutun.
Ja luulekko ettei noi muutkin yksityisyrittäjät "istu" passissa kaupoissaan tmv. mikä sen tolpan tekee niin erikoiseksi - sekö että siinä on kusta juurella ? :)
"juoksijan", joka ei anna nimeään ja osoitekin saattaa olla väärä, koska maksusta luistaminen on mietitty valmiiksi etukäteen?
Rehellisellä ihmisellä ei ole ongelmia - kuten tässä keskustelussa on jo todettu, asiat voidaan aina sopia ja antaa vaikka jotakin pantiksi. Vain luikerot yrittävät laistaa.
Lähtee muuten kyllä kauppiaskin varkaan perään. Juuri samasta syystä - jokaisella yksityisyrittäjällä on oikeus maksuun toimittamastaan tavarasta tai palvelusta.
vai petosko se on kun ottaa maksun sellaisesta tavarasta jota en ole ostanut. POLIISI ei tutkinut asiaa, jotta sillain, poliisi vartioi kauppoja ja nuolee kauppiaiden perää,
niin kauan kuin näköyhteys tekijään säilyy.
Jos pakeneva ehtii kulman taakse niin takaa-ajo on jo aivan hyödytöntä - se ei enää koske jokamiehenkiinniotto-oikeutta ja silloin kiinnioton voi vain tehdä poliisi.
Samoin vain poliisi voi kuljettaa epäillyn virka-autollaan kuulusteltavaksi ns. Sorille.
Ei ole kysymys oikeastaan nyt siitä, että joku yrittää luistaa maksuista, vaan siitä, miksi taksikuskit tekevät väärin ja siihen ei olla puututtu kuin harvoissa tapauksissa.
Jos joku muu yksityisyrittäjä tekee väärin eli rikkoo tietoisesti lakia tai tietämättään, niin kyllä häntä ihan varmasti oikaistaan tai rangaistaan riippuen tilanteen vakavuudesta.