kertokaa luopiot

montako raamatussa olevaa ennustusta on jäänyt toteutumatta?
11717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

En kuulu uskisleikkikehän jäseniin, mutta minun käsittääkseni jokaikinen on jäänyt toteutumatta. Aivan kuin hulvattomat jt ennustuksetkin.

Äänestä

Jos ennustukseksi katsotaan riittävän tarkka ja yksilöity lausunto, tapahtumasta joka ei ole voinut olla ennalta aavistettavissa ja jonka ilmoitusajankohta voidaan kiistattomasti ajoittaa, niin en tiedä yhtään toteutunutta ennustusta.

Äänestä

En ole se teidän paljon vihaama 'luopio', mutta saan varmaan silti vastata. Minusta yksi erikoisimmista ennustuksista on tämä teidän Etelä - Pohjan kuninkaan kärhämä. Kun 70-luvun lopulla tutkin teidän kirjallisuutta (en muista enää kirjan nimeä) niin tuon ennustuksen tulkinta oli minusta täyttä mielikuvitusta. Historiasta haettiin täysin mielivaltaisesti erilaisia tapahtumia jotka joten kuten saatiin sovitettua tuohon ennustukeen. Silloin oltiin aivan varmoja siitä että silloinen Neuvostoliitto olisi viimeinen Pohjan kuningas. Toisin kuitenkin kävi, joten tämäkin osoittaa sen että noita ennustuksia voidaan 'tulkita' vain jälkikäteen eli yritetään sovitella niitä sopiviin historian tapahtumiin. Eli kyseessä ei ole oikea ennustus jossa etukäteen tarkkaan ennustetaan se mitä tulisi tapahtumaan.

Muistan että silloin hehkutettiin myös sitä miten esim Kreikan hajoaminen oli ennustettu hyvin tarkkaan ja näinhän se tuntui olevankin. Ongelma vain on se että 2000 vuotta vanhoista asioista tuntuu olevan hyvin tarkkoja ennustuksia, nimiä myöten. Mutta kun tullaan meidän ajallemme niin jopa tarkkuus alkaa heittämään, on ainoastaan jotain hyvin hataria ennustuksia joita voidaan tulkita pelkästään jälkikäteen. Jokainen vetäköön tästä omat johtopäätöksensä.

Äänestä

En ole jt -läinen, mutta voin todeta teidän ennustusten maailman lopun päivämääristä menneen täysin pyllylleen. Yksi tällainen päivämäärä oli vuonna 1975. Se meni ohi että vilahti. Vartiotorniseura sai kuitenkin kannattajansa (hölmönsä)myymään omaisuutensa ja rahasti näin varsin ovelasti. Rahat menivät Brooklinin johtajiston makeaan elämään.

Äänestä

>>montako raamatussa olevaa ennustusta on jäänyt toteutumatta?

Olisi kai helpompaa kysyä mikä on toteutunut.

Vartiotorniseuran "raamatulliset ennustukset" ovatkin sitten toinen lukunsa. Moniko niistä on toteutunut?

Et sä vastaa kuitenkaan.

Jänishousu.

Äänestä
  • tunne hyvin raamattua enkä tiedä uskotko jumalaan mutta ota tavaksi lukea raamattua päivittäin ja tervetuloa kokouksiin siellä saa raamattuun perustuvaa opetusta.

    Äänestä

  • j.p.. kirjoitti:

    tunne hyvin raamattua enkä tiedä uskotko jumalaan mutta ota tavaksi lukea raamattua päivittäin ja tervetuloa kokouksiin siellä saa raamattuun perustuvaa opetusta.

    kun kerran voi lukea Raamattua itsekseenkin.

    Jos ei Raamatun teksti jollekin "aukea", on lukijan tekemä selitys sanomalle aivan yhtä relevantti kuin vartiotorniseuran selitys ko. raamatunkohdasta.

    Jos taas haluaa verrata eri "firmojen" selityksiä omiinsa, on tietysti mielenkiintoista kuulla myös se, miten he asian tulkitsevat.

    Se ei kuitenkaan tee kenenkään selitstä toisen selitystä oikeammaksi, muttaa kiinnostaviahan erilaiset tulkinnat ovat.

    Tahtoo vain näistä selityksistä tulla uskovien kesken riitaa, kun jokainen uskoo oman tulkintansa oleva ainoa totuus.

    Näinhän ei ole eikä voi olla.

    Äänestä

  • kokoukseen, kirjoitti:

    kun kerran voi lukea Raamattua itsekseenkin.

    Jos ei Raamatun teksti jollekin "aukea", on lukijan tekemä selitys sanomalle aivan yhtä relevantti kuin vartiotorniseuran selitys ko. raamatunkohdasta.

    Jos taas haluaa verrata eri "firmojen" selityksiä omiinsa, on tietysti mielenkiintoista kuulla myös se, miten he asian tulkitsevat.

    Se ei kuitenkaan tee kenenkään selitstä toisen selitystä oikeammaksi, muttaa kiinnostaviahan erilaiset tulkinnat ovat.

    Tahtoo vain näistä selityksistä tulla uskovien kesken riitaa, kun jokainen uskoo oman tulkintansa oleva ainoa totuus.

    Näinhän ei ole eikä voi olla.

    jos luet raamattua itseksesi mutta tule vain kokouksiin et varmaan häviä siinä mitään.sen lisäksi se tuottaisi suurta iloa jehovalle.ystäville ja minullekkin,vaikken edes tunne sinua,että tervetuloa vaan.

    Äänestä

  • j.p.. kirjoitti:

    tunne hyvin raamattua enkä tiedä uskotko jumalaan mutta ota tavaksi lukea raamattua päivittäin ja tervetuloa kokouksiin siellä saa raamattuun perustuvaa opetusta.

    No en itseasiassa odottanutkaan katetta sanoillesi.

    >>mutta ota tavaksi lukea raamattua päivittäin ja tervetuloa kokouksiin siellä saa raamattuun perustuvaa opetusta.

    Eiköhän tässä ole kokouksissa ihan riittämiin reissattu, että tiedän mitä ne pitävät sisällään. Vartiotorniseuran palvontaa eri muodoissa, eipä juuri sen ihmeempää.

    Äänestä

-etkö tiedä,istut siellä missä jumalanpilkkaajat istuvat.

Äänestä
  • se sinä sitten istut?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


j.p.. kirjoitti:

montako raamatussa olevaa ennustusta on jäänyt toteutumatta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu