Moni on todennut jo aijemmin että palautuksen "Eino Poutiaiset" ovat menettäneet uskonsa palautukseen jo kauan sitten.
Asia todentuu helposti kun käy läpi viimeisen kahden viikon aikana käytyjä "keskusteluja".
Voi olla että palautuksen kannattaja näkee paremmaksi puhua asiastaan vaikka Porin torilla kuin täällä.
LOPPUPÄÄTELMÄ:Mitään ette saa koska ette osaa sitä PERUSTELLUSTI ja USKOTTAVASTI selittää!
Asia todentuu helposti kun käy läpi viimeisen kahden viikon aikana käytyjä "keskusteluja".
Voi olla että palautuksen kannattaja näkee paremmaksi puhua asiastaan vaikka Porin torilla kuin täällä.
LOPPUPÄÄTELMÄ:Mitään ette saa koska ette osaa sitä PERUSTELLUSTI ja USKOTTAVASTI selittää!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Se johtuu siitä, ettei Venäjä ole niin typerä, että noin vain rupeaa luovuttamaan alueitaan varsinkin silloin kun sillä taas näyttää olevan jonkinlaista kilpailua Yhdysvaltojen kanssa.
"Se johtuu siitä, ettei Venäjä ole niin typerä, että noin vain rupeaa luovuttamaan alueitaan"
Korjaan: toiselta maata ryöstettyjä ja väkivalloin itseensä liitettyjä alueita.
Olin väärässä. Piti sanoa: hävityn sodan jälkeen laillisesti luovutettuja alueita.
Kyse on LUOVUTETUISTA, ei "ryöstetyistä" alueista. Olisihan Suomi voinut jatkaa sotaa kun suurhyökkäyskin oli saatu torjuttua ja mitään hätää sotilaallisesti ei ollut, mutta viisaasti katsottiin, että kannattaa luovuttaa nuo alueet niin pääsemme pikemmin normaaliin elämänrytmiin.
Kyse oli siis normaalista valintatilanteesta, jossa luovutukseen päädyttiin.
Nuo alueet N:liitto ryösti jo laittomassa Talvisodassa.
Kyse on PAKKOluovutetuista alueista suurvallan totalitaristisen painostuksen alla. Ei mikään "normaali" valintatilanne. Itse tämä suurvalta ensin hyökkäsi tänne ja valloitti nuo alueet.
Karjala lisäsi koko Suomen alueen kokoa ja jos olisi vielä osa Suomea niin Suomi olisi nykyistä isompi ja merkittävämpi valtio. Me jouduimme pakosta pienentämään omaa aluettamme. Suomi ei todellakaan tai yleensäkkään mikään maa ei ole niin typerä, että luovuttaisi vapaaehtoisesti jonkun alueen. Neuvostoliitto siihen luovutukseen painosti ja vaati vielä sotakorvaukset kaupan päälle.
Lausut:" Suomi ei todellakaan tai yleensäkkään mikään maa ei ole niin typerä, että luovuttaisi vapaaehtoisesti jonkun alueen."
Et kai sitten luule että Venäjä olisi?
Olet aivan oikeassa, ei Venäjä luovuta ryöstämiään alueita takaisin. Mutta eikö ole inhimillistä että uhrit toivovat vääryyksien korjaamista?
Onko oikein heitä haukkua?
Miksi uhrien pitäisi vaieta?
Alueet luovutettiin kyllä täysin vapaaehtoisesti. Ei haluttu enää jatkaa sotaa, ettei olisi käynyt niin, että olisimme todella joutuneet myöhemmin luovuttamaan myös tärkeitä ja keskeisiä Suomen alueita. Nyt päästiin vähällä kun luovutettiin ainoastaan suhteellisen vähämerkityksellisiä raja-alueita.
Käsität asian väärin. Kyse ei ole siitä, ettivätkö palstan lukijat ymmärtäisi hätääsi, mutta tämä ei ole oikea paikka sen lievittämiseen. Uskoisin, että hyvä psykoterapia saattaisi ihan tosiaan olla hyvä vaihtoehto. Sitä on vuosikymmeniä käytetty menestyksellä erilaisten ahdistustilojen hoitoon. Kyse voi olla myös jonkinlaisesta pitkittyneestä pakkoneuroosista, johon sattaa nykyään olla myös lääkitysmahdollisuus.
En tiedä, mutta ehkä täällä Suomi24:ssa voi olla myös oma palsta mielenterveysongelmista kärsiville.
Ja mikä pakkoneuroosi saa sinut roikkumaan tällä palstalla?
totta tosiaan! Oisko nyt paikallaan välillä syventyä historiaan ja jättää luovuus taka-alalle. Luovuus on hyvä asia, mutta ei parane sotkea joka paikkaan. Tästä tuoreena esimerkkinä vaikkapa tapaus Huhtiniemi.
"Alueet luovutettiin kyllä täysin vapaaehtoisesti. Ei haluttu enää jatkaa sotaa, ettei olisi käynyt niin, että olisimme todella joutuneet myöhemmin luovuttamaan myös tärkeitä ja keskeisiä Suomen alueita. Nyt päästiin vähällä kun luovutettiin ainoastaan suhteellisen vähämerkityksellisiä raja-alueita."
Millähän sinä perustelisit luovutettujen alueiden vähemmän tärkeyttä?
Siellä oli Suomen toiseksi suurin kaupunki, bruttokansantuote oli 12% koko Suomen vastaavasta ja siellä oli energiantuotanto 50% koko sen ajan N:liiton energiantuotannosta.
Ei pitäisi puhua ihan läpiä päähänsä.
Tällaista aluetta EI luovuteta vapaaehtoisesti, vaan suurvallan sotilaallisen painostuksen alla.
Venäjä ei luovuta ryöstämiään alueita takaisin, ei siinä minkäänlainen kaunopuheisuus auta. Mutta eikö ole inhimillistä että uhrit toivovat vääryyksien korjaamista?
Onko oikein heitä haukkua?
Miksi uhrien pitäisi vaieta?
Näyttää siltä että Venäjän agentit Sergein johdolla petaavat uusia Mainilan laukauksia? Miten muuten on selitettävissä heidän intonsa näillä palstoilla?