Elätkö Raamattua?

Raamattu kuvaa monenlaisten ihmisten elämää. Siellä kerrotaan sekä jumalattomien että Jumalaa rakastavien ihmisten edesottamuksista.

Kuvaukset jumalattomista ymmärtää helposti varoittaviksi esimerkeiksi. Mutta miksi sinne on tallennettu niin tarkkoja kuvauksia esim. Mooseksesta, Aabrahamista, Jaakobista, Daavidista, Jeremiasta ja Paavalista? Pelkästään historian kirjoituksen vuoksiko?

Itselleni oli aikanaan melkoinen järkytys, kun oivalsin, että Raamattu on tarkoitettu suurelta osin omakohtaisesti elettäväksi. Kaikki vanhan testamentin merkittävät henkilöt samoin kuin uuden testamentin apostolit painivat tosissaan löytääkseen henkilökohtaisen, toimivan suhteen Jumalaan. Kaikki heidän kokemuksensa ovat malleja, joiden kautta itse kukin joutuu elämään, jos haluaa seurata Jeesusta.

Pelkkä asioiden tiedollinen hallitseminen ei ole todellista Jumalan tuntemista. Sanan on tultava lihaksi:

"Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niin kuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat." Hepr 4:2

27

606

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uskoon hurahtanut maailmassa

      Apostolien teot ovat niiden opetuslapsi ihmisten ns. päiväkirjoja ja toisille osoittamia kirjeita joista ne on kaikki koottu yhteen.
      Elän päivän kerrallaan ja koska en osaa olla synnitön ihminen tässä maailmassa, pyydän anteeksi mahdollisimman usein omia ajatuksia, sanoja tai tekojani joita tässä elämässä tulee sillointällöin mokailluksi...! Arvostan niitä apostoleiksi valittuja, koska he olivat niitä ihmisiä jotka elivät silloin kun Jeeususkin oli ihmiseksi syntyneenä tässä maailmassa.

      • Usko Jeesukseen on arvokkain lahja, mitä elämässämme voimme saada, joten iloitsen kanssasi "hurahtamisestasi".

        Jäin miettimään samojasi "en osaa olla synnitön" ja "pyydän anteeksi mahdollisimman useasti".

        Toki syntien tunnustaminen on paikallaan, jos sellaiseen lankeamme. Siitä ei ole kyse. Mietin vain, että kuka sinua vaatii olemaan synnitön, niin että sinun koko ajan pitää pyytää anteeksi? Jumalahan antoi Poikansa, jotta meillä olisi rauha. Jos sinä rakastat Jeesusta, niin tuo Jumalan Hengen sinussa vaikuttama rakkaushan saa sinut automaattisesti haluamaan hyviä asioita.

      • oikeus on miullakin
        EJKR kirjoitti:

        Usko Jeesukseen on arvokkain lahja, mitä elämässämme voimme saada, joten iloitsen kanssasi "hurahtamisestasi".

        Jäin miettimään samojasi "en osaa olla synnitön" ja "pyydän anteeksi mahdollisimman useasti".

        Toki syntien tunnustaminen on paikallaan, jos sellaiseen lankeamme. Siitä ei ole kyse. Mietin vain, että kuka sinua vaatii olemaan synnitön, niin että sinun koko ajan pitää pyytää anteeksi? Jumalahan antoi Poikansa, jotta meillä olisi rauha. Jos sinä rakastat Jeesusta, niin tuo Jumalan Hengen sinussa vaikuttama rakkaushan saa sinut automaattisesti haluamaan hyviä asioita.

        Minulla on itselläni parempi olo kun pyydän anteeksi vaikka ajatuksin tai sanoin tai teoin tehtyjä virheitäni, joten sen takia aion tehdä niin ehkä elämäni loppuun asti jos minusta itsestäni siltä tuntuu. Ei se voi ainakaan olla väärinkään, koska omatuntoni puhuu puolesta.

      • oikeus on miullakin kirjoitti:

        Minulla on itselläni parempi olo kun pyydän anteeksi vaikka ajatuksin tai sanoin tai teoin tehtyjä virheitäni, joten sen takia aion tehdä niin ehkä elämäni loppuun asti jos minusta itsestäni siltä tuntuu. Ei se voi ainakaan olla väärinkään, koska omatuntoni puhuu puolesta.

        Toki omantunnon äänen noudattaminen on tärkeä. Ei tarkoitukseni ollut moittia tai painostaa. Päinvastoin.

        Jos syyllisyydentunnne on aiheellinen, anteeksipyytäminen ja asian selvittäminen on silloin paikallaan. Joskus syyllisyydentunne johtuu kuitenkin jostain muusta kuin omista rikkomuksista Jumalaa tai lähimmäistä vastaan.

      • itse näin

        Itselläni se johtuu jonkinlaisesta ihmisen syntisyyden oivaltamisesta, kun ihminen ei kelpaisi taivaaseen jollei Jeesus olisi kuollut ja noussut ylös Jumalan luokse. Ajattelen jotenkin niin, mutta olkoon... Tarkoitus ei ole mistään väitellä, vaan laitoin muutaman ajatuksen tästä tähän. Raamatussa riittää tutkimista, ja viisauksien miettimisessäkin, ja on kiinnostavaa lukea tai kuulla jonkun asioita jo kauemmin tutkineen ihmisen tekemiä kirjoituksia tai saarnoja joissa niistä puhutaan. Netissä oikeiden sivujen löytyminen on joskus hankalaa, kun miettii joitakin tiettyjä kysymyksiä. Mutta paljon vastauksia on löytynyt seurakuntien sivuilta ja hakusanoillakin googlesta...!

      • LEARSI
        itse näin kirjoitti:

        Haluatko löytää vain sellaista, mikä vahvistaa jo olemassaolevaa käsitystäsi asioista.

        Onhan se turvallista, mutta joskus on piristävää tutustua ihan uuteenkin, se avartaa maailmankuvaa ja voi antaa myös uutta näkökulmaa olemassaolevaan ajatteluun.

        Ihan vaan kysyn, en arvostele.

      • ihmettelen vähän
        LEARSI kirjoitti:

        Haluatko löytää vain sellaista, mikä vahvistaa jo olemassaolevaa käsitystäsi asioista.

        Onhan se turvallista, mutta joskus on piristävää tutustua ihan uuteenkin, se avartaa maailmankuvaa ja voi antaa myös uutta näkökulmaa olemassaolevaan ajatteluun.

        Ihan vaan kysyn, en arvostele.

        En tietenkään, se olisi saman toistamista erilaisilla tavoilla. En ole niin tylsä ihminen.

      • itse näin kirjoitti:

        Itselläni se johtuu jonkinlaisesta ihmisen syntisyyden oivaltamisesta, kun ihminen ei kelpaisi taivaaseen jollei Jeesus olisi kuollut ja noussut ylös Jumalan luokse. Ajattelen jotenkin niin, mutta olkoon... Tarkoitus ei ole mistään väitellä, vaan laitoin muutaman ajatuksen tästä tähän. Raamatussa riittää tutkimista, ja viisauksien miettimisessäkin, ja on kiinnostavaa lukea tai kuulla jonkun asioita jo kauemmin tutkineen ihmisen tekemiä kirjoituksia tai saarnoja joissa niistä puhutaan. Netissä oikeiden sivujen löytyminen on joskus hankalaa, kun miettii joitakin tiettyjä kysymyksiä. Mutta paljon vastauksia on löytynyt seurakuntien sivuilta ja hakusanoillakin googlesta...!

        Uskon tien kulkemisessa on aina kyse turvallisuuden ja muutoksen tasapainosta.

        Kokemus Jumalan huolenpidosta Jeesuksessa Kristuksessa on lähtökohta. Kun elämme Hänessä, me saamme etsiä ja ottaa vastaan muutosta juuri sen verran, kuin meistä tuntuu turvalliselta. Vaikka jokainen Jeesukseen uskova on vapautettu lain orjuudesta, niin uskovan vapaus sisältää myös luvan noudattaa lain säädöksiä, jos hän siten tuntee paremmin pysyvänsä Jumalan huolenpidon piirissä. On vain huolehdittava, ettei tule vaatineeksi toisiakin noudattamaan lakia samaan tapaan kuin itsestä tuntuu parhaalta.

        Otin syntisyys asian esiin sen tähden, että nähdäkseni kristikunnassa vallitsee hyvin laajasti virheellinen asenneilmasto syntisyys-kysymyksessä. Asiasta voi kirjoittaa paljonkin, mutta tyydyn tässä viittaamaan muutamiin Paavalin sanoihin:

        Kristus teissä, kirkkauden toivo. Kol 1:27

        Sen tähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan. 2 Kor 3:16

        Näistä näkyy, että kristittyjen tulisi tuntea toisensa Kristuksen mukaan. Meidän toisin sanoen tulisi pyrkiä näkemään toisissamme oleva kaipaus ja pyrkimys Kristuksen kaltaisuuteen. Tätä tietoisuutta meidän tulisi toisissamme vahvistaa ja kannustaa. Syntisyydestään itse kukin uskova on yleensä aivan riittävän tietoinen muutenkin.

      • punainen lanka

        ,,Kristuksen kautta toistemme tuntemiseen.Tämä on sitä rakkautta toiseen Luojan luomaan , kun pyrimme näkemään toisissamme kaipauksen ja pyrkimisen Kristuksen kaltaisuuteen.
        Olen saanut rohkaisua toiselta ihmiseltä esim Pyhän Hengen työstä jonkun tapahtuneen yhteydessä ja se tuntui liikuttavalta ja todelta kun sen sanoi toinen ihminen.

      • punainen lanka kirjoitti:

        on kyse näissä:

        Pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta. Hepr 12:15

        Pitäkäämme huolta toisistamme rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin. Hepr 10:24

        Tämä on meidän etuoikeutemme - rohkaista toinen toistamme. Kun opettelemme näkemään toisemme Jumalan rakkauden näkökulmasta, vahvistumme samalla itse uskossa.

    • punainen lanka

      on löytynyt juuri Raamatusta.Voin sanoa että elän sen turvin.
      Päivän teksti joka päivälle ja Raamattupiirissä yhteinen jakaminen. Siellä on paljon sellaista mitä en meinaa jaksaa lukea esim Jeesuksen ajan määräykset , lait ja säädökset,sodat ja sukuluettelot, mutta siellä on myöskin paljon malliksi tarkoitettuja kertomuksia.
      UT:in puolella taas käytettävissäni on tarvittaessa selitysopas ,vaikka senkään avulla ei aina kaikki aukene.
      Tällä hetkellä minulle on tärkeää ,että voin ohjata lastenlapsiani Raamatun ääreen.Piplioita löytyy lapsille ja uskomattomalla innolla lukivat 7 ja 9v isovanhemmille pientä pränttiä syyslomallansa.

      • Raamatun todeksi elämisessä on ilman muuta luottaminen siihen, että Jumala on mukana elämässämme joka hetki.

        Kaikissa olosuhteissa luottamuksesta kiinni pitäminen saa meissä aikaan muutoksia, joiden vaikutuksesta mm psalmien tunne-kuvaukset alkavat tuntua yhä enemmän omilta.

        Sana tekee työtään meistä riippumatta:

        "Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten." Mark 4:26-27

      • puuttuu
        EJKR kirjoitti:

        Raamatun todeksi elämisessä on ilman muuta luottaminen siihen, että Jumala on mukana elämässämme joka hetki.

        Entäpä ellei pysty noudattamaan Jeesuksen vaatimia ohjeita Jumalan valtakuntaan pääsemiseksi, kuinka sitten käy.

        Voiko laatia omat säännöt, ja ohittaa ne, jotka ei itselle sovi.

      • puuttuu kirjoitti:

        Kerropa, mitä Jeesuksen vaatimia ohjeita et pysty noudattamaan.

      • vai kuis on?
        puuttuu kirjoitti:

        Entäpä ellei pysty noudattamaan Jeesuksen vaatimia ohjeita Jumalan valtakuntaan pääsemiseksi, kuinka sitten käy.

        Voiko laatia omat säännöt, ja ohittaa ne, jotka ei itselle sovi.

        Uskon punainen lanka toimii sen mukaan, kuinka Jumalan sanan opetus sisäistyy meidän mielessämme. Onko mielemme ottamassa sen ilolla vastaan vai vierastaako ymmärryksemme sitä. Riippuen miten me otamme sanoman vastaan, sen mukaan me muutumme.

      • puuttuu kirjoitti:

        Entäpä ellei pysty noudattamaan Jeesuksen vaatimia ohjeita Jumalan valtakuntaan pääsemiseksi, kuinka sitten käy.

        Voiko laatia omat säännöt, ja ohittaa ne, jotka ei itselle sovi.

        että vaatimuksia ei ole. Pääsy on vapaa niin sinulle kuin kaikille muillekin, sillä Jeesus muotoilee asian näin:

        "Tulkaa minun luokseni, kaikki työn raskauttamat ja taakkojen uuvuttamat, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sielullenne." Matt 11:28-29

        Joten vastaamalla: "Minä tulen", asia hoituu.

        Turhan levottomuuden hälventämiseksi muistuttaisin, että vaikka Jeesus edellyttää julkista vastausta (Matt 10:32), niin kyse ei kuitenkaan ole ihmisiin turvautumisesta vaan Jumalaan turvautumisesta. Hän kyllä huolehtii jatkosta.

      • punainen lanka
        EJKR kirjoitti:

        Raamatun todeksi elämisessä on ilman muuta luottaminen siihen, että Jumala on mukana elämässämme joka hetki.

        Kaikissa olosuhteissa luottamuksesta kiinni pitäminen saa meissä aikaan muutoksia, joiden vaikutuksesta mm psalmien tunne-kuvaukset alkavat tuntua yhä enemmän omilta.

        Sana tekee työtään meistä riippumatta:

        "Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten." Mark 4:26-27

        ...kasvaa syödessä.On upeaa kuulla ja ymmärtää omakohtaisesti hyvää Sanan selittäjää , että näin minäkin asian ymmärrän. Jeesus puhui usein vertauksin.Näin Hän ei loukannut niitä , jotka eivät vielä jotain asiaa ymmärtäneet.

      • jokka ymmärti
        punainen lanka kirjoitti:

        ...kasvaa syödessä.On upeaa kuulla ja ymmärtää omakohtaisesti hyvää Sanan selittäjää , että näin minäkin asian ymmärrän. Jeesus puhui usein vertauksin.Näin Hän ei loukannut niitä , jotka eivät vielä jotain asiaa ymmärtäneet.

        Ja niille jotka ymmärsivät, että Jeesus tarkoitti heitä, saattoi sanoa ,että sinähän se noin sanot!

      • punainen lanka kirjoitti:

        ...kasvaa syödessä.On upeaa kuulla ja ymmärtää omakohtaisesti hyvää Sanan selittäjää , että näin minäkin asian ymmärrän. Jeesus puhui usein vertauksin.Näin Hän ei loukannut niitä , jotka eivät vielä jotain asiaa ymmärtäneet.

        puhetta.

        Varsinkin se minua aina puhuttelee, kun Hän sanoo: "Jos joku tahtoo seurata minua/tehdä hänen tahtonsa..."

        Jeesus ei todellakaan "muserra murtunutta ruokoa, eikä sammuta savuavaa lampunsydäntä."

      • jokka ymmärti kirjoitti:

        Ja niille jotka ymmärsivät, että Jeesus tarkoitti heitä, saattoi sanoa ,että sinähän se noin sanot!

        Hän kunnioitti jokaisen ihmisen omaa harkintaa, sillä Hän näki, että Isä itse opettaa jokaista ihmistä ymmärtämään.

      • vai kuis on? kirjoitti:

        Uskon punainen lanka toimii sen mukaan, kuinka Jumalan sanan opetus sisäistyy meidän mielessämme. Onko mielemme ottamassa sen ilolla vastaan vai vierastaako ymmärryksemme sitä. Riippuen miten me otamme sanoman vastaan, sen mukaan me muutumme.

        hienovarainen tapahtuma, jossa ihminen voi ymmärtää ja löytää omaa Jumalalta saatua osaansa yhä täydemmin.

    • Trubaduuri

      Ei elävässä uskossa oleva ihminen elä kuolleiden kirjaimien ja tyhjien sanojen tukemena elämäänsä, vaan luottaa nimenomaan kuolemaansa asti vain elävään Jumalaan, kaiken Luojaan, taivaalliseen Isään. Josta mm. sekä Johannes kastaja että ennenkaikkea ihmisen Poika, Immanuel, Kristus todistivat ihmisille väkevästi ja jonka tuntemusta he toivat kaikkien ihmisten tietoisuuteen. Ja juuri tämä ko. Jumala ei tietenkään elä raamatun sivuilla, eikä hänen rakkautensa vaikuta raamatun sivuilla, vaan oikein uskovan ihmisen sydämessä ja mielessä, joka yleensä näkyy ja säteileekin sitä ulospäin aitona lähimmäisen rakkautena joka hetki. Ja Luojahan, Isä taivasten, asetti meille vain yhden oikean Paimenen, Kristuksen, joka hänkin on elävänä läsnä meidän uskovien ihmisten keskuudessa alati, ja se puolestaan näkyy aina meissä kaikissa uskovissa ihmisissä meidän keskinäisessä rakkaudessamme.
      Yhtäkään kirjaa Hän, Luojamme ei nimennyt muita ylemmäksi, vaan luottaa meidän omaan kykyymme tehdä arviota kaikesta ja sen myötä myös viisaita päätöksiä kaikesta siitä joka koskettaa jotenkin elämäämme ja maa palloa kaikkinensa! Siis kaikkea eläävää, sillä kuolleet saavat edelleen haudata kuolleensa, rauhassa!

      • todistaja,

        Josta mm. sekä Johannes kastaja että ennenkaikkea ihmisen Poika, Immanuel, Kristus todistivat ihmisille väkevästi
        eikö ollutkin väkevä ,myös Paavalin todistus?

      • Trubaduuri
        todistaja, kirjoitti:

        Josta mm. sekä Johannes kastaja että ennenkaikkea ihmisen Poika, Immanuel, Kristus todistivat ihmisille väkevästi
        eikö ollutkin väkevä ,myös Paavalin todistus?

        En tunne yhtään paavalia. Enkä haluakkaan tuntea.
        Jotenka, en tietääkseni unohtanut ketään!

      • pätkä sieltä
        Trubaduuri kirjoitti:

        En tunne yhtään paavalia. Enkä haluakkaan tuntea.
        Jotenka, en tietääkseni unohtanut ketään!

        mikä ikinä korvasyyhyysi sopii --- niinkö?
        onko tuo oikein?

      • Trubaduuri
        pätkä sieltä kirjoitti:

        mikä ikinä korvasyyhyysi sopii --- niinkö?
        onko tuo oikein?

        Eipäs nyt nuinkaan, vaan, kuten kirjoitin tuossa edellä. Oletko soennut jonkun paavalin valheista?

      • valhetta
        Trubaduuri kirjoitti:

        Eipäs nyt nuinkaan, vaan, kuten kirjoitin tuossa edellä. Oletko soennut jonkun paavalin valheista?

        mielestäsi...kuinka paljon on valhetta--1/4-- 1/2--
        kerrohan..olen utelias kuulemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      61
      6113
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      61
      5542
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      119
      4208
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      54
      3842
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3775
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      32
      3199
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      63
      2951
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2826
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      68
      2558
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      47
      1940
    Aihe