141 mahdollisuutta

Olen ymmärtänyt, että 141-tuen lopettaminen vaikuttaisi voimakkaimmin eläintilojen kannattavuuteen. Sen sijaan viljatiloilla vaikutus jäisi vähäiseksi.

Jos olen ymmärtänyt oikein, tuen lopettaminen voisi tarjota mahdollisuuden maan tasapainoisempaan kehitykseen, mihin Kepu sanoo pyrkivänsä. Näin virkamiesten lisäksi myös maataloutta voitaisiin hajasijoittaa. Eikös kuulosta ihan kepulilta?

Eläintilat voisivat siten keskittyä 142-tukialueelle, missä tuki on pysyvää. Tämä antaisi uutta pontta pohjoisen pojille ja tunturimaataloudelle. Poronhoitoalue laajenisi koskemaan suunnilleen muitakin ruuaksi muutettavia eläimiä. Tästä ei näin maalaisjärjellä ajateltuna olisi suurempaa ongelmaa, kun nämä eläimet pääosin ovat sisätiloissa ja pohjoisen Suomen kitukasvuiset alueet sopivat muutenkin paremmin laidunmaiksi. Nykyisellä 141-alueella voitaisiin siten keskittyä viljanviljelyyn ja muiden kasvien ja puutarhatuotteiden maatalouteen.

Kuljetukset tulisivat vähän pitemmiksi, mutta ei kohtuuttomiksi, jos elintarviketeollisuus painottaisi tässä kohdin sijoittumistaan 141- ja 142 tukialueiden rajamaastoon.

Tästä olisi sekin hyöty, että maahan muodostuisi Tampereen pohjoispuolelle selkeä susiraja. Kun etelämpänä ei olisi susia ja karhuja houkuttelevaa kotieläinkantaa, etelässä voisi huoletta keskittyä myös marjanpoimnintaan ilman, että tarvitsee kantaa pyssyjä mukanaan.

15

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruotsi ja Tanska

      kostaa Lipposen pahat työt.

    • Niinpä niin

      141 tuki on hieman laajempi yhteiskunnallinen ongelma, kun maatalouteen ja aluepolitiikkaan liittyvä. Kyse on yhteiskunnan vastuunkannosta sopimusosapuolena.

      Maanviljelijät ovat sijoittaneet mm. lihantuotantoon varsin merkittävästi Etelä -Suomessa, mikäli tuki loppuu, nämä pääomasijoitukset ovat hukkaan heitettyä rahaa. Maanviljelijöiden on annettu ymmärtää, että tuki pysyy, muuten he eivät olisi ryhtyneet rakentamaan. Nykyinen rakennuskanta on liian pientä, tuotantolaitosten olisi oltava merkittävästi suurempia, jotta ne kannattaisivat.

      Kuka enää uskaltaa ryhtyä yrittämään?

      Suomessa olisi peltoaloja merkittävästi kasvatettava, mikäli viljantuotanto saataisiin kilpailukykyiseksi. Mistä löytyvät yrittäjät tähänkään, kun maatalouspolitiikka on niin tempoilevaa? Pääomavaltaisen yritystoiminnan on oltava pitkäntähtäimen toimintaa ja tuotto-odotuksista voidaan jopa tinkiä, täysin tyhjän päälle sitä ei voida kuitenkaan perustaa.

      Maataloustuet ovat ongelma, ne vääristävät kilpailua ja heikentävät kehitysmaiden asemaa. Tukitoimintaa ei kuitenkaan edes pyritä poistamaan, Unionissa maatalous on liian tärkeä, jotta siihen ryhdyttäisiin. Suomen kannalta katsottuna, meidän ei kannta olla liian nöyriä, tässäkään asiassa.

      Viron maatalous saatiin toimimaan ilman tukia, tämän mahdollisti valtava yhteiskunnallinen mullistus mm. maata tuli myyntiin merkittävästi. Suomen vakaissa oloissa ei tällaista ole odotettavissa, mikäli tiloja ei ajeta konkursseihin merkittävissä määrin. Kansallista etua ei tämän tyyppinen toiminta missään mielessä palvelisi.

      Ruotsissa ja Tanskassa on ilmastoedun lisäksi, myös omistajarakenne erilainen kuin täällä, suuryritysten mahdollisuudet tuottaa halvalla ovat merkittävästi paremmat.

      • Sanot, että lihantuottajien on annettu ymmärtää, että tukeminen on pysyvää. Tässä on turha käyttää passiivimuotoa. Oikeampaa olisi sanoa, että Kepu on antanut ymmärtää asian olevan näin. Esko Aho kumppaneineen osti keput tutkipaketilla ja tukien pysyvyydellä aikanaan Kepun kannattajakunnan EU-sopimuksen taakse. EU:n komissio on sitä vastoin alusta lähtien pitänyt 141-tukea vain siirtymäkauden tukena.

        Ennen EU-aikaa Kepu loi mielikuvaa ikuisesti tuetttavasta maataloudesta. Nimenomaan Kepun maatalouspainotteinen asenne on johtanut siihen, ettei meillä ollut mitään kiirettä maatalouden rakneteellisiin muutoksiin vasta kuin nyt pakon edessä. Maataloudelle syydettiin ennen EU-aikaa rahaa niin monesta putkesta kuin mahdollista. Näin luotiin valheellista tulevaisuudenuskoa.

        Nyt on siis ollut jo 13 vuotta aikaa miettiä, miten varautua tuen loppumiseen. Millään taholla ei ole ollut kuitenkaan intressiä kertoa tätä tietoa maatalousyrittäjille. Yksi syy tähän on se, että maatalousmaahan ja tuotantolaitoksiin kapitalisoituu lisäarvoa, jota ei olisi tapahtunut ilman tulevaisuudenuskoa. Kun tällaista kapitalisoitumista ei olisi tapahtunut, maatalousmaata olisi nyt saatavilla kohtuuhintaan. Jos tuki lopetetaan nyt, maatalousmaan arvo Etelä-Suomessa todennäköisesti tippuu kertarysäyksellä.

        Onnettominta asiassa on se, että Kepu on tulkinnut EU-maataloussopimusta aina tarkoitushakuisesti. Suomen maatalous tarvitsee tällaista tukea. Kepussa ei sen sijaan ole varmistettu sitä, että sopimus kestää myös juridisen tarkastelun. EU:ssa sopimus on komission juristien tarkasteltavana ja katsovat sitä pelkästään siitä näkökulmasta. Suomi on asiassa heikossa asemassa, koska emme voi menestyksekkästi vedota sopimukseen juridisessa mielessä, vaan ainoastaan poliittisena tarkoituksenmukaisuuskysymyksenä. Onnetonta tämä on sen vuoksi, että juuri tällaisessa asiassa olisi pitänyt aikanaan neuvotella sellainen sopimus, johon voidaan vedota. Nyt pitää sitten vedota enemmän hyvään tahtoon ja tarkoituksenmukaisuussyihin. Sopimuksen sisältöä olivat Suomen puolelta rustaamassa Heikki Haavisto ja Esa Härmälä ja tulos on nyt sen mukainen.

    • oivahärkönen

      ... vain jatkaa maatalouspolitikointiaan. Hän saattaa vähitellen alkaa pätkittäin ymmärtääkin maatalouden kysymyksiä. Siihen viittaa se, että hän tajuaa 141-tuen koskevan erikoisesti etelän karjatiloja.

      Niin tulee tapahtumaankin, että hallitus suostuu 141-tuen asteittaiseen vähentäämiseen, mikä ohjaa karjataloutta pohjoisemmille alueille, missä sitä voidaan melkolailla yhtä kannattavasti harjoittaa kuin etelässäkin. Viljan viljely taas etelässä on kannattavampaa kuin pohjoisessa. Muutoksilla vain pitää olla riittävä siirtymäkausi, jotta etelään äskettäin tehdyt investoinnit karjatiloihin eivät menisi yht'äkkiä hukkaan.

      • Oivalle

        Siirtymäaikaanhan on ollut 13 vuotta.

        Paljonko sitä tarvitaan lisää?

      • oivahärkönen
        Oivalle kirjoitti:

        Siirtymäaikaanhan on ollut 13 vuotta.

        Paljonko sitä tarvitaan lisää?

        ... ennallaan 13 vuotta. Se jo todistaa, että kaikki pitävät sitä pysyvänä. Nyt vain innokas tanskalaisen veljeskansamme komissaari on alkanut puhua sen siirtymäkautisuudesta. Sillä sinänsä ei ole merkitystä, niissä olosuhteissa, jonka takia se on myönnetty, ei ole tapahtunut muutosta.

        Lisäaikaa tarvitaan niin kauan, kun eteläisessä Suomessa on läheskään samanlaiset ilmastolliset viljelyolot kuin Skånessa ja Juutinmaalla.

      • Miksi ihmeessä karjatiloihin on tehty äskettäin investointeja, vaikka koko ajan on ollut tiedossa se, että EU tulkitsee 141-tuen olevan vain väliaikainen siirtymäkauden tuki ja on jo aiemmin vaatinut sen lopettamista. Eikö Kepu ja MTK ole osanneet kertoa tätä karjatilallisille. Olisi nyt luullut, että ainakin nykyinen maatalousministerimme olisi osannut tähän varautua, kun hänellä itselläänkin on tällainen eläintila.

      • oivahärkönen kirjoitti:

        ... ennallaan 13 vuotta. Se jo todistaa, että kaikki pitävät sitä pysyvänä. Nyt vain innokas tanskalaisen veljeskansamme komissaari on alkanut puhua sen siirtymäkautisuudesta. Sillä sinänsä ei ole merkitystä, niissä olosuhteissa, jonka takia se on myönnetty, ei ole tapahtunut muutosta.

        Lisäaikaa tarvitaan niin kauan, kun eteläisessä Suomessa on läheskään samanlaiset ilmastolliset viljelyolot kuin Skånessa ja Juutinmaalla.

        EU:n maatalouskomissio on pitänyt koko ajan tukea väliaikaisena, mutta on tähän saakka myöntynyt siihen, että tukea on voitu tähänkin saakka jatkaa. Nyt ollaan tilanteessa, missä EU:n sietokynnys alkaa olla loppumassa.

      • oivahärkönen
        Mielipidepankki kirjoitti:

        ... huomioon, että verrattuna Suomen liittymiseen unioniin ei ole tapahtunut oleellista muutsta ilmastollisissa olosuhteissa. Siirtymäkausi jatkuu, jos nyt joku on 141-tuen ymmärtänytkään siirtymätueksi.

      • oivahärkönen kirjoitti:

        ... huomioon, että verrattuna Suomen liittymiseen unioniin ei ole tapahtunut oleellista muutsta ilmastollisissa olosuhteissa. Siirtymäkausi jatkuu, jos nyt joku on 141-tuen ymmärtänytkään siirtymätueksi.

        Tiesitkö Oiva, että 141-tukea ei ole sidottukaan mihinkään ilmastollisiin muutoksiin. Se on tarkoitettu siirtymäkauden tueksi, jotta Suomi toetuttamalla muissa artikloissa mainittuja toimia voi sopeuttaa maataloutensa EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Tällaista sopeuttamishalua ei liene Suomesta juurikaan löytynyt ja niin on ummistettu silmät ja uskottu sokeasti kepulaisiin eikä EU:n maatalouskomissioon.

      • oivahärkönen
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Miksi ihmeessä karjatiloihin on tehty äskettäin investointeja, vaikka koko ajan on ollut tiedossa se, että EU tulkitsee 141-tuen olevan vain väliaikainen siirtymäkauden tuki ja on jo aiemmin vaatinut sen lopettamista. Eikö Kepu ja MTK ole osanneet kertoa tätä karjatilallisille. Olisi nyt luullut, että ainakin nykyinen maatalousministerimme olisi osannut tähän varautua, kun hänellä itselläänkin on tällainen eläintila.

        Jotkin etelän karjatilallisista eivät huomanneet, että tuotannonrajoituket ja hinnanalennukset koskevat juuri heitä. Viisaimmat sen tajusivat.

        Kaikki toimet 141-tuen tiimoilta kohdistuvat pääosin karjatiloihin. Hallitus joutuu hyväksymään uuden järjestelmän, jossa karjatiojen tukia vähennetään eteläisessä Suomessa.

      • selitysten mestari
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... ennallaan 13 vuotta. Se jo todistaa, että kaikki pitävät sitä pysyvänä. Nyt vain innokas tanskalaisen veljeskansamme komissaari on alkanut puhua sen siirtymäkautisuudesta. Sillä sinänsä ei ole merkitystä, niissä olosuhteissa, jonka takia se on myönnetty, ei ole tapahtunut muutosta.

        Lisäaikaa tarvitaan niin kauan, kun eteläisessä Suomessa on läheskään samanlaiset ilmastolliset viljelyolot kuin Skånessa ja Juutinmaalla.

        Pitääkö vastauksesi tulkita, että vasta kun kasvihuoneilmiö on lämmittänyt Suomen ilmastoa samalle tasolle kuin Skåne on nyt, tuki voidaan poistaa. Ilmeisesti sen enenpää EU kuin meidänkään päättäjät eivät sopiessaan tuen väliaikaiseksi ihan tuota tarkoittaneet, tai jospa he sittenkin arvelivat ilmaston lämpenevän täällä 13 vuodessa etelä-Ruotsia vastaavalle tasolle, mene ja tiedä.

        Maanviljely lisää kyllä kasvihuonekaasuja koko ajan joten ihan mahdotottoman pitkä siirtymäkausi ei olisi tulossa edes tuolla sinun olettamuksellasi ellei päästöjä rajoiteta. Lannotteiden valmistus syö huimasti energiaa, isot koneet pelloilla samoin, lantalat tupruttelevat metaania, väkilannoitteista syntyy typpioksiduulia jne.

      • karjankasvattajia
        oivahärkönen kirjoitti:

        Jotkin etelän karjatilallisista eivät huomanneet, että tuotannonrajoituket ja hinnanalennukset koskevat juuri heitä. Viisaimmat sen tajusivat.

        Kaikki toimet 141-tuen tiimoilta kohdistuvat pääosin karjatiloihin. Hallitus joutuu hyväksymään uuden järjestelmän, jossa karjatiojen tukia vähennetään eteläisessä Suomessa.

        Pidät siis etelän karjatilallisia tyhminä kun eivät tajunneet sitä minkä kaikki muut ovat tienneet koko ajan

        Tyhmyytensä he todistavat oikeaksi äänestämällä vaaleista toiseen kepua.

      • Ei tosiaankaan
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... ennallaan 13 vuotta. Se jo todistaa, että kaikki pitävät sitä pysyvänä. Nyt vain innokas tanskalaisen veljeskansamme komissaari on alkanut puhua sen siirtymäkautisuudesta. Sillä sinänsä ei ole merkitystä, niissä olosuhteissa, jonka takia se on myönnetty, ei ole tapahtunut muutosta.

        Lisäaikaa tarvitaan niin kauan, kun eteläisessä Suomessa on läheskään samanlaiset ilmastolliset viljelyolot kuin Skånessa ja Juutinmaalla.

        Yli puolet sikatuista viety ja sinä väität,ettå pysynyt ennallaan.Taidat laskella kepumatematiikalla.

      • käy mullin tie
        oivahärkönen kirjoitti:

        Jotkin etelän karjatilallisista eivät huomanneet, että tuotannonrajoituket ja hinnanalennukset koskevat juuri heitä. Viisaimmat sen tajusivat.

        Kaikki toimet 141-tuen tiimoilta kohdistuvat pääosin karjatiloihin. Hallitus joutuu hyväksymään uuden järjestelmän, jossa karjatiojen tukia vähennetään eteläisessä Suomessa.

        Pohjoiseen käy mullin tie ja sinne isännänkin vie.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      244
      2165
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      189
      1644
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1302
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1005
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      746
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe