Onneksi Keskustassa on tiukka ryhmäkuri. Ei tarvitse ajatella ollenkaan omilla aivoilla.Riittää, kun pari viisaampaa sanelee, ja muut nyökyttelee. Ja Ilkka toistaa totuuden.
Ryhmäkuri
ryhmäkuritettu
5618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
uutistuu.
Että kepulisti vaan.
Lapuan kepun valtuustoryhmän ryhmäkuri on selvä kopio Pohjois-Korean kommunistipuolueen kurista.
Toisinajattelijat tuhotaan.
Kuinkas Lapuan kokoomus kohtelee "toisinajattelevia" valittajia ?
Yhtäkkiä ajateltuna vertaus kuulostaa
kaukaahaetulta,
mutta kyllä siinä totuuden siemen lienee,
Lapualla menestymiseen tarvitaan oikea jäsenkirja
kuuliainen mieli johtaville päättäjille,
ja tietenkin auttaa jos kuuluu virkiään,
toisinajattelijat leimataan häiriköiksi,
jotka jarruttavat kaupungin kehitystä,
päätökset tehdään lähes salaa ja pienessä
piirissä,
kissa ja hiirileikki virkamiesten ja
poliitikkojen kesken ei ainakaan tätä kuntaa
kehitä parempaan suuntaan,
visioita pitää olla,
mutta niissäkin pitää erottaa hallusinaatiot,
reaalinen visiointi puuttuu päättäjiltä,
hallusinaatiot on maksaneet jo liikaa.
kepun ryhmäkuri on jo saanut paikkakunnan konkurssiin.