Siis jos ihminen etsii uutta hengellistä kotia,mitä sellaista saa MAP kirkolta jota ei muut kirkot tai seurakunnat tarjoaisi??
Mitä MAP kirkko tarjoaa?
tms1
2596087
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 259
Vanhimmat
Monilla kirkoilla on paljon hyvää ja oikeaa, mutta millään muulla kirkolla ei ole evankeliumin täyteyttä eli kaikkea sitä, mitä oli alkukirkolla.
Tästä voit ottaa selvää tutkimalla virallisia sivujamme kuten tätä:
http://www.mormon.org/learn/0,8672,1104-19,00.html
Siitä pääsee moniin muihin periaatteisiimme ja käytäntöihin.
Yhtenä ainutlaatuisena piirteenä ovat temppelitoimitukset. Millään muulla kirkolla ei ole sellaisia temppelitoimituksia ja työtä kuolleiden puolesta kuin MAP-kirkolla. Ainutlaatuista on perhesuhteiden jatkuvuuden oppi iankaikkisuudessa. Tämä merkitsee, että avioliitto voi olla iankaikkinen.
Uusapostolisella kirkolla on jotain työtä kuolleiden puolesta, mutta ei samassa laajuudessa.
Vieraillut jo siellä.Luulenpa että moni jossain vaiheessa elämäänsä miettii suhdettaan uskontoon ja varsinkin omaan kirkkoon ja seurakuntaan,jos sellainen on.Tosin vaikuttaa siltä kuin samaan asiaan tähtäävät kaikki kristillispohjaiset uskonnot ainakin päällisin puolin,hieman eri asioita painoittaen.Eikö kyse siis ole enemmänkin mieltymyksistä ja siitä mikä tuntuu itsestä oikealle?
Tapani toi asialinjalla esille eroa muihin kirkkoihin. Tärkeintä ei kai ole se, että kristillisellä kirkolla on jotakin "uutta" tajottavana. Tärkeintä on ymmärtääkseni se, että Kristus olisi kehottanut kastamaan kuolleiden psta ja rakentamaan temppeleitä. Hän pikemminkin vältti rakennuksiin keskittyvän uskonnon korostamista. Jeesus sanoi maan päällä ollessaan
että hän hajottaa sen temppelin - tarkoittaen omaa ruumistaan. Ja kun Vapahtaja oli suorittanu maanpäällisen tehtävänsä eli lunastustyön täällä valmiiksi- hän huusi : "Se on täytetty". Mitä tapahtui sen jälkeen ? Temppelin esirippu repesi kahtia ! Siis vanhan liiton aika symbolisine rituaaleineen oli taakse jäänyttä aikaa. Mitä tulee kuolleiden psta suoritettaviin toimituksiin temppelissä - voidaan todeta, että ne eivät hyödytä kuolleita, koska kuolleet eivät tiedä mitään - näin sanotaan selvästi Psalmien kirjassa.
Elävätkin ottavat pelastussanoman niin hitaasta ja harvoin vastaan, ettei sitä voisi edes kuvitella voitavan tehdä kuolleiden tuonelassa !
Sitäpaitsi ratkaisut täytyy tehdä maan päällä, sillä etsikon aika voi mennä ohi kun ihminen paaduttaa itsensä eikä ota vastaan Jumalan rakastavaa kutsua armoon eli syntien anteeksianta
mukseen Jesuksen Kristuksen nimessä ja veressä.
ymmärrettävä niin että,muut kirkot eivät tarjoa pelastusvarmuutta?
toimituksia vanhan liiton temppelissä ja myönsi tämän. Tästä voi lukea Uudesta Testamentista.
Kyllä nyt keksit omasta päästäsi tuon, että apostoli Paavali olisi tehnyt temppelissä rituaalipalvelusta. Hän saarnasi Kristuksesta koska hän oli jättänyt taakseen lain liittoon perustuvan juutalaisuuden. Mormonismi on synkretistinen uskonto, jossa on erilaisista uskonnollisista perinteistä paloja.
Tutkimuksiin onnea toivottaen RC
kysymys,onko se niin??
voinut tehdä "toimituksia" temppelissä, uhreja suorittivat vain pappissukuun kuuluvat papit, muita menoja ei ollut, jonkin sortin musiikkia toisinaan, jos se nyt kuului kuolemanhädässä huutavien eläinten ääntelyn joukosta. Paavali ja muut kristityt -jos tätä nimeä jo voi käyttää- kyllä kävivät tuomassa uhrejaan, niin kauan kun temppeli oli olemassa eli sukupolvi Jeesuksen kuoleman.
Pyhissä kirjoissa mainitaan kaikkien muiden kirkkojen olevan saastaisia, ja Jumala on sanonut Smithille että ne eivät tarjoa pelastusta, osaa kutsutaan myös Babylonin portoiksi.
Nykyään mormonit haluavat enemmän vaikuttaa kristityiltä ja tulla hyväksytyiksi, joten on alkanut opetusten julkinen pehmennys, mutta pyhät kirjat joista asiat vielä opetetaan, ja jotka ovat heille totuus, ovat pysyneet opeissaan samoina.
Smith on itse todennut kristittyjen olevat huonoja ihmisiä, ja ettei itse koskaan sellaiseksi halua.
lähteet puuttuvat. Niitä ei ole.
Ei ole samantekevää, mihin uskoo ja mihin kirkkoon kuuluu:
Ef. 4:5
Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! [4:5,6: 1. Kor. 8:4 : 1. Kor. 8:6, 12:13]
Kirkkoomme liittyville on ominaista, että he saavat todistuksen siitä, että vain yksi kirkko voi olla oikea ja että se on palautettu Kristuksen kirkko. Mormonin kirjan luonteen ymmärtäminen on usein tässä oivalluksessa keskeistä. Se on toinen todistus Kristuksesta ja "muiden lampaiden" pyhä kirjoitus samalla tavalla kuin Raamattukin.
Sinulta. Tottakai lähteet löytyvät, ja jopa osa mistä löytyy on mainittu viestissäni.. Silti yrität parhaasi saada ihmiset uskomaan etten puhunut totta.
Smithin näkemästä näystä, ns. ensimmäisestä näystä sanotaan näin:
In one account, Smith said that "the Lord" told him his sins were forgiven, that he should obey the commandments, that the world was corrupt, and that the Second Coming was approaching. Later accounts say that when the personages appeared, Smith asked them "O Lord, what church shall I join?" or "Must I join the Methodist Church?" In answer, he was told that "all religious denominations were believing in incorrect doctrines, and that none of them was acknowledged of God as his church and kingdom." All churches and their professors were corrupt, and "all their creeds were an abomination in his sight."
Smithin omin käsin kirjoittama ensimmäinen versio näystä:
"The Lord heard my cry in the wilderness and while in the attitude of calling upon the Lord in the 16th year of my age a pillar of fire light above the brightness of the sun at noon day come down from above and rested upon me and I was filled with the spirit of god and the Lord opened the heavens upon me and I saw the Lord and he spake unto me saying Joseph my son thy sins are forgiven thee. go thy way walk in my statutes and keep my commandments behold I am the Lord of glory I was crucifyed for the world that all those who believe on my name may have Eternal life behold the world lieth in sin and at this time and none doeth good no not one they have turned aside from the gospel and keep not my commandments they draw near to me with their lips while their hearts are far from me and mine anger is kindling against the inhabitants of the earth to visit them according to their ungodliness and to bring to pass that which hath been spoken by the mouth of the prophets"
Jonka mukaan Jumala vihasi kristittyjä koska he olivat hylänneet hänet, ja tekemään heistä lopun. Ja vain Smithillä on oikeus ja valta Jumalan hyväksymään uskontoon.
Joseph Smithin omia sanoja kristityistä:
"What is it that inspires professors of Christianity generally with a hope of salvation? It is that smooth, sophisticated influence of the devil, by which he deceives the whole world"
Kirjasta Teachings of the Prophet Joseph Smith. Hän selkesti sanoo kristittyjen olevan Saatanan harhaanjohtamia.
Kirjaan Oppi ja Liitot (Doctrines and Covenants) kirjoitettuja sanoja, joiden mukaan Jeesus itse on sanonut näin:
"And also those to whom these commandments were given, might have power to lay the foudation of this Mormon church, and to bring it forth out of obscurity and out of darkness, the only true and living church upon the face of the whole earth."
Eli Jeesuksen mukaan vain mormonikirkko on oikea, jos mormoneita uskoo.
siis sitä että uskoo Jumalaan ja Kristukseen,en tietenkään sitä että olisi yhdentekevää mihin uskoo,se oli lähtöoletukseni,kysymykseni oli ehkä epäselvä siltä osin siksi tarkensin..
Mitä mieltä olet siitä, että mormoniuskon pyhiin kirjoihin on kirjoitettu Jeesuksen sanoja uusiksi, ja että Jumala vihaa kristittyjä? Heidän mukaansa pelastusta ei ole muualla kuin mormonikirkossa, mutta tälläkin palstalla yritetään antaa kuvaa mormonien taholta, että pelastus olisi myös muualla, ja kieltää omien pyhien kirjojen opit, jotta uskonto näyttäisi paremmalta kristityille.
Alemmaksi olen listannut muutamia kohtia, ja myös nykyinen profeetta (Gordon B. Hinckley) on haastattelussa sanonut että "Jeesus jota me palvomme on eri kuin teidän Jeesuksenne" (viitaten kristittyihin).
eriskummalliselta kuulostaisi,jopa absurdilta kuinka voisi olla jokaisella omat Jeesukset??
Kristus puhui samat asiat myös Amerikan mantereella käydessään. He olivat niitä muita lampaita, joista hän lupasi, että he saavat kuulla hänen äänensä. Kun asia on ollut sama, on käytetty tuttuja sanontoja.
On syytä ymmärtää, mitä pelastus tarkoittaa. Se voi olla monen asteista. Kirkkauksia on monta. Vähäisinkin ylittää ymmärryksemme. Sen voivat saada kaikki, sellaiset, jotka eivät ole tehneet anteeksiantamatonta syntiä, mutta heidän täytyy itse kärsiä kaikki, minkä oikeudenmukaisuus heidän kohdallaan vaatii.
Mitä tähän tulee: "...nykyinen profeetta (Gordon B. Hinckley) on haastattelussa sanonut että "Jeesus jota me palvomme on eri kuin teidän Jeesuksenne" (viitaten kristittyihin)", niin se sanottiin siinä yhteydessä, kun selvitettiin, ettemme usko kolminaisuusoppiin. Jos sellaista vaadittaisiin, niin meillä onkin eri Jeesus, mutta meillä on sama Jeesus, josta Raamattu todistaa. Kolminaisuusoppia ei ole Raamatussa. Muilla kristityillä on siis eri Jeesus kuin Raamatun Jeesus.
voi olla samasta asiasta? - Vain yksi kirkko voi olla oikea.
haluaisiko joku MAP kirkon puolesta vastata tähän aika perustavaa laatua olevaan kysymykseen,antaako kirkkonne siis ainoana uskovalle ihmiselle varmuuden pelastuksesta?Vai voivatko myös toisen kirkon jäsenet kokea pelastuksen?
Ylös jo kerkesi vastaamaan, "vain yksi kirkko voi olla oikea". Ja mormoniprofeettojen sanojen ja näkyjen mukaan Jumala vihaa kristittyjä, joten siitä voi päätellä.
Ei, pelastus on varattu vain LDS-kirkon jäsenille, eikä kenellekään muulle. Temppelissä käyneet, kymmenyksensä maksaneet ja viisauden sanan pitäneet mormonimiehet korotetaan vielä kuolemassa Jumaliksi hallitsemaan omia planeettojaan.
Tapanin viestistä: "Muilla kristityillä on siis eri Jeesus kuin Raamatun Jeesus."
Muiden "Jeesus" on Saatana valepuvussaan, mormoneilla Raamatun.
Missään kirjoituksissamme ei sanota, että Jumala vihaisi muita kristittyjä, kun heillä tarkoitetaan kirkkojen yksittäisiä jäseniä.
Kerroin jo edellä, että melkein kaikki saavat oppiemme mukaan jonkun pelastuksen asteen. Vain anteeksiantamattoman synnin tehneet ovat sen ulkopuolella. Sitä ei edes henkilön oma kärsimys voi sovittaa.
Pelastuksen korkein aste on korotus korkeimmassa kirkkaudessa. Siihen kuuluu iankaikkinen elämä siten, että saa omia henkilapsia.
Missään ei noin sanota eikä tarkoiteta, että "Muiden "Jeesus" on Saatana valepuvussaan". Se on totta, että Jeesuksemme on juuri sellainen kuin Raamatussa on ilmoitettu.
Tapani vastauksesta,se toi lisäselvyyttä minua vaivanneeseen asiaan.
"Missään kirjoituksissamme ei sanota, että Jumala vihaisi muita kristittyjä, kun heillä tarkoitetaan kirkkojen yksittäisiä jäseniä."
Joseph Smithin omasta kynästä on lähtöisin ensimmäisestä näystä, että Jumala kertoi hänen vihansa nousseen maan asukkaita vastaan, koska he ovat hylänneet hänet.
vapauksiin?
Kirjoituksissamme sanotaan myös selvästi, että Herra tarkoitti tuolla kirkkoja yleensä eikä yksittäisiä jäseniä. Hän ei hyväksy ilman valtuutta tehtyjä toimituksia. Jos ihmiset tietämättömyyttään tekevät väärin, niin he eivät ole siitä vastuussa.
"On olemassa vain kaksi kirkkoa: Jeesuksen Kristuksen kirkko ja perkeleen kirkko. Jokainen joka ei kuulu Jeesuksen Kirstuksen kirkkoon kuuluu perkeleen kirkkoon, joka on koko maailman huora."
Kirjoituksissanne täytyy siis muutella Smithin sanojen tarkoitusta, kun ne käyvät kiusallisiksi. No, tuo ei ollut uusi tieto....
Ihmiset kuuluvat eri kirkkoihin tietämättä, mihin heidän tulisi kuulua. Tietämättömyydestä ei ketään tuomita. Kristus ei perustanut näkymätöntä kirkkoa, vaan sellaisen, jota hän ensin itse ja sitten apostolit johtivat. Nyt tuo alkuperäinen kirkko on palautettu. Kirkko hävisi luopumuksen vuoksi. Tämä on sivuilta http//www.mormon.org :
Luopumus
Kristuksen apostolien kuoleman jälkeen tapahtui yleinen luopumus totuudesta. Sitä kutsutaan luopumukseksi.
Kun Jeesus Kristus eli maan päällä, Hän perusti kirkkonsa. Hänen taivaaseen nousemisensa jälkeen Hänen työtään johtivat Hänen apostolinsa Hänen johdollaan ilmoituksen kautta ja Hänen pappeutensa valtuudella.
Apostolien ja monien vanhurskaiden kirkon jäsenten surmaamisen jälkeen ja muiden jäsenten luovuttua totuudesta Herra otti pappeuden valtuuden ja kirkkonsa pois maan päältä. Ilman Jumalan pappeuden valtuutta kirkko ei enää toiminut sellaisena kuin Kristus oli sen perustanut. Toimitukset muutettiin ja monia selkeitä ja yksinkertaisia totuuksia kadotettiin. Vaikka monia hyviä ihmisiä ja totuuksia jäikin jäljelle, kirkko ei ollut enää sama kuin alun perin.
Apostolit olivat profetoineet luopumuksesta. Yksi esimerkki on Paavalin kirjeessä tessalonikalaisille (2. Tess. 2:1–3): "1 Otamme nyt puheeksi Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen ja sen, että meidät kootaan hänen luokseen. Me pyydämme, veljet, 2 ettette heti menetä malttianne ja säikähdä, jos joku vedoten Hengen ilmoitukseen tai muka meidän puheeseemme tai kirjeeseemme väittää, että Herran päivä on jo käsillä. 3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen."
jotka saatiin profeetta Joseph Smithin kautta. Et halua näköjään ymmärtää niitä sellaisina kuin ne ovat.
Sinä et halua ymmärtää niitä sellaisian kuin Smith sanoi, vaan väität hänen tarkoittaneen muuta kuin hän sanoi.
"Älkää taistelko [mitään kirkkoa] vastaan, [paitsi Perkeleen kirkkoa] vastaan." - Oppi ja Liitot 18:20
http://scriptures.lds.org/fi/dc/18/20b
Tästäkin kirjoitusten kohdasta jo nähdään ettei kaikki kirkot ja Perkeleen kirkko ole sama asia map-kirkon oppien mukaan, kuten jotkut täällä väittää.
Perkeleen kirkko = Jokainen maan päällä oleva PAHA ja maailmallinen organisaatio, joka VÄÄRISTELEE puhdasta ja täydellistä evankeliumia JA TAISTELEE JUMALAN KARITSAA VASTAAN.
Kyllä täytyy organisaation tehdä tietoista vastarintaa Kristusta vastaan ennenkuin voidaan puhua perkeleen kirkosta.
Tietääkseni kristilliset kirkot pyrkivät parhaan ymmärryksensä mukaan seurata Kristuksen oppia ja esimerkkiä eikä taistella Kristusta vastaan. Se on jokaisen ihmisen oma taival täällä maan päällä ja oma valinta tyytyykö vähempään Kristuksen oppiin vai tavoitteleeko sen täyteyttä. Itse löysin täyteyden Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkosta. Vapahtaja toistuvasti opetti rakastamaan kaikkia, ei vainoamaan, me emme ole tuomareita.
Miksi se ainoa oikea olisi sitten pukki-Smithin kirkko? Hänhän kirjoitti väärää historiaa ja hänen ennustuksensa menivät pieleen.
Yksi minulle tarkeimmista mita kirkossamme on, on iankaikkinen avioliitto ja iankaikkinen perhe. Ei"kunnes kuolema meidat erottaa". Se, etta saan olla yhdessa perheeni kanssa iankaikkisesti on minulle tarkeaa.
Mita tulee kasteeseen kuolleiden puolesta
lue 1 Korinttolaiskirje 15: 19-29.
Meilla ei makseta palkkaa pappeudesta. Pappeus on jokaisella miespuolisella, joka on 12v ja vanhempi ja elaa elamansa niin, etta on kelvollinen saamaan pappeuden.
Meilla ei ole lapsikastetta, koska uskomme, etta pienet vauvat eivat ole syntisia vaan viattomia.
Toinen uskonkappaleemme sanoo:" Me uskomme, etta ihmiset rangaistaan omien syntiensa eika Aadamin rikkomusten tahden."
Uskomme siis, etta lapsi ei ole vastuullinen teoistaan ennenkuin taysin ymmartaa oikean ja vaaran ja se on 8v iassa. Siis kastamme 8v. ja vanhempana.
Tassa pari,jotka erottavat kirkkomme muista kirkoista.
Ihan uteliaisuudesta (melko saman voit löytää myös toisaalta, mutta siellä, myönnän, pelkkänä täytteenä). Mitä tarkoittaa "perhe"?
http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=165
Voivatko puolisot olla ikuisesti yhdessä?
Perhe voi pysyä yhdessä – ei pelkästään tässä elämässä vaan koko iankaikkisuuden.
http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=170
Voiko perhe olla taivaassa yhdessä?
Yksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkolle luonteenomaisista opetuksista on se, että miehen ja naisen välinen avioliitto voi kestää ikuisesti.
Vuoteen 1978 asti mustaihoiset eivät olleet kelvollisia pappeuteen.
Tuosta jo voi päätellä, onko kysymyksessä ainoa oikea kirkko. (Turha siis vedota nyt väärässä olleisiin kirkkoihin vuosisatojen taakse.)
pappeuteen vain Aaron jälkeläiset. - Moititko samoin ev.-lut. kirkkoa siitä, että vain miehet saivat toimia papin virassa?
Pappeus on kirkossamme palvelutehtävä. Siitä ei makseta palkkaa, joten tässäkään suhteessa ei ole ollut kysymys syrjinnästä. Kautta aikain oli tiedetty, että kaikki miehet tulevat saamaan pappeuden.
Et varmaankaan vastannut Caritalle vaan minulle, vaikka viestisi oli hierarkian mukaisesti Caritalle.
> Moititko samoin ev.-lut. kirkkoa siitä, että vain miehet saivat toimia papin virassa?
Moitin. Onneksi on korjannut virheensä kuten MAP-kirkkokin omansa.
http://www.blacklds.org/
Lue myos otsikon alla "Prieshood".
Jos et itse osaa sanoa mitään, älä turhaan yritä niokittaa linkeillä.
http://www.mormonismi.net/artikkelit/rasismi1.shtml
Samoin. Joskus on vain nopeampaa lahettaa linkki. Ja mita haluaisit minun sanovan omin sanoin, mita et ole viela kuullut? Tai lukenut? Onko sinulla ehka joitain kysymyksia?
en ole tavannut mustia tai värillisiä pappeja Suomen kirkoissakaan.Luterilaiset ovat toki tehneet jo kauan lähetystyötä Afrikassa,mutta ei ole pitkäkään aika kun puhuttiin pakanalähetyksestä joka tapahtui Afrikan n..reille.Varmaan asenteissa on paljon tapahtunut sen jälkeen,toivottavasti..
Ja mita haluaisit minun sanovan omin sanoin, mita et ole viela kuullut?
No esimerkiksi olisit voinut jatkaa keskustelua...
Ja tms:lle: Kyllähän muissakin kirkoissa on rasistisia käsityksiä ollut. Map-kirkko kuitenkin on ainoa oikea kirkko ja profeetat saavat ilmoituksia itseltään Jumalalta.
Toivotaan niin ja uskon, etta onkin niin.Olin aikoinani nuorisotyossa apurina ev.lut.kirkossa ja tapasin mustia. Esim. parikunnan Keniasta, joiden kanssa ystavystyin ja kirjoittelinkin jonkun aikaa.
En jatkanut keskustelua, koska tiedan mihin se johtaa, eika se ole hyvin hedelmallista,ei johda mihinkaan.
Voisin kylla keskustella asiasta jos sina haluat, koska tiedan, etta sina kysyt asiallisia ja pysyt asiassa.
Mustilla on pappeus tanaan. Mika lopussa merkitsee on se mika on tanaan. Minulla on poika ja tytar yliopistoseurakunnassa taalla ja heilla on piispana veli,joka on musta. Hanen vaimonsa on hyva tuttavani. He asuvat toisessa seurakunnassa.
Kylla, voisin jatkaa keskustelua jos tietaisin, etta pysymme asiassa ja kunnioittavina toisiamme kohtaan.
Aina voidaan keskustella,ja vanha totuushan on että vain asiallisilla kysymyksillä voi odottaa asiallisia vastauksia,eikö?
Tietysti voimme kunnioittaa toisiamme, vaikka kirkkosi B.Young etunenässä ei kunnioittanut tummaihoisia.
toivon niin =).
tarkoitat?
Tiedät kyllä, mutta en nyt kopioi tähän Youngin käsityksiä ja opetuksia.
Sillä et näytä kertoneen sitä mitä haluat.
Etkä näköjään tunne BY:n opetuksia... Paitsi ne joita on sopivasti pistetty esille.
http://www.mormonismi.net/artikkelit/rasismi1.shtml
mormonismi.net :n opetuksia.
Sopivasti BY:a lainaten.
sanoit tuolla aikaisemmin:
"... vaikka kirkkosi B.Young etunenässä ei kunnioittanut tummaihoisia."
Tässä nyt sitten viisaana sanot että et kopio (hyvä päätös)...
Mutta sitten kuitenkin annoit linkin jollekin sivulle.
Voisitko ystävällisesti kertoa kuinka paljon olet oikeasti tutkinut BY:n tekstejä ja antaa lyhyen referaatin omilla sanoilla BY:n suhteesta mustiin? Siis pelkän nettiselaamisen lisäksi?
SIllä se mitä tuossa sanot siitä että BY ei kunnioittanut tummaihoisia... Ei pidä paikkaansa.
Sanoihan hän mm. että sama pelastus on varattuna sekä mustille että valkoisille Kristuksessa... Minusta se osoittaa suurta kunnioitusta aikaan jolloin rasismi oli jotakin ihan muuta kuin mihin me olemme tottuneet.
Ja sanotaan nyt sitten heti tähän loppuun vielä että totta kai BY oli rasisti, mutta kunnioitusta häneltä kyllä löytyi tummaihoisia kohtaan...
Villejä Raamatun vastaisia oppeja ja fantasioita, jopa siinä määrin että he ovat mielestään päteviä parantelemaan Raamatun ilmoitusta.
Joten tervemenoa vaan kaikki halukkaat heihän mielikuvitusmaahansa.
Mika on villia ja Raamatunvastaista oppia? Et voi syyttaa ilman selvitysta.
Viestit eri keskusteluissa kaikkien luettavissa.
saa vain virallisilta sivuiltamme ja pyhistä kirjoistamme. Jos luottaa siihen, mitä täällä vastustajat kirjoittavat, niin harhaan menee ja pahasti.
Tässä nuo viralliset suomenkieliset sivut:
htpp://www.mormonit.fi
http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html
Vain ja ainoastaan muokattua ja sensuroitua tekstiä, jolla ei ole mitään tekemistä oikean faktatiedon kanssa.
Vain pieni esimerkki, sinä olet täällä päättänyt ettei pedofiliasta saa keskustella, niinpä laukkaat koneelta toiselle että saat tarvittavan määrän poistopyyntöjä.
Ja tuo on muka "tietoa".
Olen lähettänyt poistopyynnöt vain yhdeltä koneelta. Tosin oli poissa oman koneeni ääreltä puolitoista viikkoa, mutta kutakin poistoa olen pyytänyt vain yhdeltä koneelta eikä minulla ole ollut poistopyynnöissä yhteyksiä muihin.
sa yhtälailla varmasti muokattua tekstiä.
Sinulta. Tottakai lähteet löytyvät, ja jopa osa mistä löytyy on mainittu viestissäni.. Silti yrität parhaasi saada ihmiset uskomaan etten puhunut totta.
Smithin näkemästä näystä, ns. ensimmäisestä näystä sanotaan näin:
In one account, Smith said that "the Lord" told him his sins were forgiven, that he should obey the commandments, that the world was corrupt, and that the Second Coming was approaching. Later accounts say that when the personages appeared, Smith asked them "O Lord, what church shall I join?" or "Must I join the Methodist Church?" In answer, he was told that "all religious denominations were believing in incorrect doctrines, and that none of them was acknowledged of God as his church and kingdom." All churches and their professors were corrupt, and "all their creeds were an abomination in his sight."
Smithin omin käsin kirjoittama ensimmäinen versio näystä:
"The Lord heard my cry in the wilderness and while in the attitude of calling upon the Lord in the 16th year of my age a pillar of fire light above the brightness of the sun at noon day come down from above and rested upon me and I was filled with the spirit of god and the Lord opened the heavens upon me and I saw the Lord and he spake unto me saying Joseph my son thy sins are forgiven thee. go thy way walk in my statutes and keep my commandments behold I am the Lord of glory I was crucifyed for the world that all those who believe on my name may have Eternal life behold the world lieth in sin and at this time and none doeth good no not one they have turned aside from the gospel and keep not my commandments they draw near to me with their lips while their hearts are far from me and mine anger is kindling against the inhabitants of the earth to visit them according to their ungodliness and to bring to pass that which hath been spoken by the mouth of the prophets"
Jonka mukaan Jumala vihasi kristittyjä koska he olivat hylänneet hänet, ja tekemään heistä lopun. Ja vain Smithillä on oikeus ja valta Jumalan hyväksymään uskontoon.
Joseph Smithin omia sanoja kristityistä:
"What is it that inspires professors of Christianity generally with a hope of salvation? It is that smooth, sophisticated influence of the devil, by which he deceives the whole world"
Kirjasta Teachings of the Prophet Joseph Smith. Hän selkesti sanoo kristittyjen olevan Saatanan harhaanjohtamia.
Kirjaan Oppi ja Liitot (Doctrines and Covenants) kirjoitettuja sanoja, joiden mukaan Jeesus itse on sanonut näin:
"And also those to whom these commandments were given, might have power to lay the foudation of this Mormon church, and to bring it forth out of obscurity and out of darkness, the only true and living church upon the face of the whole earth."
Eli Jeesuksen mukaan vain mormonikirkko on oikea, jos mormoneita uskoo.
Lisääkin löytyy.
Ylläoleva, lisään oikeaan paikkaansa.
"Jonka mukaan Jumala vihasi kristittyjä koska he olivat hylänneet hänet." Se sanottiin kirkoista, mutta ei niiden yksityisistä jäsenistä eikä liioin sanottu, että Jumala vihasi noita kirkkojaan, mutta hän osoitti, että ne olivat poikenneet alkuperäisestä ja ettei hän siksi hyväksynyt niitä ja niiden toimituksia.
Viestissäni on Joseph Smithin itsekirjoittamaa tekstiä, jossa sanotaan Jumalan vihan nousseen kristittyjä kohtaan koska he ovat hylänneet hänet. Suoraa tekstiä muuttamattomana kirkkosi perustajan kynästä. Siltikin jaksat asiaa piilotella ja syyttää valehtelusta.
Joseph Smithin ensimmäisessä näyssä hän sanoo JUMALAN kertoneen hänelle että kaikki kristityt kirkot ovat hänen silmissään saastaisia, ja kaikki näihin kirkkoihin kuuluvat kristityt korruptoituneita.
Orson Pratt kutsui katolisia ja protestantteja Babylonin huoriksi. Voi hyvänen aika sinun kanssasi!
Kim Östman on kirjoittanut Teologiseen aikakauskirjaan (joka siis on Teologisen kirjallisuusseuran julkaisu) erittäin hyvän artikkelin 1800-luvun mormonien asenteista "kristillisiin kirkkoihin". Siinä hän toteaa, että asennoituminen kirkkoihin oli tietyllä tavalla ristiriitaista. Yhtäältä kirkkoja pidettiin harhaanmenneinä ja myös moraalisesti turmeltuneina, toistaalta kristillisten kirkkojen jäsenistä voitiin puhua hyvinkin ylistävään sävyyn. Brigham Young totesi kerran, että kristillisten kirkkojen jäsenissä on paljon niin hyveellisiä ihmisiä, etteivät he voi oppia pyhiltä mitään, mutta pyhillä olisi heiltä paljonkin oppimista. Toisaalta taas voitiin sanoa, ettei paholainen olisi voinut keksiä parempaa keinoa ihmisten harhaanjohtamiseksi kuin 1800-luvun kristillisyyden.
Tämä varmasti selittyy osittain juuri sillä, että haluttiin tehdä ero kristillisten kirkkojen ja yksittäisten kristittyjen välillä. Toisaalta on kyllä sellaisiakin lausuntoja, joissa kirkkojen jäsenet tuomitaan ryhmänä ja ilman erottelua.
Mielenkiintoista on sekin, etteivät 1800-luvun pyhät olleet aivan yksimielisiä siitäkään, voitaisiinko MAP-kirkkoa kutsua "kristilliseksi kirkoksi". He toki puhuivat kirkosta "Kristuksen kirkkona", mutta jotkut varhaisista pyhistä mielsivät kristillinen-sanan lähinnä halventavaksi, "kristikuntaan" kuuluvaksi.
"...Jumalan vihan nousseen kristittyjä kohtaan koska he ovat hylänneet hänet..." Tuo kristitty -sana tähän yhteyteen liitettynä on nähdäkseni omaa keksintöäsi.
hyvin sen tosiseikan, etteivät sanojen merkitykset ole muuttumattomia tai sillä tavoin yksiselitteisiä kuin usein oletamme. Varmasti kaikki mormonijohtajat ovat aina olleet samaa mieltä siitä, että kaikki muut (sikäli kuin MAP-kirkko on luokiteltu siihen ryhmään) "kristilliset" kirkot ovat "corrupt" - ne eivät ole puhtaita tai koskemattomia vaan kaikissa on ihmisoppeja. Tätä se "corrupt" omasta mielestäni tarkoittaa. Tuskin kukaan kirkon johtaja on ollut eri mieltä siitä, että kaikissa muissa kirkoissa (varmasti voi mukaan lukea kristillisyydestä erillisiä muita uskonsuuntia) on joitain oppeja, jotka ovat Herralle "kauhistus" ("abomination").
Kuitenkin on tämä "ristiriita", että kaikissa kirkoissa on jotain hyvää. Tämä ei ole mikään uusi idea, vaikka sitä ehkä tänä päivänä korostetaankin enemmän. Retoriikka on toki muuttunut, mutta mielestäni opit eivät ole muuttuneet miksikään. Siksi tänä päivänäkin voi konferenssissa kirkon johtaja puhua kristinuskon yleisestä luopumuksesta tai siitä, ettei MAP-kirkko usko samaan (tai "samanlaiseen") Jeesukseen kuin kristilliset kirkot ylensä (esimerkiksi uskomme fyysiseen, Isästä erilliseen persoonaan - tämä on ristiriidassa esim. Nikean uskontunnustuksen kanssa, joten siinä mielessä ei voi sanoa, että usko Jeesukseen olisi identtinen perinteisen kristinopin kanssa; eri henkilöstä ei kuitenkaan ole kyse vaan sanojen referentti on yhtenevä niin mormoneilla kuin kaikilla muilla kristityillä).
Retoriikan muutokseen Östman antaa joitain syitä, joista yhdeksi muistan vainot. Nykyään kirkkoa ei vainota juuri missään päin maailmaa, ei ainakaan Amerikassa, joten siellä retoriikka on vapautunut tästä vaikutteesta. MAP-kirkon suhde muihin kristillisiin kirkkoihin on yleisesti ottaen tänä päivänä varsin hyvä, mutta emme pyri minkäänlaiseen ekumeniaan. Siksi voidaan nähdä samanlaista keskustelua ja yhteistoimintaa muidenkin uskontojen kanssa, eikä vain kristillisten kirkkojen, esimerkiksi kaukoidässä. Emme muuta oppejamme päästäksemme yhteisymmärrykseen muiden lahkojen kanssa emmekä odota muiden lahkojen muuttavan omiaan sen mukaan mitä mieltä me olemme.
Itseäni kutsuttiin viime viikolla kadulla harhaoppiseksi. Katusaarnaaja oli tarkoitti varmasti hyvää, ja olin onneksi hyvällä tuulella, etten provosoitunut saati harmistunut. Oli lisäksi hieman kiire, joten en jäänyt väittämään vastaan. Minua ei henkilökohtaisesti häiritse tälläinen retoriikka, jota varsinkin uudestiherännäiset kristityt suunnat harjoittavat laajasti, kunhan se jää tunnustukselliselle tasolle. Minua ei henkilökohtaisesti häiritse vaikka he uskoisivat minun olevan helvetin sikiö, kunhan he eivät sitä heti ensimmäiseksi julista minulle. Mutta toisaalta eikö saarnaajan tehtävä ole pohjimmiltaan häiritä ja provosoida kuulijoitaan, jotta jotain tapahtuisi? Kuten sanoin, katusaarnaaja tarkoitti selvästikin kuvailemassani tapauksessa vain hyvää, ja kenties tämän havaitseminen mahdollisti harmistumattomuuteni tilanteessa.
Kiitos hyvästä viestistäsi! Näin asia varmasti on. Kyse on usein semantiikasta, eli siitä, mitä sanoilla tarkoitetaan. Sekä perinteinen kristinusko että mormonismi ovat sitä mieltä, että Jeesus on "Jumalan poika", mutta silti sanat merkitsevät aika lailla eri asioita.
MAP-kirkko ei käsittääkseni vierasta puhtaasti humanitääristä yhteistyötä kristillisten kirkkojen kanssa, mutta ekumeniaa se ei harrasta. Esimerkiksi oppikeskusteluja perinteisten kirkkojen kanssa ei ole pidetty, ja sopiikin kysyä, olisiko niissä paljon mieltä. Lähtökohta ei ole kovin hyvä, jos toinen osapuoli on sitä mieltä, että Jumala on puhunut Joseph Smithin kautta ja toinen sitä, että Hän on puhunut Nikean ja Konstantinopolin kirkolliskokouksien kautta. :-)
Ehkä tapaamallasi katusaarnaajalla oli hyvä tavoite, eli sinun sielusi pelastaminen. Tapa oli kyllä lievästi sanoen "kökkö". Tuskinpa mormonilähetyssaarnaajatkaan saisivat suuria aikaan, jos he aloittaisivat kertomalla, että heidän keskustelukumppaninsa on "Saatanan lapsi".
>Tuskinpa mormonilähetyssaarnaajatkaan saisivat suuria aikaan, jos he aloittaisivat kertomalla, että heidän keskustelukumppaninsa on "Saatanan lapsi"
Niin, he eivät kerro heti...
Kylläpä on taas saatu aikaan väärä mielikuva ja todistus siitä, miten kirkossamme toimitaan. Olen varma, etteivät lähetyssaarnaajamme tai muut jäsenemme sano ketään muun kirkon jäsentä "Saatanan lapseksi". Enkä usko, että "Jariällälään" sitä tarkoitti.
Kun kirkkomme tutkiva ymmärtää luopumuksen ja palautuksen tapahtuneen, niin hän tietenkin huomaa muiden kirkkojen poikenneen monissa kohdin siitä, millainen kirkon ja sen toimitusten tulisi olla, jotta se olisi aito Kristuksen kirkko, mutta ei ketään yksityistä henkilöä leimata Saatanan lapseksi. Jos henkilö tietäen mikä on totta, alkaa taistella totuutta vastaan, niin silloin hänestä tulee Saatanan seuraaja ja lapsi. Silloin hän tekee anteeksiantamattoman synnin.
Luultavasti ei ennen kuin tyyppi on jo käännytetty. Silloin muut ovat perkeleen kirkon jäseniä.
>Jos henkilö tietäen mikä on totta, alkaa taistella totuutta vastaan, niin silloin hänestä tulee Saatanan seuraaja ja lapsi.
Mormonit tietävät, että pedofilia on väärin. Silti he haluavat suojella pedofiileiksi paljastuneita uskontovereitaan pyrkimällä salailuun ja jopa keskustelupalstoilla poistattamaan kaikki asiaa koskevat keskustelut.
Voiko päätellä, että mormonit (taio ainakin osa heistä)ja mormonikirkko ovat Saatanan seuraajia?
Miten sitten kun maallinen vaellus päättyy,miten kirkon jäsen siunataan (siis kuka) ja minne haudataan siis onko omia hautapaikkoja.Vai onko polttohautaus tapana?
Hautausmenot ovat varsin tavanomaiset. Erikoisuutena on se, ettemme siunaa ruumista vaan hautapaikan ylösnousemusta varten. Kuollut ei enää siunausta tarvitse, mutta hänen puolestaan tehdään temppelitoimitukset, jos hän ei ole niitä kaikkia saanut eläessään.
Tapani,asia tuli selväksi. :)
tai pikemminkin tulla viedyksi meidän sukuhautaamme, jonka hoitamisen olen ottanut tehtäväkseni. Omia hautausmaita mormoneilla ei ole täällä Suomessa. Hautaustapa on normaali arkkuhautaus toisin kuin esim. islamilaisilla, jotka eivät käytä ruumisarkkuja.
MAP-kirkko ei suosittele, joskaan ei kielläkään polttohautausta.
Eli onko niin että Mormoneiden mukaan kaikki (lähes)pääsevät taivaaseen? On vain omista teoista ja uskosta taas kiinni,mihin kirkkauden asteeseen,eikö.Onko siis Helvettiä olemassa,uskonne mukaan?
ulkoisimmasta pimeydestä (jonne ei yllä Kristuksen valkeuskaan) selestiseen kirkkauteen ja loput sillä välillä. Varsinaista helvettiä ei ole, jos ei sitten helvetin tuskiksi lueta sitä hammastenkiristystä, joka aiheutuu ulkoisimmasta pimeydestä paikkansa ansainneiden tuskasta, kun näkevät, mihin olisivat voineet päästä, jos olisivat hyväksyneet Kristuksen.
Viestisi olisi pitänyt kuulua:
"Sijoituspaikkoja löytyy aina ulkoisimmasta pimeydestä (jonne ei yllä Kristuksen valkeuskaan) selestiseen kirkkauteen ja loput sillä välillä. Varsinaista helvettiä ei ole, jos ei sitten helvetin tuskiksi lueta sitä hammastenkiristystä, joka aiheutuu ulkoisimmasta pimeydestä paikkansa ansainneiden tuskasta, kun näkevät, mihin olisivat voineet päästä, jos olisivat hyväksyneet Joseph Smithin."
Minulle vastattiin ihan kirkon tasolta kun asiaa kysyin,että Helvetti on,mutta sinne joutuvat vain aniharvat.
Tuohan kuulostaa lohdulliselta,ajatellen kaikkia ei uskoviakin.Et joudukkaan suoraan helvettiin,vaikket olisi jumalasta kuullutkaan.
henkilöitä, joilla ei ole tietoa asiasta, mutta haluavat vääristellä toisen sanomisia.
Kysyttiin mormonismin helvettinäkemystä, ei sinun Joseph Smith -kammoasi. Tiedoksesi, mormonillekin Kristus menee Joseph Smithin yli.
Lausumani oli mormonismia, kommenttisi oli turhaa suunsoittoa. Lapsellista.
On useita eri tapoja nähdä asiat, se, miten mormoneille opetetaan, ja se, miten he ulkopuolisille kertovat.
On totta, että vaikkei Jumlasta olisi kuullutkaan, voi mormoneiden mukaan päästä vielä taivaaseen, jos kuoleman jälkeen mormoniopin hyväksyy totuutena.
Toisaalta he, jotka ovat kuulleet, ja eivät hyväksy mormonioppia, päätyvät helvettiin (jota vain kutsutaan eri nimellä, mutta Saatana sieltäkin löytyy ja ikuinen tuska). Yksi sinne joutumisen syy on Jumalan valon kieltäminen, ja tämä onkin ainoa asia minkä mormoneilta tulet kuulemaan. Se, mikä jätetään kertomatta, on se, että jopa Joseph Smith sanoi aikanaan että kaikki kristityt papit joutuvat helvettiin, ja Jumalan silmissä kaikki muut uskonnot ovat hirvityksiä. Eli Jumalan valon hylkääminen tarkoittaa mormoniopin hylkäämistä, jonka perusteella kaikki, jotka eivät mormonioppia hyväksy joko tässä maailmassa, tai kuoleman jälkeen, päätyvät helvettiin ikuisesti.
synonyymeja, esim. helvetti. Sinne tosin joutuvat aniharvat, jotka ovat kieltäneet Kristuksen, Hänestä kerran Pyhän Hengen todistuksen saatuaan.
Helvettiä, sellaisena kuin useimmat muut kristityt sen käsittävät, mormonismi ei tunne.
muka asiaa tunteva vastaus.
Kummallista, miten ulkopuolelta pitkällä tikulla mormonismia varovasti tökkivä väittää tietävänsä, mitä mormonit opettavat.
Suosittelen syventäviä jatko-opintoja ennen väärän todistuksen lausumista.
itse? ei tuossa ollut mitään väärää, et ole ilmeisesti joko tutustunut oman kirkkosi oppeihin, tai sitten haluat saada ne näyttämään enemmän hyväksyvimmältä kuin ovatkaan. kummallista miten sinun mielestäsi mormonismista tietävät vain ne, jotka siitä kertovat sanasta sanaan niin kuin pr-osastolta sanotaan.
"Toisaalta he, jotka ovat kuulleet, ja eivät hyväksy mormonioppia, päätyvät helvettiin (jota vain kutsutaan eri nimellä, mutta Saatana sieltäkin löytyy ja ikuinen tuska)."
Mikä tuo toinen nimi on? Saatanahan ei ole tuomion jälkeen missään muualla kuin ulkoisessa pimeydessä.
tässä tapauksessa se väärä todistus, mielestäsi?
Toiseen kysymykseesi: vai olisiko näkökulma se, että sinä yrität saada MAP-kirkon opit näyttämään vähemmän hyväksyvämmiltä kuin ne ovatkaan?
PR-osasto muuten suoltaa oikeampaa materiaalia kuin vastustajat unissaan uskaltavat pelätäkään.
Sinun pitäisi lukea enemmän oppiamme kirkkauden asteista. Joseph Smith näki nämä asteet ja kuvaili niistä alinta eli telestistä ja sanoi sen menevän yli kaiken inhimmillisen ymmärryksen. Tämä maailma jossa elämme on telestinen, jossa on kuitenkin mukana saatana joukoineen ja kuolevaisuus kaikkine sairauksineen ja kipuineen ym. Iankaikkinen telestinen maailma on ilman näitä maallisia vaivoja, Telestiseen valtakuntaan ei vaadita minkäänlaisia toimituksia.
Terestrinen maailma jota verrataan kuun kirkkauteen on jo paljon korkeampi kuin telestinen ja siellä voi tavata Kristusta. (telestiset ovat yhteydessä Jumalaan vain Pyhän Hengen välityksellä). Tuhatvuotinen valtakunta on terestrisen kirkkauden valtakunta. Trestriseen ei myöskään vaadita toimituksia mutta pitää elää hyveellistä elämää.
Ainoastaan selestiseen valtakuntaan vaaditaan valtuudella suoritettu kaste ja muut toimitukset sekä hyveellinen elämä jatkuvan parannuksenteon hengessä, sekä loppuun asti kestäminen.
Helvetti on paikka jonne joutuvat ne jotka ovat tunteneet evankeliumin ja saaneet siitä Pyhän Hengen todistuksen ja sen jälkeen kieltävät tämän todistuksen. Vain Helvetissä on Saatana joukkoineen iankaikkisesti.
Unski
Mormonikirkossa ei opeteta niin kuin kerrot.
Sinun olisi tutkittava mormonioppia paremmin ennen kuin alat sitä julistaa.
tarkoitit jos rehellinen olet.
Puhuiko Smith siis tuossakin "mormoniopin" vastaiseti?
Kovin on seulottua tuo mormonioppi, jos profeettojen sanoja täytyy siitä poistaa.
nähnyt Joseph Smithin sanoja tästä aiheesta tällä palstalla.
Esittäisitkö ne lähdetietoineen? Kiitos.
Asia siis ymmärrettävä,että sillä miten on maanpäällä elämänsä elänyt ei ole niinkään merkitystä,vaan kun olet ottanut Pyhän hengen todistuksen,et kieltänyt sitä ja tunnet evankeliumin et joudu helvettiin.Silloinhan helvetiltä voisi ajatella välttyneen mm.J.Stalin,A.Hitler jne..monet muut käsittämättömiin tekoihin syyllistyneet.
Tietaakseni on vain kaksi syntia, joita ei anneta anteeksi: murha ja Pyhan Hengen pilkkaaminen ja kieltaminen.Muistinko oikein Unski?
tama ei siis tietaisi hyvia uutisia Stalinille ja Hitlerille..ja muille heidan kaltaisilleen.
ei olisi,olisipa oikeuskäsitys pahasti hakuteillä..:-)
Nain on. Luotan Jumalan viisauteen ja olen siita kiitollinen.
ketään helvettiin. En edes Hitleriä, Stalinia enkä uudempia enkä vanhempia hirmuhallitsijoita.
Sen uskon ja ymmärrän, että Kristus on kärsinyt ja kuollut ihmiskunnan syntien tähden, ja että Hän on puolustamassa näitäkin mainittuja henkilöitä viimeisenä päivänä. Sitä, ovatko he ottaneet Hänen lunastustyönsä vastaan tai onko se heille edes mahdollista, en tiedä.
Se on ainakin varmaa, ettei meillä kellään ole mitään mahdollisuuksia kuolemamme jälkeen ilman Kristuksen apua, vaikka olisimme eläneet kuinka hyvän elämän tahansa.
Evankeliumi on suurta tasapainottelua armon ja oikeudenmukaisuuden välillä. Siitä voit lukea vaikkapa Mormonin kirjasta.
Luulen että en usko edes Kristuksen puolustaneen heitä,eiköhän alakerran portit kolahtaneet molemmille.Kumpikin kun on ollut eläessään tietoinen Evankelumista,toinenhan oli jopa pappisseminaarissa ennen kuin aloitti rikollisen uran.Tiedä en sitten minäkään kuinka on,näin vain kuvittelen..
Rakkaat Carita ja tms1.
Teidän kannattaisi tutustua molempien herrojen lapsuuteen ja olosuhteisiin. Hitleristä löytyy tietoa mm. Alice Millerin kirjoista.
Pitäisi jo nykyaikana ymmärtää tyyppien olleen UHREJA itsekin. Joillakin uhreilla voi olla parempi selviytymistarina kuin muilla.
Joseph Smithinkin synnit ovat jollain tavalla ymmärrettäviä (ei hyväksyttäviä), joten ei edes häntä ole syytä tuomita helvettiin.
Niin tärkeää kuin onkin korostaa kunkin ihmisen henkilökohtaista vastuuta teoistaan KAIKESTA HUOLIMATTA, on myös syytä muistaa, että toinen on heikompi toista.
Itse neurologisen "sairauden" (aspergerin syndrooma) omaavana teidän hyvin, että ihminen ei aina ole kaikissa asioissa oman itsensä herra.
Jos jotain on pakko syyttää niin Jumalaa sitten. Nyt alatte hokea, että hän on antanut vapaan tahdon. Kovin on kuitenkin erilaiset lähtökohdat ihmisillä ympäristön, perimän, ym. suhteen selvityä tässä elämässä ja toimia enemmän tai vähemmän hyvän tai pahan puolella.
Jos nyt johonkin henkimaailman asioihin uskoo, niin kyllä pikemminkin elämää voi kutsua kouluksi, johon mennään erilaisin eväin ja saadaan yhdestä elämästä irti eri asioita.
A. Hitlerille on tehty sijaiskaste kuoleman jälkeen, ja näinollen hänet jossain taivaassa nähdään mormonioppien mukaisesti. Toisaalta myöskin kaikki holokaustissa kuolleet juutalaiset ovat tämän toimenpiteen saaneet, vaikka heidän perheenjäsenensä vaativat lopettamaan toiminna epäkunnioittavana, ja mormonikirkko näin lupasi tehdä.
Tärkeintä on ottaa vastaan evankeliumi, kuten profeetta Brigham Youngin sanat osoittavat. Hänen mukaansa kukaan ei mene taivaaseen muuta kuin Joseph Smithin kautta, joka toimii portinvartijana sinne.
On olemassa väliaikainen taivas ja väliaikainen helvetti. Edellistä sanotaan paratiisiksi ja jälkimmäistä myös henkivankilaksi. Ryöväri ristillä pääsi paratiisiin, koska hän uskoi Kristukseen, mutta hänen tuli siellä oppia lisää ja ottaa sijaiskaste, jotta hän voisi päästä lopulliseen taivaaseen.
Sinä, "Unski", olet sitä mieltä, ettei terrestrinen kirkkaus vaatisi kastetta ja muita toimituksia. Olen sitä mieltä, että sinne nuo toimitukset vaaditaan. Heidän ei Kristuksen sovituksen vuoksi tarvitse itse kärsiä, mutta koska he eivät olleet aikanaan vahvoja todistuksessaan, he menettivät mahdollisuuden korkeimpaan kirkkauteen. He kuulivat evankeliumista maan päällä ja ymmärsivät sen, mutta ihmisten pelosta ym. syistä eivät ottaneet vastaan evankeliumia, mutta henkimaailmassa niin tekivät. Voi olla myös muita, jotka saavat terrestrisen kirkkauden.
Telestiseen kirkkauteen pääseviä ei Kristuksen sovitus auta muuten kuin siten, että he saavat ruumiin ylösnousemuksen. He joutuvat itse kärsimään kaiken, minkä oikeudenmukaisuus vaatii. Se on melkoista helvettiä, mutta ei lopullista.
Kuten huomaatte, meillä on keskenämme joistakin asioista eri käsityksiä, mutta perusasiat ovat samoja. Tämä terrestriseen kirkkauteen pääsevien määrittely ei ole mitenkään olennaista. Tärkeää se silti on, koska sillä on merkitystä, otammeko evankeliumin vastaan heti, kun sen ymmärrämme vain siirrämmekö päätöstä tarpeettomasti.
vain,tuo ei ole sellainen asia jonka voisi koti olojen piikkiin laittaa,siis miljoonien syyttömien kuolema!Mutta en voi ketään tuomita,ei se ole asia joka minulle kuuluisi.
Tämä aihe nyt ei kuulu tähän palstaan joten minä en jatka sitä.
Mormonien pyhiä kirjoituksia kun kerran niitä ei taideta täällä tarpeeksi hyvin osata. 2 Ne. 9: 41 sanoo että "Katso, ihmisen tie on kaita, mutta se on suorana hänen edessänsä, ja portin vartijana on Israelin Pyhä; eikä hän palkkaa siihen palvelijaa; eikä ole toista tietä kuin tämä portin kautta kulkeva, sillä häntä ei voida pettää, sillä Herra Jumala on hänen nimensä."
Profeettojen sanat pitää aina tulkita Pyhien kirjoitusten kautta. Turha ottaa lauseita (tässä ei mitään oltu lainattukaan, mutta tunnen kyllä sen nettikuuluisan lainauksen) pois kokonaisuudesta. Sinun tulkintasi tuntuvat muutenkin olevan aika pitkälti ristiriidassa kaikkien mormonien näkemysten kanssa. Samalla tavoin kuulemma piru lukee Raamattua kuin sinä muita mormonien Pyhiä kirjoituksia sekä lisäksi kirkon johtajien ohjeita ja neuvoja.
Hänet lienee kastanut,saikohan oman paikan hänen reunaa kauempaa,sisusta kohti mieluummin :)
Sitten olemme eri mieltä. Edellä "tuomitsit" hänet helvettiin. Nyt sanot sinun asiasi ei ole tuomita.
Mitä sinä toivot Hitlerille?
Mitä kristitty toivoisi?
Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että ryövärin piti ottaa Smithin kirkon kaste tuonpuoleisessa? Kuka sen sijasikasteen teki ja milloin?
ymmärtänyt mitä tarkoitin,olen ilmaissut etten minä ole ketään tuomitsemaan,voi olla että sinusta vaikutti sille,sitä en tarkoittanut.Kristityn tulisi olla aina tuomitsematta muita,ettei häntä tuomittaisi,sehän kerrotaan jo raamatussa.Mutta se ei tarkoita että voisi hyväksyä rikoksen tai jopa puolustella sitä..
parkaa,äiti helli ja isä antoi remmiä.Siitä poika sisuuntui niin, että aikoi kaikki Juutalaiset tappaa.Vai vielä ymmärrystä!!
Tuo ei ollut keskustelun tarkoitus,eikä ainakaan kuulu palstalle Mormonismi,vai mitä?
rauhassa. Hänen teoilleen emme mahda mitään, mutta tälläkin hetkellä eri puolilla maailmaa sorretaan ja vainotaan ihmisiä eri syistä, mm. uskonnon takia.
Eikö olisi hyödyllisempää huolehtia nyt siitä, ettemme ainakaan itse syyllisty moiseen? Eivät Aatun synnit kompensoi omiamme.
Itse luotan siihen, ettei Hitlerin tapaus ole ylivoimainen ratkaistava vanhurskaalle ja armolliselle Tuomarillemme Jeesukselle Kristukselle.
Mieltä olen minäkin.
Aiemmin sanoit: "Luulen että en usko edes Kristuksen puolustaneen heitä,eiköhän alakerran portit kolahtaneet molemmille."
Toivotko tuota?
En MINÄKÄÄN tarkoittanut sitä, että RIKOS pitäisi hyväksyä tai sitä pitäisi puolustella.
No nyt alkaa jo löytyä vähän ymmärrystä. Aiemmin sanoit myös:
"Jos niin ei olisi,olisipa oikeuskäsitys pahasti hakuteillä..:-)" tarkoittaen, että jos ei Hitlerille kävisi kalpaten.
No, mormonitkin ovat sentään tehneet Hitlerille sijaiskasteen, joten löytyy heiltä ymmärrystä tuota henkilöä kohtaan. TEKOJA ei tarvitse (eikä saa) hyväksyä, ymmärtää niitä voi. Ilman ymmärrystä historiasta ei oppisi mitään.
Hitlerillä olisi ollut mahdollisuuksia parempaan, kos hänen taitelliset pyrkimyksensä olisivat onnistuneet paremmin. Tunnen lapsesta asti erään tyypin, jonka "ennuste" oli aika huono, mutta nyt hän on tyylikäs ja arvostettu taiteen ammattilainen.
ajatella. Tosin en tiedä, mikä painoarvo noiden herrojen maanpäällisillä tekemisillä on viimeisellä tuomiolla.
tämän elämän jälkeen ja tuollaiset hirmuhallitsijat ja murhamiehet joutuvat olemaan siellä tuomionylösnousemukseen asti. Siis ilmeisesti tuhansia vuosia Saatanan rusikoitavina. He siis joutuvat maksamaan teoistaan. Myös eri kirkkausasteissa on sisäisiä eroja kuten Paavali todisti, toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa. Helvettiin iankaikkisesti joutuu vähän ihmisiä samoin korkeimpaan korotukseen ei varmaankaan tule ihmiskunnan enemistö pääsemään vaan telestiseen ja terstriseen menee valtaosa ihmisistä. Tietysti tämä selviää vasta viimeisellätuomiolla.
Unski
anteeksiantamaton on juuri tuo Pyhänhengen pilkka, joka katsotaan murhaksi vuodattamalla viatonta verta. Tämä viittaa Kristuksen viattoman veren vuodattamiseen, koska Pyhä Henki on todistanut Kristuksesta ja silti kieltää hänet.
Unski
viestissäni
anteeksiantamaton on juuri tuo Pyhänhengen pilkka, joka katsotaan murhaksi vuodattamalla viatonta verta. Tämä viittaa Kristuksen viattoman veren vuodattamiseen, koska Pyhä Henki on todistanut Kristuksesta ja silti kieltää hänet.
Lainaan vielä Joseph F. Smithin kirjasta Pelastuksen oppeja osa 1 s. 56
Kadotuksen lapset. Tästä syystä Herra on sanonut: "Näin sanoo Herra kaikista niistä jotka tuntevat minun voimani ja ovat tulleet siitä osalliseksi ja sallineet perkeleen voiman voittaa itsensä ja kieltävät totuuden ja uhmaavat minun voimaani. Nämä ovat ne, jotka ovat kadotuksen lapsia minä sanon, että heille olisi ollut parempi, etteivät he koskaan olisi syntyneet, sillä he ovat vihan astioita, tuomitut kärsimään Jumalan vihaa yhdessä perkeleen ja hänen enkeliensä kanssa iankaikkisuudessa; näistä minä olen sanonut, että heille ei ole mitään anteeksiantoa tässä eikä tulevassa maailmassa, koska he ovat kieltäneet Pyhän Hengen saatuaan sen, ja kieltäneet Isän Ainosyntyisen Pojan, ja itselleen ristiinnaulinneet hänet ja häntä julki häväisseet." LK 76:31-35 kts. myös Hebr. 6:4-6
Unski
on opettanut, että toimitukset ovat vain Selestistä valtakuntaa varten. Muihin asteisiin ei tarvita kastetta tai muita toimituksia. Se on taas eri asia, että jotkut toimitukset saaneet voivat joutua alempiin kirkkauden asteisiin, kuten terestriseen, jos he eivät olleet vahvoja todistuksessaan. Minä uskon tässä asiassa Joseph F. Smithin opetuksia.
Unski
että toimitukset maan päällä tehdään vain selestistä kirkkautta silmällä pitäen. - Mutta entä he, jotka eläessään ymmärsivät toimitusten välttämättömyyden, mutta eivät ottaneet niitä vastaan?
Kun he ottavat ne vastaan sijaistoimituksina henkimaailmassa, niin he eivät voi olla samassa asemassa niiden kanssa, jotka ovat ottaneet evankeliumin vastaan eläessään ja olleet uskollisia kaikessa.
Olet oikeassa siinä, etteivät liioin kaikki kastetut saa selestistä kirkkautta. Meissä on niitä, jotka saavat jonkun alemman kirkkauden ja jopa niitä, jotka eivät saa kirkkauden valtakuntaa, koska kieltävät totuuden sen ymmärrettyään.
>Siis ilmeisesti tuhansia vuosia Saatanan rusikoitavina.
Tuottaako sinulle nautintoa tietää niiden kärsivän, jotka ovat toisille kärsimyksiä aiheuttaneet?
Niin voi kyllä olla jossain määrin meidän itse kunkin kohdalla. Silloin voi pysähtyä ajattelemaan, että voiko siitä repiä jotain positiivista ja rakentavaa.
Kun tunnistaa itsessään kosktonhimon tai jotain muita negatiivisia tunteita, silloin tunnistaa pahaa itsessään. Pahan tunnistaminen voi auttaa pahan ymmärtämistä ja voi helpottaa paistelua pahaa vastaan.
Enkä nyt tarkoita mitään pinnallista amerikkalaisten elokuvien taistelua pahaa vastaan (minä hyvä - toinen paha - se toinen tuusannuuskaksi).
"He siis joutuvat maksamaan teoistaan."
Tuossa saattaa hyvin olla avain. Pikaisesti katsoen ymmärrettävää. Teoilla on seurauksensa. Se toinen puoli taas on palkintokeskeisyys. Ihminen toimii hyvin eli oikeaksi katsomallaan tavalla (sääntöjä noudattaen) saadakseen palkinnon.
Mikäli tuosta yksinkertaisesta ajatuksesta luopuu, luopuu varmuudesta. Mikäli ei voi varmuudella sijoittaa ketään helvettiin, leimata pahaksi, ei voi olla varma omasta taivaspaikastaan, olla hyvä. Ja ilman varmuutta palkinnosta...olisiko sitä järkeä olla muuta kuin itsekäs?
Jotenkin noin näin pikaisesti ajatellen...
hienosäädön puolelle, jos ruvetaan arvioimaan niitä jotka eivät ota vastaan evankeliumin toimituksia tässä maailmassa, mutta ottavat ne myöhemmin. Saavatko he kyseisiä toimituksia vai eivät siihen en pysty vastaamaan. Mielestäni he ovat Herran itsensä antaman tuomion alaisia. Olen kuitenkin kuullut, että temppeleissä suoritetut sijaistoimitukset ovat vain selestistä valtakuntaa varten. Näin ainakin vaarnan neuvonantajan näkemys kun keskustelin aiheesta.
Unski
"Tietysti on niin, että toimitukset maan päällä tehdään vain selestistä kirkkautta silmällä pitäen. - Mutta entä he, jotka eläessään ymmärsivät toimitusten välttämättömyyden, mutta eivät ottaneet niitä vastaan?
Kun he ottavat ne vastaan sijaistoimituksina henkimaailmassa, niin he eivät voi olla samassa asemassa niiden kanssa, jotka ovat ottaneet evankeliumin vastaan eläessään ja olleet uskollisia kaikessa."
Hyvä kysymys. Sinä Tapani ehkä tiedät kirkon oppia tuntevana, onko tähän olemassa jokin virallinen kannanotto. Yhtäältä kun sijaistoimitukset tehdään nimenomaan siksi, että edesmenneillä olisi mahdollisuus päästä korotukseen eli Jumalan välittömään läheisyyteen.
mutta muistan kirjoitetun, että ne, jotka ovat maan päällä ihmisten tähden heikkoja todistuksessaan, mutta myöhemmin ottavat evankeliumin vastaan, saavat terrestrisen kirkkauden. En tuota kohtaa ole löytänyt tähän hätään.
Emme tee toimituksia muuta kuin selestistä kirkkautta silmälläpitäen. Viimeisellä tuomiolla selviää, miten tekomme meidät tuomitsevat. Se, että olemme ottaneet vastaan kasteen ja uskoneet Kristuksen sovitukseen, saa mielestä aikaan sen, ettei meidän tarvitse kärsiä kaikkea, mitä oikeudenmukaisuus vaatisi kohdallamme. Kristus on maksanut velkamme, mutta korkeimman kirkkauden olemme huknneet, koska emme ole eläneet sen vaatimusten mukaan.
Keskustelin joitain vuosia aiheesta palstalla ja silloiset keskustelijat väittivät että oppi on muuttunut.
Mikäli haluat voit lukea ao. linkistä annettuja vastauksia.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000259&posting=22000000011123336#22000000011123336
Vaarnan neuvonantaja on oikeassa opin suhteen, mutta ilmeisesti oppi on muuttunut 90-luvulla.
Ilmeisesti sijaiskasteita saa tehdä kaikille muille paitsi luopioille.
Toivottavaa tosin olisi että kirkon julkaisuista löytyisi tukea uudelle opille, ettemme olisi vain suomi24-palstan mormonien innoituksen varassa.
Helaman kirjoitteli että Valkeudessa olisi ollut jotain kirjoitusta joskus aiheesta...
tietää tuohon lopullista vastausta.
Sen tiedän, että Kristus on antanut äärettömän uhrin ja puolustaa meitä jokaista viimeisellä tuomiolla.
Uskallan miltei sanoa, että me kaikki saamme osaksemme niin paljon kirkkautta kuin suostumme ottamaan vastaan. Ja vähäisinkin kirkkaus ylittää ymmärryksemme.
Niin armollisen Kristuksen minä olen oppinut MAP-kirkossa tuntemaan. Luotan täysin Hänen tuomioonsa.
Niitä on varmaan käsitelty moneen kertaan,niiden historiallista taustaa jne..En siis kysy sitä,onhan maksaminen jokaisen oma asia,jos ei sitä halua tehdä,ei varmaan liity myöskään kirkkoon.Kysynkin, ohjautuvatko kaikki kymmenysrahat suoraan USA:n,vai jääkö osa suoraan Suomeen,vai anotaanko rahaa "takaisin" kuluihin.Sekä kysytäänkö jäseniltä heidän tulojaan,vai maksaminen enemmän omantunnon asia?
Amerikkaanhan ne kaikki ensin menevät. Palautetaan sitten sieltä esim. temppelin rakentamiseen, sikäli kun sitä voi palautuksena pitää, koska temppeli kuuluu MAP-kirkolle.
Zappax ainakin vastasi aiemmin, että hänelle ei kuulu mihin kymmenykset käuytetään, vaikka sitten pedofiilien suojeluun ja heidän oikeudenkäyntikulujensa maksamiseen.
Kenenkään tuloja ei kontrolloida.
Kymmenysten maksusta tiedotetaan koko kirkon ao. rahastoon, mutta ei raha liiku konkreettisesti, vaan jää niille tileille, joista maksetaan mm. uudet rakennukset ja entisten kunnossapito. Ainakin aikaisemmin pohjoismaiset rahat tilitettiin Göteborgiin. Euroopan keskus on Frankfurtissa.
Suomeen on palautunut rahaa enemmän kuin täältä on lähtenyt.
-Saat sensuroidun ja muokatun maailmankuvan mihin sinun tulee uskoa sokeasti.
-Saat villin ja sekaan pakanallisen oppikyhäelmän.
-Saat paljon vainoharhaisa ystäviä.
-Saat utopian kuvitellä miten sinua tuonpuoleisessa ympäröi hehkeiden naisten katras.
-Saat oikeuden öykkäräöitä ja nimitellä ihmisiä, (silti saatat saada turpiisi nakkikiskan jonossa)
-Saat oikeuden hukata 10% tuloistasi, kantamatta huolta siitä mihin ne oikein suhmuroidaan.
tuolla todistat etkä mitään siitä, mitä kirkko tarjoaa.
Sokeasta uskosta ei ole missään tapauksessa kysymys. Henkilöillä, jotka liittyvät kirkkoon tulee olla nimenomaan oma vakaumus näiden asioiden totuudesta kuten siitä, että Kristuksen kirkko on palautettu ja että Mormonin kirja on toinen todistus Kristuksesta.
Tästä omasta todistuksesta on hyvä kohta OL 50:17-20
"Totisesti minä sanon teille: Saarnaako se, jonka minä olen asettanut ja lähettänyt maailmaan saarnaamaan totuuden sanaa Lohduttajan mukaan totuuden Hengessä vai jollakin muulla tavalla?
Ja jos se tapahtuu jollakin muulla tavalla, se ei ole Jumalasta.
Ja vielä, ottaako se, joka ottaa vastaan totuuden sanan, sen vastaan totuuden Hengen kautta vai jollakin muulla tavalla?
Jos se tapahtuu jollakin muulla tavalla, se ei ole Jumalasta."
vapaissa suunnissa toteutuvat tehokkaasti samat asiat, sillä lisäyksellä, että teillä on myös yhteinen vihollinen, mormonismi. Jota vastaan PAKKO taistella, maksoi mitä maksoi,
saat oikeuden poistaa viestiketjuja, joita oikeassa olemisen yksinoikeuden itselleen ottaneet väsäävät, ymmärtämättä tahatonta surkuhupaista koomisuutta, johon itsensä ajojahtimestareina "taas poistettiin" -kiljahduksineen saattavat.
Sinun ja muiden täällä esiintyneiden mormonien kirjoitusten pohjalta, enkä minä tai sinä voi käydä huutoäänestämään siitä vaan jokainen lukija tekee omat johtopäätöksensä.
Vaan oiva esimekki tuosta, öykkäröinnistä ja ihmisten nimittelystä.
ennakkoluulot. Jos sinä olet saanut tuollaisen kuvan siitä, mitä kirkko tarjoaa, niin se on tulosta ennakkoluulojen höystämästä tulkinnastasi.
Olen ollut jäsen yli 47 vuotta enkä tunnista mitään listastasi todeksi. Kymmenysten maksusta minulla on omakohtainen kokemus: jäin vielä plussan puolelle, kun jätin alkoholin ja tupakan. Lisäksi sai hyvän terveyden, jota ei voi rahalla mitata ja paljon iloa kirkon toiminnoista. Elämä on liittymiseni jälkeen tuntunut tarkoitukselliselta. Totuuden löytäminen on arvokkainta, mitä voi tapahtua. Raamatussa sitä verrataan kallisarvoiseen helmeen ja peltoon kätkettyyn aarteeseen. Ne hankkiakseen henkilöt myivät kaiken, mitä heillä oli.
Kuulin sen viime sunnuntaina pyhäkoulussa. Ko. sisar K. kävi koulua Tampereella. Uskontoa opettava henkilö, sittemmin koulun rehtori, opetti eri uskonnoista. Hän löysi hyvää monista uskonnoista kuten buddhalaisuudesta ja eri kristillisistä suunnista ja lahkoista. Kun hän alkoi puhua mormonismista, hänen muotonsa muuttui. Hän tuli punaiseksi ja vannotti oppilaitaan koskaan tutustumasta heihin.
Juuri tuo kiivaus ja jyrkkyys herätti tulevan kirkkomme jäsenen kiinnostuksen. Hän päätti ottaa selvää, mitä kauheaa kirkossamme on. Hän tapasi ystävän, joka tunsi kirkon eikä kauan mennyt, kun hänestä tuli jäsen.
Näin on käynyt monen muunkin kohdalla. Tunnen erään toimittajan (veli W), joka alkoi tutkia kirkkoa todistaakseen sen olevan väärässä. Toisin kävi.
kertomuksen eräästä eteläafrikkalaisesta juutalaisesta miehestä, joka seurusteli Mormoni tytön kanssa. Kun he aikoivat avioitua, niin he päättivät, että heidän tulisi löytää yhteinen uskonto. Niinpä he päättivät kumpikin tutkia toistensa uskontoa. Tämä juutalais-mies luki tutkimuksensa aikan psalmin 22 ja sai siitä todistuksen Kristuksesta. Hän liittyi MAP-kirkkoon ja hänestä tuli myöhemmin vaarnanjohtaja.
Unski
Ihmettelen kuitenkin edelleen, miksi palstalla liikkuvilla muilla kristityillä ja ateisteilla on oikeus öykkäröidä, mutta mormoneille ei tuota lupaa myönnetä.
Katsotteko, että moinen toimintatapa ei kuulu mormonismiin? Miksi, jos se kuitenkin on muille osapuolille sallittua?
On käsitelty jo monta aihetta tässäkin osiossa.
Yllä oleva väite tuntuu usein putkahtavan keskusteluissa.Onko se väite vai uskooko MAP kirkko niin? Siis ovatko paholainen ja Jeesus veljeksiä?
On itsestään selvää, ettei Jumala ole luonut pahaa, mutta on myös itsestään selvää se, että vapaan tahdon vallitessa jotkut valitsevat väärin.
Tuo Kristuksen ja Saatanan veljeys heitetään usein sensaatiohakuisesti meitä vastaan. Kaikki, jotka tuntevat oppimme, ymmärtävät, mistä tuossa veljeydessä on kysymys.
Saatana eli Perkele on todella kirjaimellisesti Jumalan henkipoika kuten Kristus ja me kaikki olemme Isän henkilapsia. Kerran Saatanalla oli valta-asema enkelinä Jumalan edessä:
Jes. 14
12 Voi, sinä putosit taivaalta, sinä Kointähti, sarastuksen poika! Alas maahan sinut survaistiin, sinä kansojen kukistaja."
13 Etkö juuri sinä sydämessäsi sanonut: "Minä tahdon nousta taivaisiin! Minä pystytän valtaistuimeni Jumalan tähtiä korkeammalle, minä tahdon istua jumalten vuorella kaukana pohjoisessa,
Saatana hän kapinoi kuolevaisuutta edeltävässä elämässä ja houkutteli kolmasosan Isän henkilapsista kapinoimaan kanssaan. Hän halusi itselleen Jumalan kunnian siksi, että hän pelastaisi kaikki ihmiset jopa vastoin heidän tahtoaan eli hän olisi hävittänyt vapaan tahdon.
Ilm. 14
4 Pyrstöllään se pyyhkäisi pois kolmanneksen taivaan tähdistä ja sinkosi ne maahan. Lohikäärme asettui synnyttävän naisen eteen nielaistakseen lapsen heti kun se syntyy. [Dan. 8:10]
7 Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa [Dan. 10:13,21; Juud. 9]
8 mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa.
9 Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit. [Luuk. 10:18 | Sak. 3:1,2; Luuk. 22:31,32; Joh. 12:31, 16:11]
Kapinoivat karkotettiin taivaasta, heiltä kiellettiin mahdollisuus saada kuolevainen ruumis ja he ovat ikuisesti tuomittuja. Siitä asti kun Perkele karkotettiin taivaasta, hän on yrittänyt alati pettää ihmisiä ja eksyttää heitä Jumalan työstä, jotta kaikista ihmisistä tulisi yhtä kuria kuin hän on. (Ilm. 12:9)
Kyse on siis enemmän vertauskuvallisesta "veljeydestä" kuin verisukulaisuudesta,ymmärsinkö oikein?
Kun "tulit" keskustelemaan mormonismista siitä mitään tietämättä, niin nyt kuitenkin johdattelet keskustelua heidän opillisiin kiemuroihinsa "KYSYMYKSILLÄ" jotka jo sisältävät samalla vastauksen, niin luuletko tosiaan jonkun pitävän tuota jotenkin uskottavana.
ovat aivan konkreettisesti toisilleen veljiä ja sisaria. Verisukulaisia he eivät ole, sillä henkien elämä ei perustu vereen.
Jeesus Kristus on vanhin henkiveljemme. Emme tiedä monesko Saatanaksi tullut veljemme oli, mutta luultavasti aika vanha, koska hän oli saavuttanut korkean aseman henkien joukossa ja pystyi vaikuttamaan 1/3 osaan taivaassa olleista.
Onko sinun päähäsi pälkähtänyt hyvä Tapani, se että, kuinka kauas olet loitontunut RAAMATUN ilmoituksesta kun askaroit noiden korotuksiasi ja henkilapsiesi kanssa.
Onko äiti sama? Jos on, niin kuka? Jos ei, niin tiedätkö kummankaan äiti? Tietenkin voisi hämmästellä myös henkilasten synnyttämistä, mutta tuohon tuskin löytyy vastausta...
tarkoitat? Minkä vastauksen kysymykseen?
Mitä tekemistä uskottavuudella on kysymysten kanssa? Ei minun tarvitse vakuuttaa ketään mistään,itseäni varten kysyn.
PS.Ei Tapanin vastaus ollut mitä luulin,kuten huomasit,menee mielenkiintoiseksi.
Olen seurannut monia keskustelu palstoja ja tämä on huippu.Asia ja kysymykset ovat toissijaisia,tärkeämpää ovat kysyjän motiivit,kirjoitusasu ja uskottavuus ja se että on aina oikeassa ja saa sanottua viimeisen sanan.
Ehdotankin eikö muutettaisi keskustelupalstan nimi vaikka väittely ja salaliitto teoria/epäluulo palstaksi???
velipoikahan se siis oli,en oikein ymmärtänyt Tapani kun sanoit asian otettavan sensaatiohakuisesti esiin sillointällöin.Varmaan monet raamatunlukeneet pitävät asiaa outona ja raamatunvastaisena jopa irvokkaana asiana.
>Verisukulaisia he eivät ole, sillä henkien elämä ei perustu vereen.
Eikä myöskään lihaan ja luihin.
Kun heitetään tietämättömille sellainen väite, joka tuntuu ilman muuta järjettömältä, niin pyritään saamaa aikaan kielteisiä asenteita, rokottamaan, sellaista oppia vastaan, jossa noin voidaan edes ajatella.
Arkiajattelun näkökulmasta on aivan mahdoton ajatus, että suurimman hyvä julistaja ja syvimmän pahuuden edistäjä voisivat olla missään sukulaisuussuhteessa toisiinsa. Kun asiaan edes hiukan perehtyy, niin asia valkenee: Jumala ei ole luonut pahaa, mutta paha tulee väärien valintojen vuoksi.
Kain ja Aabel olivat veljeksiä. Kain tappoi Aabelin. Eikö ole mahdotonta, että veli tappaisi veljensä? - On se, kuten olemme monista muistakin tapauksista huomanneet. Kristus ja Saatana ovat veljeksiä, mutta he ovat valinneet eri tiet.
on raamatullinen tosiasia. Emme tiedä, mikä on ylösnousseen ruumiin elämää ylläpitävä voima. Häviämätön se ainakin on. - Teoria mustista aukoista antaa ajattelulle aineksia. Olen lukenut ajatuksen, että mustan aukon toisella puolella ei ole katoavaisuutta. On paljon mitä emme tiedä.
Luonnossa tapahtuu äkkinäisiä olotilan muutoksia: vesi jäätyy ja höyrystyy, rauta sulaa ja saattaa höyrystyäkin ym. Kuolevainen voi olla kuolemattoman "siemen" uskonnollisen ajatuksen mukaan.
Tekstisi aiheutti ymmärrysvaikeuksia. Katsotaan, kuinka pahasti ymmärrän väärin...
Jumalanne ei siis ole luonut pahaa, mutta ei voi tehdä asialle yhtään mitään? Sanoisinpa jo rajoittuneeksi. Tai jumalanne saattaa sittenkin olla vain kiireinen. Olisiko matkoilla? Nukkumassa? Aika luulihamaisen rajoittunutta, mutta ellei ole esim. Kolobin liikenneruuhkiin liian pahasti jumiutunut, olisiko kenties tekemässä asialle jotain?
Televisiossa on ainakin pyörinyt (ehkä menee yhä) sarja "Charmed" (käännösnimi taisi olla "Siskoni on noita"). Juoneen kuuluu oleellisesti 'kolmen voima'. Ehkä mormologiassa samaa. Kunhan vain kaikki noin kolme ovat samaan aikaan samassa paikassa yksimielisyydessä, silloin on kykyä tehdä melkein vaikka ja mitä...
Viimeisestä kappaleesta en tajunnut mitään. Mutta en myöskään huomannut tuossa mitään, mistä päätellä veljeyttä. Onko ulkoista yhdennäköisyyttä? Sama sukunimi?
Jos Kristus ja Saatana ovat veljeksiä, kuka on äiti?
kyllä ihmisten kesken,mutta kysymys Jumalan kahdesta pojasta joista toinen olisi Saatana,on minusta kummallinen.Raamattuhan toteaa mm.Jumala antoi AINOKAISEN poikansa jottei kukaan joka häneen uskoo hukkuisi,vaan saisi iänkaikkisen elämän.En ole kuullut,tai lukenut Raamatusta Jeesuksen veljestä.Tietenkin puhutaan että olemme kaikki Jumalan lapsia,siinä on kyse mielestäni taas vertauskuvasta.
Henkien elämä ei perustu vereen (kuten sanoitkin) eikä luihin eikä lihaan eikä muuhunkaan maalliseen.
Aiemminhan Tapani on kieltänyt kirkkonsa monijumalaisuuden sanomalla, että Jumala on Kristuksen sukunimi.
Saatanalla on tietenkin silloin sama sukunimi kuin veljellään. Etunimi lienee Saatana. Kokonimi on siis Saatana Jumala.
Äidistä minulla ei ole tietoa.
kysymyksesi sisältävät jo oletetun vastauksen.
Tai vastaavat suoraan, mitä mieltä olet.
Miksi siis kyselet.
Jumalalla, taivaallisella Isällämme, ei ole muita lihan mukaan syntyneitä poikia kuin Jeesus Kristus. Jumalan henkilapsia olemme kaikki.
puolestaa koskaan pälkähtänyt, että ehkä Raamatussas ei olekaan aivan kaikki mitä Jumala näkee tarpeelliseksi ilmoittaa.
kysymäni aiheet ovat kiinnostusta herättäneet,ei kysyminen liene kiellettyä?? Keskustelupalstahan tämä on,vaikea on keskustella jos ei kysy mitään :)
Meillä ei ole mitään muuta tietoa, kuin se mikä loogisesti on pääteltävissä.
On sanottu että siksi ei ole etteivät ihmiset voisi molata häntä... Kun kerran jo mollaavat itse Taivaallista Isää.
Siitä miten henkilapset syntyvät tai pistetään alulle, ei ole meillä mitään tietoa. Oletan kuitenkin itse niin että kyseessä ei ole sama mekanismi joka toimii maan päällä "fyysisessä" maailmassa.
Jumala ei ole luonut pahaa.
Hän on antanut meille vapaan tahdon valita hyvän ja pahan välillä. Valinnan vapaus on edellytys kasvamiselle ja oppimiselle (kehittymiselle).
Jos Jumala estäisi meitä tekemästä pahoja valintoja, niin silloin Hän rajoittasi meidän valinnan vapauttamme joka siis estäisi meitä kehittymästä.
Siis Jumala kyllä voi tehdä ihan mitä tahansa.
Menee metafyysiseksi, jos tuosta vielä jatkaa, tai taitaakin jo olla metafysiikkaa..:-)
Täydellisen ilmoituksen= RAAMATUN ja piste
ja muut oppikirjat. Lienevät tällä perusteella turhia.
Tuohon valintakysymykseen liittyy pieni ongelma. Jos näet ihminen valitsee hyvän palkinnon takia, niin sehän ei osoita yhtään mitään. Kaikista vähiten kehittymistä.
Kysymyksen kannalta tuo ei ole kuitenkaan oleellista tai edes tarpeellista. Toki tuotakin voi jatkaa (usein sivupoluilta oppii enemmän), mutta tässä yhteydessä asetelma oli toinen.
Kysymys on yksinkertainen: miten pahuus tuli maailmaan?
Tähän liittyen on myös käsiteltävä termiä 'pahuus'. Se ei voi jäädä pelkäksi sanaksi. Kyse ei voi olla vain "väärästä valinnasta" tai sääntöjen rikkomisesta. Ennemminkin pahuus liittyy alistamiseen, nöyryyttämiseen ja tuhoamiseen.
Asiaan liittyen pitänee mainita 1980-luvulla käännetty M. Scott Peckin kirja "Pahan psykologia".
Mitään jatko-osia RAAMATTUUN niinkuin tekee mormonien kirja.
jotta Raamattu ymmärrettäisiin, ei niin kuin se on kirjoitettu, vaan niin kuin se halutaan ymmärrettävän.
Minusta ihminen pyrkii aina valitsemaan sen mikä tuottaa palkinnon, riippumatta siitä että puhutaanko uskonnosta vai ei.
Kehittyminenkin on palkinto. ;-)
Sen, mikä palkinto on paras tai halutuin, osoittaa Herra.
"Kysymys on yksinkertainen: miten pahuus tuli maailmaan?"
Selvä, ja samoin kuten totesitkin, pahuuteen liittyy paljon muutakin kuin vain sääntöjen rikkominen.
Pahan tekeminenkin voi tuottaa mielihyvää, joten sitä ei noin vain saadakaan kitkettyä pois.
'Asiaan liittyen pitänee mainita 1980-luvulla käännetty M. Scott Peckin kirja "Pahan psykologia".'
Täytynee lukea joskus.
Vielä semmoinen twisti tähän liittyy että palkintoakaan ei välttämättä saa (useinkaan) heti...
ELi sitä joutuu pääsääntöisesti odottamaan kauankin.
Kehittyminen ei ole palkinto, se on väistämättömyys. Elämä on valintojen jatkumo ja jokainen valinta aiheuttaa kehittymistä...
Noin muutenkaan ihminen ei aina pyri palkintoon. Palkinnot kuuluvat kilpailuihin, eikä elämä ole kilpailua. Elämä on lahja ja palkintokeskeisyys on lahjan haaskaamista. Se on elämän antamista jonkun toisen elettäväksi.
Palkintokeskeinen ihminen on ahne pelkuri ja materialisti. Uskonnoissa palkintokeskeinen noudattaa sääntöjä sokeana, koska on varma saavansa siten kaiken korvaavan palkinnon. Sääntöjen rikkominen taas, oli syynä mikä tahansa, saattaa kuitenkin viedä palkinnon. Ahneus ja pelko.
Seuraavassa sitaatissa sana 'pietisti' on vaihdettavissa...
"Minun on käytettävä tilaisuutta hyväkseni ja osoitettava muutama sana myös pietisteille, ateistien pimeälle lahkolle. Pietisti on valepukuinen ateisti. Hänen sielunsa on tavanomaisen materialistinen ja säälittävä, hänen älynsä ei loista, sydämeltään hän on toisinaan täysi idiootti, ja kuten olen jo useasti todennut, häntä täytyy kohdella raajarikkona, joka takertuu pakonomaisesti omaan vajavaisuuteensa ja pitää omaa saamatonta olemustaan suurena saavutuksena.
Pietisti on itse asiassa yhtä jumalaton kuin materialisti, mutta sen lisäksi hän kärsii huonosta omastatunnosta, ja siksi hän tekeytyy tosiuskovaiseksi. Pietistin mielestä ihmisen pitäisi elää vedellä ja leivällä, hän pakottaisi kauneimmat naiset käyttämään huonosti istuvia vaatteita, kieltäisi naurun ja peittäisi auringon mustaan huntuun. Pietisti on absolutisti."
- Béla Hamvas
Palkinto sitten kai väärä termi. Koska mehän emme kilpaile täällä kenenkään toisen kanssa vaan itsemme "kanssa".
"Kehittyminen ei ole palkinto, se on väistämättömyys. Elämä on valintojen jatkumo ja jokainen valinta aiheuttaa kehittymistä..."
Kyllä.
Sääntökeskeiset uskonnot ovat palkintokeskeisiä. Se on jakoa hyviin ja pahoihin, voittajiin ja häviäjiin. Jalostetuissa versiossa on "välisijoja" ja määräävänä tekijänä se, kuinka montaa ja/tai tärkeää sääntöä on noudattanut/rikkonut. Tyypillisesti säännöt ovat annettuja, eikä niiden noudattamisessa ole mitään moraalista. Tyypillisesti sääntöjä noudatetaan vain, koska se tuleva palkinto kyllä hyvittää kaiken.
Auktoriteettikeskeisyys on oma lukunsa. Silloin yksilö luopuu tahdostaan ja elämästään (ja jos elämä on lahja, mikä voisikaan olla suurempaa haaskausta) toteuttaakseen jonkun toisen ihmisen ajatelmia elämästä. Ääriesimerkeissä yksilö päätyy luopumaan elämästään myös konkreettisesti. Jokainen (itse)murhakultti on auktoriteettikeskeinen, mutta jokainen auktoriteettikeskeinen lahko/ryhmä ei ole (itse)murhakultti...
Luultavasti palkinto oli aivan oikea sana...
Ei mitään lisättävää.
taivaallista äitiä ei siis ole? On vain taivallinen Isä,niinkö asia siis on ymmärrettävä?
suoraan taivaallista äitiä. En tiedä profeettojenkaan antaneen asiasta lausuntoa. Kuitenkin luomiskertomuksessa kerrotaan: "Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." (1. Moos. 1:27.) Tämä herättää ainakin minun mielessäni ajatuksia.
Useissa uskonnoissa on jumalattaria tai nais- ja miespuolinen voima. Muinaisuomalaisten jumalilla oli puolisot, samoin kuin kreikkalaisessa mytologiassa. Juutalaisuuden ja kristinuskon käsitys on ollut hyvin patriarkaalinen, mikä on johtanut vuosisatojen aikana naisten alistamiseen ja pitämiseen vähempiarvoisina kuin miehet.
Itse uskon, että nainen on yhtä jumalallinen kuin mieskin. Uskon, että äidin tehtävä on lähempänä jumaluutta kuin mikään muu työ.
Uskon, että myös naiset on luotu Jumalan kuvaksi. Mitä se ns. käytännössä tarkoittaa, sen saa jokainen itse päätellä.
Löysin pari lainausta, joissa puhutaan taivaan äidistä:
Harold B. Lee, kirkon 11. profeetta (1972-1973):
"There are forces that work beyond our sight. Sometimes we think the whole job is up to us, forgetful that there are loved ones beyond our sight who are thinking about us and our children. We forget that we have a Heavenly Father and a Heavenly Mother who are even more concerned, probably, than our earthly father and mother, and that influences from beyond are constantly working to try to help us when we do all we can."
http://www.lds.org/portal/site/LDSOrg/menuitem.b12f9d18fae655bb69095bd3e44916a0/?vgnextoid=2354fccf2b7db010VgnVCM1000004d82620aRCRD&locale=0&sourceId=32c93219c786b010VgnVCM1000004d82620a____&hideNav=1
Spencer W. Kimball, kirkon 12. profeetta (1973-1985) (puhuessaan siveyden laista nuorille naisille):
“You are daughters of God. … You are made in the image of our heavenly mother. … Your body is sacred to you and precious” (in Conference Report, Mexico City and Central America Area Conference 1973, 108).
http://www.lds.org/portal/site/LDSOrg/menuitem.b3bc55cbf541229058520974e44916a0/?vgnextoid=d6371b08f338c010VgnVCM1000004d82620aRCRD&locale=0&sourceId=6f327befabc20110VgnVCM100000176f620a____&hideNav=1
Kyllä näitä on enemmänkin, ehkä joku muu löytää paremmin.
Myös Joseph Smithin on sanottu opettaneen Taivaallisesta Äidistä, vaikkei oppia olekaan koskaan hyväksytty Pyhiin kirjoituksiin. Varmaa on, ettei Taivaallista Äitiä tule rukoilla kirkon opin mukaan, vaan ainoastaan Taivaallista Isää.
Lähimmäksi virallista oppia käsite pääsee Perhejulistuksessa http://www.mormonit.fi/index.php?itemid=68 ,jossa sanotaan että "[k]aikki ihmiset – miehet ja naiset – on luotu Jumalan kuvaksi. Jokainen heistä on taivaallisten vanhempien rakas henkipoika tai -tytär, ja sellaisena jokaisella on jumalallinen luonne ja päämäärä. Sukupuoli on yksilön kuolevaisuutta edeltävän, kuolevaisuuden aikaisen ja iankaikkisen identiteetin ja tarkoituksen oleellinen ominaisuus." Minusta tuossa on aika vähän liikkumavaraa opin suhteen. Mielenkiintoinen aihe; avatkaa uusi, jos tämä ketju on liian viidakkoinen, sillä tästä aiheesta olisi kiva nähdä enemmänkin keskustelua.
Mutta jotkut mormonit kimpaantuivat kovasti...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000259&posting=22000000001869314#22000000001869314
Ei se nyt mitään uutta ole, mutta sinä olet harvinaisen röyhkeä. Jotkut meistä kuitenkin näkevät lävitsesi eivätkä nielaise syöttejäsi.
nuo selvännäkijän taitosi,mutta harjoittelepa vielä.Kierosta onkin hyvä puhua ihmisen joka ei edes kirjoita nimimerkillä,vaan huutelee joka väliin lapsellisia huomautuksiaan..
näkyy olleen kädenvääntöä samasta aiheesta.. :-)
olivat jälleen asiattomuudet, ei ajatus taivaallisesta äidistä.
Tutulta, eikös vaan...
Jumalan valtaistuinta lähinnä oleva tähti,kerrotaan Mormonien kirjassa.Mikä tämä mystinen Kolob tähti oikein on??
Se kuuluu toiseen ulottuvuuteen kuin omamme. Meidän maastamme tulee myös joskus kirkastettu taivaankappale. Emme tiedä paljonkaan siitä, millaiset olosuhteet siellä vallitsevat, mutta sitä on sanottu suureksi uurimiksi ja tummimiksi sen asukkaille. Kaikki on heille avoinna eli sekä menneet että tulevat.
Vieläkin leikkiä tätä leikkiä, että sinä olet mormonien opista tietämätön kyselijä
"Se kuuluu toiseen ulottuvuuteen kuin omamme"
Missä näin on kirjoitettu?
älä leiki ja älä lue jos ärsyttää!! Yksin kertaista!
Jos sinulla on jokin aihe josta haluat keskustella,ole hyvä areena on vapaa.Kirjoita välillä jotain rakentavaa ja yleistä kiinnostusta herättävää.Hattua täytyy sinulle nostaa,hyviä provoja aloitat.Mutta tosiasiassa kokeekohan joku sinun piikittelyt kiinnostavina,epäilen!
ettei Kolobia mainita missään muodossa Mormonin kirjassa.
älä leiki ja älä lue jos ärsyttää!! Yksin kertaista!
Jos sinulla on jokin aihe josta haluat keskustella,ole hyvä areena on vapaa.Kirjoita välillä jotain rakentavaa ja yleistä kiinnostusta herättävää.Hattua täytyy sinulle nostaa,hyviä provoja aloitat.Mutta tosiasiassa kokeekohan joku sinun piikittelyt kiinnostavina,epäilen!
sillä meidän ulottuvuuteemme kuuluu katoavaisuus. Kaikki, mitä täällä kohtaamme, on katoavaa. Kun saamme ruumiin ylösnousemuksen katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen:
1. Kor. 15:53
Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
1. Kor. 15:54
Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".
viesti kahdesti vahingossa,no samoja juttujahan on ennenkin taidettu vatvoa..sori :-)
kirjan lopussa oli mainitsemani selitys Kolobista.
Niin mikä kiinnostaa ketäkin, toisaalta näkyi tuossa yhdessä aloittamassani keskustekustelussa olleen 2150 kävijää.
Tietenkin sinä saat pelleillä keskusteluissa niinkuin haluat, kerroin vain miltä se vaikuttaa.
kun ilmoitit ,kantasi tuli varmaan selväksi.
kun toit taas kantasi selväksi jos se nyt ei ollut jonkun tiedossa vielä.Olisiko sinun mahdollista muuten käyttää samaa nimimerkkiä kun kirjoitat,ei ainakaan kukaan epäilisi sinua monologeista :-)
kun toit taas kantasi selväksi jos se nyt ei ollut jonkun tiedossa vielä.Olisiko sinun mahdollista muuten käyttää samaa nimimerkkiä kun kirjoitat,ei ainakaan kukaan epäilisi sinua monologeista :-)
On kun ensin ei viesti lähde ja sitten tulee sama monta kertaa,oisko ylikuormittuneet koneet?
Anteeksi vielä kerran :-(
Soppii eppäillä soppii.
Oli poistettu aikaisempi viestini sinulle, kun kerroin miksi liityin kirkkoon ja miksi erosin siitä! Lapsellista!
Kirkkoa tarjoaa sinulle sosiaalisen verkoston joka huolehtii siitä että ei ole ajankäytön ongelmia. Varaudu siihen että osa ystäväpiiristäsi sulkeutuu pois ja saat tilalle uusia.
Maksat kirkolle 10% tuloistasi, osallistut talkoisiin ja kirkon tehtäviin. Menet temppeliin ja pidät itsesi temppelikelpoisena... Siis KELPOISENA.
Näin olet hyvä mormoni, Kristus ei tällaisia tasovaatimuksia aseta, ole enemmin oikea Kristitty ja vapaa!
eli alusvaatetus.Käyttävätkö Mormoonit niitä yleisesti? Mihin perustuu niiden käyttö?
12 Tuo sitten Aaron poikineen ilmestysmajan ovelle ja pese heidät vedellä.
13 Ja pue Aaron pyhiin vaatteisiin ja voitele hänet ja pyhitä hänet, että hän pappina palvelisi minua.
14 Ja tuo myös hänen poikansa ja pue heidän ylleen ihokkaat.
15 Ja voitele heidät, niinkuin sinä voitelit heidän isänsäkin, että he pappeina palvelisivat minua. Niin tämä on oleva heille voitelu ikuiseen pappeuteen, sukupolvesta sukupolveen."
Garmentti eli temppeli-ihokas kuuluu tänäkin päivänä temppelissä tehtäviin liittoihin. Sitä käyttävät kaikki temppelipyhityksen saaneet kirkkomme jäsenet. Se merkitys kerrotaan sen saamisen yhteydessä.
sitäkö käytetään arkisinkin,ei vain temppelissä.
Se on varsin miellyttävä käyttää. Uskonnollisuuskin kuuluu myös arkipäivään - erikoisesti arjessa uskollisuutemme koetellaan. Meille kerrotaan garmentin merkitys ja tarkoitus. Varmaan ymmärrät, että se muistuttaa niistä liitoista, jotka kuuluvat evankeliumiin.
Ei siis koske naisia, koska tuossahan puhutaan vain papeista.
On,uskonnollisuus kuuluu tosiaan joka hetkeen,ei vain Jumalanpalveluksiin tai vastaaviin. Sen verran kuitenkin utelen että onhan niiden käytössä kysymys myös jonkinlaisesta suojaavasta vaikutuksesta kantajaansa,eikö?
niin se on suoja pahaa vastaan.
käyttävät kaikki garmentteja. Viittaaminen Aaroniin poikineen ei ole perusteltua, koska monessa muussakin suhteessa temppelitoimitukset ovat muuttuneet. Jotain perua on entisistä toimituksista, mutta ei läheskään kaikki. Kristuksen tultua tapahtui lain ja pappeuden muutos.
Mikset sinä ollut uskollinen liitoillesi? Vai vaihdoitko kalsarit aina kun akankin;-)
Ahaa, toimitte siis Raamatun vastaisesti tuossakin.
Edellä mainitsit tuosta voitelusta. Vieläkö teidän rituaalinne yhteydessä voidellaan naisilta rinnatkin ja kaikki muut intiimit paikat?
pesu ja voitelu suoritettiin ennen garmentin pukemista, mutta yllä oli suojavaate. Sisaret suorittivat toimituksen sisarille ja veljet veljille. Mitään intiimiä paikkaa ei pesty eikä voideltu, ainoastaan rintakehän yläosaan keskelle ja vatsanseudulle.
Nykyään toimitus on muutettu niin, että garment on puettu valmiiksi ja sen päällä on myös suojavaate. Pesu-, voitelu- ja garmentin pukemistoimitus on vertauskuvallinen. Asia ei ole muuttunut miksikään vain sen toimitustapa.
Unski
Olette siis vääristäneet tuotakin Raamatun kohtaa niin, että ihmistä ei tosiasiassa voidellakaan vaan välissä on voitelun estävä suojavaate!
Sehän on sama kuin jos ihminen kastettaisiin sukelluspuku yllä!
mutta se tehdään pään alueella. Se on vertauskuvallinen koko kehoa varten. Sanat ovat toimituksessa pysyneet samoina joten mikään ei varsinaisesti ole muuttunut. Muutos on ollut tarpeellinen toimituksen käytännössä, koska ihmiset ovat herkkiä, jos kosketellaan paljasta vartaloa ja tästä syystä profeetta on saanut pyynnöstä Herralta luvan muuttaa käytäntöä. Pesu ja voitelu ovat näinollen pätevät.
Unski
Endaumenttitoimituksen alkuaikoina pesu ja voitelu suoritettiin yleensä siten, että pestävä istui ammeessa ja hänet pestiin aivan konkreettisesti vedellä. Sen jälkeen hänen päänsä päälle kaadettiin siunattua öljyä, joka virtasi hiuksilta vartalolle. Samalla luettiin voiteluun liittyvä siunaus.
Sen jälkeen käyttöön otettiin tuo kuvailemasi tapa, jossa pestävä puki ylleen ponchomaisen suojavaatteen, joka oli sivuilta auki. Siunaaja suoritti pesun koskettelemalla ruumista vedellä (esim. rintakehää ja vatsaa) ja lukemalla siunauksen. Tämän jälkeen sama toistettiin öljyllä.
Vuodesta 2005 toimitaan siten, että garmentti on jo puettu päälle ja sen päällä on suojavaate. Pesijä koskettaa ensin otsaa vedellä lukien siunauksen ja sitten öljyllä lukien toisen siunauksen.
Kysymyksehän on sama kuin jos upotuskasteen sijaan vain siveltäisiin päätä vedellä!
Jotkut vääräuskoiset noin tekevätkin, mutta heidän touhujaan te ette hyväksy.
Kuitenkin itse syyllistytte aivan vastaavaan.
Onpa tuo teidän kaikkivaltias Herranne rajoittunut, kun ei tiedä että mikä on ihmisille kiusallista, vaan profeetan pitää häntä valistaa!
Miten mormonien profeetta neuvoo Jumalaa, kuulostaa todella omituiselta.
väärinymmärtämistä. Temppelin pesu ja voitelutoimituksia ei voi verrata kastetoimitukseen. Eihän aiemminkaan ole kylvetty kokonaan vedessä tai öljyssä vaan on tehty pyhittäytymistoimitus. Jos se tehdään pään päälle ja mainitaan kaikki kohteet jotka siinä pestään ja voidellaan niin se on aivan sama. En tiedä tarkkaa syytä muutokseen, mutta ainakaan Herran neuvomista se ei ole.
Oli sekin ihme, että ensin YHWH asetti sapatin lauantaiksi ja sitten se muutettiin viikon ensimmäiseksi päiväksi, eli sunnuntaiksi. Kyllä Herra voi muuttaa käytäntöjä kun syytä ilmenee. Aiemmille sukupolville asiat eivät ilmeisesti olleet yhtä kiusallisia kuin nykyään. Mene ja tiedä. Minulle toimitukset ovat kuitenkin yhtä pyhiä kuin 70-luvulla jolloin sain omani.
Unski
yksi osoitus siitä, kuinka saman asian voi tulkita kovin eri tavoin. Tämä otetaan hyvin huomioon nykyaikana "reader response" -teoriassa (esim. Stanley Fish). Taas yksi syy suhtautua varaukselle kiivaimpien kriitikkojen BY-tulkintoihin. =)
Halu kiusata on joillakin kova.
Väittävät että meillä on muuttuneet evankeliumi ja toimitukset, mutta eivät näe siitä argumentoidessaan että niin on käynyt koko Raamatun ajan...
Kuten Raamatussa sanotaan... Heillä silmät mutta eivät näe ja heillä on korvat mutta eivät kuule... Vapaasti muisteltu...
Emmehän me opeta ettei mikään saisi koskaan muuttua. Kaikkeen pitää olla Herralta valtuutus.
Eihän kukaan ole väittänytkään, että olisi kylvetty vedessä tai öljyssä!
Mormonit syyttävät muita mm. kasteen muuttamisesta.
Mormonit muuntelevat oppejaan kuin tuuliviiri aina kutakin aikaa varten sopiviksi taivuttelemalla Jumalaa hyväksymään milloin mustien pappeuden, milloin seremoniamuutokset ym...
miksi Korneliuksen kasteesta kerrottaessa ajettiin vunuilla Jordanille sellaiseen paikkana jossa oli tarpeeeksi syvää... tarpeeksi syvää mihin? Jos kasteeseen riittää vain valelu eikös lähin kaivo oilisi ollut paikallaan.
Misä on todisteita Jeesuksen aikaisista pikkulasten kasteista joita hänen opetuslapsensa tai Hän suoritti??
Selitäpä miksi kastekäytäntö ei voisi vaihdella?
Mitä taas tulee lapsikasteeseen, niin kelpaisiko Paavali? Ei opetuslapsi, mutta varmaan riittävän lähellä sellaista. Luulisin.
Meilläpä on elävä profeetta ja Herra puhuu meille vieläkin, vaikka jotkut Raamattuun vedoten väittävät että lisäilmoitus ei ole mahdollista.
Ja sen perusteella väittävät että tapa toimia ei voi muuttua.
Minusta esim. kastetoimitus voi hyvinkin muuttua.
muissakin kirkkokunnissa, muun muassa valtionkirkossamme.
Se, että mustaihoiset saivat pappeuden, ei ole muutos mormonikirkon opissa. Alusta alkaen oli kerrottu, että jossakin vaiheessa niin kävisi.
Käytännöt voivat muuttua, periaatteet eivät.
Taas mormonilta tahallinen tai tahaton väärinkäsitys. Missä on lukutaitonne?
Kysymyshän oli siitä, että miksi ette hyväksy muiden MUUTTUNEITA KÄYTÄNTÖJÄ, mutta omat MUUTTUNEET KÄYTÄNTÖNNE hyväksytte.
Ja minulle on turha opettaa "oikeaa" kastetta. Omia lapsiani en ole kastattanut ollenkaan ja oman kasteeni olen "mitätöinyt" eroamalla siitä kirkosta, joka kasteen suoritti.
Olet siis eri mieltä niiden mormonien kanssa, jotka sanovat valelukasteen olevan väärin?
Selvä.
Valtionkirkko ei valehdellut saaneensa ilmoitusta Jumalalta naispappeuskysymyksessä. Se ei valehdellut Jumalan aiemmin estäneen naisia toimimasta pappeina.
BY opetti, että mustat eivät voi saada pappeutta tämän elämän aikana. Oppi on muuttunut.
Sinulla on todella kova halu ymmärtää väärin asioita.
Millä oikeudella tulkitset viestini kirjoittamallasi tavalla?
Ilmeisesti sinulla ei ole mitään haluja oikeaan keskusteluun tästäkään aiheesta... Tästä aiheesta nimittäin voidaan keskustella ihan oikeastikin...
Miten ihmeessä minulla on sellainen tunne että et ole aikuinen?
voi saadakaan ilmoitusta Jumalalta, koska uskotaan, että Jumala ei ilmoittele mitään nykyisin.
Päätökset on siis tehty ominpäin? Ilman Jumalaa.
Outo kirkko.
rehellisyys.
Kun MAP-kirkko sanoo saaneensa ilmoituksen Jumalalta ja valtionkirko ei sano saaneensa ilmoitusta Jumalata, molemmat puhuvat totta.
Väite on useinkin tosi tai epätosi riippuen siitä, kuka sen esittää.
minä.
olet Albania vai Pohjois-Korea??
Aurinkokuningas.
Kai minä sen tietäisin, jos niitä olisi muutettu. Mutta ne ovat muuttamattomina samat kuin mitä jo Salomonin temppelissä. Niitä ei edes VOI muuttaa. Mistähän olet saanut päähäsi nuo muutokset, ne ovat kaikki jotain katkerien antien valheita.
Itse en kuulu valtionkirkkoon, mutta kuten sanoin, se on tuossa asiassa rehellinen. Map-kirkko valehtelee saavansa ilmoitusta Jumalalta, valtionkirkko ei ainakaan tuollaisessa muodossa.
Täysin päivänselvää on, että MAP-kirkko valehtelee. Jos Jumala antta ilmoitusta, ei hän tuolla tavalla sekoile kuin mitä MAP-kirkko antaa ymmärtää.
Entiset tavat (mm. hipelöinnit) ja sanonnat muuttuvat aikojen saatossa kiusallisiksi, joten pakko niitä on muutella etteivät uudet jäsenet liikaa pelästyisi.
Siis hyväksytkö valelukasteen?
littyä MAP kirkon jäseneksi,kuinka se käy käytännössä? Lähetyssaarnaajat kuulemma ehdottavat kaste päivää mielellään.Mitä kaikkea muuta kastettavalta kysytään?
seurakuntasi piispan/ seurakunnan johtajan kanssa.
Suosittelen, valmistaudu kysymyksin.
sitten oletettavasti tullaan kysymään?
Etsittävien ryhmän sitoumukset
* Valmistavat sitoumukset: Lähetyssaarnaajien ensimmäisenä päämääränä on saada ihmiset kuulemaan ensimmäinen keskustelu. Kun he tapaavat ennestään tuntemattoman henkilön, he pyrkivät kehittämään nopeasti pienen ystävyydenalun ja kysyä, voivatko he antaa sinulle lyhyen sanoman, ehkä vain n. 5 minuuttia. Näin he rauhoittavat tapaamaansa henkilöä osoittamalla, etteivät he pure eivätkä aio viipyä loputtoman kauan. He toivovat, että tuntisit Pyhän Hengen heidän puhuessaan, jolloin he voivat pyytää saada tulla antamaan sinulle ensimmäinen keskustelu.
* Lue Mormonin kirjaa
Auttaaksemme sinua alkamaan lukea Mormonin kirjaa, ehdotamme, että luet muutamia valikoituja kohtia seuraavaan tapaamiseemme mennessä. Ehdotamme, että luet johdannon (sis. myös todistajien vakuutukset), sekä Moroni 10:3-5 ja 3 Nefi 11.
o Voisitko lukea nämä kohdat (päivä) mennessä?
o Voisitko myös alkaa lukea Mormonin kirjaa alusta?
* Seuraava keskustelu
Sanoma, josta olemme keskustelleet, on hyvin tärkeä. Olemme kosketelleet vain muutamia niistä suurista ja kauniista totuuksista, jotka Jumala on palauttanut meidän aikanamme. Kuten aikaisemmin selitimme, meillä on kuusi esitystä. Niissä selitetään, mitä Jumala on ilmoittanut myöhempien aikojen profeettojen kautta. Niissä näytetään, miten voit löytää suuren ilon ja rauhan elämässäsi.
o Voisimme tulla uudelleen (ajankohta) tai (ajankohta). Kumpi noista ajankohdista sopisi sinulle paremmin?
Opetettavien ryhmän sitoumukset
* Anna kastaa itsesi
Seuraatko Kristuksen esimerkkiä ottamalla kasteen sellaiselta, jolla on Jumalan pappeus ja valtuus?
o Meillä on kastetilaisuus (päivämäärä). Voisitko valmistautua menemään kasteelle sinä päivänä?
* Käy kirkon kokouksissa
Paikallinen seurakunta kokoontuu (paikka ja aika). Voisitko tulla kirkkoon kanssamme tänä sunnuntaina?
* Noudata siveyden lakia
Voitko noudattaa siveyden lakia teoissasi, ajatuksissasi ja puheissasi?
* Noudata Viisauden sanaa
Voitko noudattaa Viisauden sanaa tästä lähtien ja olla nauttimatta tupakkaa, alkoholia, kahvia tai teetä?
* Maksa kymmenykset
Voitko noudattaa kymmenysten lakia kun sinut on kastettu, ja antaa kymmenennen osan tuloistasi kirkolle?
Kastettavien ryhmän sitoumukset
* Osanotto kirkon toimintaan
Otatko kasteesi jälkeen aktiivisesti osaa täyttääksesi kirkon päämäärän tehdä pyhistä täydellisiä, julistaa evankeliumia ja lunastaa kuolleet?
Lisää sivulla
http://www.mormonismi.net/keskustelut/sitoumukset.shtml
Elämäsi mormonina
http://www.mormonismi.net/elamasi.shtml
Asiaa ja kysymystä, onkohan niin että nämä vaikuttaa osaltaan jäsenmäärän kasvuun kun täytyy sitoutua niin moneen asiaan, moni kirkko kun ottaa jäsenekseen vähemmälläkin.
hyvää halvalla saisi.
sen noinkin ilmaista,mutta jos ei ihan Cadillacia,vaan tyytyisi Volkkariin ;-) eteenpäin sekin...
jotka eivät tee juuri mitään noista asioista joita jäseniltä tavallisesti edellytetään - ovat mukana vähän niin kuin puoliteholla. Kai sitä voisi verrata siihen että ajelisi vanhalla skodalla cadillacin sijaan, mutta toki vertaus ontuu monessa mielessä. Itse toivon, ettei minun täytyisi koskaan ostaa autoa. Ovat ne niin hirviän kalliita ja sitten ne kuluttaa ympäristöä. Niitä pitää muistaa huoltaa ja aina olla parkkipaikkaa metsästämässä. Sitten ne myös laiskistuttavat kun ei kohta jaksa mihinkään lähteä pyörällä tai kävellen. Ei autoa meille, jos vain mahdollista.
joihin oli linkki on haukuttu Mormonien taholta puolueelliseksi ja jopa valheellisiksi,mutta siis noilta osin ainakin siis sivut ovat totta.
Palautan tässä mieliin tms1 kysmyksen.
Jumalaksi pääsy ja haaremillinen nuoria tyttösiä.
Moisia lupauksia ei moni muu kirkko voi antaa. Eipä ole ihme, että valitsit tuon Smithin kirkon, jolla oli parhaat tarjoukset!
minulle ole koskaan tarjonnut, joten eipä nuo siis vaikuttimena ole voineet toimiakaan. Nyt kun myöhemmin lukee kirjotuksia voin sanoa että totuudellisemmin kirkon jäsenet ovat kirjoittaneet, kuin ns.vastustajat.
Tämä kirjoitus toimi ihan hyvänä esimerkkinä.
Eihän noita ihan noin kärjistetysti tarjota, mutta jokaiselle kirkkoon liittyvälle ne tulevat selviksi. Smithin oppeja noudattavat saavat tuonpuoleisessa huomattavasti paremmat edut kuin ne pösilöt, jotka eivät älyä kirkkoon liittyä.
Eipä silti, itsekkyys on motiivina moniin muihinkin rhmiin ja lahkoihin liittyvillä.
noista mainitsemistasi seikoista ei ollut syynä liittymiseeni. Toivottavasti et nyt pettynyt.
Alitajunnassa vähintäänkin... Kerropa itse,että minkä uskot olleen syyn liittymisellesi.
"Uskot Olleen"? Kirjoituksestasi saa vaikutelman, että et pitäisikään tms1:n mainitsemaa syytä todellisena. Aivan sama, jos sinulta kysytäisiin: Minkä sinä uskot vaikutavan kielteiseen asenteeseen mormoneja kohtaan? Siis, miksi muotoilet kysmyksesi tuollaiseksi?
Tuossa oli kyllä huolimattomuuttakin mukana. Muotoillaanpa siis uudelleen. Mikä oli syy liittymisellesi?