Viestieni ”USKONTO ON JÄRJENVASTAISTA!” ja ”Lupsakka Luoja–Olio” saama kriittinen palaute on saanut pääni tuottamaan sen verran uusia ajatuksia, että päätin vastata palautteisiin kirjoittamalla kokonaan uuden viestin. Tällaista palautetta olen saanut:
"Yleensä ottaen elämä on yliarvostettua, eikä sitä pitäisi kuljetella tämän planeetan ulkopuolelle niin mitättömästä syystä, että aurinkokunta sattuu tuhoutumaan. Tieteellistä tutkimusta saa ja pitää toki jatkaa, mutta ei noin tuiki järjettömään tarkoitukseen. Jos ymmärsin oikein, niin meillä on joku "pyhä velvollisuus" varmistaa elämän jatkuminen maan tuhoutumisen jälkeen. Onko näin?" sanoo Agnostikko.
"Kuvittelet että järki on kaikkivoipa, vaikka et tiedosta sitä kuinka ajattelu on kytketty sen sisäiseen logiikkaan, oma logiikkamme rajaa pois vaihtoehtoja, jotka voisivat taas toisenlaisella logiikalla ollakin mahdollisia vaihtoehtoja. Mitään kaiken selittävää logiikkaa ei ole olemassa. Ajattelu tapahtuu sen oman aikakautensa ehdoilla, aina jotain jää ajattelun sokeaan pisteeseen.
Kannatat hyve- ja seurausetiikkaa, mikä on naiivia. Etiikka rajautuu pois kaikesta tieteellisestä, sitä ei voi vangita.
Kuvittelet että tiede voi selvittää kaiken, että se ei vain vielä ole selittänyt kaikkea, et edes huomaa sitä että siirrät asioita tulevaisuuteen, uskot että selitykset kyllä löytyy. Järjellinen ajattelu on kuitenkin redusoivaa, aina jotain poistetaan varsinaisesta kokemuksesta, järjellisellä ajattelulla on omat ehtonsa, etiikkaa se ei kuitenkaan voi tavoittaa. Kielellinen ja tieteellinen toiminta on välineellistä, etiikka voi antaa jotain päämääriä, kun tiede voi tarjota vain välineitä." kirjoittaa Kreaktionisti marttyyri.
Voisiko tosiaan olla niin, että olisi jotain ”korkeampaa logiikkaa”, josta me emme aineellisilla aivoillamme ymmärtäisi mitään? Ehkä, mutta eiköhän pitäisi vain pitäytyä sellaisten asioiden pohtimisessa, mitkä aineelliset aivomme ymmärtävät! Tosin, ajatus korkeammasta logiikastakin on aineellisten aivojemme aikaansaannos…
Olen kirjoittanut aiemmin, ettei tiede voi VIELÄ selittää kaikkea. Mutta ehkä tosiaan on niin, ettei se voi tehdä sitä koskaan tulevaisuudessakaan. Sehän on ihan loogista: Maailmankaikkeus saattaa olla niin äärettömän monimutkainen hökötys, ettei tiede ole selvittänyt kaikkea siitä ennen kuin äärettömän pitkän ajan kuluttua (eli oikeastaan ei koskaan). Lisäksi voi olla niin, etteivät aineelliset aivomme voi ymmärtääkään kaikkea. Siinä tapauksessa voitaisiin joskus ehkä rakentaa supertietokoneita, jotka jatkaisivat asioiden pohdiskelua siitä, mihin ihmisaivot ovat jääneet. Mutta supertietokoneetkin olisivat aineellisten aivojemme suunnittelemia, joten nekään eivät välttämättä voisi ymmärtää kaikkea.
Voisikohan tosiaan olla niin, että koko tiede on aina ollut harhateillä ja tulee aina olemaan, ja totuus on, että Jumala on kaiken luonut ja tiedemiehet on Perkeleestä? Saatanahan ne fossiilitkin ja sen sellaiset olisi tänne heitellyt. Jumala on luonut Luciferin, joten – koska Herra on tavallaan myös luonut Luciferin teot – hän on tällöin kiikuttanut fossiilit tänne Saatanan välityksellä. Miksikös? Jaa, Jumala haluaa kai vähän hämätä ihmisiä. Hän ei halua, että Taivas tulee ihan tupaten täyteen.
joku taitaa ikävä kyllä olla oikeassa puhuessaan elämän yliarvostuksesta. Olemme vain tähtipölyä, niin kuin kaikki planeettamme otukset, eikä meillä ole mitään suurempaa merkitystä kuin pölylläkään. Jos siis veisimme elämää ympäri maailmankaikkeutta, ei moiselle toiminnalle voisi esittää muita perusteluja kuin: ”Musta vaan tuntuu hyvältä tehdä näin!”
Ja ”musta tuntuu hyvältä”-perusteluillahan uskovaisetkin yleensä perustelevat uskomistaan. Onhan uskonnossa puolensa, täytyy myöntää. Tiede tosin antaa vastauksia elämän peruskysymyksiin:
KUKA MINÄ OLEN? …kädellinen, pohjimmiltasi tähtipölyä…
MISTÄ MINÄ TULEN? …evoluutiot (kemiallinen, biologinen ja kulttuuri-evoluutio) ovat sinut tähtipölystä kasvattaneet…
MIKÄ ON ELÄMÄN TARKOITUS? …eliön tehtävä on tuottaa paljon jälkeläisiä, ja elämällä sinänsä ei ole mitään tarkoitusta tai merkitystä…
MITÄ KUOLEMAN JÄLKEEN TAPAHTUU? …tähtipölystä sinä olet tullut ja tähtipölyyn olet sinä menevä. Turha elätellä toiveita mistään ”sielusta”…
Mutta tällaiset vastaukset eivät TUNNU tyydyttäviltä (”Musta tuntuu, että täytyy tosiaan olla parempia vastauksia…”). Jos sen sijaan ajattelee JÄRJELLÄ, ei mitään kummempia vastauksia kai kaivatakaan. Onko tieteen ja uskonnon välinen taistelu järjen ja tunteen välistä taistelua? Voisin hyvin kuvitella, että minäkin rupeaisin uskovaiseksi, jos kaikki läheiseni yllättäen kuolla kupsahtaisivat, sota syttyisi, ruumiini halvaantuisi ja puolet Maapallosta räjähtäisi (no ehkä vähempikin riittäisi). Sitä ei enää järjellä voisi ymmärtää, vaan tunne puuttuisi peliin, ja uskonto lohdun toisi. Voin siis sanoa tuntevani uskonnollisen heräämisen syntymekanismin (ja olen minä pienempänä uskonutkin joidenkin vuosien ajan, kun eräs läheinen henkilöni oli kuollut. Vaikeahan sitä on ihmisen ymmärtää, että kuoleman jälkeen ei ”tapahdu mitään” [”Musta tuntuu, ettei tää kaikki voi tähän loppuu…”]).
Jos ajatellaan järjellä, Jumalan olemassaolo on epätodennäköistä. Mutta jos ajatellaan – tai tunnetaan – tunteilla, olisi aika hauska uskoa. Se kai toisi turvallisuuden tunnetta: Ei tarvitse miettiä turhia, jättäydytään vain Herran huomaan.
Mutta toisaalta, Helvetti-uhka ei toisi turvallisuuden tunnetta (”Kelpaanko Jumalalle, vai heittääkö hän minut Helvettiin?”). Jokainen saa tosin uskoa omalla tavallaan. Saat vaikka uskoa, että kaikki pääsevät Taivaaseen, jos tahdot (mutta ehkä Jumala tykkäisi siitä, ettei ihminen pidä itseään niin hyvänä, että kuvittelee automaattisesti pääsevänsä Taivaaseen).
Turvallisuuden tunnetta ei myöskään tuo ajatus, ettei ihminen voi ymmärtää mitään mistään. Kuinka voisimme sitten ymmärtää, mitä Jumala haluaa meiltä?
Miksi Jumala olisi luonut ihmisellä näinkin monimutkaiset, mutta silti ei-tarpeeksi-monimutkaiset (kun emme voi löytää Jumalaa järjellä) aivot?
”Jumala antaa meille mahdollisuuden valita Taivaan ja Helvetin välillä…”
Mutta oliko Jumala nyt sitten reilu, kun teki uskonnosta järjenvastaista (tarkoitan sillä sitä, että järjellisen ajattelun mukaan Jumalan olemassaolo on epätodennäköistä)? Pitää uskoa, vaikka se on terveen järjen vastaista… Haluaako Jumala, että tunne voittaa järjen?
Hassu uskonnonopettajani on sanonut, että jos joku sanoo ”en usko Jumalaan”, häneltä voi kysyä: ”Pidätkö siis yhdentekevänä, noudattaako kymmentä käskyä?” Henkilö luultavasti sanoo tähän, että eihän hän tietenkään sitä tarkoittanut. Tällöin henkilö (entisen uskonnonopettajani mukaan) USKOO PIILOSSA, eli on piilouskovainen. En tiedä, onko siinä mitään logiikkaa. Tällainen henkilö kai sitten pääsisi Taivaaseen, kun uskovaiset pääsevät Taivaaseen, ja hän on myös uskovainen, nimittäin piilouskovainen. Tällöin Helvettiin ei joutuisi kovinkaan moni.
Ja tämä piilouskovaisuus-juttu on ihan kiva ajatus. Eihän se olisi reilua, jos joku eläisi koko elämänsä hirveän hyvin ja maailma jäisi paljon paremmaksi paikaksi henkilön jäljiltä, mutta henkilö joutuisi silti Helvetin tulisiin tunneleihin, kun ei olisi sattunut uskomaan Jeesukseen.
Ainakaan luterilaisuuden mukaista tällainen piilouskovaisuus-juttu ei kuitenkaan ole.
Mutta kaikesta huolimatta, jos ajatellaan järjellä (tunteilla ei voi ajatella), Jumalan olemassaolo on edelleen epätodennäköistä. Jos siis Jumalaa ei ole, mitä meidän kannattaa elämällämme tehdä?
Pitää tuottaa kaikkea hyvää, pitää, pitää! Mutta miten sitä sitten tuotetaan? (hyvyys ja pahuushan ovat oikeastaan uskonnollisia juttuja, ja kauneus ja rumuus taas ovat katsojan korvien välissä [josta on seurauksena muuten se, ettei mitään maailman kauneutta voida pitää todisteena Jumalan olemassaolosta]) Hyödyttääkö, jos vaikka suojelemme luontoa?
No, hyödyttäähän se niitä eläimiä ja kasveja, mutta mitä merkitystä niillä nyt on? Nehän ovat tähtipölyn pöllähdyksiä!
Kannattaako meidän tuottaa onnea ja iloa kaikille?
Jos niin on, maailmaan pitäisi saada tasa-arvoa, jotta ihmisten elämä olisi parempaa! Mutta, mutta… Tekisikö täydellinen tasa-arvo ihmisiä paljoakaan onnellisemmiksi? Sehän on niin, ettei ihminen koskaan ole tyytyväinen, ja elämän pienistä iloista oppii iloitsemaan vain, jos elämässä sattuu roppakaupalla murheellisia asioita…
Jos meidän pitäisi tuoda onnea ja iloa maailmaan, niin mitäs jos suojelisimme vain sellaisia eläimiä, joilla on kyky tuntea paljon iloa? Tai jos vaikka jalostaisimme uusia otuksia, jotka ovat aina iloisia, onnellisia ja iloisia?
Tai vielä parempaa: Rakennetaanpa Matrix, jonne pistetään kaikki ihmiset (ja eläimetkin), Onnellinen Matrix (idea on tietysti elokuvasta The Matrix. Siinähän sanottiin, että kaikkein ensimmäinen Matrixeista oli ollut paikka, jossa ihmiset olivat onnellisia). Kaikki ihmiset vaeltelevat virtuaalitodellisuuden kukkaniityillä, eivätkä tunne surua, sillä heidän aivoihinsa lähetetään kaiken aikaa sähköimpulsseja, jotka saavat heidät tuntemaan itsensä iloisiksi ja onnellisiksi. Kaikki tarpeet on tyydytetty, on kivaa, ei tarvitse miettiä mitään, ja kuolemaakaan ei ole… Sillä jos ihmisruumis kuolee todellisessa maailmassa, Matrixissa asuvat toverit eivät tiedä tästä mitään, sillä heidän aivoistaan poistetaan kaikki tätä ihmistä koskevat muistot. Koko ihmiskunta elää Onnellisessa Matrixissa, eikä tiedä mitään ”oikeasta” maailmasta, jossa heidän ruumiinsa (joiden eri puolille työntyy letkuja) kelluvat mömmömaljoissa, jotka muistuttavat kohtuja. Ja koneet hoitavat kaiken!
Pitäisikö meidän pyrkiä tällaiseen?
”Ei, ei kuulosta kivalta!” sanoo joku. Mutta miksei? No siksi, että meistä TUNTUU siltä, että tällainen maailma olisi valhemaailma ja niin pois päin. Mutta jos ajatellaan JÄRJELLÄ, niin miksei tällaiseen saisi pyrkiä? Eikö olisi ihan LOOGISTA, että luomme maailman, jossa kaikilla on hyvä olla?
Mutta toisaalta tällöin tieteellinen kehitys pysähtyisi… Elleivät koneet sitten jatkaisi tieteellisiä pohdiskeluja. Tähän ne voisivat tarvita hieman apua kohtumaljoissa lilluvilta ihmisiltä: Ne voisivat käyttää ihmisten aivoja apunaan, käyttää osaa jokaisen Matrixin asukkaan aivoista tieteellisten päätelmien tekemiseen – tietysti niin, ettei aivojen omistaja huomaisi mitään, eihän siitä olisi hyötyä. Ehkä voisi aina olla myös yksi ”hereillä oleva” ihminen, joka hoitaisi koneita oikeassa maailmassa ja tutkisi, mitä tieteellisiä päätelmiä koneet (sekä niiden apulais-aivot) ovat saaneet aikaiseksi. Tämä yksi ihminen joutuisi olemaan yksinäinen susi, mutta ei se varmaan paljon haittaisi, kun koko muu ihmiskunta eläisi onnellisena kohdussa ja kukkaniityllä.
Eivät ihmiset varmastikaan tule koskaan tekemään sellaista päätöstä, että haluavat siirtyä ”todellisesta maailmasta” johonkin Onnelliseen Matrixiin. Mutta Matrix voi hiipiä keskuuteemme pikkuhiljaa: Markkinoille tulee laitteita, joihin voi mennä sisään, ja laitteen sisällä ollessa tuntee vain iloa koko ajan. Seuraavaksi tulee mahdollisuus yhdistää näitä laitteita toisiinsa, jolloin ihmiset voivat tavata toisiaan onnen ihmemaassa. Ja sitten pikkuhiljaa…
Niin, tulisiko tällaiseen pyrkiä? En tosiaankaan tiedä. Merkitsisikö Onnellinen Matrix oikeiden tunteiden ja oikean järjen laiminlyömistä, kun oikeita tunteita ei onnenmaassa pääse tuntemaan eikä järkeä käyttämään (ihmisten ei annettaisi käyttää järkeään, ja se on heidän omaksi parhaakseen, koska muutoin he saattaisivat tajuta olevansa valhemaailmassa ja pyrkisivät sieltä pois. Ja jos he pääsisivät sieltä pois, he eivät eläisikään elämäänsä loppuun saakka onnellisina ja autuaan tietämättöminä kaikesta pahasta). Mutta mikä on ”oikeaa”? Eivätkö kaikki tunteet ole vain sähkökemiaa päämme sisällä, joten jos koneet lähettelisivät päihimme sähköimpulsseja, mitä ”vähemmän oikeaa” siinä olisi?
Jaa, mutta miksipä meidän pitäisi onnellisuuteenkaan pyrkiä, kun ilon tunnekin on vain tyhjänpäiväistä sähkökemiallista toimintaa (”kun musta vaan tuntuu hyvältä tuntea iloa…”)?
Tässäpä onkin ongelma: Tieteen vastaus elämän tarkoituksen pohdintoihin on se, ettei mitään tarkoitusta oikeastaan ole. Hoopoa, mutta loogista: Ei mitään tarkoitusta ja ”perimmäistä syytä” tarvita!
Muuten, eikö Taivas olisi kuin tuollainen Onnellinen Matrix? Taivaassa on pelkkää onnea ja hyvyyttä, vaikka sanonta kuuluu: ”Ei hyvyyttä ilman pahuutta, ei iloa ilman surua!” Ehkä kuitenkin osaisimme arvostaa Taivaan iloja, kun olemme ensin vaeltaneet tämänpuoleisessa… Maallinen vaelluksemme olisi vain esivalmistelua Taivas-reissulle.
Jos Jumala ei olisi antanut meille mahdollisuutta valita, olisi tämänpuoleinen maailmakin kuin Onnellinen Matrix (kaikki tekisivät vain hyvää kuin orjat, ja pahuutta ei olisi). Ja silloinhan emme osaisi arvostaa oloamme Taivaassa, kun se ei eroaisi mitenkään elostamme tämänpuoleisessa.
Ehkä on niin, että kaikki pääsevät Taivaaseen. Miksi Helvetti olisi, ei kai Jumala halua kiduttaa ketään? Tarinat Helvetistäkin olisivat olemassa vain siksi, että osaisimme paremmin arvostaa oloamme Onnellisessa Taivaassa. Tulisimme näet Taivaassa ajatelleeksi (vai voiko siellä ajatella? Onkohan täydellisen onnen edellytys se, ettei ajatella?), että mitäpä, jos Helvetti olisikin ollut ja mitäpä, jos olisimme sinne joutuneet?
Eihän Jumalan ja Saatanan välinen taistelu mikään todellinen reilu kamppailu ole, Jumala vain leikkii Saatanalla kuin kissa hiirellä. Ja käyttää häntä hyväkseen: Saatanan piruilujen ansiosta ihmiset oppivat arvostamaan Taivaan iloja!
Mutta en edelleenkään käsitä, miten Jumala on voinut luoda Saatanan.
Raamatun ekoilla sivuilla sanotaan:
”Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää.” (I Moos 1:31)
Tuleehan tälle pian selitys. Käärme puhuu paratiisin kuuluisasta omenapuusta:
”Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.” (I Moos 3:5)
Jumala ei ehkä olekaan luonut kaikkea, vaan pahuus ja hyvyys olivat ennen Jumalaa. Jumala vain sattuu tietämään, mitä hyvyys ja pahuus ovat (mutta ei voinut estää ”pahuuden hengen” livahtamista paratiisin käärmeeseen).
Ellei Jumala ole luonut pahuutta ja hyvyyttä, hän ei pysty niitä hallitsemaankaan. Nähdäänhän se vanhasta testamentista: Jumalan mielialat heilahtelevat sinne tänne, ei hän ole ainoastaan hyvä ja rakastava Isukki. Hän suojelee niitä ihmisiä, jotka sattuu ottamaan lempilapsikseen ja muut saavat mm. hukkua vedenpaisumuksissa.
Jumala pelkää, näkeehän sen! Hän pelkää kuin kreikkalaisten jumala Zeus, että ihmiset tulevat liian fiksuiksi ja yrittävät ottaa hänen paikkansa (Zeuksen pelko olikin aiheellista, hänen paikkansahan on nyt vallannut kristittyjen Jumala). Jumala ei halunnut, että ihmiset söisivät hedelmää, koska ihmisten ei kuulu tietää liikaa (vaan elää Onnellisessa Matrixissa). Muuallakin Raamatussa voi aistia Jumalan pelon:
”Herra tuli katsomaan kaupunkia ja tornia, mitä ihmiset rakensivat, ja sanoi: ’Siinä he nyt ovat, yksi kansa, jolla on yksi ja sama kieli. Tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa. Menkäämme sekoittamaan heidän kielensä, niin etteivät he ymmärrä toistensa puhetta.’ Ja niin Herra hajotti heidät sieltä kaikkialle maailmaan, ja he lakkasivat rakentamasta kaupunkia.” (I Moos 11:5-8)
Mutta eihän Jumalalla pitäisi olla mitään syytä pelätä meitä, kun hän voisi räjäyttää meidät ilmaan milloin vain! Vai voisiko? Itse asiassa ihminen taitaakin olla valtaamassa Jumalan paikkaa: Tiede kehittyy, ja uskovaisten määrä saattaa alkaa pikkuhiljaa laskemaan…
Me tulemme, Jumala, ja pudotamme sinut pilven päältä!
En voisi mitenkään kuvitella, että olisi olemassa hyvä ja rakastava Jumala, joka silti on luonut Helvetin ja sallii ihmisten kiduttamisen siellä. Jos kupsahtaisin uskoon, uskoisin, että kaikki pääsevät Taivaaseen ja Helvetti-jutut on tarkoitettu vain ihmisten pelotteluun. Niin kai tavalliset uskovaiset yleensäkin oikeastaan ajattelevat. Ei kai ensimmäinen ajatus heillä, kun he kuulevat ateisti-ystävänsä kuolleen, ole: ”Voi helevana, nyt se on sitten joutunut Helvettiin!”
En kuitenkaan aio alkaa uskoa, ennen kuin joku läheiseni taas kuolee. Silloin saatan keikahtaa uskon puolella pariksi vuodeksi, ja sitten, kun pahin suruvaihe on ohi, kiikahtaa takaisin järjelliseen ajatteluun. Sillä uskonto ON järjenvastaista (eli Jumalan olemassaoloa voidaan pitää epätodennäköisenä).
Uskonto antaa lohtua ja elämänsisältöä uskoville (turvallisuudentunnettakin ehkä), mutta muuten tiede taitaa olla parempi keksintö kuin uskonto. Sillä se auttaa meitä pääsemään päämääriin, joihin haluamme päästä. JOS haluamme levitellä elämää ympäri maailmankaikkeutta, se tulee onnistumaan jonain päivänä tieteen avulla. Uskon voimalla se ei ikävä kyllä käy.
Jossain koulun häiritsevässä aamuhartaudessa – Irakin sodan kynnyksellä – sanottiin jotain sinnepäin, että:
”Meistä voi tuntua turhalta rukoilla Irakin siviilien puolesta… (turhaa lässytystä) …meistä voi tuntua siltä, etteivät Irakilaiset hyödy mitään siitä, että rukoilemme… (sensuurin turhana poistamaa sössötystä) …rukoileminen on kuitenkin vähintä, mitä voimme irakilaisten puolesta tehdä.”
Pitää siis rukoilla, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä. Ja meitä vielä kehotetaan siihen!
Jos haluamme oikeasti muuttaa asioita, meidän täytyy TOIMIA! Niin sanoo tiede, niin sanoo järki! Ja ne ovat oikeassa: Irakilaisia ei hyödytä, jos mumisemme kädet ristissä kirkon penkillä… Meitä itseämme se sen sijaan hyödyttää, kun luomme illuusion, että olisimme muka tehneet jotain.
Se, ovatko tiede ja uskonto ristiriidassa keskenään, on monipiippuinen juttu. Mutta sekä tiedettä että uskontoa tarvitaan (ainakin toistaiseksi). Uskonnon tehtävänä on esimerkiksi tuoda lohtua (ja ehkäpä turvallisuuden tunnetakin) ja saada ihmiset elämään paremmin, kun on uhka Helvetistä. Tieteen tehtävä sen sijaan on selittää maailmassamme tapahtuvia ilmiöitä ja viedä kehitystä eteenpäin. Uskonnon tehtävänä ei ole yrittää selittää maailmassamme tapahtuvia ilmiöitä eikä myöskään viedä kehitystä eteenpäin (uskon voimalla ei asioita muuteta).
Tieteellisessä valossa Jumalan olemassaolo on epätodennäköistä. Pitäisikö meidän estää uskontoa tallautumasta tieteen jalkoihin, kun uskonto tuo lohtua ja muuta? Ehkäpä ihmisille ei pitäisi kertoa kaikkea, mitä tiede on saanut selville, jotta heillä olisi järjellinen syy uskomiseenkin…
Mutta ei se onnistuisi. Ihmiset eläisivät valhemaailmassa… Matrixissa.
Jumalan olemassaolo on todellisuudessa hyvin epätodennäköistä, joten Jumalaa ei ilmeisestikään ole. Se on totuus.
On sinun oma asiasi, uskotko kuitenkin ja jatkat elämistäsi omassa Onnellisessa Matrixissasi. Siinä ei ole mitään ”pahaa”, jos et halua herätä todelliseen maailmaan.
Valitse itse, etsitkö totuutta vaiko turvallisuudentunnetta. Sinulla on mahdollisuus valita, ei tosin minkään Taivaan ja Helvetin välillä, vaan Matrixin ja todellisuuden välillä. Jos valitset todellisuuden, minä varoitan: Todellinen maailma voi olla kylmä paikka, ja totuus saattaa satuttaa.
En tietenkään tarkoita sitä, etteikö ateisti voisi olla onnellinen. Häneltä vain puuttuu uskonto-Matrixin tuoma turva: (valheellinen) lupaus rakastavasta Jumalasta, ja (valheellinen) lupaus kuolemanjälkeisestä elämästä.
Mutta voi todellisessa maailmassakin löytää onnen! Ja ehkäpä totuuden löytäminen sinälläänkin tuo tyydytyksen tunnetta.
Voihan sellainenkin tosin olla mahdollista, että tämä jumalaton ”todellinen maailma” on vain Matrix sekin. Silloin todellinenmaailma-Matrixissa sijaitsevasta uskonto-Matrixista herääminen ei mitään hyödyttäisikään. Ehkä ”todellinen todellinen maailma” (johon päästäkseen pitäisi herätä ensin uskonto-Matrixista ja todellinenmaailma-Matrixista) muistuttaakin enemmän sitä alkuperäistä uskonto-Matrixia. Mutta eipä meillä ole mitään syytä olettaa näin… (meneeköhän sekavaksi?)
No, jos minä tulen joskus tapaamaan jonkun Jumalan tai muun Luoja-Otuksen, annan hänelle ison halin maailman kauneuden tähden, ja lyön häntä nenään maailman pahuuden tähden.
Pysykää avoimina uusille vaikutteille – niin uskovaiset, ateistit kuin kaikki muutkin – ja suhtautukaa kaikkeen kriittisesti. Älkää uskoko kaikkea, mitä minä sanon!
Ystävällisin Terveisin
16-vuotias protu Arkkimaagi
PS. Vaikka kuulun Prometheus-leirin tuki ry:seen, niin älkää hyvät ihmiset kuvitelko, että kaikki viesteissäni esitetyt jutskat edustaisivat yhdistyksen virallista kantaa.
PPS. En kuulu rippikoulun vastustajiin, vaikka oma riparini oli tylsä. Prometheus-leirini oli sen sijaan mieleenpainuva kokemus!
[email protected]
"Yleensä ottaen elämä on yliarvostettua, eikä sitä pitäisi kuljetella tämän planeetan ulkopuolelle niin mitättömästä syystä, että aurinkokunta sattuu tuhoutumaan. Tieteellistä tutkimusta saa ja pitää toki jatkaa, mutta ei noin tuiki järjettömään tarkoitukseen. Jos ymmärsin oikein, niin meillä on joku "pyhä velvollisuus" varmistaa elämän jatkuminen maan tuhoutumisen jälkeen. Onko näin?" sanoo Agnostikko.
"Kuvittelet että järki on kaikkivoipa, vaikka et tiedosta sitä kuinka ajattelu on kytketty sen sisäiseen logiikkaan, oma logiikkamme rajaa pois vaihtoehtoja, jotka voisivat taas toisenlaisella logiikalla ollakin mahdollisia vaihtoehtoja. Mitään kaiken selittävää logiikkaa ei ole olemassa. Ajattelu tapahtuu sen oman aikakautensa ehdoilla, aina jotain jää ajattelun sokeaan pisteeseen.
Kannatat hyve- ja seurausetiikkaa, mikä on naiivia. Etiikka rajautuu pois kaikesta tieteellisestä, sitä ei voi vangita.
Kuvittelet että tiede voi selvittää kaiken, että se ei vain vielä ole selittänyt kaikkea, et edes huomaa sitä että siirrät asioita tulevaisuuteen, uskot että selitykset kyllä löytyy. Järjellinen ajattelu on kuitenkin redusoivaa, aina jotain poistetaan varsinaisesta kokemuksesta, järjellisellä ajattelulla on omat ehtonsa, etiikkaa se ei kuitenkaan voi tavoittaa. Kielellinen ja tieteellinen toiminta on välineellistä, etiikka voi antaa jotain päämääriä, kun tiede voi tarjota vain välineitä." kirjoittaa Kreaktionisti marttyyri.
Voisiko tosiaan olla niin, että olisi jotain ”korkeampaa logiikkaa”, josta me emme aineellisilla aivoillamme ymmärtäisi mitään? Ehkä, mutta eiköhän pitäisi vain pitäytyä sellaisten asioiden pohtimisessa, mitkä aineelliset aivomme ymmärtävät! Tosin, ajatus korkeammasta logiikastakin on aineellisten aivojemme aikaansaannos…
Olen kirjoittanut aiemmin, ettei tiede voi VIELÄ selittää kaikkea. Mutta ehkä tosiaan on niin, ettei se voi tehdä sitä koskaan tulevaisuudessakaan. Sehän on ihan loogista: Maailmankaikkeus saattaa olla niin äärettömän monimutkainen hökötys, ettei tiede ole selvittänyt kaikkea siitä ennen kuin äärettömän pitkän ajan kuluttua (eli oikeastaan ei koskaan). Lisäksi voi olla niin, etteivät aineelliset aivomme voi ymmärtääkään kaikkea. Siinä tapauksessa voitaisiin joskus ehkä rakentaa supertietokoneita, jotka jatkaisivat asioiden pohdiskelua siitä, mihin ihmisaivot ovat jääneet. Mutta supertietokoneetkin olisivat aineellisten aivojemme suunnittelemia, joten nekään eivät välttämättä voisi ymmärtää kaikkea.
Voisikohan tosiaan olla niin, että koko tiede on aina ollut harhateillä ja tulee aina olemaan, ja totuus on, että Jumala on kaiken luonut ja tiedemiehet on Perkeleestä? Saatanahan ne fossiilitkin ja sen sellaiset olisi tänne heitellyt. Jumala on luonut Luciferin, joten – koska Herra on tavallaan myös luonut Luciferin teot – hän on tällöin kiikuttanut fossiilit tänne Saatanan välityksellä. Miksikös? Jaa, Jumala haluaa kai vähän hämätä ihmisiä. Hän ei halua, että Taivas tulee ihan tupaten täyteen.
joku taitaa ikävä kyllä olla oikeassa puhuessaan elämän yliarvostuksesta. Olemme vain tähtipölyä, niin kuin kaikki planeettamme otukset, eikä meillä ole mitään suurempaa merkitystä kuin pölylläkään. Jos siis veisimme elämää ympäri maailmankaikkeutta, ei moiselle toiminnalle voisi esittää muita perusteluja kuin: ”Musta vaan tuntuu hyvältä tehdä näin!”
Ja ”musta tuntuu hyvältä”-perusteluillahan uskovaisetkin yleensä perustelevat uskomistaan. Onhan uskonnossa puolensa, täytyy myöntää. Tiede tosin antaa vastauksia elämän peruskysymyksiin:
KUKA MINÄ OLEN? …kädellinen, pohjimmiltasi tähtipölyä…
MISTÄ MINÄ TULEN? …evoluutiot (kemiallinen, biologinen ja kulttuuri-evoluutio) ovat sinut tähtipölystä kasvattaneet…
MIKÄ ON ELÄMÄN TARKOITUS? …eliön tehtävä on tuottaa paljon jälkeläisiä, ja elämällä sinänsä ei ole mitään tarkoitusta tai merkitystä…
MITÄ KUOLEMAN JÄLKEEN TAPAHTUU? …tähtipölystä sinä olet tullut ja tähtipölyyn olet sinä menevä. Turha elätellä toiveita mistään ”sielusta”…
Mutta tällaiset vastaukset eivät TUNNU tyydyttäviltä (”Musta tuntuu, että täytyy tosiaan olla parempia vastauksia…”). Jos sen sijaan ajattelee JÄRJELLÄ, ei mitään kummempia vastauksia kai kaivatakaan. Onko tieteen ja uskonnon välinen taistelu järjen ja tunteen välistä taistelua? Voisin hyvin kuvitella, että minäkin rupeaisin uskovaiseksi, jos kaikki läheiseni yllättäen kuolla kupsahtaisivat, sota syttyisi, ruumiini halvaantuisi ja puolet Maapallosta räjähtäisi (no ehkä vähempikin riittäisi). Sitä ei enää järjellä voisi ymmärtää, vaan tunne puuttuisi peliin, ja uskonto lohdun toisi. Voin siis sanoa tuntevani uskonnollisen heräämisen syntymekanismin (ja olen minä pienempänä uskonutkin joidenkin vuosien ajan, kun eräs läheinen henkilöni oli kuollut. Vaikeahan sitä on ihmisen ymmärtää, että kuoleman jälkeen ei ”tapahdu mitään” [”Musta tuntuu, ettei tää kaikki voi tähän loppuu…”]).
Jos ajatellaan järjellä, Jumalan olemassaolo on epätodennäköistä. Mutta jos ajatellaan – tai tunnetaan – tunteilla, olisi aika hauska uskoa. Se kai toisi turvallisuuden tunnetta: Ei tarvitse miettiä turhia, jättäydytään vain Herran huomaan.
Mutta toisaalta, Helvetti-uhka ei toisi turvallisuuden tunnetta (”Kelpaanko Jumalalle, vai heittääkö hän minut Helvettiin?”). Jokainen saa tosin uskoa omalla tavallaan. Saat vaikka uskoa, että kaikki pääsevät Taivaaseen, jos tahdot (mutta ehkä Jumala tykkäisi siitä, ettei ihminen pidä itseään niin hyvänä, että kuvittelee automaattisesti pääsevänsä Taivaaseen).
Turvallisuuden tunnetta ei myöskään tuo ajatus, ettei ihminen voi ymmärtää mitään mistään. Kuinka voisimme sitten ymmärtää, mitä Jumala haluaa meiltä?
Miksi Jumala olisi luonut ihmisellä näinkin monimutkaiset, mutta silti ei-tarpeeksi-monimutkaiset (kun emme voi löytää Jumalaa järjellä) aivot?
”Jumala antaa meille mahdollisuuden valita Taivaan ja Helvetin välillä…”
Mutta oliko Jumala nyt sitten reilu, kun teki uskonnosta järjenvastaista (tarkoitan sillä sitä, että järjellisen ajattelun mukaan Jumalan olemassaolo on epätodennäköistä)? Pitää uskoa, vaikka se on terveen järjen vastaista… Haluaako Jumala, että tunne voittaa järjen?
Hassu uskonnonopettajani on sanonut, että jos joku sanoo ”en usko Jumalaan”, häneltä voi kysyä: ”Pidätkö siis yhdentekevänä, noudattaako kymmentä käskyä?” Henkilö luultavasti sanoo tähän, että eihän hän tietenkään sitä tarkoittanut. Tällöin henkilö (entisen uskonnonopettajani mukaan) USKOO PIILOSSA, eli on piilouskovainen. En tiedä, onko siinä mitään logiikkaa. Tällainen henkilö kai sitten pääsisi Taivaaseen, kun uskovaiset pääsevät Taivaaseen, ja hän on myös uskovainen, nimittäin piilouskovainen. Tällöin Helvettiin ei joutuisi kovinkaan moni.
Ja tämä piilouskovaisuus-juttu on ihan kiva ajatus. Eihän se olisi reilua, jos joku eläisi koko elämänsä hirveän hyvin ja maailma jäisi paljon paremmaksi paikaksi henkilön jäljiltä, mutta henkilö joutuisi silti Helvetin tulisiin tunneleihin, kun ei olisi sattunut uskomaan Jeesukseen.
Ainakaan luterilaisuuden mukaista tällainen piilouskovaisuus-juttu ei kuitenkaan ole.
Mutta kaikesta huolimatta, jos ajatellaan järjellä (tunteilla ei voi ajatella), Jumalan olemassaolo on edelleen epätodennäköistä. Jos siis Jumalaa ei ole, mitä meidän kannattaa elämällämme tehdä?
Pitää tuottaa kaikkea hyvää, pitää, pitää! Mutta miten sitä sitten tuotetaan? (hyvyys ja pahuushan ovat oikeastaan uskonnollisia juttuja, ja kauneus ja rumuus taas ovat katsojan korvien välissä [josta on seurauksena muuten se, ettei mitään maailman kauneutta voida pitää todisteena Jumalan olemassaolosta]) Hyödyttääkö, jos vaikka suojelemme luontoa?
No, hyödyttäähän se niitä eläimiä ja kasveja, mutta mitä merkitystä niillä nyt on? Nehän ovat tähtipölyn pöllähdyksiä!
Kannattaako meidän tuottaa onnea ja iloa kaikille?
Jos niin on, maailmaan pitäisi saada tasa-arvoa, jotta ihmisten elämä olisi parempaa! Mutta, mutta… Tekisikö täydellinen tasa-arvo ihmisiä paljoakaan onnellisemmiksi? Sehän on niin, ettei ihminen koskaan ole tyytyväinen, ja elämän pienistä iloista oppii iloitsemaan vain, jos elämässä sattuu roppakaupalla murheellisia asioita…
Jos meidän pitäisi tuoda onnea ja iloa maailmaan, niin mitäs jos suojelisimme vain sellaisia eläimiä, joilla on kyky tuntea paljon iloa? Tai jos vaikka jalostaisimme uusia otuksia, jotka ovat aina iloisia, onnellisia ja iloisia?
Tai vielä parempaa: Rakennetaanpa Matrix, jonne pistetään kaikki ihmiset (ja eläimetkin), Onnellinen Matrix (idea on tietysti elokuvasta The Matrix. Siinähän sanottiin, että kaikkein ensimmäinen Matrixeista oli ollut paikka, jossa ihmiset olivat onnellisia). Kaikki ihmiset vaeltelevat virtuaalitodellisuuden kukkaniityillä, eivätkä tunne surua, sillä heidän aivoihinsa lähetetään kaiken aikaa sähköimpulsseja, jotka saavat heidät tuntemaan itsensä iloisiksi ja onnellisiksi. Kaikki tarpeet on tyydytetty, on kivaa, ei tarvitse miettiä mitään, ja kuolemaakaan ei ole… Sillä jos ihmisruumis kuolee todellisessa maailmassa, Matrixissa asuvat toverit eivät tiedä tästä mitään, sillä heidän aivoistaan poistetaan kaikki tätä ihmistä koskevat muistot. Koko ihmiskunta elää Onnellisessa Matrixissa, eikä tiedä mitään ”oikeasta” maailmasta, jossa heidän ruumiinsa (joiden eri puolille työntyy letkuja) kelluvat mömmömaljoissa, jotka muistuttavat kohtuja. Ja koneet hoitavat kaiken!
Pitäisikö meidän pyrkiä tällaiseen?
”Ei, ei kuulosta kivalta!” sanoo joku. Mutta miksei? No siksi, että meistä TUNTUU siltä, että tällainen maailma olisi valhemaailma ja niin pois päin. Mutta jos ajatellaan JÄRJELLÄ, niin miksei tällaiseen saisi pyrkiä? Eikö olisi ihan LOOGISTA, että luomme maailman, jossa kaikilla on hyvä olla?
Mutta toisaalta tällöin tieteellinen kehitys pysähtyisi… Elleivät koneet sitten jatkaisi tieteellisiä pohdiskeluja. Tähän ne voisivat tarvita hieman apua kohtumaljoissa lilluvilta ihmisiltä: Ne voisivat käyttää ihmisten aivoja apunaan, käyttää osaa jokaisen Matrixin asukkaan aivoista tieteellisten päätelmien tekemiseen – tietysti niin, ettei aivojen omistaja huomaisi mitään, eihän siitä olisi hyötyä. Ehkä voisi aina olla myös yksi ”hereillä oleva” ihminen, joka hoitaisi koneita oikeassa maailmassa ja tutkisi, mitä tieteellisiä päätelmiä koneet (sekä niiden apulais-aivot) ovat saaneet aikaiseksi. Tämä yksi ihminen joutuisi olemaan yksinäinen susi, mutta ei se varmaan paljon haittaisi, kun koko muu ihmiskunta eläisi onnellisena kohdussa ja kukkaniityllä.
Eivät ihmiset varmastikaan tule koskaan tekemään sellaista päätöstä, että haluavat siirtyä ”todellisesta maailmasta” johonkin Onnelliseen Matrixiin. Mutta Matrix voi hiipiä keskuuteemme pikkuhiljaa: Markkinoille tulee laitteita, joihin voi mennä sisään, ja laitteen sisällä ollessa tuntee vain iloa koko ajan. Seuraavaksi tulee mahdollisuus yhdistää näitä laitteita toisiinsa, jolloin ihmiset voivat tavata toisiaan onnen ihmemaassa. Ja sitten pikkuhiljaa…
Niin, tulisiko tällaiseen pyrkiä? En tosiaankaan tiedä. Merkitsisikö Onnellinen Matrix oikeiden tunteiden ja oikean järjen laiminlyömistä, kun oikeita tunteita ei onnenmaassa pääse tuntemaan eikä järkeä käyttämään (ihmisten ei annettaisi käyttää järkeään, ja se on heidän omaksi parhaakseen, koska muutoin he saattaisivat tajuta olevansa valhemaailmassa ja pyrkisivät sieltä pois. Ja jos he pääsisivät sieltä pois, he eivät eläisikään elämäänsä loppuun saakka onnellisina ja autuaan tietämättöminä kaikesta pahasta). Mutta mikä on ”oikeaa”? Eivätkö kaikki tunteet ole vain sähkökemiaa päämme sisällä, joten jos koneet lähettelisivät päihimme sähköimpulsseja, mitä ”vähemmän oikeaa” siinä olisi?
Jaa, mutta miksipä meidän pitäisi onnellisuuteenkaan pyrkiä, kun ilon tunnekin on vain tyhjänpäiväistä sähkökemiallista toimintaa (”kun musta vaan tuntuu hyvältä tuntea iloa…”)?
Tässäpä onkin ongelma: Tieteen vastaus elämän tarkoituksen pohdintoihin on se, ettei mitään tarkoitusta oikeastaan ole. Hoopoa, mutta loogista: Ei mitään tarkoitusta ja ”perimmäistä syytä” tarvita!
Muuten, eikö Taivas olisi kuin tuollainen Onnellinen Matrix? Taivaassa on pelkkää onnea ja hyvyyttä, vaikka sanonta kuuluu: ”Ei hyvyyttä ilman pahuutta, ei iloa ilman surua!” Ehkä kuitenkin osaisimme arvostaa Taivaan iloja, kun olemme ensin vaeltaneet tämänpuoleisessa… Maallinen vaelluksemme olisi vain esivalmistelua Taivas-reissulle.
Jos Jumala ei olisi antanut meille mahdollisuutta valita, olisi tämänpuoleinen maailmakin kuin Onnellinen Matrix (kaikki tekisivät vain hyvää kuin orjat, ja pahuutta ei olisi). Ja silloinhan emme osaisi arvostaa oloamme Taivaassa, kun se ei eroaisi mitenkään elostamme tämänpuoleisessa.
Ehkä on niin, että kaikki pääsevät Taivaaseen. Miksi Helvetti olisi, ei kai Jumala halua kiduttaa ketään? Tarinat Helvetistäkin olisivat olemassa vain siksi, että osaisimme paremmin arvostaa oloamme Onnellisessa Taivaassa. Tulisimme näet Taivaassa ajatelleeksi (vai voiko siellä ajatella? Onkohan täydellisen onnen edellytys se, ettei ajatella?), että mitäpä, jos Helvetti olisikin ollut ja mitäpä, jos olisimme sinne joutuneet?
Eihän Jumalan ja Saatanan välinen taistelu mikään todellinen reilu kamppailu ole, Jumala vain leikkii Saatanalla kuin kissa hiirellä. Ja käyttää häntä hyväkseen: Saatanan piruilujen ansiosta ihmiset oppivat arvostamaan Taivaan iloja!
Mutta en edelleenkään käsitä, miten Jumala on voinut luoda Saatanan.
Raamatun ekoilla sivuilla sanotaan:
”Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää.” (I Moos 1:31)
Tuleehan tälle pian selitys. Käärme puhuu paratiisin kuuluisasta omenapuusta:
”Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.” (I Moos 3:5)
Jumala ei ehkä olekaan luonut kaikkea, vaan pahuus ja hyvyys olivat ennen Jumalaa. Jumala vain sattuu tietämään, mitä hyvyys ja pahuus ovat (mutta ei voinut estää ”pahuuden hengen” livahtamista paratiisin käärmeeseen).
Ellei Jumala ole luonut pahuutta ja hyvyyttä, hän ei pysty niitä hallitsemaankaan. Nähdäänhän se vanhasta testamentista: Jumalan mielialat heilahtelevat sinne tänne, ei hän ole ainoastaan hyvä ja rakastava Isukki. Hän suojelee niitä ihmisiä, jotka sattuu ottamaan lempilapsikseen ja muut saavat mm. hukkua vedenpaisumuksissa.
Jumala pelkää, näkeehän sen! Hän pelkää kuin kreikkalaisten jumala Zeus, että ihmiset tulevat liian fiksuiksi ja yrittävät ottaa hänen paikkansa (Zeuksen pelko olikin aiheellista, hänen paikkansahan on nyt vallannut kristittyjen Jumala). Jumala ei halunnut, että ihmiset söisivät hedelmää, koska ihmisten ei kuulu tietää liikaa (vaan elää Onnellisessa Matrixissa). Muuallakin Raamatussa voi aistia Jumalan pelon:
”Herra tuli katsomaan kaupunkia ja tornia, mitä ihmiset rakensivat, ja sanoi: ’Siinä he nyt ovat, yksi kansa, jolla on yksi ja sama kieli. Tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa. Menkäämme sekoittamaan heidän kielensä, niin etteivät he ymmärrä toistensa puhetta.’ Ja niin Herra hajotti heidät sieltä kaikkialle maailmaan, ja he lakkasivat rakentamasta kaupunkia.” (I Moos 11:5-8)
Mutta eihän Jumalalla pitäisi olla mitään syytä pelätä meitä, kun hän voisi räjäyttää meidät ilmaan milloin vain! Vai voisiko? Itse asiassa ihminen taitaakin olla valtaamassa Jumalan paikkaa: Tiede kehittyy, ja uskovaisten määrä saattaa alkaa pikkuhiljaa laskemaan…
Me tulemme, Jumala, ja pudotamme sinut pilven päältä!
En voisi mitenkään kuvitella, että olisi olemassa hyvä ja rakastava Jumala, joka silti on luonut Helvetin ja sallii ihmisten kiduttamisen siellä. Jos kupsahtaisin uskoon, uskoisin, että kaikki pääsevät Taivaaseen ja Helvetti-jutut on tarkoitettu vain ihmisten pelotteluun. Niin kai tavalliset uskovaiset yleensäkin oikeastaan ajattelevat. Ei kai ensimmäinen ajatus heillä, kun he kuulevat ateisti-ystävänsä kuolleen, ole: ”Voi helevana, nyt se on sitten joutunut Helvettiin!”
En kuitenkaan aio alkaa uskoa, ennen kuin joku läheiseni taas kuolee. Silloin saatan keikahtaa uskon puolella pariksi vuodeksi, ja sitten, kun pahin suruvaihe on ohi, kiikahtaa takaisin järjelliseen ajatteluun. Sillä uskonto ON järjenvastaista (eli Jumalan olemassaoloa voidaan pitää epätodennäköisenä).
Uskonto antaa lohtua ja elämänsisältöä uskoville (turvallisuudentunnettakin ehkä), mutta muuten tiede taitaa olla parempi keksintö kuin uskonto. Sillä se auttaa meitä pääsemään päämääriin, joihin haluamme päästä. JOS haluamme levitellä elämää ympäri maailmankaikkeutta, se tulee onnistumaan jonain päivänä tieteen avulla. Uskon voimalla se ei ikävä kyllä käy.
Jossain koulun häiritsevässä aamuhartaudessa – Irakin sodan kynnyksellä – sanottiin jotain sinnepäin, että:
”Meistä voi tuntua turhalta rukoilla Irakin siviilien puolesta… (turhaa lässytystä) …meistä voi tuntua siltä, etteivät Irakilaiset hyödy mitään siitä, että rukoilemme… (sensuurin turhana poistamaa sössötystä) …rukoileminen on kuitenkin vähintä, mitä voimme irakilaisten puolesta tehdä.”
Pitää siis rukoilla, vaikka siitä ei ole mitään hyötyä. Ja meitä vielä kehotetaan siihen!
Jos haluamme oikeasti muuttaa asioita, meidän täytyy TOIMIA! Niin sanoo tiede, niin sanoo järki! Ja ne ovat oikeassa: Irakilaisia ei hyödytä, jos mumisemme kädet ristissä kirkon penkillä… Meitä itseämme se sen sijaan hyödyttää, kun luomme illuusion, että olisimme muka tehneet jotain.
Se, ovatko tiede ja uskonto ristiriidassa keskenään, on monipiippuinen juttu. Mutta sekä tiedettä että uskontoa tarvitaan (ainakin toistaiseksi). Uskonnon tehtävänä on esimerkiksi tuoda lohtua (ja ehkäpä turvallisuuden tunnetakin) ja saada ihmiset elämään paremmin, kun on uhka Helvetistä. Tieteen tehtävä sen sijaan on selittää maailmassamme tapahtuvia ilmiöitä ja viedä kehitystä eteenpäin. Uskonnon tehtävänä ei ole yrittää selittää maailmassamme tapahtuvia ilmiöitä eikä myöskään viedä kehitystä eteenpäin (uskon voimalla ei asioita muuteta).
Tieteellisessä valossa Jumalan olemassaolo on epätodennäköistä. Pitäisikö meidän estää uskontoa tallautumasta tieteen jalkoihin, kun uskonto tuo lohtua ja muuta? Ehkäpä ihmisille ei pitäisi kertoa kaikkea, mitä tiede on saanut selville, jotta heillä olisi järjellinen syy uskomiseenkin…
Mutta ei se onnistuisi. Ihmiset eläisivät valhemaailmassa… Matrixissa.
Jumalan olemassaolo on todellisuudessa hyvin epätodennäköistä, joten Jumalaa ei ilmeisestikään ole. Se on totuus.
On sinun oma asiasi, uskotko kuitenkin ja jatkat elämistäsi omassa Onnellisessa Matrixissasi. Siinä ei ole mitään ”pahaa”, jos et halua herätä todelliseen maailmaan.
Valitse itse, etsitkö totuutta vaiko turvallisuudentunnetta. Sinulla on mahdollisuus valita, ei tosin minkään Taivaan ja Helvetin välillä, vaan Matrixin ja todellisuuden välillä. Jos valitset todellisuuden, minä varoitan: Todellinen maailma voi olla kylmä paikka, ja totuus saattaa satuttaa.
En tietenkään tarkoita sitä, etteikö ateisti voisi olla onnellinen. Häneltä vain puuttuu uskonto-Matrixin tuoma turva: (valheellinen) lupaus rakastavasta Jumalasta, ja (valheellinen) lupaus kuolemanjälkeisestä elämästä.
Mutta voi todellisessa maailmassakin löytää onnen! Ja ehkäpä totuuden löytäminen sinälläänkin tuo tyydytyksen tunnetta.
Voihan sellainenkin tosin olla mahdollista, että tämä jumalaton ”todellinen maailma” on vain Matrix sekin. Silloin todellinenmaailma-Matrixissa sijaitsevasta uskonto-Matrixista herääminen ei mitään hyödyttäisikään. Ehkä ”todellinen todellinen maailma” (johon päästäkseen pitäisi herätä ensin uskonto-Matrixista ja todellinenmaailma-Matrixista) muistuttaakin enemmän sitä alkuperäistä uskonto-Matrixia. Mutta eipä meillä ole mitään syytä olettaa näin… (meneeköhän sekavaksi?)
No, jos minä tulen joskus tapaamaan jonkun Jumalan tai muun Luoja-Otuksen, annan hänelle ison halin maailman kauneuden tähden, ja lyön häntä nenään maailman pahuuden tähden.
Pysykää avoimina uusille vaikutteille – niin uskovaiset, ateistit kuin kaikki muutkin – ja suhtautukaa kaikkeen kriittisesti. Älkää uskoko kaikkea, mitä minä sanon!
Ystävällisin Terveisin
16-vuotias protu Arkkimaagi
PS. Vaikka kuulun Prometheus-leirin tuki ry:seen, niin älkää hyvät ihmiset kuvitelko, että kaikki viesteissäni esitetyt jutskat edustaisivat yhdistyksen virallista kantaa.
PPS. En kuulu rippikoulun vastustajiin, vaikka oma riparini oli tylsä. Prometheus-leirini oli sen sijaan mieleenpainuva kokemus!
[email protected]
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olemme. Ei kukaan, ei missään, eikä koskaan. Se on kaiken luonne, käsitteellisesti. Mutta silti jotakin kuitenkin ikään kuin olisi. Kieltäkää se! Aineen (sitä mitenkään väheksymättä) ominaisuuksia. Mehän olemme sitä itteään, energiaa.
Aineen energiasisältö on suhteellisen aika-avaruuden geometriasta seuraava fakta, joka mahdollistaa myös informaation. Joka taas välineenä mahdollistaa käsitteiden muodostamisen sellaisia käsitteleville, kuten vaikka meille ihmisoliolle. (Info ja info, kuulostaa sekin yliarvostetulta, jeps.)
Jotka ne käsitteet taas tarkoittavat jotakin, mutta jotakin objektiivisen (todellisen) tiedon sijaan aina hyvin subjektiivisesti. Rajoittunut! Aivomme millä infoa työstämme, eivät voisi tajuta mahdollista matrixin olemassa oloa, yhtä vähän kuin voimme tajuta mahdollista multiversumia.
Löytyykö aina jokin tajuamisen uusi taso, ja miten kauas me olemme tähän mennessä nähneet ? Onko koko tasokäsitys persieestä ? Käsitteet hämäävät ehkä enemmän kuin itse todellisuus ! Mikä se on, pieniä väriseviä jousia kenties, hmmm, mielenkiintoista mitä matrix saakaan aikaan. Aivomatrix.
Aivomme eivät välttämättä voi ikinä selvittää objektiivisen maailman luonnetta - meillä ei edes ole tietoa siitä onko meillä tietoa siitä. Asioista on vaan pyrittävä ottamaan selvää, yrittänyttä ei laiteta. Laitetaan kumminkin, uskonnot tietävät jo kaiken ! Heh heh...
Ei kukaan, ei missään, eikä koskaan. Se on käsittääkseni tämän universumin luonne. Hetkellinen olematon kipinä, käsitteittemme mukaan pitkän hetken, (jolla taas ei ole mitään erityis merkitystä). Kuten ei ole käsitteellä ikuisuuskaan, se kun ei tarkoita meille yhtään mitään.
Herään, kas, kellohan on jo 21,27, sieltähän alkaa toosasta pian Markus Kajon hauska huba, mikä lie matriisifuula sekin...
Mitähän ilkeät jumalat vielä kaikkea keksivätkin...
Aine on energiaa ja energia on ainetta.Ajatteleminen on pääosin aineellinen,aivoissa tapahtuva prosessi.Tietoisuus ei voi kuitenkaan pelkästään olla tuon aineellisen prosessin synnyttämä.Tietoisuus on pikemminkin jonkinlaista energiaa(aivot ovat eräänlainen instrumentti)ja kaiken maailmankaikkeuden aineen ja tietoisuuden(eli energian) takana on JOKIN yhteinen perusta.Se JOKIN tuskin on vähäisempää kuin ihmisen tietoisuus.Ihmisen tietoisuus on kuin pienen pieni sirpale tuosta JOSTAKIN.
Ihmisen tietoisuus ei rajoitu pään sisään ja sen useimmat kokemuksesta tietänevätkin.
Oleellinen kysymys ei ole se, onko Jumalaa olemassa vai ei, oleellisempi kysymys kuuluu :Minkälainen on Jumala-ja ihmiskuvamme?
Kello on niin paljon, etten sano tähän muuta, kuin että ei uskonto aiheuta sitä, että ihminen elää jossain "fantasiamaailmassa". Uskonto ei tarkoita sitä, että pitäisi vain rukoilla, ei toimia. Uskonto ei tarkoita sitä, että on turvassa maailman pahuudelta.
Se on eri asia, jos joku ihminen halua elää näin, silloin siinä ei auta uskonnot eikä tieteet.
kukakohan se onb DOGMIEN VANKI???????
arkkiimaagi JULISTAAA TIETEEN DOGMEJA JA HARHAISIA OPPEJA!!!!
mitään ei voida todistaa OBJEKTIIVISESTI!!!
TIEde LUO AKSIOOMIA, joiTA SITTEN PALVOTAAN ja jotka kERTOVAT KUIN ORAaakkeeli mitä pitää tehdä!!!
HITLER oli rationalisti, siinä missä myöskin nationalisti!!! Hitlerin evoluutio-oppi --- Darwinin valheet --- ovat juuri evoluutioteorian suurimmat saavutukset!!! Miljoonia kuolleita EVOLUUTIO KOKEILUSSA ssekä VENÄJÄLLÄ ATEISTI KOKEILUSSA KUOLI YLI 100 MILJOONAA IHMISTÄ!!!
SANO EI EVOLUIUTOTLLLE JA ATEISTIMIELL!
>>
HITLER oli rationalisti, siinä missä myöskin nationalisti!!! Hitlerin evoluutio-oppi --- Darwinin valheet --- ovat juuri evoluutioteorian suurimmat saavutukset!!! Miljoonia kuolleita EVOLUUTIO KOKEILUSSA ssekä VENÄJÄLLÄ ATEISTI KOKEILUSSA KUOLI YLI 100 MILJOONAA IHMISTÄ!!!
>>
Sinun logiikallasi myös oma kristinuskosi on tietenkin vastuussa ristiretkien, uskonnon nimissä käytyjen sotien ja muista lukuisista uhreistaan. Mutta meneepä railakkaasti pieleen väitteesi, että evoluutioteorialla olisi jotakin tekemistä kansallissosialismin ja Hitlerin harhaisen maailmankuvan kanssa. Mistä taikurin hatusta olet moisen tiedon tempaissut?