EU pakottaa perustuslain

Paskapuolueet ovat hävittämässä perustuslakimme EU:n vuoksi.Tämä merkitsee feodaali- ja kastiyhteiskunnan tuloa takaisin Suomeen.Kiirehtiminen asiassa on merkki kansan tahdon mitätöimisestä.Yksi eduskunta ei saa muuttaa perustuslakia.Kansalta kysyttävä asiasta.
Tämä on merkki talouden romahtamisesta.Uudella perustuslailla nykypuolueiden valtaa betonoidaan,jotta kansan mielipiteellä ei ole merkitystä.Valtaa tullaan pönkittämään puolueiden omilla sotavoimilla.Suomesta tulee totalitäärinen EU:n osa.
4275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eiköhän olisi jo aika kansalla ruveta reagoimaan tähän koko paskaan?

Äänestä

pysäyttäkää zion NWO ennenkuin on myöhäistä

Äänestä

Alkaa todellakin olla viimeiset hetket tässä maassa asuvilla valkoisilla kristityillä järjestää asiansa Jumalan tahdon ja Sanan mukaan.
Se tarkoittaa samalla myös tämän Jumalan Sanan ja lain vastaisen eli syntisen EU:n heittämistä ulos tästä maasta - ja lopullisesti.

EU:n valhejäsenyys on edelleenkin myös valtiopetos/maanpetos tämän valtion perustuslain mukaan - vaikkei sekään ole ollenkaan riittävästi Jumalan Sanan mukainen.
Jokainen rehellinen oikeusoppinut todennäköisesti ymmärtää tämän valtiopetoksellisuuden/maanpetoksellisuuden, samoin jokainen normaalijärkinen muu kansalainen perustuslakia lukiessaan.

Jumalan ja Kristuksen hylkäävä EU:n uusi perussopimus vie EU:n valkoisilta kristityiltä oikeuden maahan, sillä vain Jumalassa ja Kristuksessa voi omistaa mitään, sillä Jumala ja Hänen Sanansa, Kristus omistavat kaiken. Jos et siis ole Jumalassa ja Hänen Sanassaan, Kristuksessa, sinulla ei voi Hänen Sanansa mukaan olla oikeutta maahan.
Onpahan melkoinen ansa viritetty Euroopan valkoisille kristityille heidän omalla maaperällään.

Suomen EU-mieliset päättäjät ja heidän tukijansa tekevät äärettömän pahan virheen pakottaessaan kansalaisiaan ottamaan niskoilleen tämän saatanasta lähtöisin olevan orjuuden.
He tekevät hirvittävää syntiä ja joutuvat tuonelan kauhuihin pelkästään tämän syntinsä tähden.

Sitäpaitsi EU:n tarina päättyy muutenkin hirvittävään murhenäytelmään. Mikään valheesta oleva ei voi kestää Jumalan edessä. Näette sen pian.

Jumalan ja Kristuksen omia ei voi varastaa perkeleen vangiksi. Kristus on sen luvannut ja hän huolehtii vapauttamisesta tavalla taikka toisella (sodat, luonnontuhot, nälänhädät jne). Todennäköisesti sen jälkeen EU:sta ei ole paljoa jäljellä, ei myöskään EU:n kannattajista.

Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä. (Joh.10:27-30)

EU käy Jumalan Sanan ja lain vastaisella toiminnallaan suoraan sotaa itse Kaikkivaltiasta ja Hänen Sanaansa, Kristusta vastaan. Häviö on tietenkin varma.

Jokainen vapautta rakastava alkakoon omalta osaltaan valmistautua tulevaan.
Ensimmäinen asia on tunnustaa Jumala ja Hänen Sanansa, Kristus pääkseen, hallitsijakseen ja alkaa elää Jumalan hyvän tahdon ja Sanan mukaan. Muu seuraa tämän perästä sisältäen toimintaa Jumalan hyvän tahdon saattamiseksi voimaan ja pahan kukistamiseksi.

Siispä ryhdistäytykää, nostakaa päänne te alistetut ja alkakaa toimia Jumalan Hengen ja Sanan ohjauksessa.
Jumala ja Hänen Sanansa, Kristus on silloin teidän puolellanne ja te olette Voittajan puolella.

Äänestä

Ja muu media esittää että tekeillä olevassa uudessa perustuslakiväärennöksessä on kysymys presidentin valtaoikeuksista.
Todellisuudessa kyse on…
Niin, arvatkaas mistä. Tästä saakin hyvän arvauskilpailun.

PS. Olisiko kukaan tai mikään voinut keksiä vastenmielisempää kampanjaa kuin Ylen punanokkakampanja?

PS. PS. Myöhästyin. Mutta laitan tämän nyt kuitenkin jonon jatkoksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vesittämiseen kirjoitti:

Paskapuolueet ovat hävittämässä perustuslakimme EU:n vuoksi.Tämä merkitsee feodaali- ja kastiyhteiskunnan tuloa takaisin Suomeen.Kiirehtiminen asiassa on merkki kansan tahdon mitätöimisestä.Yksi eduskunta ei saa muuttaa perustuslakia.Kansalta kysyttävä asiasta.
Tämä on merkki talouden romahtamisesta.Uudella perustuslailla nykypuolueiden valtaa betonoidaan,jotta kansan mielipiteellä ei ole merkitystä.Valtaa tullaan pönkittämään puolueiden omilla sotavoimilla.Suomesta tulee totalitäärinen EU:n osa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu