Elämän paradoksi

Mitä voi ihminen panna sielunsa lunnaiksi.Vaikka laittaisi kaiken kullan,mitä maailmasta löytyisi, se ei riitä.Kuitenkin Pelastus meille on tarjolla Herran Jeesuksen sovitustyössä,ja se ei maksa mitään. Sitä ei kuitenkaan saa pitää halpana, sillä siinä itse Jumala sovitti meidän pahat tekomme, Jeesuksessa ,itsensä kanssa. siinä on kaikki mitä ihminen tarvitsee pelastuakseen. siinä on elämän paradoksi.
4142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minut ihmisten edessä sen Minä tunnustan Isäni ja enkelien edessä.


Paavali sanoo:ei kukaan voi sanoa, Jeesus Kristus on Herra, kuin Pyhässä Hengessä.

Ja jatkaa:ei ole taivaan kannen alle muuta nimeä anettu, missä ihminen pelastuu.

Tuo nimi on JEESUS KRISTUS.

Äänestä

oikein pitää pelastaa? Ja miksi?
Uskovilla menee jutut koko ajan levottomammaksi.
Onko se joku synti olla elossa?
Kaikki vietit ainakin pitäisi tukahduttaa ja lähes poikkeuksetta kaikki vähänkin mukava on sitten syntiä.

Äänestä
  • Raamattu aloittaa ihmisen historian kertomalla syntiinlankeamisesta. Sen johdosta ihminen karkoitettiin pois Paratiisista. Näin Aadamin perikunta sai kohtalokseen syntyä täällä puutteen ja sairauden maailmassa. Jeesus sovitti Aadamin rikkomuksen . Kukaan meistä ei tänne tullessaan ole päässyt valitsemaan kohtaloaan, mutta täällä ollessa saamme valita tulevan kohtalomme ihan itse. Sille, jolle tämä maailma on jo nyt taivas, Jumala sallii pitää tämän taivaansa, mutta hän joka odottaa parempaa taivasta, hänelle annetaan siihen tilaisuus ja apu.

    Äänestä

  • käteen ja liet.Asia selviää, sinullekkin!
    Siis mistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sepulon kirjoitti:

Mitä voi ihminen panna sielunsa lunnaiksi.Vaikka laittaisi kaiken kullan,mitä maailmasta löytyisi, se ei riitä.Kuitenkin Pelastus meille on tarjolla Herran Jeesuksen sovitustyössä,ja se ei maksa mitään. Sitä ei kuitenkaan saa pitää halpana, sillä siinä itse Jumala sovitti meidän pahat tekomme, Jeesuksessa ,itsensä kanssa. siinä on kaikki mitä ihminen tarvitsee pelastuakseen. siinä on elämän paradoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu