Uskoontulo

On ihana kokemus tulla uskoon.
Muistan kun itse jo vuosia sitten menin ensimmäistä kertaa katulähetyskokoukseen.

En ollut aiemmin ollut tekemisissä herätyskristillisyyden ja helluntailaisuuden kanssa.

Paimen saarnasi suoraan. Sinä voit tulla uskoon. Sinun elämäsi voi mnuuttua. Voit päästä eroon päihteistä ja mista syntitottumuksista.

Kun tulet uskoon muutos alkaa.

Siinä istuin kuntelemassa ja mietin. Noin tosissaan saarnaa ja porukka innolla myöntelee, jotain tässä täytyy olla, minnekköhän olen eksynyt, miksi ne noin paahta tunteella, mikä on tän homman nimi?

No siitöä sitten kotiin ja mietin ja mietin uskonasioita. Onko Jumalaa ja miksi on niin paljon kärsimystä ja miksi mullakin menee niin honosti.

No tulin siihen tulokseen, että itse olen syntinen ja omasta syystäni on asiat niin huonosti kuin ne ovat ja asiat maailmassa. Turha Jumalaa syyttää. Ihminen itse kapinoi vastaan Jumalaa.

No sitten rukoilin ja lin rukouksessa pitkän aikaa monta tuntia. Suustani alkoi tulla vieraita sanoja , Kielilläpuhumista. Ajattelin, että nyt olen ajatellut liikaa uskonasioita ja olen menossa sekaisin. En silloin tiennyt, että kielilläpuhuminen on täysin normaalia uskoville.

No sitten tein päätöksen. Seuraavan kerran kun on kokous siellä katulähetys illassa menen ja teen ratkaisun.

Menin seuraavana Sunnuntaina tai Lauantaina en muista ja kokouksen lopussa menin eteen rukoiltavkáksi. Mies rukoili kovasti huutaen ja koin kuinka ilo täytti minut ja ilmapiiri ympärillänikin muuttui iloiseksi. Enkelit iloitsevan jokaisesta joka tuee uskoon on Raamatussa ja niin kävi tunsin sen.

No sitten menin kotiin ja synnintunto valtasi. Pahat tekoni ja laiminlyöntini alkoivat hirveesti vaivaamaan ja luulin että en kestä niin pahaksi tunsin itseni.
Aloin rukoilla niiden puolesta joitavastaan olin rikkonut ja samalla aloin vapautua ja sain voimaa antaa anteeksi ja ilo täytti.

Jumalan läheisyys ja usko on ollut todellista siitä päivästä kun tulin uskoon.

No sitten luin Raamatustani, että uusi uskoon tullut ihminen menee kasteelle ja kävin uskoontultuani kasteella, kuten Raamattu opettaa.

En ole katunut ratkaisuani, vaikka kaikenlaisia vaikeuksia on llutkin.
Jumala on totta ja sinä voit tulla uskoon.
17357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Oletteko huomannut, että kaikissa uskonnoissa on sama hengellisyyden-mekanismi - TRANSSI!

Mm. Juutalaisilla Itkumuurilla toistuva huojuttelu, muslimit lukiesaan koraania huojuttelevat itseään, munkit Myanmarissa huojuttelvat, ...

:D

Äänestä
  • toistuvia PÄIVITTÄISIÄ rituaaleja eli uskonnon harjoittamista.

    Silleen se mieli pysyy onnellisena.

    :D

    Äänestä

  • ketoa tuolla asenteella elävälle ihmiselle, mutta kerron kuitenkin, että me uskovaiset elämme enemmän jalat maassa, kuin kukaan muu, sillä Jeesus on tehnyt meille ihmeen ja ottanut tuon sielulliseen uskomisen poissa ja sen valtaan joutumisen, eli emme mene transsiin, emme millään.

    Äänestä

  • tuota kirjoitti:

    ketoa tuolla asenteella elävälle ihmiselle, mutta kerron kuitenkin, että me uskovaiset elämme enemmän jalat maassa, kuin kukaan muu, sillä Jeesus on tehnyt meille ihmeen ja ottanut tuon sielulliseen uskomisen poissa ja sen valtaan joutumisen, eli emme mene transsiin, emme millään.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Psykoosi

    Äänestä

  • pysyminen edellyttää kirjoitti:

    toistuvia PÄIVITTÄISIÄ rituaaleja eli uskonnon harjoittamista.

    Silleen se mieli pysyy onnellisena.

    :D

    ihan oma paikkansa. Että kehtaatkin!

    Äänestä

  • oma paikka katsottuna. Luulet olevasi parempi kun pilkkaat täällä alituiseen uskovia. Kun toista osoittaa sormellaan, yhdeksän katsos osoittaa itseäsi. Olet Raamatussa oleva fariseus.

    Äänestä

  • on varattu kirjoitti:

    ihan oma paikkansa. Että kehtaatkin!

    "Jumalan pilkkaamisesta rangaistaan harvoin

    stt

    Suomalaiset syyllistyvät jumalanpilkkaan tai muuhun uskonnon herjaamiseen erittäin harvoin, kirjoittaa Keskisuomalainen. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tietojen mukaan vuoden 1999 alussa voimaan astuneen rikoslain uskonrauhapykälän perusteella on tuomittu vuosittain korkeintaan kaksi ihmistä. Muutamina vuosina rangaistuksia ei ole annettu lainkaan.

    Viime vuonna viranomaiset epäilivät jumalanpilkkaa poliisin tulostietojärjestelmän mukaan neljässä tapauksessa. Tänä vuonna käsittelyyn on otettu yksi tapaus.

    Euroopan neuvosto käsittelee perjantaina kansanedustaja Sinikka Hurskaisen (sd) raporttia, jossa jumalanpilkkaa koskevaa lainsäädäntöä esitetään uudistettavaksi. Toteutuessaan neuvoston suositus voisi vaikuttaa useiden maiden lakeihin.

    Raportin mukaan uskontoja halventavista ilmaisuista pitäisi rangaista vain silloin, kun ne häiritsevät yleistä järjestystä, lietsovat väkivaltaa tai yllyttävät vihaan tai syrjintään."

    Tästähän on kysymys:

    Näin toteaa Jeesuksenne:

    "Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainoppineet ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

    Ja näin on jumalanne tahto:

    2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

    Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."

    4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."

    1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."

    Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."

    5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."

    Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."

    Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."

    2. Moos. 15:3 "Herra on sotasankari, Herra on hänen nimensä."

    Jooel 3:9-10 (Herra puhuu) "... Alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi."

    Jes. 42:13-15 "Herra lähtee sotaan niinkuin sankari, niinkuin soturi hän kiihoittaa kiivautensa; hän nostaa sotahuudonja karjuu, uhittelee vihollisiansa. 'Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja pidättänyt itseni. Mutta nytminä huudan kuin lapsensynnyttäjä, puhallan ja puuskun. Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat, ja kuihdutan niiltäkaiken ruohon; minä muutan virrat saariksi ja kuivaan vesilammikot.'"

    Heb. 12:29 "Sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli."
    2. Moos. 17:16 "... Herra sotii amalekilaisia vastaan sukupolvesta sukupolveen."

    Elikkä vielä kerran:

    Matt. 12:26 "Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'."

    Ja jottei huonosti käy, niin muista - hän on tykästynyt savuun jota saadaan teurasjätteitä polttamalla:

    3.Mooseksen kirja, Leviticus 3:

    1. "Jos hänen uhrilahjansa on yhteysuhri, tuokoon hän, jos hän tuo
    raavaskarjasta härän tai lehmän, virheettömän eläimen Herran eteen.

    2. Ja hän laskekoon kätensä uhriteuraansa pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella; ja papit, Aaronin pojat, vihmokoot veren alttarille ympärinsä.

    3. Ja hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan

    4. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.

    5. Ja Aaronin pojat polttakoot sen alttarilla polttouhrin päällä, joka on halkojen päällä tulessa, suloisesti tuoksuvana uhrina Herralle.

    6. Mutta jos hän tuo uhrilahjanaan Herralle yhteysuhriksi pikkukarjasta urospuolen tai naaraspuolen, niin tuokoon virheettömän eläimen.

    7. Jos hän tuo uhrilahjanaan lampaan, niin tuokoon sen Herran eteen

    8. ja laskekoon kätensä uhriteuraansa pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella, ja Aaronin pojat vihmokoot sen veren alttarille ympärinsä.

    9. Ja hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sen rasvan, koko rasvahännän, joka on irroitettava häntänikamista, sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan

    10. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.

    11. Ja pappi polttakoon sen alttarilla uhriruokana Herralle.

    12. Ja jos hänen uhrilahjansa on vuohi, tuokoon sen Herran eteen

    13. ja laskekoon kätensä sen pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella; ja Aaronin pojat vihmokoot sen veren alttarille ympärinsä.

    14. Ja hän tuokoon siitä uhrilahjanaan Herralle uhriksi sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan
    15. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.

    16. Ja pappi polttakoon ne alttarilla uhriruokana, suloisesti tuoksuvana uhrina; kaikki rasva olkoon Herran oma.

    Äänestä

  • uskotteko? kirjoitti:

    psykoosista ja eilen oli ohjelma tv:ssä "härkää sarvista", jossa kerrottiin näistä ihmisistä, jotka olivat sen kokeneet. Hienoja persoonia, mutta valtavasti kärsineitä.

    Usko pelastaa tuollaiselta kärsimykseltä.

    Äänestä

  • kuullut kirjoitti:

    psykoosille?

    Äänestä

  • 'kirjanoppineita'? kirjoitti:

    tarkoitus osoitella uskovien olevan psykoosissa, se on todella halventavaa ja loukkaavaa käytöstä. Eikö ihmisellä ole mitään rajaa kun pitää heitellä uskovalle heidän olevan psykoosia sairastavia ihmisiä. Onko niin että ei-uskovat ymmärtävät käsitteet väärin, tästä on ymmärrettävä että ihan selkeästi etteivät he tiedä mitä puhuvat.
    Jos ihminen ei ymmärrä psykoosin oireita ja vertaa niitä uskoviin, suosittelen hiukan opiskeluja tämän suhteen. En uskaltaisi ikipäivänä arvostella toisia ihmisiä tällä tavalla miten täällä kohdellaan uskovia. Jumalan pilkaksi minä sanon tätä!

    Äänestä

  • jatkuvasti kirjoitti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Propositiologiikka

    Principium exclusi terti (lat. kielletyn kolmannen laki), jonka mukaan jokainen lause on aina tosi tai epätosi.

    Principium exclusi contradictions (lat. kielletyn ristiriidan laki), jonka mukaan mikään lause ei voi olla sekä tosi että epätosi.

    Äänestä

  • jatkuvasti kirjoitti:

    tarkoitus osoitella uskovien olevan psykoosissa, se on todella halventavaa ja loukkaavaa käytöstä. Eikö ihmisellä ole mitään rajaa kun pitää heitellä uskovalle heidän olevan psykoosia sairastavia ihmisiä. Onko niin että ei-uskovat ymmärtävät käsitteet väärin, tästä on ymmärrettävä että ihan selkeästi etteivät he tiedä mitä puhuvat.
    Jos ihminen ei ymmärrä psykoosin oireita ja vertaa niitä uskoviin, suosittelen hiukan opiskeluja tämän suhteen. En uskaltaisi ikipäivänä arvostella toisia ihmisiä tällä tavalla miten täällä kohdellaan uskovia. Jumalan pilkaksi minä sanon tätä!

    hyvin monet näyttävät olevan peruskoulupohjalta lääkäreitä! Sillä ei tutkinnon suorittaneet yleislääkäritkään tekisi diagnooseja pelkän kirjoituksen perusteella potilaita ensin henkilökohtaisesti tutkimatta.

    Äänestä

ja iloitsen puolestasi. On mielenkiintoista lukea, miten Jeesus omiaan eri tavalla kasvattaa yhteyteensä. Jotkut, kuten sinä sait jo ensimmäisenä iltana puhua uusin kielin, mutta minun kohdallani meni aikaa ennen, kuin sain kielilläpuhumisenlahjan, sillä sain sen uudesti syntymisen yhteydessä.

Minä jouduin käymään ensin puhdistusvaiheen lävitse ja se ei ollut helppoa. Uskoni oli koko sen vaiheen lapsenmielinen ja täydessä luottamuksessa Jeesukseen ja siksi sen kestin.

Kun se vaihe oli loppuun kuljettu, sain uudesti syntymisen ja tapahtui niin ihmeellisesti, että en ala siitä nyt kertoa, mutta siinä silmänräpäyksessä asenteeni ja ajatusmaailmani kohditui täysin Jumalan maailmaan, eli puhdistus oli tuottanut tuloksen ja astia oli tullut uudeksi. Tästä on kulunut nyt pitkä aika ja joka hetki olen Jeesuksen yhteydessä, eli erämaa vaelluksia ei kodalleni ole tullut ja uskoni on vahva. Johtuneeko siitä, että jouduin puhdistuskseen ennen uudesti syntymistä.

Jeesus tietää mitä meistä kukakin tarvitsee ja saamme vain kiittää Häntä Hänen tiedostaan ja viisaudestaan. Elämä Jeesuksessa on kaikki se mitä me tarvitsemme ja Jeesukselta saamme kaiken, eli meidän ei tarvitse itse miettiä mitä tekisimme, sillä Jumala on jo kaiken tehnyt.

Äänestä

www.netmission.fi/streaming/index.php?p=6

Äänestä

Nytkö oot sit niin paljo parempi ihminen, et tulit sitä tänne hehkuttamaan.
Uskoontulo on täyttä puppua. Jos johonkin haluaa uskoa..niin sitä kuvittelee sen todeksi.
Vähä niinku lapset uskoo joulupukkiin.
Ajattele omilla aivoillasi!
Ei ole todisteita jumalasta!

Äänestä
  • Ja Jumalan läsnäolo ja muut todisteet, mutta sulle jos et tahdo uskoa ja väität pupuksi sanon, kuten Jeesus sanoi. Jos joku tahtoo tietää onko tämä oppi Jumalasta hän tehköön sen mukaan ja hän on tuleva tuntemaan totuuden ja totuus tekee hänet vapaaksi. Sillä kenet poika tekee vapaaksi tulee todella vapaaksi.

    Ei ole kysymyksessä hehkutus vaan, jotta sinäkin löytäisit saman.
    Ei uskoontulo ketään siinä mielessä tee paremmaksi, että olisi varaa röyhennellä rintaansa, mutta kyllä se muutos paljon hyvää saa aikaan ihmisessä, mutta syntinen armokerjäläinen sitä silti on ja viheliäinen aina hautaan asti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kokemus,, kirjoitti:

On ihana kokemus tulla uskoon.
Muistan kun itse jo vuosia sitten menin ensimmäistä kertaa katulähetyskokoukseen.

En ollut aiemmin ollut tekemisissä herätyskristillisyyden ja helluntailaisuuden kanssa.

Paimen saarnasi suoraan. Sinä voit tulla uskoon. Sinun elämäsi voi mnuuttua. Voit päästä eroon päihteistä ja mista syntitottumuksista.

Kun tulet uskoon muutos alkaa.

Siinä istuin kuntelemassa ja mietin. Noin tosissaan saarnaa ja porukka innolla myöntelee, jotain tässä täytyy olla, minnekköhän olen eksynyt, miksi ne noin paahta tunteella, mikä on tän homman nimi?

No siitöä sitten kotiin ja mietin ja mietin uskonasioita. Onko Jumalaa ja miksi on niin paljon kärsimystä ja miksi mullakin menee niin honosti.

No tulin siihen tulokseen, että itse olen syntinen ja omasta syystäni on asiat niin huonosti kuin ne ovat ja asiat maailmassa. Turha Jumalaa syyttää. Ihminen itse kapinoi vastaan Jumalaa.

No sitten rukoilin ja lin rukouksessa pitkän aikaa monta tuntia. Suustani alkoi tulla vieraita sanoja , Kielilläpuhumista. Ajattelin, että nyt olen ajatellut liikaa uskonasioita ja olen menossa sekaisin. En silloin tiennyt, että kielilläpuhuminen on täysin normaalia uskoville.

No sitten tein päätöksen. Seuraavan kerran kun on kokous siellä katulähetys illassa menen ja teen ratkaisun.

Menin seuraavana Sunnuntaina tai Lauantaina en muista ja kokouksen lopussa menin eteen rukoiltavkáksi. Mies rukoili kovasti huutaen ja koin kuinka ilo täytti minut ja ilmapiiri ympärillänikin muuttui iloiseksi. Enkelit iloitsevan jokaisesta joka tuee uskoon on Raamatussa ja niin kävi tunsin sen.

No sitten menin kotiin ja synnintunto valtasi. Pahat tekoni ja laiminlyöntini alkoivat hirveesti vaivaamaan ja luulin että en kestä niin pahaksi tunsin itseni.
Aloin rukoilla niiden puolesta joitavastaan olin rikkonut ja samalla aloin vapautua ja sain voimaa antaa anteeksi ja ilo täytti.

Jumalan läheisyys ja usko on ollut todellista siitä päivästä kun tulin uskoon.

No sitten luin Raamatustani, että uusi uskoon tullut ihminen menee kasteelle ja kävin uskoontultuani kasteella, kuten Raamattu opettaa.

En ole katunut ratkaisuani, vaikka kaikenlaisia vaikeuksia on llutkin.
Jumala on totta ja sinä voit tulla uskoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu