Miksi Jeesus

Kertokaas nyt mulle että miksi Jeesus tai miksi Jeesuksen piti rukoilla jos Jeesus on Jumala? Eli eikö meillä sitten ole 3 eri jumalaa: Jumala itse, sitten Jeesus ja Pyhähenki..
14565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

siksi että jeesus oli saatana raamatun mukaan.
sitä varmaan niinQ pelotti.

Äänestä
  • kas kummaa..

    onko muuta selitystä?

    Äänestä

>> miksi Jeesuksen piti rukoilla
>> jos Jeesus on Jumala?

Raamatussa sanotaan, että Isä on Jumala,
Poika on Jumala, ja että Pyhä Henki on Jumala.

Sitten siellä sanotaan, että on olemassa
vain yksi Jumala, ei kolmea Jumalaa.

Me emme ole koskaan nähneet muita
kuin luotuja olentoja, joten sillä
kokemuspohjalla kuin mitä meillä on,
on vaikea ymmärtää Luojamme olemusta.
Hän on ainut, jota ei ole luotu.

Siksi sanavarastomme ei sisällä edes kovin
tarkkoja sanoja kuvaamaan sitä todellisuutta,
jonka Raamattu maalaa eteemme Jumalasta.

Poika ei ole Isän osa, vaan oma persoonansa.

Samoin Pyhä Henki.

Siksi he voivat esim. puhua keskenään,
ja puhuvatkin. Jo Raamatun alkulehdillä
Jumala sanoo: "luokaaMME ihminen..."

Raamattu ei kerro, että kukaan heistä olisi
kenenkään osa. Mutta He ovat "yhtä".

esim. Raamattu kertoo, että Poika on "Jumalan
sädehtivä kirkkaus" (Hepr. 1:3), ja on vaikea
ajatella, että Jumala olisi joskus voinut olla
ilman kirkkauttaan. Vähän niin kuin aurinko ei
ole aurinko ilman aurinkoon liittyviä
ominaisuuksiaan.

Isä, Poika ja Pyhä Henki jakavat yhden ja
saman nimen, ja siihen nimeen Jeesus käski
kastaa: "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
(Matt.28:19). - Ja tuo alkukielinen sana "nimeen"
on yksikkö, ei monikko "nimiin", joka olisi ollut
kieliopin mukaista.

Isä itse sanoo Poikaansa Jumalaksi (Hebr. 1:8,10):
Jumala sanoo: "mutta Pojasta: "Jumala, sinun
valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti,
ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka."
...Ja: "Sinä, Herra [Jahve], olet alussa maan
perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja."

(Joh. 1:18) Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt.
Ainoa Poika, JOKA ITSE ON JUMALA ja joka aina on
Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.

(Kol.2:9) "Hänessä (=Jeesuksessa) on jumaluus
ruumiillistunut koko täyteydessään"

(2.Kor. 5:19) Sillä JUMALA OLI KRISTUKSESSA
ja sovitti maailman itsensä kanssa...

Joh 20:27-29 kertoo, miten Tuomas löytää Herransa
ja Jumalansa. Jeesus sanoi Tuomaalle:
"Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni,
ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni,
äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani
ja minun Jumalani!"

Johanneksen evankeliumin ensimmäinen luku
kertoo siitä miten Sana, joka "oli Jumala",
ja "jo alussa Jumalan luona", tuli lihaksi
ja asui meidän keskellämme (=Jeesus)
(Joh.1:1, 14). Hän luopui vapaaehtoisesti
kirkkaudestaan ja tuli tänne alas keskellemme,
todelliseksi ihmiseksi. Kannattaa lukea
Johanneksen evankeliumin ensimmäinen luku
kokonaan, niin asiayhteys säilyy.

Syntyessään tänne maan päälle veljeksemme,
Poika "tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon".
Tästä kertoo Fil 2:5-8: "Olkoon teillä se mieli,
joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei,
vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut
saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan
tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli
ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin
olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan
asti, hamaan ristin kuolemaan asti."

Jeesus siis tyhjensi ja nöyryytti itsensä,
luopui asemastaan ja kirkkaudestaan, ja tuli
elämään ihmisenä samojen kiusausten ja
rajoitteiden alaisuuteen kuin muutkin ihmiset.
Jeesus oli kuitenkin koko ajan sekä Ihmisen Poika
että Jumalan Poika, ihminen ja Jumala, mutta hän
kieltäytyi käyttämästä jumalallista valtaa omaksi
hyväkseen, koska muuten ihmiskunta olisi jäänyt
sovittamatta.

Hänen täytyi olla todellinen ihminen voidakseen
edustaa meitä ihmisiä - voidakseen ottaa meidän
syntimme omaksi syykseen ja kärsiä niiden
rangaistuksen.

Mutta Hän ei voinut olla vain ihminen, sillä
Raamattu todistaa, että kaikki ihmiset ovat
syntisiä. Jos Hän olisi ollut vain ihminen,
hän olisi voinut kärsiä vain omien syntiensä
rangaistuksen. Hänen täytyi olla puhdas,
synnitön, ja sellainen on vain Jumala itse.

Jeesusta kutsutaan Raamatussa myös Immanueliksi,
mikä on suomennettuna "Jumala meidän kanssamme"
(Matt 1:23).

Jeesus oli koko ajan sekä "Ihmisen Poika",
kuten hän usein nimitti itseään, että
Jumalan Poika. Ihminen ja Jumala.

Miksi sitten Jeesus rukoili Jumalaa täällä
alhaalla ollessaan. Tai miksi hän ei tiennyt
kaikkea tulevaa? Jne... jne...

Vastaus liittyy juuri Jeesuksen tehtävään Ihmisen
Poikana. Jeesus "ei -- katsonut saaliiksensa olla
Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä -- ja
hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin
ihminen." Jeesus valitsi ihmisenä olon. Hän
kieltäytyi usein käyttämästä jumalallista
valtaansa, koska hän halusi täyttää hänelle
annetun tehtävän, jonka hän vain ihmisenä,
toisena Aadamina, voisi suorittaa. Hän olisi
voinut käyttää jumalallista voimaansa Saatanan
häntä kiusatessaan tai ristillä roikkuessaan,
mutta valitsi toisin. Samoin hän tässä
valitsemassaan alennustilassa rukoili Isäänsä.
Poika oli Isälleen alamainen, jättäen meille
esimerkin.

Samoin kuin vaimo ei ole vähempää ihminen,
tai eri arvoinen kuin mies, vaikka hän
on miehelleen alamainen, ei Poika ole
vähempää Jumala kuin Isä, vaikka hän on
Isälleen alamainen.

Vanhassa Testamentissa profeetta Jesaja ennustaa
tulevalla Messiaalla olevan sama nimi kuin
ainoalla oikealla Jumalalla:

"Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille
annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen
nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas." (Jes. 9:5)

Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä,
niin me tyydymme". Jeesus sanoi hänelle:
"Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän
kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus!
Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän;
kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?

Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa?
Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni:
Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan.
Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa.
Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden."
(Joh. 14:8-11)

Kun sanomme, että Jumala on kolme persoonaa,
se on meidän ihmisten heikko tapa kuvata Jumalan
ykseyttä, joka sisältää enemmän kuin yhden.

Miten Jumala määritellään Raamatussa?

Kuka on Jumala?

Tärkein ja ensimmäinen Jumalan määritelmä on:
Hän on se, joka on luonut taivaat ja maan.

"Alussa Jumala loi taivaat ja maan" Moos.1:1

On olemassa vain yksi Jumala: Hän, joka on luonut.
(Jes. 45:18; Apt. 17:24; Jes. 44:24)
Epäjumalia kuvataan Vanhassa testamentissa usein
niinä, jotka "eivät ole luoneet mitään".

Kaikki mitä on olemassa kuuluu jompaan kumpaan
kategoriaan: "luotuihin" tai "Luojaan".

Raamattu sanoo, että Jumala loi maailman Sanansa,
eli Jeesuksen, kautta: (Ps. 33:6; Joh. 1:3;
Hepr. 1:2; Kol. 1:16).

esim. Joh.1:3 sanatarkasti: "Kaikki ovat hänen
(=Jeesuksen) kauttaan tehdyt, ja ilman häntä ei
ole mitään tehty, joka tehty on."

- Jos *mitään* ei ole luotu ilman Jumalan Sanaa,
Jeesusta, silloin Jeesus ei voi itse kuulua
kategoriaan "luomakunta", vaan "Luoja" = Jumala.

"hänessä (=Jeesuksessa) luotiin kaikki,
mikä taivaissa ja mikä maan päällä on,
näkyväiset ja näkymättömät,
olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia,
hallituksia tai valtoja,
kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
ja hän on ennen kaikkia,
ja hänessä pysyy kaikki voimassa." (Kol.1:16)

Jeesus on Jumala, Isä on Jumala ja
Pyhä Henki on Jumala.

Kuitenkaan ei ole olemassa kolmea Jumalaa,
vaan Jumala on yksi.

Kristityt pitävät kiinni sekä persoonien erillisyydestä,
että Jumalan ykseydestä.

Tämä on Raamatun ilmoitus, ja sitä me kumarramme,
vaikka se ei järjelle kovin hyvin avaudu.

"Alussa" ei ollut muuta kuin Jumala: Isä, Poika
ja Pyhä Henki. Edes sitä ei ihminen voi ymmärtää.
Millaista oli ennen kuin oli mitään luotua? :)
Ihminen kun ei tajua edes sitä, miten luodaan
yksi vaivainen solu tyhjästä :) Miten ihminen
voisi sitten ymmärtää pienellä järjellään Jumalan,
oman Luojansa olemuksen jotenkin tyhjentävästi.

Täällä ajassa maan päällä me "katselemme vielä
kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin
näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä
vajavaista, mutta kerran se on täydellistä,
niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee"
(1.Kor.13:12)

Tuli vähän pitkästi, mutta kiva jos jaksoit lukea :)

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi. Juuri tuollaista kaipasinkin. Kumpa nyt selvemmin osaisin sanoa mutta uskon ymmärtäväni..

    Nyt tässä aloin vielä pohtimaan että muuttuiko Jumalan käsitys ihmisistä sen jälkeen kun Hän tuli Jeesukseksi ja oli kärsinyt sovituskuoleman Itsensä kanssa?

    Tuliko hän Jeesukseksi muuttaakseen omaa ajatustaan ihmisistä? Tai mikä se syy siihen on että hänen piti tulla maan päälle kokeilemaan ihmisenä olemista?

    Äänestä

  • Uskoisinjososaisin kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Juuri tuollaista kaipasinkin. Kumpa nyt selvemmin osaisin sanoa mutta uskon ymmärtäväni..

    Nyt tässä aloin vielä pohtimaan että muuttuiko Jumalan käsitys ihmisistä sen jälkeen kun Hän tuli Jeesukseksi ja oli kärsinyt sovituskuoleman Itsensä kanssa?

    Tuliko hän Jeesukseksi muuttaakseen omaa ajatustaan ihmisistä? Tai mikä se syy siihen on että hänen piti tulla maan päälle kokeilemaan ihmisenä olemista?

    Jumalan käsitys ihmisistä ei muuttunut. Raamatun mukaan Jumalalla oli suunnitelma ihmisen pelastamisesta jo aikojen alussa.

    Sen sijaan ihmisen asema Jumalan edessä muuttui, kun ikuiseen eroon tuomittu ihminen sai Jeesuksen sovituskuoleman jälkeen uuden mahdollisuuden päästä yhteyteen. Eli Jeesuksen piti tulla maan päälle siksi, että yksikään ihminen ei itse kykene elämään Jumalalle kelvollista elämää, Jeesuksen piti siis sovittaa maailman synnit ihmisenä, ihmisen tien kulkeneena, mutta synnittömänä.

    Raamattu puhuu myös siitä, että Jeesuksen vaellus täällä maanpäällä oli meille esikuva, malli siitä, kuinka meidän pitäisi kohdata toinen toistamme. Jeesus voi myös todella ymmärtää meidän vaikeutemme, kiusauksemme ja taistelumme, kun on käynyt saman "tien" kuin mekin, tosin siis synnittömänä.

    Äänestä

  • Uskoisinjososaisin kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Juuri tuollaista kaipasinkin. Kumpa nyt selvemmin osaisin sanoa mutta uskon ymmärtäväni..

    Nyt tässä aloin vielä pohtimaan että muuttuiko Jumalan käsitys ihmisistä sen jälkeen kun Hän tuli Jeesukseksi ja oli kärsinyt sovituskuoleman Itsensä kanssa?

    Tuliko hän Jeesukseksi muuttaakseen omaa ajatustaan ihmisistä? Tai mikä se syy siihen on että hänen piti tulla maan päälle kokeilemaan ihmisenä olemista?

    Amadiini vastasi jo hyvin, ja niin kuin Raamattu kertoo. Mä kirjoitin saman vähän laajemmin, kun mä en osaa tiivistää :)

    Niin, siis, pääsyy siihen, miksi Jumalan Pojan täytyi
    syntyä tähän maailmaan ihmiseksi, oli se,
    että me ihmiset olimme tosi isoissa ongelmissa.

    Me olimme lähteneet kapinoimaan - Jumalan vihollisen
    yllytyksen myötävaikuttamana - Luojaamme vastaan.
    Epäluottamus Jumalaa kohtaan sai meistä vallan,
    emmekä halunneet elää sillä tavalla, mikä on oikein,
    rakkauden mukaista ja hyvää. Käänsimme selkämme
    Jumalalle, ja sille, miten Hän tahtoi meidän elävän.
    Ja kun teimme näin, meidän sisällämme meni jotakin
    peruuttamattomasti rikki. Pahat teot, ajatukset ja puheet
    saivat meistä vallan. Jos sen sanoo runollisen
    syksyisesti, kuten Jesaja sen sanoo Raamatussa:
    "kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet,
    ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli."
    Karummin sanottuna meistä tuli "synnin orjia"
    - emme pystykään enää elämään tekemättä syntiä, eli rikkomatta Hyvän Jumalamme tahtoa vastaan.
    Haluamme elää oman tahtomme mukaan, olla omia
    herrojamme, emmekä kuuntele tai etsi sitä
    Jumalaa, joka on ainut hyvä elämämme Herra.
    Jumala olisi kuitenkin kaiken hyvän elämän lähde,
    kaiken rakkauden lähde, ja aidon ilon lähde.

    Kaiken tämän seurauksena maailmaamme astui
    ikäviä asioita, esim. kuolema ja sairaudet,
    sodat ja väkivalta, kaikenlaiset kamaluudet,
    mitä ihmiset tekevät toisilleen. Ihminen elää
    täällä vain muutaman vuosikymmenen ja sitten
    kuolee. "Synnin palkka on kuolema".

    Luomisen jälkeen Jumala katsoi maailmaa,
    ja sanoi, että kaikki oli oikein hyvää.
    Mutta ihmisen tehtyä valintansa, ja langettua
    syntiin, sillä tavalla ei voi enää sanoa.
    Kaikki ei ole enää "oikein hyvää". Lehdistä
    lueskellaan tosi ikäviäkin juttuja,
    ja omassakin elämässä voi joutua kokemaan
    yhtä sun toista ikävää toisten pahuuden
    seurauksena - tai omienkin vähemmän hyvien
    valintojen seurauksena.

    Ihminen on luotu sellaiseksi, että meidän
    elämämme tarkoitus toteutuu Jumalan yhteydessä.
    Luotu, joka elää irrallaan Luojastaan,
    on niin kuin irrallinen palapelin pala.
    Moni ihminen sanookin sen ääneen, ettei
    itse ymmärrä miksi elää, ja mitä itua tässä
    elämässä ylipäätään on.

    Ihmisen sisin muuttui pysyvästi, ja se oli
    se ongelma, minkä vain Jumala pystyi ratkaisemaan.
    Raamattu kertoo, että "meistä ei ollut itseämme
    auttamaan". Tästä maapallosta oli tullut
    "kuoleman varjon maa".

    Jumala on oikeudenmukainen, eikä tässä maailmassa
    voi siksi tehdä mitään pahaa ilman, että siitä
    seuraa oikeudenmukainen rangaistus. Muuten
    maailma olisi epäreilu paikka. Tämän
    maanpäällisen elämän jälkeen ihminen joutuu
    tilille elämänsä ratkaisuista Luojansa eteen.
    Siinä katsotaan olemmeko ajatuksin, sanoin
    ja teoin rakastaneet Jumalaa yli kaiken,
    ja lähimmäistämme niin kuin itseämme.
    Ja ongelma on siinä, että jos Jumala todella
    laittaa meidät vastaamaan ansiomme mukaan,
    meistä kukaan ei kestä sitä tuomiota. Jumalan
    Kotiin, Taivaaseen, ei pääse mitään syntiä.
    Synnin vallassa olevalla ihmisellä ei ole
    sinne mitään asiaa.

    Ihmisen tila näytti toivottamalta, mutta
    Jumala ei jättänyt meitä synnin ja kuoleman
    valtaan, vaan Hän lähetti Poikansa ihmiseksi
    tänne maailmaan. Jumala rakasti meitä, luomiaan
    ihmisiä niin paljon, että tahtoi, että joku
    itse puhdas ja synnitön, ottaa vapaaehtoisesti
    omaksi syykseen ihmisten synnit, ja ottaa vastaan
    niistä Jumalan täyden ja oikeudenmukaisen tuomion.

    Jeesus tahtoi tehdä Isänsä tahdon mukaan, ja
    siksi hän tuli tänne veljeksemme. Hän eli aivan
    todellisen ihmisen elämän kaikkine kiusauksineen.
    Mutta hän ei tehnyt syntiä, vaan hän oli täynnä
    armoa, rakkautta ja totuutta. Vain Jumalan Poika
    on sellainen, itse puhdas, joka voi kuolla muiden
    kuin vain omien syntien vuoksi. Jotta hän voisi
    olla meidän edustajamme, hänen täytyi tulla
    itsekin ihmiseksi.

    Hän otti hartioilleen jokaisen ihmisen jokaisen
    synnin. Hän halusi ottaa syntimme, ja koko
    turmeltuneen sisimpämme syntisyyden omaksi
    viakseen, omalle päälleen. Sen taakan alla hän
    suorastaan hikoili verta, kun Jumalan viha ja
    rangaistus kohtasi hänet. Jeesus naulittiin
    ristin puuhun, ja Jumala tuomitsi ja hylkäsi
    hänet siinä, jottei Hänen tarvitsisi tuomita ja
    hylätä meitä. Jeesus maksoi kärsimisellään
    ja kuolemallaan ristillä sen, mitä me olimme
    Jumalalle velkaa. Sen perusteella meillä on
    rauha Jumalan kanssa.

    Jumala on nimittäin luvannut, että nyt jokainen,
    joka turvautuu Jeesukseen syntiensä rangaistuksen
    maksajana, ja on kastettu Isän, Pojan ja Pyhän
    Hengen nimeen, saa uskoa syntinsä anteeksi,
    ja tulla kerran Taivaaseen, Jumalan Kotiin.
    Se ihminen ei joudu tuomittavaksi synneistään,
    joka uskoo Jeesukseen.

    Kuolema ei voinut pitää Jeesusta otteessaan,
    vaan hän nousi kolmantena päivänä ylös haudastaan.
    Silloin Jeesus antoi ihmisille käskyn:
    "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa
    evankeliumi (= sanoma syntien sovituksesta
    Jeesuksen tähden) kaikille luoduille. Joka
    sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva".

    Siksi nykyään viedään kaikille ihmisille
    sitä viestiä, jossa vedotaan, kuten
    Raamattu sen sanoo näin: "Pyydämme Kristuksen
    puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.
    Kristukseen, joka oli puhdas synnistä,
    Jumala siirsi kaikki meidän syntimme,
    jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden."
    Vanhurskas tarkoittaa samaa kuin Taivaaseen kelpaava, oikeuden mukaan puhdas.

    "Meistä ei ollut itseämme auttamaan,
    mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta,
    kun aika koitti." (Roomalaiskirje 5:6)

    "meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet
    ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.
    Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha,
    hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet."

    Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä
    kuolema jokaisen ihmisen puolesta.
    Hepr. 2:9

    "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä
    jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa."
    Room. 7:1

    "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."
    Joel 3:5

    "Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan pojaksi, hänessä Jumala pysyy,
    ja hän pysyy Jumalassa."
    1. Joh 4:15

    Jeesus sanoi: "Autuas se, joka ei minua torju."
    Luuk. 7:23

    Äänestä

  • Uskoisinjososaisin kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Juuri tuollaista kaipasinkin. Kumpa nyt selvemmin osaisin sanoa mutta uskon ymmärtäväni..

    Nyt tässä aloin vielä pohtimaan että muuttuiko Jumalan käsitys ihmisistä sen jälkeen kun Hän tuli Jeesukseksi ja oli kärsinyt sovituskuoleman Itsensä kanssa?

    Tuliko hän Jeesukseksi muuttaakseen omaa ajatustaan ihmisistä? Tai mikä se syy siihen on että hänen piti tulla maan päälle kokeilemaan ihmisenä olemista?

    Jotakin vielä siitä, miten Jumala tuntee ja näkee ihmisen...

    Raamatussa on yksi hieno luku, jossa eräs Jumalan palvelija, Daavid, on Jumalan Hengen antamalla ymmärryksellä puhumassa Jumalalle juuri tuosta aiheesta. Hän tajuaa miten yksityiskohtaisen tarkasti meidän Luojamme on perillä elämästämme:
    -------------
    Psalmi 139

    Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut.

    Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.

    Kuljen tai lepään, sinä sen havaitset, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.

    Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi.

    Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.

    Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

    Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?

    Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.

    Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun.

    Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon", niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.

    Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

    Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.

    Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Minun päiväni olivat kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.

    Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.
    -----------------------

    Tuosta saa sen käsityksen, että Jumala tuntee meidät paremmin kuin edes me itse tunnemme itsemme. Ja tuo on kirjoitettu jo kauan ennen kuin Jeesus oli syntynyt maan päälle.

    Samoin nämä ilmaisevat jotakin siitä syvyyydestä, jolla Jumala tuntee jokaisen ihmisen:

    "Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen."

    "Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden."

    Uudessa Testamentissa, kun halutaan rohkaista ihmisiä rukoilemaan Jeesusta aivan rohkeasti, niin hänestä sanotaan näin (Jeesusta sanotaan tuossa vertauskuvallisesti "ylimmäiseksi papiksi"):

    "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä."

    "Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa."

    Äänestä

  • Uskoisinjososaisin kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Juuri tuollaista kaipasinkin. Kumpa nyt selvemmin osaisin sanoa mutta uskon ymmärtäväni..

    Nyt tässä aloin vielä pohtimaan että muuttuiko Jumalan käsitys ihmisistä sen jälkeen kun Hän tuli Jeesukseksi ja oli kärsinyt sovituskuoleman Itsensä kanssa?

    Tuliko hän Jeesukseksi muuttaakseen omaa ajatustaan ihmisistä? Tai mikä se syy siihen on että hänen piti tulla maan päälle kokeilemaan ihmisenä olemista?

    Jumala on pyhä ja Hänen läheisyydessään syntinen kuolee. Siksi ainut keino oli jotta ihminen pelastuisi että Jeesus joka oli synnitön kuolisi ihmisen puolesta ristillä ja sovittaisi ihmisen synnit. Meidän kaikkien. Se oli Jumalan ainut mahdollisuus jotta Hän voisi olla meidän kanssamme iankaikkisesti. Mikään epäpyhä ei kestä Jumalan edessä.
    Meidän osamme olisi ollut ja on jos emme ota Jeesusta vastaan syntieni sovittajana, helvetti. Mutta kun otan Jeesuksen vastaan, pyydän syntejäni anteeksi ja Jeesusta elämäni herraksi pääsen iankaikkisesti taivaaseen.
    Se oli ainut mahdollisuus Jumalalle, jotta ihminen pelastuisi. Sillä Johanneksessa sanotaan: "Sillä niin on Jumala maailmaa (ihmisiä) rakastanut että antoi ainoan poikansa, ettei yksikään hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä".

    Äänestä

Koska raamattu jumalineen ja jeesuksineen on pelkkää satua ja höpötystä.

Äänestä
  • raamttu ei ole valetta vaan luojan antama todistus itsestäänsä omistaansa ja niistä jotka kapinoivat sanaa vastaan ja saavat sen mukaan kuin on sana sanonut. ihminen joka ei etsi totuutta jeesukesta kristuksesta etsii itsellensä muuta tietä elämisen tyydyttämiseksi. mutta koska kaikki materiaali ja kaikki mitä me tunnemme ja näemme on raamtun mukaan alistettu jeesukselle kristukselle. niin sinunkin on hyvä aloittaa matka ja tutustus raamttuun uuteen testamenttiin.


    joka puhuu kuinka ihminen pääsee perille ikuisen elämisen suojaan luojan herran jeesuksen kristuksen luo. ja mitä siltä matkalta vaaditaan.


    katsos monista heimoista monista kansoista herra etsii heitä jotka etsivät rehellisyyttä ja totuutta, sillä jjumla tulee ennemmin tai myöhemmin jokaisen ihmisen elämään. mutta monet ihmiset ovat kovettaneet sydämensä kun tarjolla olisi pelastus.


    älä sinä koveta sydäntäsi. vaan astu herran eteen ja rukoile jeesusta elämääsi. tutki sanaa ja lue enemmän ja enemmän sitä jotta pääset ymmärtämään mistä on kysymys sinun kohdaltasi.





    jeesus on kristus

    Äänestä

Minäkin vastaan omalta osaltani, vaikka oletkin jo saanut hyviä vastauksia.

Jumala on siis kolmiyhteinen Jumala.
Jumalassa on Isä, Sana ja Pyhä Henki.
Nämä kolme muodostavat yhden Jumalan.

Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen.
Siis, ihminenkin on "kolmiyhteinen".
Ihmisessä on henki, sielu ja ruumis.
Nämä kolme muodostavat kuitenkin yhden kokonaisuuden, ihmisen.

Jumala on näkymätön. Jumala on Henki.
Jumala on ilmoittanut näkymättömän olemuksensa luomakunnassa. Jumala on siis luonut jotakin, jossa kolminaisuus tulee selvästi esille.
Joku jo mainitsi auringon. Auringossa on valo ja lämpö. Kaikki valo ja lämpö, mikä maanpäälle tulee on auringosta. Jeesus sanoi: "Minä olen maailman valkeus" ja "Hänestä (Isästä) minä olen ja hän on minut lähettänyt." Jumala on myöskin lähettänyt maan päälle Pyhän Henkensä. Pyhä Henki on kaikkialla läsnäoleva. Näin on myöskin auringon lämmön laita. Auringosta tuleva lämpö koetaan kaikkialla maailmassa.
Jumala on kaikkialla läsnäoleva Pyhän Henkensä kautta. Et voi paeta minnekään, jossa Hänen henkensä ei olisi. Voit siis mennä vaikka pimeään ja syvään maakellariin rukoilemaan ja Jumala kuulee ja näke sinut.

Sitten vielä kolminaisuudesta.

Jumala on siis näkymätön, Henki.
Raamattu käyttää Jumalan Hengestä monta eri nimeä; Pojan Henki, Kristuksen Henki, Jeesuksen Henki ja Jumalan Henki. Nämä ovat kuitenkin yksi ja sama Henki. Näin ymmärrämme että Jeesus on Jumala ja tietenkin Isä on myös Jumala. Pyhä Henki taas on Isän Ja Pojan Henki.
Jumalan Henki on Luoja.
Jeesus on Luoja. Myöskin Isä on Luoja.

En ole kirjoittanut Raamatun jakeita ajan voittamiseksi. Jokaisen näistä väittämistäni voin todistaa Raamatulla jos on tarvis. Uskon kuitenkin, että sinä uskot, että nämä asiat löytyvät Raamatusta ilman että niitä jakeita kirjoitan mukaan tähän tekstiin.

Nämä asiat ovat vaikeasti ymmärrettävissä jos ei ole uudestisyntynyt ja saanut Pyhää Henkeä opettajaksi. Vain Pyhä Henki voi opettaa ihmiselle nämä asiat niin, että hän ne ymmärtää.
Kääntymättömän ihmisen ei kannata yrittää ymmärtää hengellisiä asioita syvällisemmin. Hän ei voi ymmärtää, niin se on turhaa vaivaa.
Kääntymättömälle riittää, kun hän ymmärtää ja uskoo olevansa syntinen ja tarvitsevansa pelastusta. Sitten kun on parannuksessa ottanut Jeesuksen vastaan Herrakseen ja Vapahtajakseen ja tunnustaa Jeesuksen ihmisten edessä, hän uudestisyntyy Jumala lapseksi ja on uskossa.
Uskoontulossa ihminen saa Pyhän Hengen.
Sen jälkeen on tärkeätä olla kuuliainen Jumalalle ja mennä uskovien kasteelle ja sitten ottaa vastaan Pyhän Hengen lahja. Tämän lahjan on itse Herra Jeesus Kristus luvannut jokaiselle Häneen uskovalle. Silloin Pyhä Henki tulee opettajaksi ja ihminen alkaa ymmärtämään näitä vaikeita hengellisiä asioita syvällisemmin.

Uskon, että olet uudestistynynyt uskova.
Saitko Pyhän Hengen silloin kun tulit uskoon?
Jos et, Pyydä Herraa Jeesusta Kristusta kastamaan sinut Pyhässä Hengessä.

Äänestä
  • uskovilta joille voidaan opettaa lähes mitä tahansa Raamattuun vetoamalla. Ihmislajin mielikuvitus on tuottanut niin jumalat kun pelastuksen tarpeet. Entisinä aikoina kun ei ymmärretty näkymättömän maailman olemusta tarvittiin uskontojen selityksiä. Mikroskooppi ja kaukoputki avasivat tien näkymättömään.

    Äänestä

  • Pesko kirjoitti:

    uskovilta joille voidaan opettaa lähes mitä tahansa Raamattuun vetoamalla. Ihmislajin mielikuvitus on tuottanut niin jumalat kun pelastuksen tarpeet. Entisinä aikoina kun ei ymmärretty näkymättömän maailman olemusta tarvittiin uskontojen selityksiä. Mikroskooppi ja kaukoputki avasivat tien näkymättömään.

    Onpa suloista, että joku todella uskoo noin sokeasti tieteen "objektiivisuuteen".

    Nykyajan ihmiset uskovat mitä tahansa, kunhan sen väitetään olevan "tieteellisen tutkimuksen tulos". Kukaan ei tunnu ymmärtävän tutkimustuloksen ja mielipiteen eroa.

    Äänestä

En edes yritä olla niin viisas että sanoisin että ymmärrän tämän.
Mutta Jumala on kolmiyhteinen. Hän on yksi mutta kolme eri ilmenemismuota. Ja Jeesuksen kautta on koko maailma luotu. Mutta kun Jumala näki että ihminen tuhoutuu ja Hän halusi tämän pelastaa niin Hän lähetti Jeesuksen tänne maan päälle kuolemaan ihmisen puolesta, koska Jumala on pyhä eikä ihmisellä olisi mitään mahdollisuutta tulla Jumalan tykö syntisenä ilman Jeesusta. Jumala näkee ihmisen joka on ottanut vastaan Jeesuksen sovitustyön ja saanut syntinsä anteeksi Jeesuksen läpi. Siis Hän näkee meidät Jeesuksessa. Ja Jeesus Jumaluuden kolmas persoona joka on ollut aina, riisui päältään ihanuuden joka Hänellä oli taivaassa ja tuli meidän edestämme kuolemaan. Hän siis riisui jumaluutensa ja oli niin kuin me ihmiset. Ei Hänellä itsellään ollut enää mitään mitä Jumala Hänen isänsä ei olisi Hänelle antanut. Siksi Hän rukoili Isää ja oli jatkuvasti Häneen yhteydessä. Jeesus antoi meille esimerkin että samoin me voimme olla voimallisia yhteydessä Häneen ja saada voimaa Häneltä. Jeesus sanoi että me teemme vielä suurempiakin tekoja kuin Hän. Siis Jeesus herätti kuolleita ja paransi sairaita Jumalan voimalla joka oli taivaassa.
On vain yksi Jumala mutta kolme ilmenemismuotoa.
Jumala Isä taivaassa jolla on kaikki valta ja joka tietää koska tämä maailma loppuu.
Jeesus on ainut joka pelastaa meidät taivaaseen.
Pyhä Henki on annettu meille puolustajaksi olemaan AINA meidän kanssamme. Sitten vielä nämä kolme ovat kaikki yhtä mieltä: Jos Jumala sanoo että tee näin niin Pyhä Henki ei tee toisin vaan juuri niin kuin Jumala sanoo.
Vaikee juttu mullekin mut mä rakastan Jeesusta, Isää ja Pyhää Henkeä ja Hän rakastaa mua niin valtavasti.
Samoin sinua jos et vielä ole Hänen omansa.
Jumala varmasti vastaa sinulle Pyhän Henkensä kautta näihin kysymyksiin joita esitit ja suonet anteeksi omat haparoivat vastaukseni. Itsellenikin on niin käsittämätön juttu kolmiyhteinen Jumala joka kuitenkin on yksi.
Jääkäämme ihanan Jumalan Isän syliin joka on sanonut että kuka pyytää viisautta sitä Hän antaa alttiisti ja soimaamatta. Jääkäämme siis Hänen jalkojensa juureen me kyselijät. Hän rakastaa meitä.
Ota vastaa Jeesus kun Hän tulee joka päivää pyytämään päästä sydämesi Herraksi.
Ole siunattu rakas ystävä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uskoisinjososaisin kirjoitti:

Kertokaas nyt mulle että miksi Jeesus tai miksi Jeesuksen piti rukoilla jos Jeesus on Jumala? Eli eikö meillä sitten ole 3 eri jumalaa: Jumala itse, sitten Jeesus ja Pyhähenki..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu