Valtuusto partioon

Ei ole tarkoitus viestillä vähätellä vastuuta vanhemmilta sen enempää, mutta viikonloppu öitä kaupunkia katsoen ja nuoria kuunnellen -> Ja kun tiedän, ettei osaa vanhemmista kiinnosta omien lapsien edesottamukset. Löytyisikö Lohjalla tahtoa antaa nuorille sellaista ajanviettopaikkaa viikonloppuisin ns. vaihtoehtoa aukiolla ryhmänäryyppämiselle? Mahtaako ns päättäjät uskaltaa yöllä liikkua joukkojensa / tulevaisuutemme keskuudessa selvistäpäin? Nyt pitäisi alkaa keksiä sellaisia virikkeitä nuorisolle, ettei tarvitsisi suruun tai tylsyyden vuoksi juoda päätä täyteen. 10-vuotiaat polttaa tupakkaa ja juo kirkasta viinaa!! On uusi skeittirata, hyvä! mutta ne vkoloput, jolloin se tyhmyys tiivistyy jo pelkästä sanasta vkoloppu.

Sekin on varmaa, että osa nuorista/lapsista on jo menetetty, eikä paluuta ole. Mutta tällaisilla yksilöillä on tapana vetää mukaansa se 2-8 kaveria. Vanhemmat seuratkaa lapsianne, Lohjalla on nyt jokin jengiytymisriitti, kys. trendi käy joka kaupungissa ja loppuu ennemmin tai myöhemmin. Mutta kun osalla kaveriporukasta näyttämisenhalu menee yli on seuraukset kovat ja musertaa nuoren sille leveälletielle, jossa ei työnteolla rikastu, eikä perhettä perusteta.
3168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mielestäni tämä on vanhempien vika jos eivät hoida lapsiaan taikka saa heitä ymmärtämään elämän tarkoitusta ja kuinka kuuluu käyttäytyä.

Mielestäni tuollainen käytös on hälyyttävää ja kertoo lapsen turvattomuuden tunteesta jossa ei aikuinen ole rinnalla kulkemassa vielä, niin kovin nuorta elämän tietä ja tukemassa, sekä kannustamassa ja omalla käytöksellään opastamassa.

Nämä nuoret jotka hengailevat ulkona kello yhdeksän jälkeen pitäisi viedä siihen tarkoitettujen valvojien kanssa kotiin ja katsoa hieman kuinka siellä kotona eletään ja onko vanhemmat kykeneviä hoitamaan lapsiaan.

Alle kuusitoistavuotiaiden paikka on kyllä vielä olla kotona rauhallisessa illanvietossa ennen nukkumaan menoa kello 21.00 viimeistään.

Ymmärrän toki jos kummatkin vanhemmat ovat töissä, tai on yksinhuoltaja ja iltavuorossa, mutta silloin olisi oltava jokin vakituinen turvallinen valvottu paikka (lue hoitopaikka) jossa nuori voisi olla kunnes hänet haetaan kotiin, taikka sitten laittaa lapsen omaisille niiksi illoiksi ja mikä on oikea ratkaisu ei mene iltatöihin jos on alaikäisiä lapsia.

Kyllä johonkin on raja vedettävä ja vastuu kannettava ja tässä asiassa on aikuisten otettava vastuu käytöksestään jotta voisimme saattaa yhteiskuntaan tasapainoisia lapsia.

Äänestä

Onhan niitä vaihtoehtoja. Ongelma on että se ryhmässä ryyppääminen kiinnostaa joitakin enemmän.

Äänestä

Jois viinaa! Juodaan viinaa, tullaan viisammiksi niin ... Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Ja voi hellanlettas sentään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitähän tekisi kirjoitti:

Ei ole tarkoitus viestillä vähätellä vastuuta vanhemmilta sen enempää, mutta viikonloppu öitä kaupunkia katsoen ja nuoria kuunnellen -> Ja kun tiedän, ettei osaa vanhemmista kiinnosta omien lapsien edesottamukset. Löytyisikö Lohjalla tahtoa antaa nuorille sellaista ajanviettopaikkaa viikonloppuisin ns. vaihtoehtoa aukiolla ryhmänäryyppämiselle? Mahtaako ns päättäjät uskaltaa yöllä liikkua joukkojensa / tulevaisuutemme keskuudessa selvistäpäin? Nyt pitäisi alkaa keksiä sellaisia virikkeitä nuorisolle, ettei tarvitsisi suruun tai tylsyyden vuoksi juoda päätä täyteen. 10-vuotiaat polttaa tupakkaa ja juo kirkasta viinaa!! On uusi skeittirata, hyvä! mutta ne vkoloput, jolloin se tyhmyys tiivistyy jo pelkästä sanasta vkoloppu.

Sekin on varmaa, että osa nuorista/lapsista on jo menetetty, eikä paluuta ole. Mutta tällaisilla yksilöillä on tapana vetää mukaansa se 2-8 kaveria. Vanhemmat seuratkaa lapsianne, Lohjalla on nyt jokin jengiytymisriitti, kys. trendi käy joka kaupungissa ja loppuu ennemmin tai myöhemmin. Mutta kun osalla kaveriporukasta näyttämisenhalu menee yli on seuraukset kovat ja musertaa nuoren sille leveälletielle, jossa ei työnteolla rikastu, eikä perhettä perusteta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu