Lukekaa

Jeesus kertoo, että ellemme tule lasten kaltaisiksi uskossamme ja ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin, kuin lapsi, emme voi päästä sinne sisälle.

Tämä Markuksen kymmenes luku on niin täyttä Sanaa, että jokaisen uskovaisen on se luettava ja otettava se uskonlahjanksi itselleen. Tässä Jeesus varoittaa ihmistä erottamaan Jumalan yhdistämää, eli ihmisen ei ole lupa erota puolisostaan.

Tässä Jeesus kertoo, miten tavara voi olla esteenä Jumalan valtakuntaan pääsyyn, eli miten rikas voikaan täällä turvata tavaraan ja nostaa sen jumalakseen, mutta samalla Hän ilmoittaa, että Jumalalle on kaikki mahdollista, eli Jumala kykenee pelastamaan niin rikkaan, kuin köyhänkin.

Tässä Jeesus muistuttaa käskyjen tärkeydestä, kuten Hän muistutti Jumalan Tahdon kuulaisuudesta meitä, koko kolmen vuoden ajan, jonka Hän meille Sanaa Itse opetti ja muistuttaa edelleenkin voideltujensa kautta.

Tässä luvussa Jeesus kertoo edeltä opetuslapsilleen, mikä on Hänen tuleva kohtalonsa ja näin vahvistaa edeltä opetuslasten uskon kestämään ne kauhut, jotka tuleva oli. Hän kysyy mieheltä, joka sanoo Häntä hyväksi, että miksi sanot minua hyväksi, sillä ainoastaan Jumala on hyvä, eli Hän kertoo, että Hän sovittaa meidät Itsensä kanssa ihmisenä, ei Jumalana, eli kärsii ristillä ihmisenä, mutta tulee voittoon ja ottaa takaisin alkuperänsä, eli Jumalauuden.

Markus 10
1 Ja hän nousi sieltä ja tuli Juudean alueelle, kulkien Jordanin toista puolta. Ja taas kokoontui paljon kansaa hänen luoksensa, ja tapansa mukaan hän taas opetti heitä.
2 Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja kiusaten häntä he kysyivät häneltä, oliko miehen lupa hyljätä vaimonsa.
3 Hän vastasi ja sanoi heille: "Mitä Mooses on teille säätänyt?"
4 He sanoivat: "Mooses salli kirjoittaa erokirjan ja hyljätä vaimon".
5 Niin Jeesus sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden hän kirjoitti teille tämän säädöksen.
6 Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi.
7 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa.
8 Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.
9 Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
10 Ja heidän mentyään huoneeseen opetuslapset taas kysyivät häneltä tätä asiaa.
11 Ja hän sanoi heille: "Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee huorin häntä vastaan.
12 Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, niin hän tekee huorin."
13 Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
15 Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
16 Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.
17 Ja hänen sieltä tielle mennessään juoksi muuan hänen luoksensa, polvistui hänen eteensä ja kysyi häneltä: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
18 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.
19 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'."
20 Mutta hän sanoi hänelle: "Opettaja, niitä kaikkia minä olen noudattanut nuoruudestani asti".
21 Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: "Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua".
22 Mutta hän synkistyi siitä puheesta ja meni pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.
23 Silloin Jeesus katsoi ympärilleen ja sanoi opetuslapsillensa: "Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan!"
24 Niin opetuslapset hämmästyivät hänen sanoistaan. Mutta Jeesus rupesi taas puhumaan ja sanoi heille: "Lapset, kuinka vaikea onkaan niiden, jotka luottavat tavaraansa, päästä Jumalan valtakuntaan!
25 Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
26 Niin he hämmästyivät yhä enemmän ja sanoivat toisillensa: "Kuka sitten voi pelastua?"
27 Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista".
28 Niin Pietari rupesi puhumaan sanoen hänelle: "Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua".
29 Jeesus sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talosta tai veljistä tai sisarista tai äidistä tai isästä tai lapsista tai pelloista,
30 ja joka ei saisi satakertaisesti: nyt tässä ajassa taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, vainojen keskellä, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää.
31 Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi."
32 Ja he olivat matkalla, menossa ylös Jerusalemiin, ja Jeesus kulki heidän edellään; ja heidät valtasi hämmästys, ja ne, jotka seurasivat, olivat peloissaan. Ja hän otti taas tykönsä ne kaksitoista ja rupesi heille puhumaan, mitä hänelle oli tapahtuva:
33 "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja kirjanoppineitten käsiin, ja he tuomitsevat hänet kuolemaan ja antavat hänet pakanain käsiin;
34 ja ne pilkkaavat häntä ja sylkevät häntä ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet; ja kolmen päivän perästä hän on nouseva ylös".
35 Ja Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, menivät hänen luoksensa ja sanoivat hänelle: "Opettaja, me tahtoisimme, että tekisit meille, mitä sinulta anomme".
36 Hän sanoi heille: "Mitä tahdotte, että minä teille tekisin?"
37 Niin he sanoivat hänelle: "Anna meidän istua, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolellasi, sinun kirkkaudessasi".
38 Mutta Jeesus sanoi heille: "Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?"
39 He sanoivat hänelle: "Voimme". Niin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te tosin juotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin;
40 mutta minun oikealla tai vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani, vaan se annetaan niille, joille se on valmistettu".
294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mitä halusit sanoa?

Äänestä
  • paljonkaan minun sanojani ollut ja nekin olivat Jumalan Sanan myötäisi. Jumalan Sanaa tuossa on paljon ja haluan sanoa sen, minkä Sana sanoo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Raamattua. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu