Hallituksen eräät ministerit (Vanhanen, Anttila, Thors) ovat varmoja siitä, että EU:n maatalouskomissio jatkaa Suomen 141-tukea. Ne jotka saavat tätä tukea taitavat olla toisessa ääripäässä eli kaikkein vähiten varmoja siitä, että veronmaksajan kukkarolla käyminen onnistuu jatkossakin.
Jos tarkastelee asiaa EU:n maatalouskomission näkökulmasta, on syytä olla vähemmän luottavainen tuen jatkumiseen. Pääministeri Vanhanen sanoo, että tämä on vaan tällaista neuvottelutaktiikkaa EU:n puolelta. Vanhanen ei näy käsittävän sitä, että EU vetoaa koko ajan asiassa juridisiin argumentteihin eli siihen, mitä on aikanaan vuonna 1994 sovittu.
Jos EU-komissio antaa koko ajan periksi asiassa ja myöntää Suomelle luvan maksaa väliaikaiseksi luonnehtimaansa tukea, tuo maksaminen vahvistaa myös koko ajan Suomen juridista asemaa sopimuksen sisällön suhteen. Kun EU maksaa, sitä voi käyttää argumenttina, jonka mukaan EU tulkitsee sopimusta samoin kuin Suomi. Tämä pointti ei takuuvarmasti ole jäänyt komission juristeilta huomaamatta. Nyt meillä sopimusta neuvotellut Heikki Haavisto on sitä mieltä, että sopimus on tarvittaessa vietävä EU-tuomioistuimen punnittavaksi. Tällaiset lausunnot vain lisäävät paineita tarkastella sopimusta juridisesta näkökulmasta, mikä taas ei varmasti ole suomalaisten tuki-intoilijoiden etu.
Myöntymällä tuen maksamiseen EU siis vähitellen syö omat argumenttinsa tuen väliakaisuudesta. Tähän Suomi voi sitten pätevästi vedota jatkossa ja on koko ajan vahvemmalla pohjalla juridisessa mielessä. Jos olisin maatalouskomissaari, pitäisin nimenomaan nyt pääni enkä myöntäisi Suomelle tukea. Toisaalta tuki on EU:n näkökulmasta sen verran mitätön, että tällaisen juridisen tappion komissio lienee valmis nielemään, jos Suomi aina ryhtyy toimiin, millä naapurivaltioille syntyvät haitat ratkaistaan. Pääministeri Vanhanen kertoi eilen, että Suomi on kykenyt pakettiin tällaisen Ruotsia haittavan ongelman ratkaisumallin.
Täytyy kuitenkin muistaa, että EU ei voi tulkita pitkään ristiriitaisesti siirtymäajan tukia eri tilanteissa. Muut maat alkavat käyttää Suomea ergumenttinaan, jos Suomelle annetaan sopimusten vastaisesti periksi. Asiassa on siis monta ulottuvuutta, minkä vuoksi maatalouskomission ratkaisusta ei voi olla kovinkaan varma. Lisänä tulee vielä arvovaltatekijät. Komissaarin kannalta ei näytä kovin hyvältä, jos hän aina perääntyy julkisuudessa esittämistään vaatimuksista. Se näyttää rökäletappiolta komissaarille ja hän voi olla pian entinen komissaari.
Siirtymäajan tuki
5
411
Vastaukset 5
- Uusi-Ukki
selviksi, minä käsittelin asiaa enempi ruohonjuuri tasolta. Minä olisin aloitukseni siirtänyt toiseen ajankohgtaan, mutta käsiteltiinhän kuitenkin asiaa vähän eri kanteilta.
- ylituotantoon
Suomen maatalous toimii tukiaisten voimin markkinahäirikkönä Ruotsissa ja ilmeisesti muuallakin. Kyyrillisin kirjaimin painettuja Valion maitopurkkeja yms. myydään Venäjällä.
Kuinka voi olla mahdollista että tappiollinen ja luonnon saastuttava maatalous dumppaa veronmaksajien rahalla ylituotantoa ulkomaiden markkinoille?
Miksi suomalaisten veronmaksajien pitäisi osallistua venäläisten ruokkimiseen?- oivahärkönen
... maatalustukijaia. Nehän ovat sitä varten, että jokaisessa maassa voitaisiin harjoittaa kansallista maataloutta. Mikään maa ei uskalla jättäytyä elintärkeässä ruuassa vain tuonnin varaan. Se on johtanut ylituotantoon, että maailmanmarkkinahinnat ylituotantoerien myynnin takia alemmalla tasolla kuin missään pystytään tuottamaan.
- elämäntapatuki
oivahärkönen kirjoitti:
... maatalustukijaia. Nehän ovat sitä varten, että jokaisessa maassa voitaisiin harjoittaa kansallista maataloutta. Mikään maa ei uskalla jättäytyä elintärkeässä ruuassa vain tuonnin varaan. Se on johtanut ylituotantoon, että maailmanmarkkinahinnat ylituotantoerien myynnin takia alemmalla tasolla kuin missään pystytään tuottamaan.
Maataloustukiaisia maksetaan, jotta oikeasta elinkeinotoiminnasta pudonneet maanomistajat saisivat pitää korkean elintasonsa, etuoikeutensa ja hassunkurisen perinneharrastuksensa. Ketään muuta ei suojella kuten näitä surullisen hahmon muinaisjäännöksiä.
Tukiaismaataloudella ei ole mitään tekemistä tuotannon tai todellisen elintarvikehuollon kanssa, varsinkaan täällä napapiirin liepeillä. Juuri tarttuminen itse luotuihin uhkakuviin toiminnan perustelemiseksi kuvastaa maatalouden konkurssia.
Elintarvikkeita on saatavilla edullisesti vaikka missä määrin. Jos rikkaiden tukiaismaiden kilpailunrajoitukset ja dumpmpaus vähenisi pääsisivät kehitysmaiden tuottajat markkinoille. - nää.
elämäntapatuki kirjoitti:
Maataloustukiaisia maksetaan, jotta oikeasta elinkeinotoiminnasta pudonneet maanomistajat saisivat pitää korkean elintasonsa, etuoikeutensa ja hassunkurisen perinneharrastuksensa. Ketään muuta ei suojella kuten näitä surullisen hahmon muinaisjäännöksiä.
Tukiaismaataloudella ei ole mitään tekemistä tuotannon tai todellisen elintarvikehuollon kanssa, varsinkaan täällä napapiirin liepeillä. Juuri tarttuminen itse luotuihin uhkakuviin toiminnan perustelemiseksi kuvastaa maatalouden konkurssia.
Elintarvikkeita on saatavilla edullisesti vaikka missä määrin. Jos rikkaiden tukiaismaiden kilpailunrajoitukset ja dumpmpaus vähenisi pääsisivät kehitysmaiden tuottajat markkinoille."Elintarvikkeita on saatavilla edullisesti vaikka missä määrin. Jos rikkaiden tukiaismaiden kilpailunrajoitukset ja dumpmpaus vähenisi pääsisivät kehitysmaiden tuottajat markkinoille."
jos jo nyt tuotanto ei tahdo riittää kattamaan kulutusta niin miten ihmeessä vielä vähennetty tuotanto kattaisi sen paremmin ja vielä halvemmalla. Ei mikään markkinatalous mekanismi tue sellasita käsitystä että kulutusta pienempi tuotanto laskisi hintoja ja kaiken kukkuraksi kehitysmaiden ruuat tuossa systeemissä tuotaisiin tänne ja nälkä ongelma pahenisi.
Ps. nykyiset edeulliset hinnat perustuvat dumpaukseen jos ei kehitysmaat kykene edes nyt tuottamaan koska hintataso on alhaalla miten ihmeessä joku voi kuvitella että he pystyisivät siihen ku ndumppaus poistuisi ja miksi edes siihen viitsisivät ryhtyä koska tuotteille olisi menekkiä hinnasta huolimatta :)
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Harmittaa kun en saa edes tietää
miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää811069Teköäly löytää teidät
Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani190761- 40705
Miesten vs naisten älykkyys
Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br205682Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai160645- 100615
- 38555
- 43532
- 24508
- 36484