Valinnan vapaus vai Jumalan mielivalta?

"Usko ei oo noin vaan otettavissa, jos Jumala ei vaikuta tuntoa ja etsivää mieltä. Usko on Jumalan työ."

Tätä mieltä on eräs palstan vl-kirjoittaja. Ja se onkin oikein mallilauselma vanhoillislestadiolaisuudessa. Tämä ajatus on kuitenkin minussa aina herättänyt monenlaisia mietteitä.

Lähden liikkeelle siitä, että Jumala on halunnut luoda näkyväisen ja näkymättömän maailman sekä kaikki näkyväiset ja näkymättömät olennot (ml myös ihmisen). Raamatun mukaan Jumala on kaiken tämän vaivan nähnyt rakkaudestaan. Todellinen rakkaus on vapautta. Se ei kahlitse tai määräile toista, se toivoo toisen parasta, mutta jättää silti rakastamalleen täyden vapauden itse valita oikein tai väärin. Näin toimii Jumalakin ihmisen kanssa.

Alunperin Jumala tarkoitti ihmisen elämään yhteydessään, mutta ihminen valitsi pahuuden ja syntiinlankeemuksen kautta ihminen menetti tämän yhteyden Jumalaan. Vaikka ihmisen ja Jumalan välille muodostui näin erottava kuilu, säilyi silti Jumalan rakkaus syntiä tekevään ihmiseen. Vieläkin ihmisellä on mahdollisuus valita hyvän ja huonon vaihtoehdon välillä. Tämä on Jumalan armoa.

Uskominen ei loppujen lopuksi ole tavattoman vaikeaa. Ainakin minä koen näin. Vanhoillislestadiolaisuudessa uskominen on eristetty täysin ihmisen omasta tahdosta; Jumala valitsee tiukoin ehdoin vain harvoja ja valittuja "todellisiksi uskovaisiksi", niiksi jotka saavat pelastuksen. Ihminen ei oikeastaan voi tähän itse vaikuttaa mitenkään. Paitsi siinä tapauksessa, jos hän haluaa luopua uskostaan. Niin päin homma on mahdollista vanhoillislestadiolaisuudessakin. Tällainen ajattelu tavallaan sysää isoimman osan vastuuta Jumalan harteille. Voidaan melkein ajatella, että on Jumalan "vika", jos joku ei usko.

Näin tämä ei kuitenkaan mielestäni mene. Se, että ihmisellä itsellään on tuo valinnanvapaus valita uskon ja epäuskon välillä, ei poista Jumalan osuutta; hänen rakkauttaa, armoaan ja anteeksiantamustaan ihmiselle. Jollei Jumala olisi kuollut puolestamme ja noussut kolmentana päivänä kuolleista, ei ihminenkään tekisi valinnanvapaudellaan mitään. Mutta lähtökohtani on se, että ei Jumala meitä torju, jos me haluamme ja pyydämme päästä hänen yhteyteensä. "Harvat ovat valitut" koskee lähinnä sitä, että ihminen ei hyväksy tai halua ottaa vastaan Jumalan tarjoamaa pelastusta eikä uskoa. Mutta ne, jotka uskovat Jumalaan ja rakastavat häntä, ne Jumala pelastaa
5266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuo sinun viestisi kertoo enemmän omasta ajatusmaailmastasi kuin raamatun Jumalasta.

Tässä sinulle raamatun Jumalan sanaa:

* 2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."
* Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."
* 4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."
* 1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."
* Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."
* 5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."
* Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."
* 4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."
* Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."

Äänestä
  • Kyllä, se pohjautuu nimenomaan minun uskonnäkemykseeni. Mutta minun uskonnäkemykseni taas perustuu kristinuskoon ja siten myös Raamattuun.

    Henkilökohtaisesti näen Raamtun sanoman ymmärtämisen siunauksellisemmaksi, kun ei liikaa takerru yksittäisiin jaekisiin sieltä täältä. Historia ja kulttuuri saattavat yksittäisiä jakeita hokiessa tehdä lukijalle tepposet. Erityisesti VT sisältää runsaasti juuri mainitsemiesi kaltaisia jakeita, joiden käyttäminen ja ymmrätäminen ilman kokonaisuutta, johon ne sisältyvät, on varsin kyseenalaista.

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    Kyllä, se pohjautuu nimenomaan minun uskonnäkemykseeni. Mutta minun uskonnäkemykseni taas perustuu kristinuskoon ja siten myös Raamattuun.

    Henkilökohtaisesti näen Raamtun sanoman ymmärtämisen siunauksellisemmaksi, kun ei liikaa takerru yksittäisiin jaekisiin sieltä täältä. Historia ja kulttuuri saattavat yksittäisiä jakeita hokiessa tehdä lukijalle tepposet. Erityisesti VT sisältää runsaasti juuri mainitsemiesi kaltaisia jakeita, joiden käyttäminen ja ymmrätäminen ilman kokonaisuutta, johon ne sisältyvät, on varsin kyseenalaista.

    "Mutta minun uskonnäkemykseni taas perustuu kristinuskoon ja siten myös Raamattuun."

    Näin sanovat vl:lätkin. Kyse on tulkinnasta.

    "Erityisesti VT sisältää runsaasti juuri mainitsemiesi kaltaisia jakeita, joiden käyttäminen ja ymmrätäminen ilman kokonaisuutta, johon ne sisältyvät, on varsin kyseenalaista."

    Haluaisin tietää, mikä tuo mainitsemasi "kokonaisuus" on? Nuo jakeet kuuluvat kyllä ehdottomasti "kokonaisuuteen" koska ne kuuluvat raamattuun.

    Uskotko sinä Jumalaan joka kehottaa tappamaan lapset ja sukulaiset?

    Äänestä

  • kokonaisuus löytyy? kirjoitti:

    Niin, uskonnot perustuvat erilaisiin tulkintoihin. Ja melkein aina jokainen pitää omaa tulkintaansa oikeana. Minä en turputa omaa näkemystäni kenellekään. Minusta on väärin rajata ihmisen uskovaisuutta sen perusteella, että pitäisi nimenomaan jonkun tietyn tulkinnan mukaan uskoa tai sitten kielletään kokonaan toisen usko. Näin se menee vl:suudessa.

    Kun luen Raamattua, luen sitä sillä mielellä, että pyrin näkemään siinä sen SANOMAN. Sillä se on tärkeintä. Tuo sanoma on, että Jumala rakastaa ihmistä ja on valmistanut pelastuksen syntiä tekeville ihmisille, jos nämä vain haluavat ottaa tämän pelastuksen vastaan. Minä en lue Raamattua takertumalla yskittäisiin jakeisiin, vaan haluan nähdä laajemmin koko Raamatun sisällön. Kun VT:ssä kehotetaan nykyajan ihmisestä mitä julmimpiin tekoihin, uskon, että tällaisissa sotaisissa tarinoissakin on pohjimmaisena ajatuksena se, että Jumala auttaa niitä, jotka häneen turvaavat. VT:ssa Israelin kansassa on niitä ihmisiä, jotka uskovat Jumalaan, ja saavat avun Jumalalta.

    Monesti olen täälläkin sanonut, että Raamattu on kuitenkin myös inhimillisten ihmisten kirjoittama. Se ei ole Jumalalta alas laskettu ilmoitus, vaan sitä ovat kirjoittaneet tavalliset ihmiset Pyhän Hengen vaikutuksesta. Tämä Henki on se, jota minä Raamatun kirjoituksista etsin, en Raamatun epäkohtia ja ristiriitaisuuksia. Raamattu on aika- ja kulttuurisidonnainen tuotos, joka on koottu suullisista perinteistä satojen vuosien kuluessa. Se mikä on ehkä 3000v sitten nähty täysin normaalina uskonnollisessakin mielessä, saattaa tänä päivänä kuulostaa aivan järjettömältä. Raamatun sanoma ikiaikaisesta Jumalasta, hänen rakkaudestaan ja armostaan ei muutu, mutta ajat ja me ihmiset muutumme.

    Toivottavasti vastaukseni vähän valotti näkökulmaani tässä asiassa =)

    Äänestä

Mistä ihmisten valinnoista taivaan Isä ottaa vastuun vl-opin mukaan?

1. lisääntymisestä (vauvojen sikiämisestä ja syntymisestä avioliitossa)
2. vl-opin valitsemisesta (vl-opin ainoaksi oikeaksi opiksi kirkastumisesta ja vl-synnintunnon heräämisestä)
3. vl-opin leviämisestä (vl-lähetystyöstä)
4. elämän pituudesta (ihmisen ottamista tietoisista riskeistä huolimatta)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

"Usko ei oo noin vaan otettavissa, jos Jumala ei vaikuta tuntoa ja etsivää mieltä. Usko on Jumalan työ."

Tätä mieltä on eräs palstan vl-kirjoittaja. Ja se onkin oikein mallilauselma vanhoillislestadiolaisuudessa. Tämä ajatus on kuitenkin minussa aina herättänyt monenlaisia mietteitä.

Lähden liikkeelle siitä, että Jumala on halunnut luoda näkyväisen ja näkymättömän maailman sekä kaikki näkyväiset ja näkymättömät olennot (ml myös ihmisen). Raamatun mukaan Jumala on kaiken tämän vaivan nähnyt rakkaudestaan. Todellinen rakkaus on vapautta. Se ei kahlitse tai määräile toista, se toivoo toisen parasta, mutta jättää silti rakastamalleen täyden vapauden itse valita oikein tai väärin. Näin toimii Jumalakin ihmisen kanssa.

Alunperin Jumala tarkoitti ihmisen elämään yhteydessään, mutta ihminen valitsi pahuuden ja syntiinlankeemuksen kautta ihminen menetti tämän yhteyden Jumalaan. Vaikka ihmisen ja Jumalan välille muodostui näin erottava kuilu, säilyi silti Jumalan rakkaus syntiä tekevään ihmiseen. Vieläkin ihmisellä on mahdollisuus valita hyvän ja huonon vaihtoehdon välillä. Tämä on Jumalan armoa.

Uskominen ei loppujen lopuksi ole tavattoman vaikeaa. Ainakin minä koen näin. Vanhoillislestadiolaisuudessa uskominen on eristetty täysin ihmisen omasta tahdosta; Jumala valitsee tiukoin ehdoin vain harvoja ja valittuja "todellisiksi uskovaisiksi", niiksi jotka saavat pelastuksen. Ihminen ei oikeastaan voi tähän itse vaikuttaa mitenkään. Paitsi siinä tapauksessa, jos hän haluaa luopua uskostaan. Niin päin homma on mahdollista vanhoillislestadiolaisuudessakin. Tällainen ajattelu tavallaan sysää isoimman osan vastuuta Jumalan harteille. Voidaan melkein ajatella, että on Jumalan "vika", jos joku ei usko.

Näin tämä ei kuitenkaan mielestäni mene. Se, että ihmisellä itsellään on tuo valinnanvapaus valita uskon ja epäuskon välillä, ei poista Jumalan osuutta; hänen rakkauttaa, armoaan ja anteeksiantamustaan ihmiselle. Jollei Jumala olisi kuollut puolestamme ja noussut kolmentana päivänä kuolleista, ei ihminenkään tekisi valinnanvapaudellaan mitään. Mutta lähtökohtani on se, että ei Jumala meitä torju, jos me haluamme ja pyydämme päästä hänen yhteyteensä. "Harvat ovat valitut" koskee lähinnä sitä, että ihminen ei hyväksy tai halua ottaa vastaan Jumalan tarjoamaa pelastusta eikä uskoa. Mutta ne, jotka uskovat Jumalaan ja rakastavat häntä, ne Jumala pelastaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu