Ostan Kemijärven sellutehtaan eurolla!

Juuri, kun Kemijärvelle saatiin jotain Salcompia korvaavaa toimintaa ja työministeriön puhelinvaihde, tuli uutinen siitä, ettei StoraEnso tarvitse enää Kemijärven sellutehdasta.

SanomaWSOY:n Startel kuitenkin kiistää kulkupuheen, minkä mukaan Venäjälle sellutehdasta suunnitteleva Ruukki Group ostaisi StoraEnsolta lakkautettavia tehtaita.

Mikä olisikaan ollut sen kätevämpää kuin mukavuusliputtaa Kemijärven sellutehdas yksityiselle Ruukki Groupille, joka suunnittelee mukautuvansa Venäjän metsäpolitiikkaan ja perustavansa sellutehtaan Venäjän puolelle. Venäjähän haluaa, että sieltä tavaraa viedään, ei pelkästään raaka-aineena, vaan myös puolivalmisteena: lautana ja selluloosana, jolloin osa jalostusasteesta jää hyödyttämään myös Venäjää ja erityisesti sen periferioita. Venäläisen tukin ajaminen kuitupuuksi jauhimeen ja sellukattilaan ei ole globaalisti oikeaa metsätaloutta.

Suomessa käytiin paljon polemiikkia TeliaSoneran 3G-lupien huutokaupan vuoksi. Jotenkin tuntuu, että valtion omistajaohjauksessa on edelleen kehittämisen varaa. Kuka Suomessa tai Ruotissa hyväksyi yli viiden miljardin Pohjois-Amerikan riskin? Päättäjiä on täytynyt olla muitakin kuin eläkkeelle siirtynyt vuorineuvos Jukka Härmälä.

Yhtyneet Paperitehtaat eli UPM-Kymmenen lienee April-seikkailuistaan huolimatta ollut 1970-luvulta alkaen ollut yksi parhaiten johdetuista paperitehtaista. Jos StoraEnson olisi johdettu Ruotsista, ei ehkä Pohjois-Amerikan riskiä olisi otettu täysimääräisenä. Toisaalta Venäjä-riskiä ei olisi otettu ehjä ruotsalaisjohtoisena AssiDomänin sekä TetraLavalin vaikeuksien jälkeen edes nykyisen suuruisena.

Suomen metsäpolitiikka on sinänsä kummallista, että Venäjällä selviävät paperinjalostajina sekä yhdysvaltalainen International Paper Svetogorskissa (eli Ensossa) Imatran naapurissa että Komin Syktyvkarissa eteläafrikkalainen Mondi.

Suomelle ei ole mikään välttämättömyys tuoda hienopaperia aikakauslehtiä varten Suomeen koivupuuna, vaan se voidaan tuoda Suomeen valmiina selluloosana. Tämä olisi myös Venäjän kauppapoliittisen linjan mukaista.

Kansanrintama- ja YYA-kauden teollistamishankkeet ydinvoimalasta Rautaruukkiin jne. alkavat olla nostalgista historiaa. Vaikka Suomessa on paperialan osaamista, ei Suomessa ole paperialan yrittäjyyttä - ainakaan idän suuntaan: amerikkalaiset ja eteläafrikkalaiet yrittävät enemmän. Myös oppositiossa olevilta sosialidemokraateilta tuntuu ote kirvonneen: seurataan katseella paperialan sopeutumista kansainväliseen työnjakoon.

Mitäpäs jos kauppa- ja teollisuusministeriö tarjoutuisi merkitsemään 510 000 000 eurolla 51% Venäjälle perustettavan miljardin euron sellutehtaasta, jos saisi yhtiöt maksamaan 490 000 000 euroa? Näin pystyttäisiin selvittämään, onko paperiteollisuudesta eläjäksi. Kyllä porvarihallituskin voi harjoittaa valtioyrittäjyyttä...

510 miljoonaa euroa ei olisi kuin 1/10 StoraEnson Yhdysvaltain viiden miljardin tappioista ja tarjoaisi suomalaiselle yritysjohdolle mahdollisuuden opetella amerikkalaiseen, eteläafrikkalaisen ja kanadalaiseen tapaan hoitamaan toimialaansa myös Venäjällä.

Paperiteollisuus päinvastoin kuin energiateollisuus sekä energianjakelu ei ole lainkaan Venäjällä kansallisesti rajoitettu toimiala.

Ajattelin myydä tehtaan Ilim-Pulpin kanadalaiselle johdolle, yhdysvaltalaiselle International Paperille tai eteläafrikkalaiselle Mondille.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjän_paperiteollisuus

International Paper
http://fi.wikipedia.org/wiki/OAO_Svetogorsk

Mondi Business Paper
http://fi.wikipedia.org/wiki/OAO_Mondi_Biznes_Peipa_Syktyvkarskij_LPK

Ilim Pulp
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilim_Pulp

en myy.