Mielenkiintoinen kirjoitus Lutherista

3242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siinä mielessä katolisten huoli on toteutunut,että ihmisistä on tullut laiskoja, velttoja ja moraaliltaan tuhoutuneita. Se on sitten eri asia mistä syystä näin on päässyt käymään.

Äänestä

kun rahaa kerätään hyväntekeväisyydellä ihmisille.

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id73270.html

Minun isä oli sitä mieltä, että yhteiskunnan pitää olla niin hyvän, että kenenkään ei pidä elää hyväntekeväisyydellä. Hän sanoi, että Luther lähti ajamaan juuri sitä pois, ettei hyväntekeväissyydetä tule armoetu, niinkuin Katollisislla se on: Raha kirstuun kilahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa.

Hän sanoi kerran jollekin hyväntekeväisyyskerääjälle, että rahaa en anna hyväntekeväsiyyteen vaan siihen voin antaa rahaa, että menet eduskuntatalon eteen banderollejen kanssa ajamaan parempia oloja kerättävien kohteille yhteiskunnalta.

Kerjäläiset loppui Suomesta demokratialla, eikä hyväntekeväisyydellä.

Luther ajoi hyvinvointivaltioita, ja Pohjoismaiden hyvinvointivaltioiden juuret ovat lähtöisin Lutherin ajatuksista.

Minusta tuossa, että hyväntekeväisyyttä nyt niin kovasti korostetaan kertoo, että ollaan ajamassa hyvinvontivaltiota alas, ja yksittäisiä ihmisiä opetetaan pitämään huolta myös rahallisesti lähimmäisistä. Minu olen valmis maksamaan enemmän veroja niin, että niistä varoista huolehditaan heikompiosaisista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täyttä asiaa kirjoitti:

Rauhan Tervehdyksessä.

http://www.rauhantervehdys.fi/liitteet/rauhantervehdys-etusivu-1.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu