Marssiin

Toivottavasti Kiina ja USA alkavat samanlaisen kilpailun miehitetyn lennon marssiin saamisesta kuin NL ja USA kuuhun menemisestä. Toki USA on nyt aikalailla pa joten voi olla, että kisa jää tekemättä ja Kiinakin vaan pyrkii kuuhun etsimään energiaa mutta kyllähän siitäkin kiista aikaseks saadaan mutta voi tosiaan olla, että USA ei pääse kisaan mukaan. Mutta vastakkain voisivat olla Kiina, Japani, Intia ja vedetään nyt kotiinpäin ja sanotaan EU ja Suomi rakentanut jonkun osan tohon masiinaan josta sitten oltais niiiiiiiin ylpeitä ja ilman tuota laitetta koko härveli olis ollu ihan turha. Eiks niin ? ;)
7314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kunhan nyt joku sinne Kuuhunkin pääsee, edes lähelle.

Äänestä
  • Kuussa on jo käyty ajat sitten, joten sen suhteen ei ole enää mitään paineita. Ensimmäinen miehitetty Mars-lento tapahtunee noin joskus 2030-luvulla jenkkien toimesta, eikä siinäkään ole mitään sen ihmeempää.

    Äänestä

  • yeenetnetn kirjoitti:

    Kuussa on jo käyty ajat sitten, joten sen suhteen ei ole enää mitään paineita. Ensimmäinen miehitetty Mars-lento tapahtunee noin joskus 2030-luvulla jenkkien toimesta, eikä siinäkään ole mitään sen ihmeempää.

    Olen tehnyt kaukokatselua koskien tulevaa mahdollista Mars-missiota. Kyseessä oli tietenkin double-blind; eli ei ollut minkäänlaista tietoa mitä tietoa haluttiin ja mistä asiasta.
    Tulos oli todella hämmentävä: Tämä tapahtuma - eli Mars-missio - tulee mullistamaan maailmaa enemmän kuin mikään tähänastinen. Lisäksi "propulsion-system" on muuta kuin mihin nykyinen tekniikka kykenee: Mitä kauempana maasta - lähempänäksi Marsia - "raketti" on, sitä suurempi nopeus. Eli lähestyttäessä Marsia nopeus senkun vain kasvaa (tietysti loppuvaihetta lukuunottamatta). Tietääkö joku, mihin tämmöinen tulevaisuuden kiihtyvä propulsion system mahtaisi perustua?
    Huh!

    Äänestä

Kuten nimim. New World Orderkin on jo sanonut, niin USA yhdessä Neuvostoliiton kanssa kävi Marsissa jo vuosikausia sitten ja siellä oli myös ihmisten asuttama siirtokunta.

Äänestä
  • Vai että joku asia on fakta, jos yksi tämän palstan suurimmista huuhaa-hörhöistä on niin sanonut? Minkähän takia NASA aikoo käyttää lähivuosikymmeninä miljardeja taaloja ihmiskunnan ensimmäiseen Mars-matkaan, jos sen päärahoittaja USA on jo ehtinyt käväisemään siellä, tosta vaan? Olisikohan moisen hörhöilyn taustalla joko pientä mielisairautta, aivovammaisuutta, tai jopa suoranaista huuhaa-hörhöilyä? Voisikos tuon aivan uskomattoman väitteen esittänyt hörhö jopa laittaa jonkun linkin uskottavaan aiheesta kertovaan sivustoon? Ai ei vai? No miksi sitten piti heittää noin täysin idioottimainen huuhaa-hörhö-skeida?

    Äänestä

  • tästä tiedosta. Minä tehdä seuraava viikko paljo parempi kuin edellinen on. Tämä hyvin arvokas tieto, Allah palkita sinut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mars... kirjoitti:

Toivottavasti Kiina ja USA alkavat samanlaisen kilpailun miehitetyn lennon marssiin saamisesta kuin NL ja USA kuuhun menemisestä. Toki USA on nyt aikalailla pa joten voi olla, että kisa jää tekemättä ja Kiinakin vaan pyrkii kuuhun etsimään energiaa mutta kyllähän siitäkin kiista aikaseks saadaan mutta voi tosiaan olla, että USA ei pääse kisaan mukaan. Mutta vastakkain voisivat olla Kiina, Japani, Intia ja vedetään nyt kotiinpäin ja sanotaan EU ja Suomi rakentanut jonkun osan tohon masiinaan josta sitten oltais niiiiiiiin ylpeitä ja ilman tuota laitetta koko härveli olis ollu ihan turha. Eiks niin ? ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu