Tuli joskus laskettua tuo Nooan arkin tilavuus ja miten paljon sopii kolmeen kerrokseen nuita eläimiä ja tuloksena oli, että mahtuuhan sinne valtava määrä eläimiä, eli nykyiset tunnetut eläimet hyvin, kun laittaa sopivaan järjestykseen eli kaikkiruokaiset pohjimmaiseen kerrokseen, joille kelpaa edellisten paskat ravinnoksi! Sanovat sikoja kaikkiruokaisiksi, joten on mahdollista nuiden sijoittuminen toiseen tai alimmaiseen kerrokseen.
Nooan arkki
tutkinut
8392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onko sinulla harmainta aavistustakaan paljonko eläinlajeja nykyisin tunnetaan?
Tietenkin on. Niitä on sen verran, että ne mahtuivat arkkiin niiden esi-isät, josta nämä rappeutuivat. Huom! Rappeutumisteoria on se oikea, ei evo.
Ei voi olla nememmän, koska raamattu on totta. Luultavasti saatanallista huijausta puheet muusta.
miten minun käy?
Huonosti käy.
Amazonin viidakoissa asustelee.
10 000 lintulajia. 353 nisäkäslajia. 60 000 kasvilajia. 3000 makeanveden kalalajia, joille tietysti arkissa oli akvaariot.
10 000 000 (kymmenen miljoonaa) hyönteislajia Jotka ovat sopeutuneet sademetsäolosuhteisiin, siis arkkiin oli rakennettu myös kasvihuone, sen korkeuskin oli huimaava, sillä niistä hyönteisistä muutama satatuhatta lajia on sopeutunut elämään puiden latvuksissa.
ei ole edes Raamatun mukainen.
"Lintuja, karjaeläimiä ja kaikkia pikkueläimiä tulkoon luoksesi kaksi kutakin lajia, jotta ne jäisivät henkiin. Sinun tulee ottaa mukaan arkkiin kaikenlaista syötävää, niin että sinulla ja kaikilla muilla on mitä syödä."
Herra sanoi Nooalle: "Mene perheinesi arkkiin, sillä minä olen havainnut sinut ainoaksi vanhurskaaksi tämän sukupolven joukossa. Ota kaikkia uhrikelpoisia karjaeläimiä seitsemän paria, uroksia ja naaraita, mutta kaikkia epäpuhtaita karjaeläimiä ota kaksi, uros ja naaras. Myös taivaan lintuja ota seitsemän paria, uroksia ja naaraita, että niiden suku jatkuisi maan päällä."
Uhrikelpoisia ja epäpuhtaita karjaeläimiä, lintuja ja kaikkia maalla liikkuvia pikkueläimiä meni pareittain, uros ja naaras kutakin lajia, Nooan luo arkkiin, niin kuin Jumala oli hänelle sanonut.
Heidän lisäkseen arkkiin meni kaikkia villieläimiä, karjaeläimiä ja maalla liikkuvia pikkueläimiä sekä kaikkia lintuja, niin pikkulintuja kuin muitakin siivekkäitä. Nooan luo tuli kaikkia eläviä olentoja pareittain, jokaista lajia uros ja naaras, niin kuin Jumala oli Nooalle sanonut.
Vie mukanasi ulos kaikki eläimet, jotka ovat luonasi, kaikki elävät olennot, linnut, karjaeläimet ja maan päällä liikkuvat pikkueläimet. Vilisköön maa niitä jälleen, ja olkoot ne hedelmälliset ja lisääntykööt maan päällä." Niin Nooa lähti poikiensa, vaimonsa ja poikiensa vaimojen kanssa ulos, ja kaikki eläimet, kaikki pikkueläimet, linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat, lähtivät suvuittain arkista.
Epäjohdonmukaisuudet eivät ole minun, vaan jumalan. Missään ei kuitenkaan mainita mitään omituisia kantaotuksia, vaan kaikki "elävät olennot, linnut, karjaeläimet ja maan päällä liikkuvat pikueläimet", "kukin lajinsa mukaan".
Olette ryökäleet tempaisseet hatusta omituiset barmininne, dinosauruksen munanne ja muun hömpän. Hävetkää jumalanne edessä, joka ei katso hyvällä tarinan turmelemista.
Yhden jutun saisit selittää: kun Nooa halusi nähdä, oliko maa kuivaa, hän aukaisi arkin katon. Ei siis ovea, vaan katon.
yhä vain haluaisin nähdä sen norsun, joka selvisi Araratin rinteiltä ehjänä alas ja lompsi sieltä Intiaan. Tai Afrikkaan. Ja kenguru se vasta eto elukka oli, uimataidottomana otti ja ui Australiaan.
löydetty.
http://kotisivu.lumonetti.fi/esa08/Raamattu/ivan panin.html