Pensacolan "herätys" on aivan samaa kuin Toronto-ilmiö.
Erona on vain että se oli eri paikassa, ilmiöt ja henki olivat aivan samat.
Steve Hill ei ole maineeltaan yhtään parempi kuin Rodney Howard-Browne ja Benny Hinn. Steve on ollut pääpuhujana monissa Uskon Sana-liikkeen suurtapahtumissa, se jo kertoo hyvin paljon, siitä mihin hän uskoo.
Steve Hillin Suomen vierailuilta ei ole jäänyt näkyviin mitään hyvää ja kestävää hedelmää, joka onkin luonnollista, sillä eihän Jumala ole hänen kanssaan. Miksi Jumala ei ole hänen kanssaan, siksi kun hän ei seuraa Jeesusta, eikä julista puhdasta ja tervettä Jumalan sanaa.
Jürgen Römerin pdf kirja: TORONTON EKSYTYS
"”Toronton siunaus” on ilmiö, joka syntyi ja levisi karismaattisessa ympäristössä. Ilmiö aiheutti Suomessakin kohua lähinnä vuonna 1995. Tällöin maassamme pidettiin kaksi suurta ”Toronto-konferenssia” ja ilmiö rantautui joihinkin seurakuntiin ja yhteisöihin. Kohu laantui varsin nopeasti eikä ilmiöllä ollut maassamme kovin suurta vaikutusta siinä mielessä, että olisi esimerkiksi syntynyt vielä näihin päiviin elossa olevaa ”Toronton siunauksen” nimellä tunnettua liikehdintää. Sen sijaan Toronto-ilmiö on vaikuttanut pysyvästi joihinkin piireihin pesiytyneiden opetusten ja käytäntöjen kautta."
http://www.kristitynfoorumi.fi/torontoneksytys.pdf
Suositeltavia kirjoja:
Paavo Hiltunen, Toronto-ilmiö läpivalaisussa
Jouni Forsström, Väkevä eksytys

Vastaukset 3
Vanhimmat
..........
Kuka niitä vielä Suomeen kutsuu ja ottaa?
Tiettävästi Juhani Aitomaa on suomalainen, ei häntä kenenkään tarvitse kutsua, on kuin paska junttilan tuvan seinässä kristityn foorumeineen...