HUOMIO

Olen kohdannut sellaisen uskovaisen, joka kertoo uudestisyntyneensä ja on täysin vailla empaattista kykyä. Hän on kova ja kylmä ihminen. On käyttänyt minua hyväkseen monella eri tapaa ja sen seurauksena olen sairastunut masennukseen. Kaiken kukkuraksi hän edistyy hengellisessä yhteisössä saaden koukkuunsa sellaisia uskovia joilla on seurakunnassa asema.

Hän on teeskentelijä joka pyrkii tietoisesti hierarkiassa korkeammalle käyttäen muita uskovia hyväkseen. Järkytyksekseni olen huomannut miten moni uskova menee lankaan tietämättä, että häntä vain käytetään hyväksi. Siksi rukoilenkin että, henkien erottamisen lahja seurakunnissa lisääntyisi ja psykopaattisiin ihmisiin otettaisiin toisenlaiset otteet kuin paapominen ja hyysääminen.

Voin pahoin henkisesti ja hengellisesti kun huomaan miten empaatittomia narsisteja ruokitaan niin hyvin, että he paisuvat itsetyytyväisyyteen!

Herätkää uskovat tähänkin asiaan ja rukoilkaa viisautta kohdata tälläisiä ihmisiä niin, ettei he saa teitä saaliiksi ja ennen kaikkea tärkeintä on se, että tällaiset narsistiset ihmiset parantuisi vammoistaan.
4150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

valitettavasti ole ainoa joka on tälläiseen ihmiseen törmännyt..Itse törmäsin saanlaiseen ihmiseen viime keväänä ja pahinta asiassa on se et kyseinen henkilö on vastaavassa asemassa eräässä ry:ssä. Päällisin puolin ihan mukava, nauravainen, osaa heittää kevyttä juttuu mut sisältä täysi peto. Onnekseni mun ei tarvinnut olla tekemisissä hänen kanssaan kuin pari kuukautta, Jumalalle kiitos siitä et Hän siirsi minut muualle kyseisen ihmisen toimintavallan alta..

Äänestä
  • sitä tässä maailmassa on paljon. Usko ei tee ihmistä empaattittomuutta jos hän on aina ollut positiivinen ja rakastava. Elämän koukerot, lapsuus vaikuttavat ihmisen elämään tosi pitkälle.
    Sen tähden tällaisten ihmisten lähelle tarvitaan pitkäaikaista lämmintä ja rakastavaa mieltä jotta sisäinen patoutuminen pääsee ulos ja taakka keventymään. Ihmisiä tulee seurakuntiin hyvin rikkinäisinä, siksi tarvitaan hengellisiä ja äitejä joilla on ymmärrystä näihin asioihin.

    Meillä uskovillakin on monessa asiassa kyvyttömyyttä auttaa kärsiviä ihmisiä, emme aina tiedä mitä heille voisimme antaa. Tänä aikana pitäisi olla mielenterveysongelmaisten hoitaja, kuuntelija kun ahdistaa, kun on taloudellisia vaikeuksia. Paljon on ihmisillä kärsimystä.
    Tukemalla ja rukoilemalla ja ennen kaikkea kuuntelemalla näitä ihmisiä voimme kulkea palan matkaa heidän kanssaan. Mutta jos meidän voimamme eivät riitä, on hyvä heitä käännyttä ammattiauttajien puoleen, sillä mekään emme pysty mahdottomuuksiin jos meillä ei ole siihen tarvittavia kykyjä.

    On ihmisiä joita itsekin kohtaan, milloin he ovat masennuksessa, milloin on sairautta. Tänään viimeksi kuuntelin asiakastani jonka näin kaupassa.
    Ihmisillä on monenlaisia ongelmia, mutta tärkeintä on että pystyisimme kuuntelemaan, sillä todellisia kuuntelijoita on vähän. Sulkeutunut ihminen ei kykene kelle tahansa avautumaan sisäisiä haavojaan ja siksi se kysyykin meiltä kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä.
    Persoonia on monenlaisia, ja helppoa ei ole kaikkien kanssa olla rinnalla. Jos ei kykene, onkin hyvä pitää hajurakoa.
    Kuinka paljon näitä ihmisiä poikkeaa omalle työpaikalleni. Kaikkien kanssa ei voi olla ystävä, ei ymmärtäjäkään. Joillakin on jo asenneongelma pelkästään siinä että hoitajanasi on uskovainen, ja vaikka hän on kuinka positiivinen ja iloinen, kaikille ei kelpaa kaikki. Olen oppinut että elämään mahtuu monenlaista, uskovissa ihmisissä kuten ei-uskovissa. Minun kohdalleni ei onneksi ole koskaan sattunut ihmistä joka vain käyttäisi hyväkseen, tai olisi ollut peto itseäni kohtaan.

    Äänestä

Jos olet valvomaton vaelluksessasi ja menettänyt Jumalan Hengen täyteyden, ainut keino on tehdä rehellinen parannus synneistä ja ottaa Jeesuksen anteeksiantamus vastaan ja täyttyä jälleen Pyhällä Hengellä. Kaikenlaista on seurakunnissa, mutta rukoilemalla Jumalalta opastusta niistä selviää lopulta aina voittoon. Tosin kuolemakin on voitto uskovalle jos näin ikävästi ajallisesti käy, on kuitenkin iankaikkinen elämä.

Äänestä
  • ........ parempi kuin Daavid?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


uskovat !!!!! kirjoitti:

Olen kohdannut sellaisen uskovaisen, joka kertoo uudestisyntyneensä ja on täysin vailla empaattista kykyä. Hän on kova ja kylmä ihminen. On käyttänyt minua hyväkseen monella eri tapaa ja sen seurauksena olen sairastunut masennukseen. Kaiken kukkuraksi hän edistyy hengellisessä yhteisössä saaden koukkuunsa sellaisia uskovia joilla on seurakunnassa asema.

Hän on teeskentelijä joka pyrkii tietoisesti hierarkiassa korkeammalle käyttäen muita uskovia hyväkseen. Järkytyksekseni olen huomannut miten moni uskova menee lankaan tietämättä, että häntä vain käytetään hyväksi. Siksi rukoilenkin että, henkien erottamisen lahja seurakunnissa lisääntyisi ja psykopaattisiin ihmisiin otettaisiin toisenlaiset otteet kuin paapominen ja hyysääminen.

Voin pahoin henkisesti ja hengellisesti kun huomaan miten empaatittomia narsisteja ruokitaan niin hyvin, että he paisuvat itsetyytyväisyyteen!

Herätkää uskovat tähänkin asiaan ja rukoilkaa viisautta kohdata tälläisiä ihmisiä niin, ettei he saa teitä saaliiksi ja ennen kaikkea tärkeintä on se, että tällaiset narsistiset ihmiset parantuisi vammoistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu